|
|
>> Takaisin etusivulle
|
Yli 1300 suomalaista saamassa tukea Leonardo-liikkuvuuteen
Korkeakoulutuksen kansainvälisyys ja laatu kevätpäivien teemana
Monietnisyys EU:n Nuoriso-ohjelmassa
Kirja monikulttuurisesta ohjauksesta ja neuvonnasta
CIMO järjesti valmennusta Afrikkaan lähteville opiskelijoille
Julkaisu-uutisia
|
|
Yli 1300 suomalaista saamassa tukea Leonardo-liikkuvuuteen
Leonardo da Vinci –ohjelman hakukierroksella myönnettiin tukea 85 liikkuvuushankkeelle, joiden myötä vaihtoon pääsee kaikkiaan 1316 henkilöä. Suurin osa eli 51 hanketta koskee ammatillisen toisen asteen opiskelijoita, joita lähtee liikkeelle 915. Korkea-asteen opiskelijoita koskevia hankkeita hyväksyttiin 7 ja niiden kautta tuetaan apurahalla 135 opiskelijaa. Tukea riitti myös kahdelle nuoria työntekijöitä ja vastavalmistuneita koskevalle hankkeelle ja 17 henkilölle sekä 25 ammatillisen koulutuksen asiantuntijavaihtohankkeelle ja 249 henkilölle.
Jaossa oli 1,5 miljoonaa euroa, jolla pystyttiin tukemaan noin 40 % hakijoista. Hakemusten määrä on kasvanut aikaisemmista vuosista, samoin hankkeiden laatu: tällä kertaa jäi hyväksymättä aiempaa enemmän myös hyviksi arvioituja hankkeita.
Hankkeet vastasivat hyvin hakukierroksen kansallisiin painotuksiin. Aloista vahvasti edustettuina ovat mm. tekniikka, rakennus- ja sähköala, audiovisuaalinen ala ja media. Kohdemaista suosituimpia olivat Saksa, Britannia, Alankomaat, Viro ja Unkari.
Tiina Lehmusvaara / CIMO
Takaisin ylös
|
|
Korkeakoulutuksen kansainvälisyys ja laatu kevätpäivien teemana
 Kevätpäivien osallistujia hellittiin taukojumpalla
Millä eväillä Suomi pärjää kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla? Korkealla laadulla ja hyvällä yhteistyöllä! Näin voisi tiivistää korkeakoulujen kv-kevätpäivien pääalustajien keskeiset viestit.
CIMOn norjalaisen sisarorganisaation SIUn entinen johtaja Ulf Lie korosti kilpailun edellyttävän entistä tiiviimpää kv. yhteistyötä. Eurooppalaiset korkeakoulut eivät saa markkinahuumassa unohtaa yhteiskunnallista vastuutaan. Alustuksessaan Lie vetosi suomalaisiin korkeakouluihin Pohjoisen ja Etelän välisten kumppanuuksien lisäämiseksi. Erityisasiantuntija Ilkka Turusen johdolla perehdyttiin OECDhen korkeakoulupoliittisena toimijana ja Anita Lehikoinen opetusministeriöstä päivitti osallistujien Bologna-tiedot ja pohdiskeli eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuudennäkymiä. Korkeakoulujen arviointineuvoston pääsihteeri Ossi Tuomi tarkasteli korkeakoulutuksen laadunarvioinnin haasteita kansainvälistymisen näkökulmasta.
Korkeakoulujen kv. asiain hallinnon kevätpäivät järjestettiin tänä vuonna Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun sekä CIMOn yhteistyönä. Tapahtumaan osallistui yhteensä noin 340 henkeä. Monille verkostoituminen muiden alalla toimivien kanssa ja vanhojen kollegoiden tapaaminen on kv. päivien keskeisintä antia. Uutena työskentelymuotona keskustelua vauhdittamassa oli tarjolla roundtable-keskusteluja.
Jyväskylän kv. päivien luento- ja sessiomateriaali julkaistaan myöhemmin keväällä sähköisessä muodossa tapahtuman verkkosivuilla osoitteessa www.cimo.fi/kvpaivat. Toukokuussa 2006 kv-kevätpäiviä emännöi Lappeenranta.
Teksti: Maija Airas, kuva: Tuija Ruoho / CIMO
Takaisin ylös
|
|
Monietnisyys EU:n Nuoriso-ohjelmassa

CIMO järjesti Helsingin kansainvälisessä Kulttuurikeskus Caisassa 4.5.2005 tiedotus- ja koulutustilaisuuden ”Monietnisyys Euroopan unionin Nuoriso-ohjelmassa.”
Tilaisuus oli suunnattu erityisesti maahanmuuttaja- ja eri etnisistä ryhmistä tuleville nuorille ja nuorten parissa toimiville. Tilaisuuden avannut CIMOn johtaja Ulla Ekberg kannusti nuoria osallistumaan entistä enemmän.
Päivän aikana esiteltiin EU:n Nuoriso-ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia monietnisessä nuorisotyössä. CIMOn henkilökunnan lisäksi esittelijöinä toimivat ohjelman toimintoihin osallistuneet maahanmuuttajanuoret, jotka kertoivat omissa projekteissaan vastaan tulleista onnistumisista ja kommelluksista. Päivän päättivät pienryhmäsessiot, joissa tutustuttiin tarkemmin eri alaohjelmien mahdollisuuksiin.
Teksti ja kuva: Mikko Nieminen / CIMO
Takaisin ylös
|
|
Kirja monikulttuurisesta ohjauksesta ja neuvonnasta
Eurooppalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä monikulttuurisen ohjauksen vallitsevista teorioista ja hyvistä käytännöistä on koottu ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Mika Launikarin ja Sauli Puukarin toimittama Multicultural Guidance and Counselling –Theoretical Foundations and Best Practices in Europe -kirja pyrkii vastaamaan kansainvälistyvän ja monikulttuuristuvan Euroopan muuttuviin ohjaus- ja neuvontatarpeisiin.
Uutuusjulkaisussa esitellään monia eri tapoja kehittää monikulttuurisen ohjauksen teoriaperusteista ja käytännönläheistä osaamista. Siinä kuvataan mm. todellisuuksien moninaisuutta Euroopassa, monikulttuurisen ohjauksen käsitteellistä ja filosofista perustaa, ohjausmenetelmiä sekä hyviä ohjauskäytäntöjä, joita opetus- ja työhallinnossa sovelletaan maahanmuuttajiin ja etnisiin ryhmiin. Kirjassa on lisäksi harjoitustehtäviä, jotka auttavat lukijaa työstämään teoreettisesti esiteltyjä asioita suhteessa omaan ohjaustyöhönsä.
Teos on ensisijaisesti tarkoitettu maahanmuuttajien ja muiden etnisten ryhmien kanssa työskenteville ohjaajille ja -neuvojille sekä ohjaajakouluttajille eri hallinnonaloilla. Se soveltuu myös käytettäväksi oppilaitosten kansainvälisissä opiskelijapalveluissa ja monikansallisten organisaatioiden henkilöstöhallinnossa. Käsikirja sopii sekä monikulttuurista ohjausta aloitteleville että työtä jo pidempään tehneille.
Maksuton pdf-julkaisu (375 sivua) on saatavissa internetistä
http://www.cimo.fi English | Publications.
Julkaisua ovat CIMOn lisäksi olleet rahoittamassa Opetushallitus, työministeriö ja Euroopan komissio.
Takaisin ylös
|
|
CIMO järjesti valmennusta Afrikkaan lähteville opiskelijoille

NORTH-SOUTH Higher Education Network –ohjelman hankkeissa opiskelijavaihtoon lähteviä suomalaisia valmennettiin vaihtoon liittyvissä asioissa toukokuun alussa Helsingissä. Kahden päivän koulutuspaketti sisälsi tietoa mm. turvallisuuskysymyksistä ja terveysasioista; lähtijöille tarjottiin evästystä myös vieraan kulttuuriin kohtaamiseen.
Tilaisuuteen osallistui kolmisenkymmentä opiskelijaa, joista osa lähtee kohti vaihtomaataan vielä tämän kevään aikana, osa vasta syksyllä. Paikalla oli myös kymmenkunta hankekoordinaattoria.
NORTH-SOUTH –ohjelman kohdemaita ovat Saharan eteläpuolisen Afrikan maat sekä Egypti ja Peru. Ohjelman rahoittajana toimii ulkoasiainministeriö ja tukea saaneet hankkeet myötäävät Suomen kehityspolitiikan linjauksia.
Teksti ja kuva: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Takaisin ylös
|
|
Julkaisu-uutisia
Ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen väyliä. 16 s. Perustiedot kansainvälistymismahdollisuuksista ammatillisella sektorilla. Ilmestyy viikolla 21.
CIMOn vuosi 2004 – CIMO in 2004. 76 s.CIMOn vuosikertomus kahdella kielellä, ruotsinkielinen ainoastaan pdf-muodossa CIMOn verkkopalvelussa.
Tarkempaa tietoa CIMOn vuodesta 2004. Tarkat tiedot CIMOn yksiköiden toiminnasta viime vuoden aikana. 45 s. Ainoastaan pdf-muodossa.
CIMO Scholarships. Scholarships for Studies, Research and Teaching in Finland. 14 s. CIMOn apurahat Suomeen tulijoille.
Study in Finland 2005-2006. International Study Programmes in Higher Education. 42 s. Suomalaisten korkeakoulujen kansainvälisille opiskelijoille suunnatut ohjelmat, joita ensi vuonna on n.350 kpl.
VET in Finland. Developments and Trends in Vocational Education and Training. 32 s. Suomalaisen ammatillisen koulutuksen kehityssuunnat. Ilmestyy viikolla 21.
Kaikki mainitut julkaisut ovat saatavilla myös pdf-muodossa CIMOn verkkopalvelussa www.cimo.fi. Samasta osoitteesta löytyy täydellinen luettelo CIMOn julkaisuista. Tilaukset voi näppärimmin tehdä julkaisuluettelon jälkeen olevan sähköpostilinkin kautta tai suoraan osoitteesta julkaisutilaukset@cimo.fi.
Takaisin ylös
|
 Tulosta
|
|
 |