|
>> Takaisin etusivulle
Vuoden ikäinen Maailmalle.net sai hyvää palautetta käyttäjiltään
Teksti: Tuija Ruoho, tiedotustoimittaja / CIMO
Käyttäjien näkemyksiä CIMOn Maailmalle.net -palvelusta (www.maailmalle.net) kyseltiin loka-marraskuussa 2003. Palvelu avattiin lokakuussa 2002, ja heti ensimmäisen vuoden aikana käyttäjät löysivät sen varsin hyvin: kävijöitä oli hiljaisempina kesäkuukausinakin noin 10 000 ja vilkkaampina aikoina syksyllä jopa yli 16 000 kuukaudessa. Palvelu tarjoaa tietoa ulkomailla opiskelusta, työharjoittelusta ja kansainvälisestä kokemuksesta kiinnostuneille nuorille.
Palvelun oltua käytössä vuoden ajan haluttiin saada palautetta siitä, mitä mieltä surffaajat uudesta palvelusta ovat. Samalla haluttiin kerätä käyttäjien näkemyksiä siitä, kuinka palvelua voitaisiin kehittää entistä paremmin tiedon etsijöiden tarpeita vastaavaksi. Linkki kyselylomakkeeseen oli palvelun etusivulta kahden kuukauden ajan, ja kaikkiaan vastauksia saatiin 297.
Taustatietoa vastaajista
Ensimmäisillä kysymyksillä haluttiin selvittää palvelun käyttäjien taustoja. Valtaosa vastaajista oli 20-27-vuotiaita (209 = 70 %). Miehiä vastaajista oli vain 38 eli 13 %. Suurin osa kyselyyn osallistuneista on kotoisin Etelä-Suomen läänistä (141 = 48 %). Myös Länsi-Suomen läänistä oli melko runsaasti vastaajia (80 = 27 %).
Vastaajien elämäntilannetta kartoitettiin kysymyksessä, jossa oli annettu valmiita vaihtoehtoja palvelun Mahdollisuuteni-osion mukaisesti. Valtaosa kyselyyn vastanneista opiskelee korkeakoulussa tai on vastavalmistunut (217 = 75 %).

Vastaajien elämäntilanne
Palvelun käyttäjät tuntuvat siis olevan joukkoa, jota kansainvälistyminen muutenkin eniten kiinnostaa: nuoria, korkeasti koulutettuja naisia, jotka ovat kotoisin Etelä- tai Länsi-Suomesta.
Mahdollisuus tiedonhakuun kahdesta eri lähtökohdasta
Maailmalle.net -palvelun rakenteen suunnittelussa on lähdetty siitä, että mahdollisuus tiedonhakuun tarjotaan kahdella eri lähestymistavalla. Mahdollisuuteni-osio auttaa käyttäjää kartoittamaan omia kansainvälistymismahdollisuuksiaan elämäntilanteen mukaan. Maailmalle-osiosta puolestaan löytyy kootusti tietoa opiskelusta tai työ- ja elämänkokemuksen hankkimisesta ulkomailla.
Käyttäjäkyselyyn saatujen vastausten perusteella näyttää siltä, että rakenteen jaottelu vastaa käyttäjien tiedontarpeen jakautumista. Vastaajista 118 mainitsi tärkeimmäksi syykseen tulla palveluun sen, että halusi yleisesti selvittää mahdollisuuksiaan lähteä ulkomaille. Osallistuneista 124 suunnitteli lähtöä ulkomaille ja tuli palveluun etsiäkseen tarkempaa tietoa.
Hyödyllistä tietoa löytyi helposti
Palvelu on jaettu rakenteeltaan neljään osioon, joihin on pääsy etusivulta. Edellä mainittujen Mahdollisuuteni- ja Maailmalle-valikoiden lisäksi on tarjolla Lisätietoja sekä maailmalla olleiden kertomuksia kokemuksistaan (Miksi maailmalle?). Vastaajat käyttivät eri osioita alla olevan kaavion mukaisesti.

Mitä palvelun osaa/osia vastaajat käyttivät
Mahdollisuuteni-osiosta palautetta antaneista 78 % sanoi saaneensa erittäin hyvän tai melko hyvän kokonaiskuvan ulkomaille lähtemisen mahdollisuuksista osion sisältöön perehtymällä. Ainoastaan 6 % vastaajista sanoo, ettei saanut minkäänlaista apua. Syynä mainittiin esimerkiksi se, että vastaaja on asunut jo monta vuotta ulkomailla eikä uutta tietoa siksi löytynyt.
Maailmalle-osion kohdalla kysyttiin erikseen palautetta opiskelua ja työ- tai elämänkokemuksen hankkimista koskevista sisällöistä. Opiskelua koskevaan osioon vastanneista 84 % sanoi saaneensa erittäin tai melko paljon hyödyllistä tietoa. Vastaava luku työ- tai elämänkokemus -osion kohdalla oli 86 %. Palvelu vaikuttaisi siis tarjoavan varsin hyvin käyttäjien kaipaamaa tietoa.
Lisäksi kysyttiin, kuinka helpoksi vastaajat kokivat tarvitsemansa tiedon löytämisen. Tältäkin osin palvelu sai hyvää palautetta: opiskelua koskevan tiedon löytämistä piti erittäin tai melko helppona 87 % vastaajista; työskentelyä koskevan osion kohdalla vastaava luku oli 90 %.
Maailmalle.net -palvelu sai käyttäjäkyselyssä hyvän yleisarvosanan: erinomaisena palvelua piti 24 % vastaajista, hyvänä 71 %, välttävänä 4 % ja huonona 1 %. Vähintään hyvän arvosanan palvelu sai siis 95 %:lta vastaajista.
Tietoa maittain ja mielenkiintoisia kertomuksia maailmalta
Lisätietoja-osiosta kysyttiin, mitä lisätietoja vastaajat etsivät. Annetuista vaihtoehdoista suosituin oli tiettyä maata koskevaa tietoa (38 mainintaa 106:sta). Myös palvelun kehittämistä koskevissa kysymyksissä nousi selkeästi esiin toive saada palvelusta ns. maakohtaista tietoa eli tietoa mahdollisuuksista lähteä tiettyyn maahan. Tällaista tiedon haun mahdollisuutta on nyt parannettu ”tarjoilemalla” palvelussa jo olevaa maakohtaista tietoa kootusti yhden sivun kautta siten, että käyttäjä löytää sen mahdollisimman helposti, on kyseessä sitten harjoittelu tai opiskelu.
Miksi maailmalle? -osion kertomuksia lukeneet pitivät niitä kiinnostavina: 86 %:n mielestä ne olivat erittäin tai melko kiinnostavia. Myös kehittämisideoissa toivottiin palveluun lisää ulkomailla olleiden kokemuksia. Kertomuksien keräämistä ja julkaisemista jatketaankin edelleen ja uudet kirjoitukset kokemuksista maailmalla ovat erittäin tervetulleita.
 Tulosta
|
|