|
>> Takaisin etusivulle
Metallitaidetta Saunakalliosta Ventimigliaan
Teksti ja kuvat: Tiina Lehmusvaara, tiedotustoimittaja / CIMO
 Etualalla olevat muotit odottavat sisäänsä sulaa pronssia
Nestekaasuliekki pitää sihinäänsä ja ilma väreilee kuumuudessa. Sulatusastia kallistuu ja 1300 asteinen metalli juoksee lieriön kätköissä odottavaan muottiin. Lieriö ehtii jäähtyä hetken ennen kuin se upotetaan vesialtaaseen. Vesi saa lieriön uumenissa olevan kipsin murenemaan ja jännitys tarttuu ulkopuoliseenkin: mitä sisältä paljastuu? – Pronssiveistos, joka saattaa päästä Italiaan. Adultan tämänvuotinen taidemetallikurssi nimittäin päättyy komeasti Ventimiglian arkeologisen museon suojissa pidettävään näyttelyyn.
Taidemetallin kurssi on jo 10 vuoden ajan kuulunut Adultan eli Keski-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskuksen teollisuustoimialan opetustarjontaan. Alkuvuosina painotukset olivat perinteisen käsi- ja taideteollisuuden puolella, mutta metallin imagoa on tuotu pikkuhiljaa taiteen suuntaan. Opetustiloja on harkituilla hankinnoilla rakennettu sellaisiksi, että nykyään voidaan jo reilusti puhua kuvanveistosta. Kurssi kestää lukuvuoden. Tällä hetkellä opiskelijoina on 8 naista ja 8 miestä, joiden joukkoon mahtuu graafikkoja, ekonomeja ja kaikkea siltä väliltä. Opiskelijoiden ikähaitari on 22–60 vuotta ja elämäntilanteet erilaisia.
Kurssin opettajan Jari Jokiahon mukaan kuvanveiston tekniikoita lähestytään opiskelijoiden ehdoilla. Opettajan pitkä kokemus ja monipuolinen koulutus – seppä, teollinen muotoilija, kuvanveistäjä, kultaseppä – antaa hyvän tuntuman materiaaleihin ja niiden taipumiseen erilaisten tekijöiden käsissä. Kurssilaiset pääsevät työstämään kipsiä, vahaa, lasia ja luonnollisesti metalleja alumiinista pronssiin ja teräksestä hopeaan. Keskiössä on kunkin oman ilmaisun kehittyminen, mutta yhteisenä päämääränä on alusta saakka ollut toukokuinen näyttely Ventimigliassa.
  Vesi hajottaa kipsin; lopputulos Laura Koskisen kädessä
Grundtvig-hanke tasoitti tietä Eurooppaan
Taidemetallin kurssin eräänä tavoitteena on näyttää taiteen tekemisen koko kaari ideasta esillepanoon. Aikaisempien kurssien päätteeksi on järjestetty tapahtumia omalla alueella, mutta nyt taidetta ollaan viemässä ensimmäistä kertaa ulkomaille. Näyttely liittyy EU:n Sokrates/Grundtvig-ohjelmasta rahoitettuun oppimiskumppanuushankkeeseen, johon kansainvälisessä toiminnassa aktiivinen Adulta osallistuu.
Hankkeen vetäjänä toimii saksalainen oppilaitos, muut kumppanit ovat Italiasta ja Romaniasta. Adultan mukaan tulo tapahtui proosallisesti Grundtvig -kontaktiseminaarissa Espanjassa, mistä omiin tavoitteisiin sopiva hanke ja kumppanit löytyivät. Yhteistyö käynnistyi elokuussa 2003 monien käänteiden jälkeen – toiminnan brittiläinen ideoija ei esimerkiksi saanut omaa projektihakemustaan läpi. Tapaamisia on järjestetty Saksassa ja Suomessa; kesäkuussa on vielä edessä Romaniassa pidettävä päätöskokous.
Hankkeen teemoina ovat motivaatio ja aktiivinen kansalaisuus, joita on käsitelty kumppanimaissa eri tavoin. Toisilla lähestymistapa on ollut teoreettisempi, mutta Jokiahon luokassa on lähdetty liikkeelle arkisista opetustilanteista: esimerkiksi aktiiviseen kansalaisuuteen on päästy kiinni näyttelyn valmistelun kautta. Motivointi on opetuksessa aina keskeisellä sijalla ja siihen pyritään useilla menetelmillä. Esimerkiksi oikeaan kohtaan osunut vieraileva opettaja on saattanut viedä monia asioita eteenpäin.
”Opettajan innostuneisuudella ja pedagogisilla taidoilla on valtava merkitys” toteaa Jokiaho ja kertoo esimerkin: ”Kipsitöitä saatiin opettamaan Jorma Pulla, jolla on huikea ammattitaito ja valtavan laaja osaaminen. Hän kertoi töistään innostuneesti ja näytti kuvia mm. Neuvostoliitossa tekemistään restaurointitöistä. Ensimmäiset käytännön harjoitukset olivat helppoja: opiskelija lorautti kipsiseoksen valmiiseen muottiin ja sai saman tien käsiinsä antiikin veistoksen. Vaikka tekniikka oli helppo, se motivoi eteenpäin. Päästiin miettimään, miten kopiosta edetään omaan esittämiseen – vaikka valamalla samasta kipsistä kuutio, jota viilaten saadaan alulle oma, myöhemmin pronssiin valettava veistos. Keskeistä ei ole osaaminen ja onnistunut lopputulos, vaan matka: minä kokeilen ja löydän uutta, mistä saan motivaatiota seuraavaan työhön. Rakennetaan ikään kuin portaita, jotka vievät tasolta toiselle.”
 Jari Jokiaho opettaa aikuisopiskelijoille kuvanveistoa
Yhdessä tekeminen kasvattaa me-henkeä
Jokiaholle itselleen on kertynyt kansainvälistä kokemusta mm. opiskelusta ja opetuksesta espanjalaisessa taideoppilaitoksessa. Hänen mielestään Grundtvig -projektin tärkeintä antia on ollut se, että opiskelijatkin ovat päässeet mukaan kansainväliseen toimintaan. Näyttelyä valmistellaan yhdessä italialaisten hankekumppanien kanssa ja opiskelijat ovat mukana kaikissa vaiheissa näyttelyjulisteiden suunnittelusta avajaisten ideointiin saakka. Työ on kasvattanut ryhmän henkeä. ”Tekemisessä on syvyyttä ja merkityksiä, mutta tämä ulottuvuus on tuonut mukaan valoa ja iloa. Me-henki kasvaa, koska on yhteinen päämäärä. Tehdään yhdessä ja otetaan selvää asioista, jotka ovat kaikille uusia.”
Ilo on ulottunut omaankin työhön: opettaja kertoo nauraen, miten videokuvat näyttelypaikalta ovat auttaneet talven pimeimpien hetkien yli. Sininen, auringossa kimaltava meri on palauttanut motivaation alkulähteille: tuonne olemme menossa, tuo on se määränpää.
|
Mikä on Grundtvig?
Grundtvig on EU:n Sokrates-koulutusohjelman aikuiskoulutusta koskeva alaohjelma. Sen tavoitteena on parantaa aikuiskoulutuksen laatua ja edistää alalla tehtävää eurooppalaista yhteistyötä. Ohjelma korostaa elinikäistä oppimista aktiivisen kansalaisuuden ja työllistymisen edistäjänä. Tukea myönnetään mm. eurooppalaisille yhteistyöhankkeille, oppimiskumppanuuksille, aikuisopetushenkilöstön liikkuvuudelle ja verkostoille.
Grundtvig 2 -oppimiskumppanuudet ovat tavanomaisia EU-projekteja pienimuotoisempia ja hallinnollisesti kevyempiä yhteistyöhankkeita, jotka on suunnattu erityisesti pienille organisaatioille. Osallistujia täytyy olla vähintään kolmesta ohjelmamaasta ja aikuiskoulutusorganisaatioiden lisäksi ne voivat olla esim. järjestöjä, museoita tai kirjastoja. Oppimiskumppanuudet edistävät monipuolista yhteistyötä ja samaan hankkeeseen voi osallistua hyvinkin erilaisia toimijoita. Ideana on ennen kaikkea oppia toisten käytänteistä ja kokemuksista.
Lisätietoa Grundtvig-ohjelmasta saa
CIMOn verkkopalvelusta.
|
|
 Tulosta
|
|