NORTH-SOUTH -vaihto toi Célian ja Miguelin Tampereelle

NORTH-SOUTH -ohjelma on kolmen vuoden ajan avannut uusia opiskelijavaihtomahdollisuuksia suomalaisten ja kehitysmaiden korkeakoulujen välille. Vaihtoon on lähtenyt 181 suomalaista opiskelijaa ja Suomeen tullut 194 opiskelijaa ohjelman kumppanimaista. Tampereen yliopistossa sosiaalityön laitoksella opiskelevat Célia da Conceição ja Miguel Marrengula ovat kotoisin Mosambikista. Heidän vaihtojaksonsa on osa Pirkanmaan ammattikorkeakoulun vetämää Collaborative Education for Social Development and Social Work -hanketta.

Célia da Conceição saapui hiljaiseen, suomalaiseen pikkukaupunkiin viime vuoden elokuussa. Täältä hän lähtisi pian kohti tulevaa opiskelukaupunkiaan, Tamperetta. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hänelle selvisi, että tämä Helsinki onkin Suomen suurin kaupunki ja tuleva opiskelupaikka vielä pienempi ja hiljaisempi.

”Olin odottanut Suomesta jotakin Yhdysvaltojen kaltaista: korkeita taloja, kiireisiä ihmisiä ja loputonta liikennettä”, Célia muistelee. Yllätyksekseen hän havaitsi suomalaisten elävän luonnon keskellä, metsien ja järvien äärellä. Myös elokuisen Suomen lämpötila oli yllätys. ”Kaikki varoittelivat, että Suomessa on kylmä, joten ensimmäisenä päivänä puin monta vaatekertaa päälleni, jotten paleltuisi. Sitten minun olikin kauhean kuuma kun ilma oli niin lämmin.”

Kun englanninkielinen opetus ei riitä…

Miguel Marrengula ei omasta mielestään ole mitenkään erityisen kiireinen mies. Hän on kuitenkin ehtinyt Tampereella viettämänsä vuoden aikana järjestää jo kahdeksan työpajaa sosiaalityön ja -politiikan tiimoilta sekä kirjoittaa aiheesta lukuisia artikkeleita. ”Onhan ihmisellä aikaa vaikka kuinka, kysymys on vain ajan hallinnasta.”



Miguel tuli Tampereelle vaihto-opiskelijaksi, mutta pian tämä ”kirjariippuvaiseksi” tunnustautuva opiskelija huomasi, ettei yliopiston tarjoama englanninkielinen opetus riittänyt sammuttamaan hänen tiedonjanoaan. Niinpä hän alkoi ottaa osaa myös suomenkieliseen opetukseen. ”Suomi on vaikea kieli”, Miguel huokaa moitteettomalla suomella, pilke silmäkulmassa.

Aluksi opiskelu suomeksi oli auttamattoman hidasta. Moni olisi jättänyt touhun sikseen joutuessaan tarkistamaan jokaisen sanan sanakirjasta, mutta määrätietoinen Miguel ei antanut periksi. Hän kaivaa tietokoneeltaan esille PowerPoint-esityksen, jonka on tehnyt yhdessä suomalaisen opiskelijan kanssa – puoliksi suomeksi, puoliksi englanniksi. ”Ymmärrän kyllä suomea, mutta puhun kuitenkin tunneilla itse englantia”, hän selittää omaksumaansa opiskelutyyliä.

Miksi ensimmäisellä luennolla pitää olla paikalla?

Suomalainen opiskelukulttuuri eroaa Célian mielestä melkoisesti siitä, mihin hän on Mosambikissa tottunut. Ensimmäiset erot tulivat selväksi jo kursseille ilmoittauduttaessa. Mosambikissa kurssit oli listattu yliopiston ilmoitustaululle, Suomessa sen sijaan kursseille ilmoittaudutaan Internetissä. Kurssipaikan varmistamiseksi täytyy vielä olla läsnä ensimmäisellä luennolla, minkä Célia oppia kantapään kautta. ”Mosambikissa kursseilla ei ensimmäisten kahden viikon aikana vielä tapahdu mitään, opettajakaan ei välttämättä ole vielä paikalla”, Célia nauraa.

Käytäntöjen lisäksi myös opetustilanteet poikkeavat siitä mihin Célia on kotimaassaan tottunut. Mosambikissa opiskelijat esittävät opettajalle kysymyksiä ja tuovat julki omia mielipiteitään paljon enemmän kuin Suomessa. ”Suomessa opiskelija saattaa läpäistä kurssin sanomatta sanaakaan koko aikana. Mosambikissa tämä ei olisi mahdollista, sillä tunneille osallistuminen vaikuttaa arvosteluun”, Célia kiteyttää. Myöskään Suomessa suosittuja kirjatenttejä ei Mosambikissa harrasteta.



Edessä uudet haasteet

Suomessa vietettyä aikaa molemmat opiskelijat kehuvat erittäin antoisaksi. Erityisen tyytyväinen Célia on kielitaitonsa paranemiseen. Ennen Suomeen tuloaan hän oli kyllä opiskellut englantia, mutta ei ollut joutunut käyttämään sitä. Suomessa oli yksinkertaisesti pakko ottaa kieli käyttöön. ”Kun palaan Mosambikiin haluan ehdottomasti hyödyntää oppimaani. Ehkä alan kotiyliopistossani ulkomaisten opiskelijoiden tutoriksi”, hän suunnittelee.

Miguelillakin on jo suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Maisterin tutkinto on vielä sinettiä vaille valmis, mutta väitöskirja siintää jo mielessä. Ensiksi hän haluaa kuitenkin palata Mosambikiin ja tehdä kutsumustyötään eli toimia katulasten hyväksi. ”Haluaisin perustaa katulapsille koulun. Ehkä ’mobiilikoulun’, joka menisi lasten luokse. Tai jos rahat järjestyisivät, niin kunnon orpokodin ja koulun…”