Näyttelijä uudella estradilla

Niina Nurminen valmistui teatterikorkeakoulusta 1989 ja on toiminut siitä lähtien free lance -näyttelijänä. Hän kiinnostui kuutisen vuotta sitten Transmission-koulutuksesta, jossa esiintyvän taiteen ammattilaisille annetaan valmiuksia viedä ammattitaitoaan estradien ulkopuolelle – työyhteisöihin, kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin ja erilaisiin yhteisöprojekteihin.

Koulutus alkoi kymmenen päivän jaksolla Lontoossa ja siinä käytiin joka päivä läpi uusi alue: vankila, sairaala, syrjäytyneiden tai maahanmuuttajien parissa työskentely, yritys, yhteisö. Kouluttajina toimivat alalla pitkään toimineet taiteilijat. "Sitten seurasi työharjoittelu, jossa jokainen haki omaa aluettaan. Mahdollisuuksia oli paljon, mutta minua kiinnosti eniten työyhteisökoulutus", kertoo Niina Nurminen.

Syntyi mestari–kisälli-suhde brittiläisen työyhteisö- ja vuorovaikutuskouluttaja Roy Leightonin kanssa, joka on sittemmin käynyt myös Suomessa kouluttamassa.

Forum-teatteri työyhteisökoulutuksen metodina

Nurminen käyttää työyhteisöjä kouluttaessaan brasilialaisen teatterintekijän Augusto Boalin kehittämää forum-teatteri-menetelmää.

Ideana on se, että yhteisölle vaikeita aiheita tai kysymyksiä nostetaan esille ja käsitellään draaman avulla. Ammattinäyttelijät esittävät fiktiivisiä ja yksittäisiä kohtauksia yleisön esille nostamista asioista. Aiheita työstetään teatterin muodon kautta. Yleisö ohjaa roolihenkilöitä toimimaan heitä tyydyttävällä tavalla.

Tavoitteena on saada yhteisö keskustelemaan vaikeistakin aiheista. "Onnistumisen kokemuksia tulee, kun tekee itsensä tarpeettomaksi; kun näyttelijäryhmä kuuntelee lopulta 'oikeiden ihmisten' keskustelua asioista, joista he eivät ole pystyneen yhdessä puhumaan. Forum-teatteri tarjoaa turvallisen tavan käsitellä kipeitäkin asioita. Siinä ei tulla osoitelleeksi ketään. Se peittää samalla kun tekee asioita näkyviksi."

Novellin lukeminen potilaalle voi alkaa kahvin juottamisella

Niina Nurminen käy myös sairaaloissa lukemassa tarinoita ja novelleja potilaille. "Raja 'katsomon' ja ’näyttämön’ välillä on silloin joustavampi ja hämärämpi kuin teatterissa. Tässä pääsee todella lähelle katsojaa, lähin etäisyys voi olla se, että istuu potilaan vieressä, pitää tätä kädestä kiinni ja kertoo tarinaa."

"Kerrottu saattaa synnyttää potilaassa omia mielikuvia, muistoja ja tarinoita, joita hän alkaa spontaanisti kertoa. Tavallaan roolit vaihtuvat: potilaasta tulee päähenkilö. On tärkeää, että valokeila siirtyy myös potilaaseen, joka sairaalaympäristössä on muuten passiivinen, usein myös näkymätön. Taidetta, kirjallisuutta ja tarinaa käytetään tavallaan apuvälineenä, vaikka siinä ei yritetäkään tietoisesti mihinkään päämäärään."

Kaikille tämäntyyppinen työ ei sovi. "On ihmisiä, jotka ovat aivan loistavia lavalla, ja se riittää. Kaikki eivät viihdy sairaalaympäristössä, jossa pitäisi ottaa huomioon, ettei potilas vaikka pysty juomaan itse kahviaan. Hänelle pitää silloin ensin juottaa se kahvi, tunnustella tilannetta ja vasta sitten voi aloittaa."

Tarinalla voi olla myös hoitavia sivuvaikutuksia. "On muutamia todella mieleenpainuvia kokemuksia. Se, että esimerkiksi kivuista kärsivä potilas keskittyy niin paljon lukemaani, että fokus siirtyy kivusta tarinan kuuntelemiseen ja särkylääke unohtuu kuppiin."

Eikö työ ole aika vaativaa? "Työ on vaativaa koska täytyy olla hyvin herkkä tilanteelle. Sairaalaan ei mennä tekemään Taidetta isolla T:llä, näyttelijän ego on riisuttava eteisessä pois. Jos tulee esimerkiksi verenpainemittaus, ei voi sanoa, että anteeksi, Minun hieno Tarinani on tässä kesken, tulkaa myöhemmin uudestaan. Potilas saa myös lopettaa kuuntelemisen halutessaan tai vaikka nukahtaa kesken kaiken."

"Monelle näyttelijälle on vaativa ja haasteellinen paikka astua omana itsenään yhteisön eteen, ilman vuorosanoja, ilman roolin suojaa.”

Taide elämää, ei vain estradeja varten

"Alkuvaiheessa näyttelijät eivät oikein arvostaneet ja ymmärtäneet mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Asenne oli lähinnä, että näyttelijän paikka on teatterissa. Piste. Nyt tilanne on jo muuttunut ja kiinnostus herännyt vähitellen, mutta ennakkoluuloja esiintyy yhä."

Antoiko teatterikorkeakoulu valmiuksia toimia tällaisella kentällä? "No ei todellakaan (nauraa), ja epäilen vahvasti ettei anna vieläkään. Taidekorkeakoulun tehtävänä on tietysti antaa perusvalmiudet ja -ammattitaito taiteilijoille. Koulutus on jo itsessään niin vaativa ja laaja paketti, että en näkisi, että siihen yhteyteen kannattaisi soveltavan taiteen kursseja sisällyttää – mutta positiivisen asenteen siemenen voisi sinne kyllä ujuttaa. Mitä tahansa taiteen alaa opiskeleekin, sillä on laajempaa käyttöä. Teatterin tekemisen ohella tulee väkisinkin opeteltua myös ryhmädynamiikkaa, vuorovaikutustaitoja ja luovuutta. Taide on myös elämää varten.”

Teatterikorkeakoulun aikuiskoulutuskeskuksessa suunnitellaan parhaillaan Taiteilija moniosaajana -koulutusohjelmaa ensi syksyksi, jolloin tällaista koulutuspilottia kokeillaan ensimmäistä kertaa Suomessa. Jakso on suunnattu lähinnä ammattinäyttelijöille ja -tanssijoille.

Englannissa ja Hollannissa pitkät perinteet

"Kansainvälinen yhteistyö on tiivistä, ja se on aina valtavan innostavaa. On ollut todella kiinnostavaa nähdä miten pitkällä tämäntyyppinen työ on esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa ja miten kunnianhimoisesti siihen suhtaudutaan."

Niina Nurminen oli toukokuun alussa projektin kansainvälisten partnerien tapaamisessa Varsovassa. "Ihmiset tekevät hyvin eri alueilla töitä ja mietimme yhdessä koulutusmallia, miten eri puolilla Eurooppaa voisi opettaa esiintyviä taiteilijoita tälle alueelle."

"Olemme menossa esittelemään pilottia eurooppalaisten taidekorkeakoulujen kattojärjestön ELIAn kokoukseen Gentiin, Belgiaan lokakuussa. Tapahtumaan odotetaan yli 500 teatterialan vaikuttajaa eri puolilta Eurooppaa, instituutioista ja kouluista. Tarkoitus on saada heidät näkemään, että oman ammattitaidon soveltaminen ja laajentaminen muualle yhteiskuntaan on myös tärkeää."

TV-töitä ja teatteria

Näytteleminen on kulkenut koko ajan mukana, ja niin jatkossakin: "En halua jättää teatteria pois, vaan kuljettaa näitä eri töitä rinnakkain. Ne ruokkivat toinen toisiaan."

Parhaillaan on valmisteilla YLEn TV 1:lle Tapio Piiraisen ohjaama draamaelokuva Bodomin legenda, joka kertoo Suomen poliittisesta ilmapiiristä ja vakoilusta 1960-luvulla. Niina Nurmisella on siinä iso naisrooli. Ensi keväänä Espoon kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa Pirkko Saision uusi – toistaiseksi vielä nimeä vailla oleva – näytelmä.

Myös Transmission-kentällä tapahtuu. "Tällä hetkellä teen forum-teatteri-esityksiä ja syksyllekin on paljon keikkoja tiedossa. Lisäksi olen menossa viidettä kertaa Orton esittää -viikoille lukemaan potilaille novelleja ja tarinoita." Tekemistä siis riittää? "Ihan riittävästi on töitä tällä saralla (nauraa). Esimerkiksi forum-teatteria en ole markkinoinut vielä kertaakaan, työtarjouksia tulee, kun ihmiset kuulevat viidakkorummun kautta, että tällaista on tarjolla. Olen saanut valtavasti kannustavaa palautetta, ja se kantaa eteenpäin. Haluan tehdä työtä, jolla on myös muita arvoja kuin viihdyttäminen."