Oppimista yli rajojen

Onko oppiminen mahdollista ilman kirjoja, pänttäystä, päntätyn aineksen kertaamista ja ennen kaikkea tenttejä? Toisinaan opiskelijana minulle iskee epätoivo ja tunnen, että eipä taida olla. Kun mietin asiaa tarkemmin, on vastaus onneksi myönteinen. Yksi oppimisen muoto, jossa näitä edellä listattuja asioita ei tarvita, on informaali eli arkioppiminen. Sitä tapahtuu huomaamatta jokapäiväisen elämän sattumusten ja kokemusten kautta meidän päittemme uumenissa.

Kansainvälisten kokemusten kautta voi oppia juuri tällä tavalla. Sen huomasin walesiläisessä psykiatrisessa sairaalassa, jossa työskentelin EVS-vapaaehtoisena puoli vuotta. Siitä eteenpäin olen käyttänyt hyväkseni jokaisen tilaisuuden, jossa olen saanut olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. Yksi niistä kestää kolme ja puoli vuotta, ja siinä tavoitteenani on saada sosionomin paperit englanninkielisestä koulutusohjelmasta.

* * *

Monista kansainvälisistä kokemuksista, toivottavasti myös tästä viimeisimmästä, minulle jää käteen todistus. Se on yksi tapa osoittaa, että jotakin on tullut opittua. Suuri osa oppimastani ei kuitenkaan ole todistuksilla mitattavissa.

Näkövammani takia kansainvälisten kokemusten hankkiminen on minulle hieman tavallista mutkikkaampaa. Vaikka teinivuosina olisikin tehnyt mieli, en olisi voinut vain hypätä lentokoneeseen ja karata kaukaisille maille etsimään töitä. Senkin asian tajuaminen otti aikansa, ja EVS-ohjelmaan haku sekä lähtövalmistelut olivat siinä suureksi avuksi. Ne panivat miettimään, mitä minun tulee vammaisena nuorena ottaa huomioon selviytyäkseni itsenäisesti.

Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni syrjäkylällä ja olin täysin riippuvainen vanhempieni autosta ja kotikuntani vammaisille maksamista taksimatkoista. Ulkomaille pääsy toi minulle yllättäen valtavan vapauden tunteen, mutta näytti myös vapauden kääntöpuolen, eli vastuun ottamisen itsestä ja muista. Siinä samalla aloin löytää itsestäni rajoituksieni lisäksi enemmän voimavarojakin.

* * *

Kielitaito lienee yksi sekä kansainvälisten kokemusten että arkioppimisen myötä kehittyvä asia. Vaikka ulkomailla usein kehutaan suomalaisten kielitaitoa ja kielten opetusta, opetus keskittyi ainakin omassa koulussani enemmän verbien taivutuksiin ja artikkelien käyttöön kuin puhumiseen. Minulle minkä tahansa vieraan kielen puhuminen olikin aluksi kamalaa ja pelkäsin tekeväni kielioppivirheitä. Pelkoani vähensi kuitenkin tieto siitä, että mikäli halusin selviytyä ja saada asiani sanottua, vierasta kieltä oli pakko käyttää. Itsepä olin itseni siihen jamaan saattanut!

Erityisen hyödyllisiä kielitaidon kehittymisen kannalta olivat kömmähdykset ja väärin sanomiset. Olen esimerkiksi pyytänyt pyörätuolissa istuvaa miestä nousemaan ylös ja tulemaan syömään. Pidätyskyvyn ongelmista kärsivälle vanhemmalle mieshenkilölle ehdotin venyttelyä; en tainnut olla aivan perillä, mistä vaivasta hän puhui.

* * *

En voi liikaa korostaa kantapään kautta oppimisen ja ennalta arvaamattomien tapahtumien merkitystä itselleni. On ollut hetkiä, joina olen pitänyt itseäni hulluna. Esimerkki tällaisesta hetkestä on jämähtäminen Bolognan lentokentälle. Minua opastanut miekkonen ei puhunut englantia, enkä minä puhunut italiaa. Tuolloin tajusin erityisen selvästi oman riippuvuuteni muista ja pohdin, kuvittelinko liikaa kyvyistäni. Oppaani kuitenkin osasi asiansa, ja myös hyvän tuurin ansiosta pääsin oikeaan koneeseen. Tällaisten hetkien myötä usko omaan itseeni ja kykyyni selviytyä on kuitenkin lisääntynyt.

Uskonkin arkioppimisen olevan mahdollista ja hyväksi kaikille meistä. Silloin, kun se onnistuu kansainvälistymisen myötä, oppimista tapahtuu ihan todella yli rajojen. Eivätkä oppimisvaikeudet ole este!