Tulosta
Aikuiset naiset ulkomaanharjoittelussa
Teksti: Marketta Rytkönen ja Ritva Ukkonen/ CIMO
CIMO ja Suomi-Seura aloittivat muutama vuosi sitten Suomi-koti-ohjelman, joka tarjoaa harjoittelijoiden avulla suomenkielisiä palveluja ja hoitoa vanheneville suomalaissiirtolaisille. Australiassa, Kanadassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa harjoittelee vuosittain parikymmentä sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa. Joukossa on myös varttuneempia ammatin vaihtajia, jotka haluavat saada kansainvälistä työkokemusta.
Suomi-kodit ovat ulkosuomalaisten kansalaisjärjestöjen perustamia; niistä monet vastaavat edelleen kotien ylläpidosta. Suomi-kodit eivät tavoittele taloudellisia voittoja ja siksi asiakkaiden asumis- ja hoitokustannukset halutaan pitää kohtuullisina. Julkista rahoitusta täydennetään erilaisilla hyväntekeväisyyskeräyksillä, lahjoituksilla ja testamenteilla sekä asuntojen vuokrien ja hoitopäivämaksujen omavastuuosuuksilla.
Harjoittelujaksoilla on tavallisesti mittaa 3 kuukauden verran. CIMO maksaa harjoittelijalle tuolta ajalta apurahaa, jonka suuruus määräytyy kohteen mukaan. Maailmalle lähtijän paperitöitä helpotetaan mm. hoitamalla tarvittavat luvat kuntoon ulkomaisten yhteistyökumppanien avulla.
Kokemukset harjoittelusta ovat pääsääntöisesti olleet erittäin myönteisiä. Ainoana miinuksena on noussut esille se, että sairaanhoitajaopiskelijat ovat joissain tapauksissa kokeneet tekevänsä perushoitajalle kuuluvia työtehtäviä. Tämä johtuu hoitoalan erilaisista vastuukysymyksistä ja ammattisuojasta eri maissa.
Suomi-kodit kiinnostavat myös ammatinvaihtajia
Kyselimme kahden jo aikuisikään ehtineen harjoittelijan tuoreita kokemuksia työskentelystä Suomi-koti-ohjelmassa. Maija Kaikkonen on lastentarhanopettaja, joka toimii päiväkodin johtajana Rovaniemellä. Nyt hän päivittää ja täydentää lisäkoulutuksena myöhemmin suorittamaansa sosiaaliohjaajan tutkintoa sosionomin jatko-opinnoilla. Lake Worthin Suomi-kodissa Yhdysvalloissa suoritetun harjoittelun aikana Kaikkonen oli vuorotteluvapaalla. Marja-Terttu Strengell on puolestaan sosionomi-opiskelija, joka on aikaisemmalta koulutukseltaan merkonomi. Pelko töiden loppumisesta innosti Strengeliä vaihtamaan ammattia ja hakeutumaan uudelleenkoulutukseen, ja tällä hetkellä hän on päätoiminen opiskelija. Hän oli harjoittelussa Taaitsan vanhusten palvelutalossa Venäjällä, noin 40 kilometrin päässä Pietarista.
Aikuisiässä ulkomaan harjoitteluun lähtijöiden sosiaalinen ja taloudellinen tilanne on yleensä sellainen, että irtiotto on mahdollista: useimmiten yli 50-vuotiailla omat lapset ovat jo lähteneet pois kotoa eikä heillä välttämättä ole vielä omien vanhempien hoitovastuuta. Nykyisellään myös mahdollisuudet lähteä ulkomaille ovat kasvaneet huomattavasti verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Kielitaidon kehittäminen ja toiseen kulttuuriin tutustuminen painottuu myös lähtijöiden motiiveissa.
Sekä Kaikkonen että Strengell mainitsivat, että erityisesti kielitaito tai sen puute vaikutti kohdemaan valintaan. Se, että Suomi-kodeissa toisena työkielenä on suomi, helpotti lähtöpäätöstä. Englantia auttavasti osaavan Kaikkosen kohdalla kohteeksi valikoitui Yhdysvallat, jossa ei myöskään ole asetettu harjoittelijoille ikärajoja toisin kuin esimerkiksi Kanadassa. Strengell puolestaan hakeutui englantia osaamattomana Venäjälle. Venäjän kieli ei sekään ollut hallussa, mutta Strengell uskoi pärjäävänsä suomen kielellä ja näin kävikin: ”Taaitsan palvelutalon hoitajista yksi osasi suomea. Asukkaat toimivat tulkkeina tarvittaessa.”
Käytännön kautta kiinni uuteen työkulttuuriin
Vastaanotto molemmissa hoitokodeissa oli lämmin ja positiivinen. Työkulttuureissa oli kuitenkin eroja kotimaahan verrattuna. Kaikkosen kokemuksen mukaan amerikkalaiseen työkulttuuriin kuuluvat suomalaista pidemmät työpäivät, myös harjoittelijoiden kohdalla. Niinpä esimerkiksi kouluun liittyvät tehtävät piti tehdä osittain omalla vapaa-ajalla. Kaikkonen kiittelee työtovereidensa avuliaisuutta: kaikki olivat valmiita tarpeen tullen auttamaan ja opastamaan, mutta harjoittelijalle annettiin myös vastuuta.
Taaitsan palvelutalossa oli päivittäin vuorossa vain yksi hoitaja, jonka vuoro kesti 24 tuntia. Tätä seurasi kolmen päivän mittainen vapaa. Kaikkiaan talossa työskenteli 4 hoitajaa, heistä osa oli muuallakin töissä, osa eläkkeellä. Harjoittelijan työpäivällä oli mittaa noin 6 tuntia. Muuta henkilökuntaa oli kokki ja osa-aikainen siivooja.
Harjoittelijat auttoivat hoitajia jokapäiväisissä töissä. Sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä apua tarvittiin myös sosiaalisten suhteiden hoitamisessa. ”Harjoittelijoiden työhön kuului erilaisten aktiivitoimintojenjärjestäminen asukkaille yhdessä muun henkilökunnan kanssa”, kertoo Kaikkonen. ”Harjoitteluaika jakaantui hoitokodin erilaista hoitoa tarvitsevia asukkaiden osastojen kesken. Puolet ajasta vietettiin ”lepokodin” (Resthome) ja puolet ”hoitokodin” (Nursing home) puolella. Näin saimme kokonaisvaltaisen näkemyksen vanhusten hoidosta.”
Strengellin mukaan palvelutalossa asuvat vanhukset olivat suhteellisen hyväkuntoisia. He auttoivat tarpeen mukaan toinen toistaan ja osallistuivat myös talon töihin kykyjensä mukaan – tekivät piha- ja korjaustöitä, kuorivat perunoita ja niin edelleen. Pienellä henkilökunnalla ei ollut aikaa seurustella asukkaiden kanssa: Strengellin työpanosta tarvittiin mm. vanhusten kanssa seurustelemiseen ja ulkoiluun. ”Tärkeää oli ennen kaikkea kuunnella heidän tarinoitaan, sekä iloja että suruja. Monella hoidokilla ei ollut ketään joka olisi käynyt heitä katsomassa, joten elämä hoitokodissa oli yksinäistä.”
Kotiintuomisina positiivisia kokemuksia
Mitä harjoittelijat sitten saivat harjoittelujaksoiltaan? ”Parasta oli tutustuminen toisenlaiseen kulttuuriin ja työskentely monikulttuurisessa ympäristössä”, summaa Kaikkonen kokemuksiaan Yhdysvalloissa työskentelystä. ”Tämä hyödyttää omaa työtäni Suomessa siten, että nyt osaan entistä paremmin suhtautua erilaisuuteen sekä ymmärtää vieraista kulttuureista tulevia hoitolapsia ja heidän vanhempiaan. Toinen merkittävä hyöty oli englannin puhetaidon paraneminen.
Srengell on iloinen siitä, että sai harjoittelun myötä tutustua inkerinsuomalaisten historiaan: keskustelut vanhusten kanssa antoivat uutta perspektiiviä moniin asioihin. Harjoittelu opetti arvostamaan ja huomioimaan toisella tavalla myös omaa palvelukodissa asuvaa äitiä ja muita ikäihmisiä. ”Harjoittelu innosti minua hakeutumaan vapaaehtoistyön kurssille. Haluan auttaa myös Suomessa asuvia, yksinäisiä ihmisiä.”
Kaikkonen muistaa lämmöllä myös amerikkalaisten valoisaa suhtautumista elämään: ”Hauskimpia harjoitteluun liittyviä muistoja ovat ne lukuisat juhlat, joita lepo- ja hoitokodissa järjestettiin. Tavoitteena oli saada vanhusten arkeen iloa ja vaihtelua.”
Lisätietoja Suomi-kotiohjelmasta saa CIMOn verkkopalvelusta http://www.cimo.fi | Etsitkö tietoa CIMOn ohjelmista? | Harjoittelu opiskelijoille ja vastavalmistuneille | CIMOn harjoitteluohjelmat | Suomi-kodit. Lake Worthin Suomi-kodin (Finnish American Resthome) verkkosivut ovat osoitteessa http://www.farh.org/.