>> Takaisin etusivulle
Ulla Ekberg Johtaja / CIMO
Tervetuloa verkko-Campukseen!
Edellisestä, vain verkossa julkaisusta testinumerosta sekä samalla toteutetusta lukijatutkimuksesta saamamme tulokset olivat niin hyviä, että päätimme jäädä verkkoon.
Vaikka viime ja tämän vuoden piti olla EU-ohjelmien kannalta tasaisen toimeenpanon vuosia, toisin on käynyt. Ohjelmien laaja väliarviointi on käynnissä ja raportit valmistuvat syksyyn mennessä. Siinä yhteydessä on kuultu monia toimijoita. Kiitos kaikille, jotka ovat vastaamalla osallistuneet Suomen arviointiprosessiin.
Avoin kuuleminen koulutus- ja nuoriso-ohjelmien osalta päättyi helmikuussa. Siihenkin suomalaiset osallistuivat ahkerasti. Monet ovat esittäneet kyynisiä epäilyjä sen suhteen, mitä iloa kuulemisesta tulee olemaan. En liittyisi epäilijöiden joukkoon. Uskon, että valmiutemme keskustella uusista ohjelmaesityksistä tulee olemaan korkea, kun niin monet ovat keskustelleet ja muodostaneet kantaa ohjelmien tavoitteista ja toiminnasta.
Elämme pelottavaa aikaa. Sota on syttymässä (ehkä tätä lukiessanne se on jo käynnissä), tuntemattomat taudit leviävät ja terrorismin pelko nousee taas. Kansainvälistymisen edistämiselle nämä eivät ole parhaita edellytyksiä. Uskon kuitenkin vahvasti, että juuri senkaltaisella työllä, jota me teemme, rakennetaan yhdessä edellytyksiä kansojen yhteisymmärrykselle ja rauhalle.
 Tulosta
|
|