Campus-logo
arkisto
palaute
toimitus
tekstiversio
CIMOn verkkolehti 2/2006 31.5.2006
Pääkirjoitus
Avaramielisyyden voitto...
Artikkelit
Suomalaiset eurooppalaisen kulttuuriyhteistyön pyörteissä
Näyttelijä uudella estradilla
Valokeilassa Sorin Sirkus
Suomalaista elokuvaa Arkangelissa: opetusvierailu Pomorin yliopistoon
Suhinaa citysaamelaisille
Pohjola Poznanissa – puolalaiset suomenopiskelijat kulttuurin lähettiläinä
Development through education: Arcada response to NORTH-SOUTH programme
Kolumni
Lähikuvassa
 
Makasiini
>> Takaisin etusivulle

Valokeilassa Sorin Sirkus

Teksti: Mikko Nieminen, tiedotustoimittaja / CIMO
Kuvat: Sorin Sirkuksen kuva-arkisto & Tina Korhonen


Suomalaisen sirkuksen suosio kasvaa kasvamistaan. Sirkus ymmärretään entistä paremmin omaksi taiteenalakseen ja se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen kulttuurin kentällä. Tästä kertoo sekin, että yhdestätoista opetusministeriön nimeämästä Nuori Kulttuuri –lähettiläsryhmästä kaksi edustaa sirkustaidetta. Toinen näistä on tamperelaisen sirkuskoulun Sorin Sirkuksen esiintyvä ryhmä.

Sorin Sirkus on jo kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt lapsi- ja nuorisosirkus, joka antaa taiteen perusopetuksen laajan ja yleisen oppimäärän mukaista opetusta. Toiminta alkoi vuonna 1985 perustetusta sirkuskerhosta, johon kuului aluksi 20 jäsentä. Vaatimattomasta alusta ollaan jo kaukana: nyt sirkuskoululla on jo lähes 300 oppilasta ja oma, noin kahdestakymmenestä aktiivisimmasta nuoresta koostuva, esiintyvä ryhmänsä.

Pienimmät sirkuslaiset ovat vasta nelivuotiaita. Harrastus jatkuu yleensä aikuisiän kynnykselle asti. Tuolloin sirkus joko jää muiden kiireiden jalkoihin tai siihen aletaan suhtautua entistä intensiivisemmin ja ammattimaisemmin. Jälkimmäisen vaihtoehdon valitsivat viime syksynä kolme Sorin Sirkuksen kasvattia, jotka lähtivät jatkamaan opintojaan sirkuskouluihin Ranskaan ja Belgiaan. Kaikkiaan Sorin Sirkus on tuottanut jo liki parikymmentä ammattiartistia, mikä on melkoinen saavutus kun muistetaan, ettei Sorin Sirkus suinkaan ole mikään tähtitehdas; toiminta perustuu harrastukselle.



Nuori Kulttuuri -lähettilässtatuksesta voimaa toimintaan

Sorin Sirkus rahoittaa toimintansa muun muassa apurahoilla, lukukausimaksuilla, esiintymispalkkioilla ja vanhempien aktiivisella vapaaehtoistyöllä. CIMOsta Sorin Sirkus on hakenut Nuori Kulttuuri -matka-apurahoja jo monena vuonna. Näiden avulla toteutettiin esimerkiksi viime kesäinen esiintymismatka Viroon. Viime vuonna Sorin Sirkuksen esiintyvä ryhmä nimitettiin myös Nuori Kulttuuri -lähettiläiksi.

Nuori Kulttuuri -lähettilässtatus on sirkuksen tuottajan Minna Aurivuon mielestä hieno ansio, joka on tuonut mukanaan turvallisuuden tunteen rahoituksen suhteen. ”Tärkeää on nimenomaan varmuus siitä, että ne projektit mitä nyt on menossa, saavat rahoituksen taakseen.”

Sorin Sirkuksen kohdalla Nuori Kulttuuri -avustukset ja lähettilässtatus ovatkin merkinneet nimenomaan jo käynnissä olevan toiminnan turvaamista. Esiintymisten määrälliseen lisäämiseen niitä ei ole käytetty, sillä paljon enempää ei Aurivuon mukaan enää pystytä tekemään: esiintymisten ja harjoitusten määrä on jo nyt suuri. Nuorille sirkuslaisille halutaan jättää tarpeeksi aikaa myös koulunkäyntiin.

Lähettilässtatus toimii Sorin Sirkuksen kohdalla paremminkin niin, että sitä mainostetaan sirkuksen toiminnasta tiedotettaessa ja se tuodaan rohkeasti esille eri tilaisuuksissa. ”Erityisesti silloin kun ollaan tekemisissä sellaisten tahojen kanssa, jotka eivät tunne meidän toimintaamme kovin hyvin, on Nuori Kulttuuri –lähettilässtatuksesta hyötyä. Se tuo toimintaamme vielä enemmän uskottavuutta, me ollaan tavallaan testattu tuote”, Aurivuo pohtii.

Nuoria esiintyjiä on myös prepattu lähettilässtatuksen merkityksestä. Heille on korostettu, että he ovat oman lajinsa kulttuurilähettiläitä, joiden tulee käyttäytyä sen mukaisesti.



Sirkus astuu kulttuurin valokeilaan

Viime aikoina sirkustaide on saanut Suomessa aikaisempaa enemmän huomiota. Sorin Sirkuksessa tämä näkyy muun muassa siinä, että esiintymispyyntöjä tulee paljon. Ihmiset ovat myös huomanneet, ettei sirkukseen tarvitse välttämättä mennä paikan päälle, vaan sirkus voidaan tuoda mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Sirkusta saatetaan pyytää esiintymään vaikkapa häissä, kun juhlaan halutaan jotain vähän erikoisempaa.

Sirkuksen lipuminen kulttuurin valtavirtaan aletaan nykyään huomioida myös virallisissa yhteyksissä. Tämä on tullut esille esimerkiksi apurahoja haettaessa. Aurivuo muistelee, että vuonna 2001 ei vielä ollut yhtään apurahakaavaketta, jossa olisi ollut valmis rastin paikka sirkustaiteelle, vaan jouduttiin miettimään minkä taiteenlajin alle sirkus määriteltäisiin - sirkushan yhdistää sujuvasti tanssia, musiikkia ja teatteria. Nyt ollaan tässäkin päästy eteenpäin.

Uudet tilat, uudet haasteet

Sorin Sirkus on juuri muuttanut uusiin tiloihin Tampereen Nekalaan. Nyt sirkuslaisilla on käytettävissään aivan heitä varten suunniteltu ja rakennettu maneesi, jossa voidaan toteuttaa isompia ja enemmän korkeutta vaativia esityksiä kuin aikaisemmin. Uusiin tiloihin mahtuu yli 400 katsojaa, joten yhä useampi pääsee myös nauttimaan sirkusesityksistä. Uudet toimitilat on rahoitettu puoliksi opetusministeriön ja puoliksi Tampereen kaupungin varoilla.

Sorin Sirkuksella on halu kehittää toimintaansa edelleen ja uudet tilat antavatkin mahdollisuuden paitsi näyttävämpiin esityksiin, myös laajempaan sirkusopetukseen. Sirkuksen yhteyteen saattaa myös tulla uusia toimintamuotoja, jos ajatukset esimerkiksi opisto- tai lukiotasoisesta opetuksesta materialisoituvat.

Nuori Kulttuuri -matka-apurahat ja -lähettilässtatus

Nuori Kulttuuri -matka-apurahat on tarkoitettu alle 29-vuotiaiden nuorten muodostamien kulttuuriryhmien ulkomaille suuntautuviin esiintymismatkoihin.

Vuoden 2005 hakukierroksella opetusministeriö nimesi hakijoiden joukosta ensimmäistä kertaa ns. Nuori Kulttuuri -lähettiläitä edustamaan suomalaista kulttuuria ja esiintymään sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2005 valittujen lähettiläiden toimikausi jatkuu vuoden 2006 loppuun.

Lähettiläs-statuksella pyritään tukemaan ryhmän toimintaa pidemmällä aikavälillä ja kannustamaan ryhmää kansainväliseen vuorovaikutukseen. Ryhmä voi hyödyntää statusta toimintansa edistämisessä kotimaassa ja ulkomailla koko lähettiläskauden ajan.

Nuori Kulttuuri -lähettiläiden valinnan taustalla on opetusministeriön, ulkoasiainministeriön sekä kauppa- ja teollisuusministeriön Kulttuurivienti-hanke.

Lisää tietoa Nuori Kulttuuri -matkoista saa CIMOn verkkopalvelusta

Tulosta
Tulosta
ISSN 1458-9907 © Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO, PL 343, 00531 Helsinki, puh. (09) 7747 7033 (vaihde), fax (09) 7747 7064