Lähikuvassa Iris Schwanck, FILIn johtaja

Iris Schwanck on työssään onnistunut osumaan sinne, missä tapahtuu ja missä mennään eteenpäin. Yhteinen nimittäjä tekemiselle on ollut kansainvälisyys, joka syntyperältään puoliksi sveitsiläisellä Schwanckilla tuntuu olevan verissä. Nykyisellä FILIn johtajalla on markkinoitavanaan tuote, jota on ilo viedä maailmalle: suomalaisella kirjallisuudella riittää ystäviä.

Iris Schwanck on filosofian tohtori, joka on opiskellut romaanisia kieliä, kirjallisuutta ja historiaa. Työura käynnistyi Helsingin yliopistossa, jossa Schwanck työskenteli aluksi opettajana ja tutkijana. Hän siirtyi yliopiston keskushallintoon kansainvälisten asioiden suunnittelijaksi 1990 luvun taitteessa, juuri kun ensimmäiset vaihto-opiskelijat tulivat Suomeen. Yliopistolla luotiin käytäntöjä opiskelijoiden vastaanotosta apurahojen maksatukseen ja aloiteltiin englanninkielistä opetusta.

Koulutuskentältä kulttuurin viejäksi

Muutaman vuoden kuluttua Schwanck tuli CIMOon kehittämään toimivia suhteita yliopistojen suuntaan. ”Silloin käynnistettiin toimintoja, jotka ovat nyt vakiintuneita”, muistelee Schwanck. ”Perustettiin yhteistyöryhmiä ja mm. korkeakoulujen kansainvälisten asioiden henkilöstön neuvottelupäivät, jotka ovat kasvaneet konferenssiksi. CIMOssa kehitettiin tosissaan asiantuntija- ja palveluorganisaation kulttuuria vastapainoksi kansainvälisiä asioita leimanneelle virkamiesimagolle.”

Schwanck valittiin CIMOn apulaisjohtajaksi. Hän näkee CIMOssa viettämänsä ajan ”elämän toisena korkeakouluna”, jossa hallintoon ja mm. mutkikkaisiin rahoituskuvioihin perehtyminen kasvatti taitoja myöhempiin tehtäviin. Toiminta EAIE-järjestössä (European Assosiation for International Education) tarjosi näköalan koko Euroopan koulutuskentälle: Schwanckin CIMO-vuodet huipensi kolmivuotinen kausi EAIE:n presidenttinä.

Schwanck siirtyi koulutuksesta kulttuurivientiin v.1999, jolloin hänet nimitettiin Suomen Ranskan kulttuuri-instituutin johtajaksi. Pariisissa suhteet yliopistoihin hyödyttivät uudesta näkökulmasta: kulttuuri-instituutit ovat myös tiedeinstituutteja, jolloin tutkimuksenkin tukeminen on tärkeää.

Pariisi toimi siltana nykyiseen tehtävään Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen FILIn johtajana, missä Schwanck on toiminut 5 ½ vuotta. FILI on osa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, mutta emo-organisaatiosta poiketen se suuntaa toimintansa ulkomaille. Schwanckilla on kahdeksan hengen tiimi, jonka jäsenistä yksi on Books from Finland –lehden toimittaja.

FILI on kirjallisuuden vientiorganisaatio

FILI tekee suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi ja edistää sen kääntämistä. Keskeinen työväline on suomalaisen kirjallisuuden käännöstuki, jota FILI jakaa kustantajille ja kääntäjille n. 230 000 euroa vuodessa. ”Käännös on merkittävin osa kustannuksia, joita punnitaan julkaisupäätöksiä tehtäessä”, perustelee Schwanck. ”Harva suomalainen kirjailija on niin tunnettu, että hänen nimensä riittää tekemään kirjasta myyntiartikkelin.”

FILI tukee kääntäjien työtä mm. matka-apurahoilla ja etsii alalle uusia tekijöitä. Kääntäjille järjestetään erilaisiin teemoihin liittyviä seminaareja, joista yksi on CIMOn kanssa toteutettava aloittelevien kääntäjien kurssi. Schwanck kiittelee yhteistyön pitkäjänteisyyttä: ”Ensi kesän kurssi on laatuaan kolmas. Osallistujat tulevat usein CIMOn tukemista ulkomaisista yliopistoista, joissa opiskellaan suomea. Kurssi tarjoaa selkeän uravaihtoehdon ja yhden tavan ottaa kielitaito käyttöön.” FILIn verkostossa on tällä hetkellä 50 suomenruotsista ja 250 suomesta kääntävää kääntäjää. Schwanckin laskujen mukaan CIMOn ja FILIn yhteistyön kasvatteja on tulevan kurssin jälkeen n. 50; lukuun sisältyvät myös ne 10 kääntäjänalkua, jotka ovat harjoitelleet FILIssä CIMOn Suomea Suomessa -harjoitteluohjelmassa. ”Tämä on hieno esimerkki yhteistyöstä, jossa pienellä satsauksella saadaan aikaan paljon – sekä yksittäisten ihmisten elämässä että kulttuurivaihdossa.”

FILIn markkinointityökaluihin kuuluvat myös kustantajille suunnatut kirjallisuustapahtumat, seminaarit ja messut, joille osallistutaan noin 250 kertaa vuodessa. Tavallista on mennä paikan päälle ajankohtaisen kirjailijan kanssa. ”Tuore esimerkki: olimme Kari Hotakaisen kanssa Prahan kirjamessuilla, koska hänen romaaninsa Juoksuhaudantien tšekinnös oli juuri ilmestynyt. Hotakainen kertoi kirjastaan ja antoi haastatteluja; messuilla katsottiin myös kirjasta tehty elokuva.”

FILI on aktiivinen myös erilaisissa verkostoissa: Schwanck mainitsee Pohjoismaisen ministerineuvoston, EU:n Kulttuuri 2000 -ohjelman ja UNESCOn tukemia hankkeita, joissa on mm. edistetty pienten kielialueiden kirjallisuutta. ”Sisarorganisaatioiden kanssa työskentelyn etuja on jatkuva vertaisarviointi, oman toiminnan tarkastelu toisten silmillä.”

Omaääninen kirjallisuus löytää lukijansa

Mikä suomalaisessa kirjallisuudessa sitten kiinnostaa, millä sitä saa myytyä? Schwanckin mukaan keskeistä on laatu: kukaan ei osta kirjaa pelkästään siksi, että se on suomalainen. Lukijoita viehättää suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillinen, hiukan vaikeasti määriteltävä karheus, joka näkyy esimerkiksi Juoksuhaudantiessä. ”Hotakaisen tyylin lakonisuus ja omaääninen ironia viehättävät maailmalla ja kotimaassa. Suomalainen kirjallisuus voi hyvin, mikä näkyy siinäkin, että suomalaiset itse lukevat suomalaisia kirjoja.”

Myös naiskirjailijoitamme Leena Landerista Anja Snelmaniin ja Pirjo Hassiseen, naisdekkaristeja unohtamatta, pidetään maailmalla mielenkiintoisina. ”Suomalainen tasa-arvo näkyy sinä samaisena karheutena. Suomea pidetään muutenkin tasa-arvoisena maana, jossa koulutus ja kulttuuri ovat kaikkien ulottuvilla. Meillä kulttuuri on nuorta, minkä voi nähdä myös vahvuutena. Rajoja uskalletaan rikkoa, koska ei ole tarpeen nojata satojen vuosien perinteisiin. Suomalaiset ponnistavat eteenpäin ennakkoluulottomasti ja vapaasti. Siitä on peräisin se dynaamisuus, mitä ulkomaalaiset suomalaisessa kulttuurissa näkevät..”

Viime vuonna käännettiin 163 suomalaista kirjaa 31 eri kielelle. FILI seisoo tukevimmin saksankielisellä maaperällä, sillä saksaksi käännetään 30–40 nimikettä vuodessa. Saksa onkin käännöskirjallisuuden kultamaa, jossa jopa 60 % julkaistusta kirjallisuudesta on käännöksiä. Toinen ääripää on Britannia, jossa vain 2 % kirjallisuudesta on peräisin oman kielialueen ulkopuolelta. Brittimarkkinoilla julkaistaan 4–5 suomalaista kirjaa vuodessa, mitä Schwanck pitää hyvänä saavutuksena.

FILIlle haasteita ovat kielialueet, joissa olisi kysyntää suomalaiselle kirjallisuudelle, mutta josta puuttuu kääntäjiä. Schwanck mainitsee mm. Espanjan, mutta myös Venäjän: sinne käännetään paljon, mutta markkinat vetäisivät enemmänkin. Kiinnostus kasvaa myös Aasiassa – Japanin markkinoilla ollaan jo, Intiaa herätellään mm. kirjallisuuslehtien Suomi-numeroilla.

Työ tarjoaa jatkuvasti ilon aiheita

Schwanckille jokainen käännetty kirja tuo iloa. Kahta tapausta hän muistelee erityisellä lämmöllä: ”Aloitin FILIssä kun Johanna Sinisalon ’Ennen päivänlaskua ei voi’ oli voittanut Finlandia-palkinnon. Ensimmäiset kirjamessuni olivat Pariisissa, jossa olin yhdessä Sinisalon kanssa. Pidin itse kirjasta valtavasti mytologian käsittelyn ja hienojen inhimillisyys-, tasa-arvo- ja luontoteemojen vuoksi. Siksi kirjasta oli hämmästyttävän helppo puhua ja yhtäkkiä useat ranskalaiset kustantamot olisivat halunneet sen listoilleen.” Tuoreemman esimerkin Schwanck kertoo kurdisyntyisestä Ali Khezrinistä, joka sitkeästi halusi kääntää Kiven ’Seitsemän veljestä’ kurdin kielelle, koska näki tarinassa niin paljon positiivista opittavaa. Kustantajaa etsittiin pitkään ja Ruotsia myöten, ennen kuin kirja saatiin julkaistua.

Schwanck iloitsee myös siitä, että monet suomalaiskirjailijat näkyvät best seller -listoilla maailmalla – Arto Paasilinna koko Keski-Euroopassa, Monica Fagerholm Ruotsissa, Väinö Linna Virossa ja Ilkka Remes Saksassa. ”Kirjan kääntäminen on kirjailijalle aina hieno kokemus: teos syntyy käännöksen myötä uudelleen ja saa uusia lukijoita. On hienoa, että näitä kokemuksia osuu yhä useamman kohdalle; niiden eteen tehdään tosissaan töitä.”

Minkä suomalaisen kirjan lukutoukaksi tunnustautuva Schwanck on viimeksi lukenut? ”Olen lukenut mm. Eppu Nuotion ’Mustan’ ja juuri nyt on käsilaukussani Matti Remeksen ’Islantilainen syleily’. Taitavat vitamiinit olla talven jäljiltä vähissä. Nyt tarvitaankin dekkareita vauhdittamaan kevättä!”