|
>> Takaisin etusivulle
Uusien koulutus-, kulttuuri- ja nuoriso-ohjelmien valmistelu käynnistyy vuonna 2004
Teksti: Jari Jokinen, erityisasiantuntija / Suomen pysyvä edustusto EU:ssa
Komissio antoi maaliskuun alkupuolella kaksi tiedonantoa, jotka käsittelevät EU:n koulutus-, kulttuuri-, nuoriso- ja audiovisuaalisten ohjelmien tulevaisuutta. Nykyiset ohjelmat päättyvät vuoden 2006 lopussa ja uusia ohjelmia suunnitellaan vuosille 2007-2013. Komissio tehnee varsinaiset ohjelmaesitykset tämän vuoden aikana, minkä jälkeen neuvoston työryhmät ryhtyvät valmistelemaan ohjelmapäätöksiä.
Komission tiedonannot linkittävät koulutus-, kulttuuri-, nuoriso- ja av-ohjelmat tiiviimmin Eurooppa-neuvoston vuonna 2000 hyväksymään Lissabonin strategiaan, jonka mukaan Euroopasta on tehtävä maailman kilpailukykyisin tietoon perustuva talous vuoteen 2010 mennessä. Koulutusohjelmia käsittelevä tiedonanto keskittyy uuden elinikäisen oppimisen puiteohjelman ja Tempus Plus -ohjelman esittelyyn. Kulttuuri-, nuoriso- ja av-ohjelmia käsittelevä tiedonanto painottaa Euroopan kansalaisuuden, kulttuurin ja sen moninaisuuden vahvistamista.
Päätökset parin vuoden päästä
Tiedonannoissaan komissio arvioi tekevänsä esitykset jo heinäkuussa, mutta parlamenttivaalit ja uuden komission virkaanastuminen myöhästyttävät todennäköisesti aikatauluja. Ohjelmien sujuva käynnistyminen edellyttää, että ministerineuvosto, komissio ja parlamentti pääsisivät yhteisymmärrykseen ohjelmapäätöksestä viimeistään vuoden 2006 alkupuolella. Lopulliset päätökset saattavat kuitenkin lykkääntyä Suomen puheenjohtajuuskaudelle syksyyn 2006. Uudet ohjelmat alkaisivat 2007 alusta.
Lisää käyttäjäystävällisyyttä
Komissio on esityksessään pyrkinyt huomioimaan ohjelma-arvioinneista sekä kevään 2003 konsultaatioprosessista saamaansa palautetta. Tämä näkyy pyrkimyksenä yksinkertaistaa ohjelmanrakenteita, lisätä hajautettua päätöksentekoa sekä kasvattaa ohjelmien vaikuttavuutta. Tiedonannoissa alleviivataan liikkuvuuden merkitystä kaikissa ohjelmissa. Tiedonannon perusteella on liian varhaista sanoa, miten hyvin arviointitulokset voidaan käytännössä huomioida.
Integroitu elinikäisen oppimisen ohjelma
Komission suunnitelmissa yleissivistävän koulutuksen Comenius, ammatillisen koulutuksen Leonardo da Vinci, korkeakoulutuksen Erasmus ja aikuiskoulutuksen Grundtvig jatkaisivat integroidun ohjelman alaohjelmina. Lisäksi komissio esittää uutta poikittaisohjelmaa, jolla vahvistettaisiin koulutuspolitiikkojen kehittämistä, kielten oppimista, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä sekä tulosten levittämistä. Uuden ohjelman kautta tuettaisiin myös mm. Jean Monnet -professuureja sekä alan eurooppalaisia instituutioita ja organisaatioita.
Komissio esittää ohjelmalle konkreettisia tavoitteita ja toivoo, että joka kymmenes opettaja ja oppilas osallistuisi Comenius-alaohjelman hankkeisiin ohjelmakauden aikana. Erasmus-opiskelijoiden määrän toivotaan kasvavan kolmeen miljoonaan vuoteen 2010 mennessä ja Leonardo-harjoittelijoiden määrän 150 000:een vuoteen 2013 mennessä. Komissio tavoittelee lisäksi 50 000 aikuisopiskelijan osallistumista ohjelmaan vuoteen 2013 mennessä.
Eurooppalaisuus - kulttuurin ja kulttuuridiversiteetin vahvistaminen
Komissio on koonnut kulttuuri-, nuoriso- ja av-ohjelmat omaksi tiedonannokseen, joka keskittyy eurooppalaisen kansalaisuuden vahvistamiseen sekä kulttuurin ja sen monimuotoisuuden edistämiseen. Ohjelma korostaa eurooppalaisia arvoja: mm. vapautta, oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta sekä perusoikeuksien kunnioittamista ja edistämistä. Komission esittänee omat ohjelmansa kulttuuri-, nuoriso ja av-politiikan sektoreille. Tämän lisäksi kansalaisten osallistumista edistävät yhteisön toimet koottaisiin omaksi ohjelmaksi.
Ohjelmakaudella 2007-13 komission tavoitteena on esimerkiksi toteuttaa 40 000 nuorisoprojektia ja 1400 kulttuuriyhteistyöprojektia. Vuositasolla tavoitteena olisi mm. 10 000 nuoren osallistuminen vapaaehtoistyöhön. Ohjelmia pyritään suuntaamaan ja toimenpiteitä priorisoimaan nykyistä tarkemmin siten, että käytössä olevat resurssit vastaisivat paremmin ohjelmille asetettuja tavoitteita.
Ei nuolaisua ennen kuin tipahtaa
Komissio esittää kaikkien ohjelmien osalta konkreettisia, määrällisiä tavoitteita, jotka kasvattaisivat ohjelmien piiriin tulevien määrää merkittävästi. Tavoitteisiin tulee kuitenkin tässä vaiheessa suhtautua erittäin varauksellisesti. Tavoitteiden asettaminen on suorassa suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin, jotka riippuvat yhteisön rahoituskehyspäätöksistä vuosille 2007-13.
 Tulosta
|
|