|
>> Takaisin etusivulle
Uutta yhteistä Eurooppaa etsimässä – kulttuuria ja taidetta yli rajojen
Teksti: Outi Haapanen, vastaava asiantuntija / CIMO
Kuva: Alan Proosa
 Helsinkiläinen Q-teatteri sai EU:n rahoitustukea Kulttuuri 2000 -ohjelmasta Baltic Circle -festivaalin järjestämiseen ja teatterialan ammattilaisten verkostoitumiseen. Kuva tallinnalaisen Von Krahl -teatterin Jäniksen vuosi -näytelmästä, joka saavutti suuren yleisösuosion Baltic Cirlcle -festivaaleilla Helsingissä marraskuussa 2005.
Euroopan unioni kasvaa vakaaseen tahtiin. Tämän vuoden alusta jäsenmaiden joukkoon toivotettiin tervetulleiksi Bulgaria ja Romania. Mutta millaisin eväin olemme matkalla kohti uutta yhteistä Eurooppaa? Euroopan yhdentymisessä on kyse paitsi hallinnollisesta prosessista myös identiteetin rakentamisesta. Kun pohdimme yhteistä Eurooppaa ja uuden eurooppalaisuuden ydintä, on oleellista katsoa tulevaisuutta nimenomaan inhimillisestä näkökulmasta. Mitä Euroopan kansalaisuus merkitsee käytännössä sadoille miljoonille Euroopan unionin alueella asuville ihmisille? Millainen voi olla yhteinen eurooppalainen identiteettimme? Millaista yhteistä kulttuurialuetta haluamme rakentaa?
Kulttuurin rooli Euroopan tulevaisuuden rakentamisessa on viime aikoina korostunut. Kulttuuri ja taide nähdään nyt yhtenä yhdentymisen prosessin tärkeimmistä ulottuvuuksista. Kulttuuri, käsitettynä niin yksilön identiteettirakenteena kuin sitä ilmentävänä ja esiin tuovana luovana taidetoimintana, on tulevaisuuden Euroopan kansalaisuuden perusta. Euroopan komissiossa on parhaillaan valmisteilla laaja-alainen kulttuurin tiedonanto, jossa ennakkotietojen mukaan tarkastellaan kulttuurin keskeistä roolia yhdentymisessä. Huhtikuussa 2007 ilmestyvässä tiedonannossa halutaan kääntää aiemmin esitetty kysymys ”Mitä Eurooppa voi tehdä kulttuurin hyväksi?” toisin päin: ”Mitä kulttuuri voi tehdä Euroopan hyväksi?”.
Uuden eurooppalaisuuden idea on nimenomaisesti kulttuurin monimuotoisuudessa ja -arvoisuudessa. Yhteisen eurooppalaisen kulttuurialueen ei ole tarkoitus olla monoliittinen sulatusuuni, jossa eri kulttuureita edustavat joutuisivat luopumaan omasta identiteetistään – päinvastoin. Uutta synnytetään kulttuurien välisen vuoropuhelun ja rajat ylittävän vuorovaikutuksen kautta. Vuonna 2008 vietetään eurooppalaista kulttuurien välisen vuoropuhelun teemavuotta. Uuden yhteisen kulttuurialueen kehittämistä tukee myös maaliskuussa 2007 voimaan astuva Unescon yleissopimus kulttuuri-ilmaisujen monimuotoisuuden suojelemisesta ja edistämisestä.
Käytännön työvälineenä uusi Kulttuuriohjelma
Euroopan unioni tukee kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämistä käytännössä myös kulttuurialan yhteistyötä rahoittavan ohjelman kautta. Kulttuuri 2000 -ohjelman seuraajasta, vuoden alussa käynnistyneestä Kulttuuriohjelmasta on mahdollista hakea rahoitustukea kulttuurialan eurooppalaisille yhteistyöhankkeille sekä alan yhteistyötä edistävien organisaatioiden toimintaan. Ohjelmasta rahoitetaan myös Euroopan kulttuuriperintö- ja arkkitehtuuripalkintokilpailujen järjestämistä, eurooppalaisen kirjallisuuden kääntämistä sekä mm. Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtumaa isännöiviä kaupunkeja. Ohjelma kattaa kaikki taiteen ja kulttuurin alat audiovisuaalista alaa lukuun ottamatta, ja rahoitustukea voivat hakea niin julkisen kuin yksityisen sektorin kulttuuriorganisaatiot, myös alalla toimivat yritykset. EU-jäsenmaiden lisäksi neuvottelut ovat käynnissä Islannin, Norjan, Turkin ja Kroatian osallistumisesta ohjelmaan.
Kulttuuriohjelman tavoitteena on yhteisen eurooppalaisen kulttuurialueen ja Euroopan kansalaisuuden edistäminen sekä kulttuurialan toimijoiden yhteistyön kehittäminen. Rahoitustuella halutaan edistää kulttuuri- ja taidealan ammattilaisten liikkuvuutta ja taideteosten levitystä yli kansallisten ja kulttuurirajojen. Ohjelman kautta rahoitettavista hankkeista ja toiminnasta etsitään innovatiivisia vastauksia sille, mitä kulttuurien välinen vuoropuhelu voi käytännössä olla, nyt ja tulevaisuudessa.
Suomalaiset kulttuurialan yhteisöt hyödynsivät aktiivisesti päättyneen Kulttuuri 2000 -ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia. Toivottavasti kiinnostus eurooppalaista yhteistyötä kohtaan jatkuu edelleen laajana, ja pääsemme näin osallistumaan yhteisen eurooppalaisen kulttuuripolitiikan ja -toiminnan rakentamiseen.
Kulttuuriohjelman ensimmäiset hakukierrokset pidettiin vuodenvaihteessa. Seuraava, vuonna 2008 alkavia yhteistyöhankkeita koskeva hakukierros käynnistynee vielä keväällä 2007.
Tietoa Kulttuuriohjelmasta ja sen tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista saa
CIMOn verkkopalvelusta
Kulttuuritekoja yhdentyvässä Euroopassa – Suomalaisten kulttuuritoimijoiden osallistuminen Euroopan unionin Kulttuuri 2000 -ohjelmaan-julkaisua pääset lukemaan
tästä.

Lisätietoja ja rahoituksen hakuprosessiin liittyvää neuvontaa myös CIMOn Kulttuurin yhteypisteestä:
p. 0207 868 540 tai 0207 868 509 sekä ccp[at]cimo.fi
 Tulosta
|
|