Harjoittelussa Valparaíson katolisen yliopiston kansainvälisten asioiden toimistossa

Toukokuisena aamuna sähköpostiini tuli viesti CIMOsta, jossa kerrottiin, että Valparaíson katolisen yliopiston kansainvälisten asioiden toimisto Chilessä on lupautunut järjestämään minulle harjoittelupaikan seuraavan lukukauden alusta eli heinäkuun lopusta lähtien. Siitä alkoikin sitten ikimuistoinen harjoittelukokemus yhteydenotoilla yliopiston yhteyshenkilöön, lentolippujen varauksella, tiedonhankinnalla ja muiden lähtöön liittyvien asioiden järjestämisellä. Suomen helteinen heinäkuu vaihtui Chilen kirpeän kauniiksi aamuksi saapuessani Santiagon lentokentälle. Lumihuippuiset Andit kohosivat kirkkaassa säässä ja päiväkirjaani olen enteilevästi merkinnyt: ”Miksiköhän tuntuu, etten kolmen kuukauden kuluttua halua lähteä täältä vielä minnekään?”. Ja niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin eli kolmen kuukauden harjoittelu venyi koko lukukauden mittaiseksi, mikä oli hieno asia niin oman oppimisen ja kokemuksen kuin myös työni loppuun viemisen kannalta.

Valparaíson katoliseen yliopistoon tulevia vaihto-opiskelijoita palveli kokonaan oma toimistonsa, joka auttoi muun muassa viisumiasioiden hoitamisessa, opintoihin liittyvissä ongelmissa tai muuten vain piti huolta siitä, että kaikki selviytyivät uudessa elinympäristössä. Harjoittelupaikkani oli juuri tässä toimistossa, joka kantoi nimeä Programa Internacional de Intercambio Estudiantil eli lyhyesti PIIE. Henkilökunnan muodosti joukko erittäin sydämellisiä ja iloisia ihmisiä, jotka olivat muun muassa kielen ja kulttuurin opettajia, yhdysvaltalaisten vaihto-ohjelmien paikallisia edustajia ja toimiston sihteeri, jolta riitti jokaiselle ystävällisiä sanoja, tukea ja apua. Ensimmäinen huomio olikin, etten ollut koskaan nähnyt sellaista yksinomaan vaihto-opiskelijoille tarkoitettua täyden palvelun toimistoa.

Meri.

Työtehtäväni koostuivat kahdesta projektista, joissa PIIEssä katsottiin sillä hetkellä tarvittavan apua ja kehittämistä. Yhtäältä työskentelin hyvin itsenäisesti ja sain vaikuttaa työtehtävien sisältöön ja toimintatapaan, toisaalta PIIEn henkilökunta oli aina valmis auttamaan tarvittaessa. Toinen projekteista oli PIIEn vaihto-opiskelijoille tarkoitetun kirjaston (Central de Apuntes) materiaalin eli kirjojen ja videoiden järjestely, luokittelu ja rekisteröinti. Aamupäivisin myös työskentelin kyseisessä kirjastossa ja autoin vaihto-opiskelijoita etsimään kulloinkin tarvittavaa materiaalia.

Toinen projektini oli kulttuurikalenterin tekeminen ja levittäminen vaihto-opiskelijoille pääasiassa sähköpostin ja ilmoitustaulujen välityksellä. Tämän projektin tiimoilla tein yhteistyötä yliopistossa opiskelevan perulaisen opiskelijan kanssa, joka samalla toimi PIIEn kulttuuri- ja liikuntavastaavana. Kulttuurikalenteri-projektin puitteissa minulla oli iltapäivisin mahdollisuus vierailla erilaisia kulttuuritapahtumia järjestävissä organisaatioissa hankkimassa tietoa ja tutustumassa heidän toimintaansa. Tehtävänäni oli ikään kuin katsella paikallista kulttuuritarjontaa ulkomaalaisen silmin sekä poimia niitä tapahtumia, jotka saattaisivat kiinnostaa vaihto-opiskelijoita ja näin tutustuttaa heitä paikalliseen kulttuuriin ja kannustaa kulttuuritarjonnan hyödyntämiseen. Tähän Chilen kulttuuripääkaupungiksi tituleerattu Valparaíso tarjosikin oivat mahdollisuudet: elokuvafestivaaleja, latinalaisamerikkalaisen musiikin konsertteja, kansantanssiesityksiä, klassisia konsertteja, balettia, teatteria, chileläisiä elokuvia ja erilaisia kulttuurikahviloita oli tarjolla yllin kyllin.

Kulttuurikarnevaalit.

Valparaíson katolinen yliopisto on panostanut selkeästi kansainvälisyyteen ja kansainvälistymiseen. Yliopiston vaihto-opiskelijamäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa ja esimerkiksi vuoden 2003 ensimmäiselle lukukaudelle (eli maalis-heinäkuulle) uusia vaihto-opiskelijoita saapui noin 150. Vaihto-opiskelijoista suurin osa on Yhdysvalloista ja he tulevat pääosin vaihto-ohjelmia järjestävien toimistojen (kuten ISA, Council tai COPA) kautta. Lisäksi vaihto-opiskelijoita tulee erilaisten kahdenvälisten sopimusten kautta esimerkiksi Euroopasta (mm. Sveitsistä, Ranskasta, Saksasta, Espanjasta, Ruotsista, Norjasta) ja Aasiasta (mm. Koreasta). Yliopistolla on sopimus myös Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa ja harjoitteluaikanani siellä olikin yksi arkkitehtiopiskelija Vaasasta.

Chilessä törmäsin samoin kysymyksiin kuin kuulemani mukaan ulkomaalaiset Suomessa: Mitä teet Chilessä? Miksi olet tullut Chileen? Tiesitkö etukäteen jotain Chilestä? Tapaamani chileläiset suhtautuivat ulkomaalaisiin suurella mielenkiinnolla ja erittäin ystävällisesti. Välillä kaupassa piipahtaessa saattoi joutua vastailemaan sellaisiin elämää suurempiin kysymyksiin kuten, kuinka Chile ja Suomi eroavat toisistaan tai miltä Chile näyttää teknologisesti edistyneemmän maan näkökulmasta. Jokapäiväisessä elämässä helposti havaittaviin eroavaisuuksiin kuului muun muassa paikallisen joukkoliikenteen käyttöön totuttelu, jossa microt (lyhyitä matkoja ajavat pikkubussit) ja colectivot (eräänlaiset yhteistaksit) pitivät jokapäiväisiä kiihdytyskisojaan maanteillä siihen tapaan, että penkillä pysyminen oli aika ajoin hankalaa. Bussien linjakarttaa tuskin oli olemassa ja lipunkin hintaa pystyi tinkimään microjen sisäänheittäjien kilpaillessa matkustajista - tylsää matkustaminen ei sen sijaan koskaan ollut. Myös eräissä kaupoissa tavaroiden kierrättäminen monen eri myyjän kautta - tavaran maksaminen, sen saaminen kuittia vastaan ja sen pakkaaminen - aiheutti aluksi pientä hämmennystä oikeaa suuntaa etsiessä. Lisäksi Chilessä puhuttu espanja vaati totuttautumista sekä Chilen espanjalle ominaisten sanojen ja sanontojen (modismos) oppimista - varsinkin jos itseni tapaan on oppinut kielen Espanjassa. Olikin yllättävää - ja samalla opettavaista - huomata, että Espanjan espanjaa puhuvana välillä tunsin puhuvani aivan eri kieltä kielten näennäisestä yhtäläisyydestä huolimatta.

Valparaíso

Vaikka Chilessä toki kohtasin monia asioita, jotka eroavat Suomessa itsestäänselvyyksinä pidetyistä toiminta- ja ajattelutavoista, niin loppujen lopuksi arkipäivän elämä koostuu hyvinkin samanlaisista asioista maasta ja kulttuurista riippumatta. Jokapäiväiseen elämänmenoon tottuu helposti eikä eroavaisuuksiin enää kiinnitä huomiota - niistä tulee juuri osa sitä itsestään selvää elinympäristöä. Vasta palatessa tänne toiselle puolelle maapalloa sitä huomaakin kaipaavansa kovasti uusia ystäviä, chiliä, avokadoa, Tyynen valtameren kohinaa, Valparaíson kukkuloille levittäytyvää kaupunkimaisemaa, vilinää kaduilla, tungosta kauppahallissa - ja jopa liikenteen hälyä.