Liikkuva opettaja ei sammaloidu
– poimintoja opettajien ulkomaanjaksoja koskevasta selvityksestä

CIMOssa on selvitetty opettajien ulkomaanjaksojen vaikutuksia ja haasteita yleissivistävissä, ammatillisissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa. Tulokset kertovat, että kaikkien koulutussektorien opettajat haluavat lähteä maailmalle ennen kaikkea kehittämään ammattitaitoaan. Sen sijaan oppilaitokset eivät suhtaudu opettajan ulkomaanjaksoon samalla tavalla.

Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään ja syksyn 2006 aikana kyselyllä, joka lähetettiin viime vuosina vähintään viikon mittaisella ulkomaanjaksolla olleille opettajille. Kyselyyn vastasi yhteensä 1033 opettajaa, joista 226 työskenteli peruskouluissa ja lukioissa, 440 ammatillisissa oppilaitoksissa sekä 206 ammattikorkeakouluissa ja 161 yliopistoissa.

Vastaajat olivat pääosin opetustyössään kokeneita ja oman oppilaitoksensa toimintaa hyvin tuntevia henkilöitä. Enemmistö heistä oli naisia – yleissivistävissä oppilaitoksissa työskentelevistä vastaajista naisia oli kolme neljästä, muilla sektoreilla reilut puolet. Yleissivistävän koulutuksen vastaajat olivat useimmiten peruskoulujen aineenopettajia – usein kieltenopettajia - tai luokanopettajia. Ammatillisen toisen asteen opettajista noin 70 % opetti ammattiaineita. Ammattikorkeakoulusektorin vastaajista kaksi kolmannesta oli lehtoreita, loput yliopettajia ja päätoimisia tuntiopettajia. Yliopistopuolella noin 40 % kyselyyn vastanneista toimi yliopistolehtorina tai lehtorina ja lähes yhtä moni professorina tai apulaisprofessorina.

Kyselyn tulokset kertovat muun muassa siitä, millaisia ulkomaanjaksoja tehdään, miten ne hyödyttävät liikkuvaa opettajaa ja oppilaitosta, sekä siitä, mikä opettajien kansainvälisessä liikkuvuudessa jo sujuu ja missä on vielä kehitettävää.

Miten maailmalle?

Ahkerimpia ulkomailla kävijöitä näyttävät olevan korkeakoulujen opettajat: viimeisen viiden vuoden aikana oli ammattikorkeakoulujen vastaajilla ollut keskimäärin 3 ja yliopistojen vastaajilla keskimäärin 5 ulkomaanjaksoa. Kolmasosalla ammattikorkeakoulujen ja puolella yliopistojen vastaajista ulkomaanjaksoja oli ollut vieläkin enemmän. Sen sijaan peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opettajat olivat olleet ulkomailla keskimäärin 2 kertaa.

Tyypillisimmillään opettajien ulkomaanjaksot olivat lyhyitä, yleensä korkeintaan viikon mittaisia. Jaksojen sisällöt vaihtelivat koulutussektoreittain jonkin verran. Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opettajat tekivät ennen kaikkea tutustumis- ja yhteistyömatkoja. Ammatillisten oppilaitosten opettajat matkustivat usein myös opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen vuoksi. Korkea-asteella käytiin konferenssimatkoilla, opetusvierailuilla sekä yhteistyömatkoilla, yliopistopuolella myös tutkimus- ja asiantuntijavierailuilla.

Miksi maailmalle?

Kaikkien koulutussektorien vastaajat pitivät omaa ammatillista kehittymistään tärkeimpänä tai lähes tärkeimpänä motiivina ulkomaanjaksolle lähtemiseen. Yleissivistävän koulutuksen ja toisaalta myös yliopistojen opettajille se oli tärkein syy lähtemiseen. Ammatillisten oppilaitosten opettajat pitivät yhtä tärkeänä oman koulutusyksikkönsä kehittämistä. Ammattikorkeakoulujen opettajia oman yksikön kansainvälistyminen ja kehittäminen motivoi jopa omaa ammatillista kehittymistä enemmän. Hieman kärjistäen voi sanoa, että ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen vastaajat korostivat oppilaitoksen etua, yleissivistävän koulutuksen ja yliopistojen vastaajat taas omaa etuaan.

Opettajan kokeneisuus vaikutti selvästi ulkomaanjaksolle lähtemisen syihin kaikilla muilla paitsi yliopistosektorilla. Mitä enemmän opetuskokemusta opettajalla oli, mitä pidempi työsuhde ja mitä useampia ulkomaanjaksoja hänellä oli takanaan, sitä tärkeämmiksi motivaattoreiksi nousivat oman ja vierailun isäntänä toimineen oppilaitoksen kansainvälistyminen ja kehittäminen. Vastaavasti mitä kokemattomampi opettaja oli, sitä tärkeämpänä hän piti omaa ammatillista kehittymistään. Opettajan kokeneisuus oli myös yhteydessä ulkomaanjaksojen sisältöihin: ensimmäisellä ulkomaanjaksollaan olleet ja opetustyössä kokemattomammat hakeutuivat useammin tutustumista, täydennyskoulutusta tai opiskelijoiden työssäoppimisen ohjausta sisältäville matkoille, kun taas kokeneemmat tekivät useammin yhteistyömatkoja.

Mitä maailmalta saatiin?

Yleissivistävän koulutuksen opettajien mielestä ulkomaanjakson parasta antia olivat ammatillisen osaamisen ja muun tietämyksen lisääntyminen. Matkoja pidettiin myös yleisesti ottaen kiinnostavina kokemuksina. Hieman vähäisempää oli hyöty oman tai ulkomaisen koulun toiminnalle. Myös ammatillisten oppilaitosten opettajat katsoivat saaneensa ulkomaanjaksoltaan ennen muuta kiinnostavaa kokemusta ja lisääntynyttä tietämystä. Matkakokemusten arveltiin hyödyttäneen myös omaa oppilaitosta ja omaa ammatillista kehitystä. Korkeakoulujen opettajat laskivat suurimman hyödyn koituneen omalle ammatilliselle osaamiselleen. Toisena tuli hyöty oppilaitoksen toiminnalle.

Oppilaitosta ulkomaanjaksot hyödyttivät ennen kaikkea opettajan lisääntyneen ammattitaidon ja tietämyksen sekä työhön saadun innostuksen kautta. Tukea saatiin myös oppilaitoksen kansainvälistymiselle esimerkiksi uusista kontakteista, joita opettaja oli ulkomailta saanut. Ulkomailta saatettiin tuoda myös välineitä oppilaitosten toiminnan vertailemiseen ja kehittämiseen. Opettajat näyttävät hyötyvän joka tapauksessa, mutta oppilaitoksen saama hyöty riippuu osin siitä, miten ulkomaanjakso niveltyy oppilaitoksen toimintaan ja miten kokemuksia siellä jaetaan.

Ulkomaanjaksojen resurssoinnissa löytyy kehitettävää

Ulkomaanjaksot jäivät vastaajien mielestä irralliseksi varsinaisesta opettajantyöstä. Vaikka ulkomaanjaksoihin suhtauduttiin oppilaitoksissa sinänsä myönteisesti, oli niiden resurssoinnissa useinkin toivomisen varaa. Parhaiten asiat hoidettiin ammattikorkeakouluissa, joiden opettajista kolme neljästä saattoi tehdä ulkomaanjaksonsa työaikana ja sai kulunsa päivärahoineen korvattua. Ammatillisten oppilaitosten opettajista vastaavaa tukea sai vain puolet, yliopisto-opettajista vieläkin vähemmän. Yleissivistävän koulutuksen opettajista kaksi kolmesta sai käyttää jaksoon työaikaa, mutta sijaisen sai vain puolet ja kulut päivärahoineen katettua vain viidesosa.

Opettajaliikkuvuuden keskeisin kehittämishaaste onkin juuri näissä asioissa. Kyselyyn vastanneet opettajat kokivat ongelmaksi myös sen, että ulkomaanjaksot ja kansainvälinen toiminta kasautuu muutamille aktiivisille henkilöille, mikä sekin on ymmärrettävää juuri puutteellisista resursseista johtuen.

Opettajien mielestä kansainvälinen yhteistyö sopii hyvin opetustyön ja koulutusalan toiminnan osaksi. Ulkomaanjaksoista myös keskusteltiin aktiivisesti ja välittömästi erityisesti peruskouluissa ja lukioissa, mutta myös ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Opettajien näkökulmasta näyttäisi olevan tilausta opettajaliikkuvuuden lisäämiselle ja laajemmalle hyödyntämiselle.

Tärkeää on luonnollisesti myös se, miten oppilaitoksissa suhtaudutaan opettajien ulkomaanjaksoihin. Suhtautuminen näkyy siinä, miten jaksot nivotaan opettajan ja oppilaitoksen työhön, millaisia odotuksia jaksoja kohtaan on ja millaista niitä koskeva keskustelukulttuuri on. Kaiken kaikkiaan ulkomaanjaksot miellettiin yliopistoissa opettajan yksilölliseksi projektiksi, kun taas ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa ne olivat opettajan ja oppilaitoksen yhteisiä. Peruskouluissa ja lukioissa ulkomaanjaksoihin suhtautuminen jakaantui kahden tavan välille. Sillä miten ulkomaanjaksoihin suhtaudutaan, on olennaista merkitystä kokemusten levittämiseen ja vaikutuksiin. Siksi ulkomaanjaksojen merkitystä koskevaan keskusteluun tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Anna-Leena Riitaojan selvitys Opettajien kansainvälinen liikkuvuus. Hyöty ja vaikutukset peruskouluissa ja lukioissa sekä ammatillisissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa ilmestyy CIMOn Occasional Paper -julkaisusarjassa (1/2007) alkukesällä.