Campus-logo
arkisto
palaute
toimitus
tekstiversio
CIMOn verkkolehti 18.3.2004
Pääkirjoitus
Kärsivällinen odotus palkittiin
Artikkelit
Uusien EU-ohjelmien valmistelu käynnistyy
Lapin lumi New Yorkista katsottuna
Suomea Kroatiaan
Vuoden ikäinen Maailmalle.net sai hyvää palautetta
Harjoittelu kouluttaa, Espanja ja Latinalainen Amerikka houkuttaa
Vertaistukea vapaaehtoisille
Nordplus Junior
Kolumni
Lähikuvassa
 
Makasiini
CIMOlta kysyttyä
>> Takaisin etusivulle

Vertaistukea vapaaehtoisille

Teksti ja kuva: Kati Inkinen, suunnittelija / CIMO


Helmikuussa 2004 CIMO järjesti palanneille vapaaehtoisille ja Ikineuvoille yhteisen arviointitapaamisen. Tapaamisen aikana suunniteltiin vuoden 2004 Ikineuvotoimintaa.

Euroopan komissio aloitti Nuorten eurooppalainen vapaaehtoistyö -kokeilutoiminnan vuonna 1996. ”Nuorten eurooppalainen vapaaehtoistyö, NEUVO” -ohjelma sulautettiin vuonna 2000 osaksi EU:n Nuoriso-ohjelmaa, jonka toimintakausi on päätetty vuosille 2000-2006. Vapaaehtoistyössä on vahva koulutuksellinen, kasvatuksellinen ja sivistyksellinen puoli. Tavoitteena on tehdä vapaaehtoistyöjaksoista selkeitä non-formaaleja oppimiskokemuksia, joiden aikana vapaaehtoiset mm. tutustuvat kohdemaan kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan sekä kehittävät omaa osaamistaan jollakin tietyllä alalla.

Suomessa vuosittain vajaat sata erilaista nuorten työllistämisprojektia, paikallisyhdistystä, seurakuntaa, nuoriso- liikunta- ja kulttuurijärjestöä sekä erilaista kunnallista organisaatiota lähettää ja vastaanottaa toistasataa 18-25 -vuotiasta nuorta vapaaehtoiseksi EU:n Nuoriso-ohjelman tuella.

Joissakin maissa eurooppalainen vapaaehtoispalvelu lähti liikkeelle hitaasti, sillä vapaaehtoistyöllä ei ollut kaikissa maissa erityistä traditiota. Vuonna 1999 komissio velvoittikin jäsenmaita valitsemaan kaksi vapaaehtoista järjestämäänsä arviointiseminaariin, jonka tavoitteena oli rakentaa entisten vapaaehtoisten verkostoja tukemaan eurooppalaista vapaaehtoispalvelua.

Seminaarin tuloksena entisten vapaaehtoisten ryhmä Suomessa järjestäytyi ja nimesi itsensä Ikineuvoiksi ohjelman silloisen NEUVO-nimen mukaan. Yhdistys tukee Nuoriso-ohjelman vapaaehtoispalveluun osallistuvia nuoria osallistumalla CIMOn järjestämiin vapaaehtoisten valmennuksiin, kouluttamalla Suomeen tuleville nuorille tukihenkilöitä, informoimalla suomalaisia nuoria ja yleishyödyllisiä organisaatioita EU:n Nuoriso-ohjelman vapaaehtoispalvelusta sekä toimimalla yhteistyössä ulkomaisten sisarjärjestöjensä kanssa. Yhdistyksen toiminta toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Matkan varrella Ikineuvot on rekisteröitynyt yhdistykseksi.

Ikineuvot ry. tarjoaa siis nuorille Suomeen palanneille vapaaehtoisille erinomaisen tavan hyödyntää vapaaehtoisjaksollaan oppimiaan taitoja sekä mahdollisuuden uuden kokemiseen ja ideointiin myös täällä kotimaassa. Ensimmäisen toimintavuoden rahoitus järjestyi Nuoriso-ohjelman nuorisoaloitteella. Komissio on tukenut Ikineuvojen toimintaa erityisellä verkostoille suunnatulla rahoituksella vuonna 2001. Rahoitusta verkostoille on lupailtu myös vuodelle 2004.

>> Ikineuvot ry

Tulosta
Tulosta
ISSN 1458-9907 © Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO, PL 343, 00531 Helsinki, puh. (09) 7747 7033 (vaihde), fax (09) 7747 7064