Bolognan juna aikataulussaan

Eurooppalainen korkeakoulutusalue

Vuonna 1999 kahdenkymmenenyhdeksän Euroopan maan opetusministerit antoivat Bolognassa korkeakouluopetusta koskevan julistuksen eurooppalaisen korkeakoulutusalueen luomisesta ja vahvistamisesta. Tavoitteena on edistää opiskelijoiden liikkuvuutta sekä eurooppalaisen koulutuksen kilpailukykyä ja houkuttelevuutta maailmanlaajuisesti. Konkreettisina keinoina ovat kansallisten korkeakoulututkintojen järjestelmän saattaminen kaksiportaiseksi eli kandidaatin ja maisteritason tutkintojen käyttöönottaminen, opintosuoritusten ja tutkintojen tunnustamisen ja työmarkkinakelpoisuuden edistäminen suoritusten siirtojärjestelmällä (European Credit Transfer System, ECTS) ja tutkintotodistuksen liitteellä (Diploma Supplement, DS) sekä koulutuksen laadunvarmennuksen kehittäminen. Tavoitteet on asetettu vuoteen 2010.

Bolognan julistukseen perustuva kehitys on ollut odottamattomankin nopeaa ja monipuolista. Sen johdosta on ollut perusteltua valmistaa opetusministereiden seurantakokouksia varten katsaukset, joista kolmas on juuri valmistumassa. Siihen voi piakkoin tutustua esimerkiksi Euroopan yliopistoliiton (EUA) kotisivuilla (www.unige.ch/eua/). Edellinen seurantakokous oli Prahassa toukokuussa 2001, seuraava pidetään Berliinissä ensi syyskuussa. Prahassa prosessiin hyväksyttiin uusia jäsenmaita, ja Berliinissä on tulossa lisää. Euroopan ulkopuoleltakin on osoitettu suurta halua liittyä mukaan. Bolognan prosessin käynnistivät EU:ta laajemman Euroopan opetusministerit. Alussa sitä haittasi jossakin määrin, ettei Euroopan Unioni ollut siinä osallisena. Suomen EU-puheenjohtajuuskauden yhtenä ansiona pidetään yleisesti Unionin sitomista mukaan prosessiin.

Prahan jälkeen

Prahassa opetusministerit asettivat julistuksessaan Eurooppalaista korkeakoulutusaluetta kohti yhdeksän päätavoitetta. Ne ovat helposti vertailtavien tutkintojen järjestelmä, kaksiportainen tutkintorakenne, siirto- ja tunnustamisjärjestelmä (ECTS ja DS), liikkuvuuden edistäminen, laadunvarmistusyhteistyö, eurooppalaisen ulottuvuuden vahvistaminen koulutuksessa, elinikäisen oppimisen edistäminen, opiskelijoiden osallistuminen korkeakoulujen päätöksentekoon ja eurooppalaisen korkeakoulutusalueen vetovoiman lisääminen. Berliinin kokouksen edellä on kuulunut kriittisiä ääniä, joiden mukaan tavoitteita on liian monta, jotta ne voisivat olla päätavoitteita. Berliinissä olisi osattava karsia ja painottaa.

Epäilyksistä huolimatta prosessi on edennyt ja etenee monella tasolla. Euroopan maat ovat uudistaneet lainsäädäntöään, erityisesti tutkintorakenteitaan julistuksen hengessä. Käytännössä siirtyminen kandidaatin- ja maisterintutkintoihin etenee kohtuullisesti. Alun ehdottomasta vaatimuksesta on joustettu. Niinpä aloilla, joilla kandidaatin tutkinto ei näytä luontevasti tuottavan kelpoisuutta työelämässä, kahden tutkinnon vaatimuksesta on luovuttu. Suomen kaltaisessa maassa, jossa korkeakoulutus jakautuu yliopisto- ja ammattikorkeakoulutukseen, tutkintojen aseman selvittämisessä on vielä tekemistä.

Samaan aikaan muutkin osapuolet ovat työskennelleet tosissaan Bolognan prosessin tavoitteiden hyväksi. Esimerkiksi yliopistot, tiedekunnat ja laitokset ovat ponnistelleet suoritusten siirtojärjestelmän (ECTS) mitoittamiseksi ja käyttöönottamiseksi. Sen yhteydessä on ilolla havaittu, että järjestelmän kanssa toimiminen tuottaa varsinaisen tarkoituksensa lisäksi tietoa ja itseymmärrystä oman laitoksen opetuksen painotuksista ja laadusta. Siten ECTS:stä on kehittymässä opetuksen laadunvarmistuksen hyödyllinen työkalu. Liikkuvuuden ja tunnustamisen edistämiseksi konkreettisesti ministerit kehottivat kehittämään yhteistutkintoja, joissa kaksi tai useampi korkeakoulu yhteisesti sopii koulutusohjelmasta, jossa opiskelija suorittaa osia toisessa tai toisissa osallistujakorkeakouluissa. Valmistuessaan hän saa kaikkien yhdessä antaman tutkintotodistuksen, joka tunnustetaan laajasti. Yhteistutkintojen suosio näyttää nopeasti kasvavan, vaikka sen kehittäminen vaatiikin vielä paljon työtä.

Eurooppalaiset korkeakoulut, yhteistyöjärjestöt ja viranomaiset ovat käynnistäneet tai saaneet valmiiksi monia hankkeita, joissa Bolognan prosessin eri osia ja tavoitteita on konkreettisesti edistetty. Euroopan komissio on rahoittanut niitä osaksi tai kokonaan. Kuten Prahan ministerikokouksen edellä, Berliiniäkin lähestyttäessä on pidetty monia eurooppalaisia seminaareja Bolognan eri tavoitteiden nykyvaiheista, kuten Helsingissä kuluvan vuoden maaliskuussa järjestetty kokous toisen syklin korkeakoulututkinnoista.

Miten Berliinistä eteenpäin

Bolognan junan saapumisaika perille on 2010. Nyt lähestytään siis puoliväliä. Voidaan jo todeta, että prosessi on edennyt vähintään tyydyttävästi ainakin keskeisen tutkintojärjestelmäuudistuksen osalta. Edellä mainittuun tavoitteiden keskittämistarpeeseen on varmasti syytä, mutta tuskin toisaalta yhtäkään nykyisistä tavoitteista voi pitää tarpeettomana. Huolta herättää kuitenkin, että uusia päämääriä ollaan heittämässä kuormaan, kuten tämänkaltaisissa prosesseissa usein käy.

Entisistä tavoitteista muun muassa laadunvarmistuksesta on käyty paljon keskustelua. On näkemyksiä, joiden mukaan tulisi kehittää eurooppalaisia vähimmäisvaatimuksia ja standardeja, jopa pystyttää eurooppalainen akkreditointielin. Monen muun maan rinnalla Suomi on voimakkaasti torjunut sellaiset ajatukset ja suosittaa sen sijaan kansallisia arviointijärjestelmiä, joiden vertailulla luodaan luottamusta ja toistensa tuntemista. Meillä omaksuttu arviointikulttuuri, jonka keskeinen tavoite on lisätä toimijoiden ja osapuolten ymmärrystä vahvuuksistaan ja puutteistaan, on näkemyksemme mukaan tuloksellisen kehittämisen edellytys. Tutkintorakenteiden vertailtavuuden ja esimerkiksi siirtojärjestelmän kehittämisessä on näkemysten välisiä painotuseroja, joissa on vielä sovittamista.

Elinikäisen oppimisen kysymykset, ennen muuta suoritusten kertymisjärjestelmä, antavat pohdinnan aiheita vielä pitkään. Bolognan prosessin määräaikaa kohti ne käyvät yhä keskeisemmiksi. Uutena asiana erityisesti Saksa on ollut tuomassa mukaan tutkijakoulutusta ja siis tohtorin tutkintojen tarkastelua. Kuten tunnettua, Euroopassa on rinnakkain kehittymässä kaksi tavoitetta, eurooppalainen korkeakoulutusalue (EAHE) ja eurooppalainen tutkimusalue (ERA). Yliopistojen näkökulmasta katsottuna niiden välillä pitäisi olla kiinteä kytkentä, mutta tähän mennessä sitä on ollut varsin vähän. Syyt ovat eurooppalaisessa byrokratiassa. Bolognan prosessi ja eurooppalainen korkeakoulutusalue ovat Euroopan opetusministerien aloite. Euroopan tutkimusalue sen sijaan on Euroopan Komission tutkimuskomissaari Busquinin aloite. Suomi on jo pitkään Euroopan yliopistojen yhteistyöfoorumeilla kannustanut tavoitteiden lähentämiseen. Varsinkin tutkijakoulutusyhteistyössä on Euroopalla vielä paljon haasteita riippumatta, missä yhteydessä ja millä keinoin sitä kehitetään. Tutkimus ja koulutus ovat Euroopan Komissiossa eri pääosastoissa, mutta lähentymistä tapahtuu varmasti piankin.

Bolognan prosessiin liittyvät myös Euroopan Unionin uudet ohjelmat, kuten vuonna 2006 päättyvää Sokrates II -ohjelmaa seuraava koulutus- ja liikkuvuusohjelma, jonka valmistelu on vastikään alkanut, sekä verkko-opiskeluun perustuva e-oppiminen -ohjelma ja Unionin ulkopuolisiin maihin suuntautuva Erasmus Mundus -ohjelma, joista Unionin koulutusneuvosto teki päätökset 5.5.2003.