Campus - CIMOn asiakaslehti verkossa
2/2007 31.5.2007 - TEEMANA AIKUINEN KANSAINVÄLISTYJÄ
Pääkirjoitus: Aikuisten oikeesti…
Teksti: Ulla Ekberg, johtaja / CIMO
Tänä vuonna juhlimme 20-vuotiasta Erasmus-ohjelmaa, johon suomalaiset pääsivät mukaan 15 vuotta sitten. Erasmushan käynnisti laajan opiskelijaliikkuvuuden: vaihdossa on ollut jo 40 200 suomalaista nuorta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työmarkkinoille on tullut tai tulossa vastaava määrä kansainvälisillä valmiuksilla ja kommunikaatiotaidoilla varustettuja osaajia. Erasmus tai opiskelijavaihto ei ole ainoa vaihtoehto – vastaavaa kokemusta on hankittu vaihto-oppilaana, nuorisovaihdossa, vapaaehtoistyössä, harjoittelussa tai jollakin muulla tavalla.
Työmarkkinoilla on kuitenkin melkoinen määrä henkilöitä, joilla vastaavia mahdollisuuksia ei ole ollut. Hekin joutuvat kohtaamaan laajentuvan kansainvälisen yhteistyön ja monikulttuurillisuuden haasteet. Tuskinpa on sellaista työtä tai vapaa-ajan toimintaa, jossa emme tavalla tai toisella törmäisi ulkomaalaisiin tai vieraaseen kieleen.
Tässä Campuksessa kerromme teille, miten aikuinen voi hankkia tai täydentää kansainvälistymistaitojaan. Mahdollisuuksia on onneksi monenlaisia – ja Erasmuksessakin on omat aikuisille avautuvat toimintonsa. On ollut riemastuttavaa havaita, että aikuinen kokee samanlaista iloa ja onnistumista kansainvälisestä kokemuksesta kuin nuorikin.
Toivoisin, että aikuisten kansainvälistymiseen kiinnitettäisiin vastaisuudessa enemmän huomiota, esimerkiksi valmisteilla olevassa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa siihen löydettäisiin innovatiivisesti uusia keinoja.
Odottelen edelleen toivorikkaana mummunvaihto-ohjelmaa!
Aikuiskoulutuksessakin tarvitaan
kansainvälistä yhteistyötä
Teksti: Irma Garam / CIMO
Suomalaiset aikuiset kouluttautuvat innokkaasti: työikäisistä yli puolet osallistuu vuosittain aikuisille järjestettyyn koulutukseen. Nuorten ikäluokkien koulutuksessa kansainvälisyys on ollut keskeistä jo pitkään, mutta miten on aikuiskoulutuksen laita? CIMOssa viimeistellään selvitystä suomalaisten aikuiskoulutusorganisaatioiden kansainvälistymisestä.
Opetusministeriön rahoittaman selvityksen tavoitteena on saada yleiskuva oppilaitosten kansainvälisestä toiminnasta: mitä se on ja miten siihen suhtaudutaan? Mitä ovat kansainvälisen toiminnan haasteet ja mahdollisuudet aikuiskoulutuksessa? Näitä asioita kysyttiin syksyllä 2006 aikuislukioilta, kansalais- ja työväenopistoilta, kansanopistoilta, opintokeskuksilta, kesäyliopistoilta, ammatillisilta aikuiskoulutuskeskuksilta ja yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksilta. Maaliskuussa 2007 lähes 40 aikuiskoulutuskentän toimijaa eri oppilaitoksista kokoontui vielä keskustelemaan alustavien tulosten pohjalta siitä, miten kansainvälisen toiminnan edellytyksiä voisi kehittää.
Miten saada kansainvälistyminen strategiseksi toiminnaksi?
Millaiseksi aikuisoppilaitokset sitten kokivat kansainvälisen toimintansa? Tutkijat ovat määritelleet oppilaitoksen kansainvälistymisen prosessiksi, jossa kansainvälinen ulottuvuus nivotaan osaksi instituution kaikkea toimintaa. Prosessi sisältää tavoitteiden asettamisen, toiminnan resurssoinnin, toimeenpanon ja arvioinnin.*) Tavoitteisiin vaikuttavat paitsi oppilaitoksen omat pyrkimykset myös alueelliset ja kansalliset linjaukset.
Selvityksen perusteella aikuisoppilaitosten kansainvälinen toiminta on usein satunnaista ja suunnittelematonta. Systemaattisia käytäntöjä on vähän ja toiminta yksittäisten henkilöitten innostuksen varassa. Yksi keskeinen haaste aikuiskoulutuksen kansainvälisyydelle onkin sen näkeminen strategisena toimintana. Tässä työssä oppilaitokset jäävät yksin, sillä kansallisella tasollakaan ei ole asetettu tavoitteita aikuiskoulutuksen kansainvälistymiselle. Monessa tapauksessa kansainvälinen näkökulma puuttuu myös kunta- ja aluetason strategioista.
Kansainvälisyyttä pidetään aikuisoppilaitoksissa kuitenkin arvokkaana. Ylivoimainen enemmistö vastaajista koki suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuuden tukemisen oppilaitokselle tärkeäksi tehtäväksi. Enemmistö uskoi myös, että yhä useammat opiskelijat tarvitsevat valmiuksia kansainvälisessä ympäristössä toimimiseen ja piti niiden tarjoamista tärkeänä.
Monella oppilaitoksella on jo kokemusta kansainvälisestä toiminnasta
Kansainvälisyys voi näkyä monella tavalla. Kyse voi olla yhteydenpidosta ulkomaille (esim. kansainvälinen hanke- ja verkostoyhteistyö), kansainvälisten opetussisältöjen painottamisesta (esim. kieli- ja kulttuurikoulutus) tai kansainvälisen ja/tai monikulttuurisen oppimisympäristön luomisesta (esim. ulkomaiset opettajat ja opiskelijat).
Näin määriteltynä monella aikuisoppilaitoksella on jo kokemusta ainakin jostakin kansainvälisen toiminnan muodosta. Suomalaisopiskelijoille suunnattu kielikoulutus on niistä yleisin ja vakiintunut erityisesti kansalaisopistojen, aikuislukioiden ja kesäyliopistojen tarjontaan. Henkilökunnan tai opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus, maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen järjestäminen sekä kansainvälinen hanketoiminta ovat hieman harvinaisempia; noin puolet selvitykseen osallistuneista oppilaitoksista raportoi niistä.
Kansainvälinen hankeyhteistyö vilkastui erityisesti 1990-luvulla Euroopan unionin koulutusohjelmien myötä. Samalla toimijoiden joukkoon pääsi johdon lisäksi muukin henkilökunta. 2000-luku toi aikuisoppilaitoksiin maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ja monikulttuurisen opetuksen.
Maahanmuuttajien koulutuksen ja kansainvälisen hankeyhteistyön kehittäminen kiinnostaa oppilaitoksia
Aikuisoppilaitokset suhtautuvat kansainvälisen toiminnan tulevaisuuteen maltillisesti. Mieluiten tehdään kutakuinkin samaa kuin tähänkin asti, ehkä kuitenkin hieman nykyistä enemmän. Eniten oppilaitokset haluavat kehittää maahanmuuttajille tarjottua koulutusta ja kansainvälistä hanketoimintaa.
Maahanmuuttajille halutaan tarjota entistä monimuotoisempaa koulutusta, joka vastaa erilaisten maahanmuuttajien erilaisiin koulutustarpeisiin. Lisäksi korostettiin tarvetta kehittää nopeatempoista ja riittävän edistyneelle tasolle etenevää suomen kielen opetusta. Vapaan sivistystyön oppilaitoksissa haluttiin järjestää foorumeita maahanmuuttajien ja kantaväestön kohtaamiselle esimerkiksi harrastustoiminnan parissa. Ongelmana oppilaitoksissa pidettiin maahanmuuttajien koulutuksen jatkuvaa kilpailuttamista, jonka koettiin johtavan epävarmuuteen ja suunnittelun lyhytjänteisyyteen.
Kansainvälistä hankeyhteistyötä rahoitetaan yleisimmin EU:n Grundtvig- tai Leonardo da Vinci -ohjelmista. Tulevaisuuden hankekumppaneiden toivotaan olevan samantyyppisiä kuin oma organisaatio ja mieluiten toimitaan Suomen lähialueilla: Pohjoismaissa, Baltiassa ja erityisesti Venäjällä. Venäjä-yhteistyöhön suuntautuvan rahoituksen puuttuminen onkin keskeinen ongelma hankeyhteistyön ja kansainvälisen liikkuvuuden järjestämisessä. Hankeyhteistyöhön oppilaitoksia motivoi erityisesti mahdollisuus kontaktien luomiseen ja vahvistamiseen. Sen sijaan kehittämisen varaa oli vielä hankkeiden tulosten levittämisessä ja käyttöönotossa, koko henkilökunnan saamisessa mukaan toimintaan sekä toimivan kansainvälisen kontaktiverkoston rakentamisessa.
Voiko omaa osaamista viedä ulkomaille?
Kansainvälinen toiminta nähdään usein keinona kasvattaa organisaation ja henkilökunnan osaamista; ulkomailta haetaan malleja oman toiminnan kehittämiselle. Suomalaisilla aikuiskoulutusorganisaatioilla on itselläänkin runsaasti osaamista, jota voi viedä ulkomaille. Monen oppilaitoksen tavoitteissa näkyykin halu lisätä oman osaamisen viemistä ulkomaille. Kyse voi olla kurssien tarjoamisesta ulkomailla tai ulkomaisten opiskelijoiden rekrytoinnista kursseille. Kyse voi olla myös yleisemmin esimerkiksi suomalaiseen aikuiskoulutusjärjestelmään liittyvän asiantuntijuuden tarjoamisesta ulkomaisille kollegoille.
Aikuisopiskelijoiden ja henkilökunnan valmius kansainväliseen toimintaan
Aikuiskoulutusta järjestävien organisaatioiden kansainvälistä yhteistyötä rahoittavassa Grundtvig-ohjelmassa painotetaan opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta aikaisempaa enemmän. Oppilaitosten edustajien näkemykset aikuisopiskelijoiden valmiudesta osallistua kansainväliseen liikkuvuuteen vaihtelevat. Suuri enemmistö uskoo, että aikuisopiskelijat ovat kiinnostuneita lähtemään ulkomaille. Toisaalta epäiltiin työssäkäynnin, perheen sekä nuoria keskimäärin heikomman kielitaidon asettavan esteitä ainakin pitkälle ulkomaanjaksolle. Lyhyet vierailut ja intensiiviset opinto- tai työssäoppimisjaksot koettiin aikuisopiskeluun parhaiten sopivaksi liikkuvuuden muodoksi. Virtuaalisen liikkuvuuden kehittäminen avaa mahdollisuuksia keskustella ja kohdata ulkomaisia opiskelutovereita myös kotimaasta käsin.
Oppilaitosten johto näki yllättäen enemmän parantamisen varaa oman henkilökunnan osaamisessa ja halukkuudessa osallistua kansainväliseen toimintaan. Runsas kaksi kolmasosaa vastaajista uskoi henkilökuntansa tarvitsevan lisää kansainvälisiin tai monikulttuurisiin tilanteisin liittyvää osaamista. Lisäksi noin kolmasosa koki, ettei henkilökuntaa ole helppo saada innostumaan kansainvälisestä toiminnasta. Keskeistä oppilaitosten kansainvälistymisessä onkin tukea henkilökunnan kieli-, kulttuuri- ja hankeosaamista sekä monikulttuuristen opetustilanteiden hallintaa.
Alueellisella yhteistyöllä vahvuutta kansainväliseen toimintaan
Aikuiskoulutuskentällä toimii oppilaitoksia kovin erilaisin resurssein: kooltaan pienimmillä oppilaitoksilla ei ole vakituista henkilökuntaa lainkaan, suurimmilla pari sataa. Organisaation koko nousikin selvityksessä yhdeksi keskeisimmistä ulottuvuuksista, jotka säätelevät suhtautumista kansainvälisyyteen. Erityisen selvästi tämä näkyy kansainvälisen hanketoiminnan kohdalla: se koettiin pienissä oppilaitoksissa työlääksi ja resursseja muulta toiminnalta vieväksi. Olennaista onkin turvata myös pienikokoisten oppilaitosten mahdollisuudet huolehtimalla, että niille sopivia toiminnan ja tuen muotoja on tarjolla. Yhdeksi mahdollisuudeksi nähtiin eri oppilaitosten hanketoiminnan koordinoinnin keskittäminen kuntatasolla yhteiseen hanketoimistoon.
Myös oppilaitosten alueellinen tai kansallinen yhteistyö voi osoittautua hyväksi keinoksi vauhdittaa kansainvälistä toimintaa. Verkoston koettiin antavan kansainväliseen toimintaan vahvuutta ja vakuuttavuutta, lisää resursseja sekä uusia toimintamalleja. Lisäksi verkosto toimii työnjaon foorumina, jonka avulla voi välttää päällekkäistä työtä ja profiloida toimintaa.
Irma Garamin selvitys suomalaisten aikuiskoulutusorganisaatioiden kansainvälistymisestä julkistetaan ilmestyy CIMOn Occasional Paper –julkaisusarjassa alkusyksyllä 2007.
”Työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista!”
Vieremän kansalaisopisto on rehtori Maija-Leena Kemppaisen mukaan tyypillinen maaseutuopisto, joka kouluttaa aikuisikään ehtineitä Ylä-Savon talousalueella. Lähes 700 opiskelijaa opiskelee mm. taiteen perusopintoja, liikuntaa, kädentaitoja ja yhteiskunnallisia aineita. Opetustunteja on reilut 2600 vuosittain ja niistä huolehtii 40-50 tuntiopettajan joukko. Vakinaista henkilökuntaa on rehtorin lisäksi vain toimistosihteeri, joka tekee työajallaan myös muita tehtäviä.
Resurssit ovat siis pienet, mutta silti opistossa ollaan innostuttu kansainvälisestä yhteistyöstä. Kokemusta on EU:n Sokrates/Grundtvig-oppimiskumppanuushankkeesta, jotka hallinnoltaan kevyinä aktivoivat nimenomaan pieniä organisaatioita mukaan kansainväliseen toimintaan. Kansalaisopiston hankkeessa ideana oli tutustua hyviin käytäntöihin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten opetuksessa. Kumppaneina olivat mm. skotlantilainen ammatillinen aikuisoppilaitos ja espanjalainen vankila, jossa jo huonoille teille joutuneita nuoria pyrittiin saamaan takaisin yhteiskuntaan vankilaopetuksen avulla.
Hankkeen aikana tehtiin vierailuja, joissa kumppaneiden opetuskäytäntöihin päästiin tutustumaan. Vieremän kansalaisopistosta niihin osallistui rehtorin lisäksi 5 opettajaa, mutta oman oppilaitoksen emännöimä vierailu kosketti luonnollisesti useampia.
Kemppainen tiesi jo toimintaan lähtiessään, että päävastuu hankkeen eteenpäinviemisestä jäisi hänelle – muita toimijoita ei yksinkertaisesti ollut. ”Onneksi rohkeus riitti, sillä kokemukset ovat olleet vaivan arvoisia. Erityisesti vierailuille osallistuneilta opettajilta on tullut hyvää palautetta. On aina avartavaa, kun pääsee näkemään miten asioita tehdään muualla.”
Kemppaisen mukaan monet hankkeesta saadut kokemukset ovat jääneet elämään opiston arkeen, erityisesti oppisisältöihin: esimerkiksi taideaineiden opetuksessa näitä elementtejä on voitu hyödyntää suoraan. ”Hienoa on myös se, että hankkeeseen osallistuminen on aktivoinut opettajia täydentämään ja pitämään yllä omaa kielitaitoaan. Pelko kielitaidon riittämättömyydestä ajoi kurssille ja nyt opiskelua jatketaan, koska toiveissa on, että tällaisia tilaisuuksia kielen käyttämiseen tulee jatkossakin.”
Espanjalaiseen vankilaoppilaitokseen tutustuminen herätti halun laajentaa oman kunnan sisällä tehtävää yhteistyötä. ”Meiltä kysyttiin, miten Suomessa vaikutetaan siihen, etteivät nuoret joutuisi samaan jamaan kuin nämä vankilassa istujat, joiden tekemisten perään ei kukaan aikanaan kysellyt. Aloimme miettiä, olemmeko Vieremällä tehneet tässä mielessä tarpeeksi yhteistyötä esimerkiksi nuorisotoimen kanssa.”
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO, kuva: Mirka Kemppainen
*) Knight, Jane (2004): Internationalization remolded: Definition, Approaches and Rationales. Journal of Studies in International Education, Vol 8, Nro 1; van der Wende, Marijk (1996): Internationalising the Curriculum in Dutch Higher Education: an International Comparative Perspective. Utrecht: Universiteit Utrecht.
Liikkuva opettaja ei sammaloidu – poimintoja opettajien ulkomaanjaksoja koskevasta selvityksestä
Teksti: Anna-Leena Riitaoja / CIMO
CIMOssa on selvitetty opettajien ulkomaanjaksojen vaikutuksia ja haasteita yleissivistävissä, ammatillisissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa. Tulokset kertovat, että kaikkien koulutussektorien opettajat haluavat lähteä maailmalle ennen kaikkea kehittämään ammattitaitoaan. Sen sijaan oppilaitokset eivät suhtaudu opettajan ulkomaanjaksoon samalla tavalla.
Tutkimuksen aineisto kerättiin kevään ja syksyn 2006 aikana kyselyllä, joka lähetettiin viime vuosina vähintään viikon mittaisella ulkomaanjaksolla olleille opettajille. Kyselyyn vastasi yhteensä 1033 opettajaa, joista 226 työskenteli peruskouluissa ja lukioissa, 440 ammatillisissa oppilaitoksissa sekä 206 ammattikorkeakouluissa ja 161 yliopistoissa.
Vastaajat olivat pääosin opetustyössään kokeneita ja oman oppilaitoksensa toimintaa hyvin tuntevia henkilöitä. Enemmistö heistä oli naisia – yleissivistävissä oppilaitoksissa työskentelevistä vastaajista naisia oli kolme neljästä, muilla sektoreilla reilut puolet. Yleissivistävän koulutuksen vastaajat olivat useimmiten peruskoulujen aineenopettajia – usein kieltenopettajia - tai luokanopettajia. Ammatillisen toisen asteen opettajista noin 70 % opetti ammattiaineita. Ammattikorkeakoulusektorin vastaajista kaksi kolmannesta oli lehtoreita, loput yliopettajia ja päätoimisia tuntiopettajia. Yliopistopuolella noin 40 % kyselyyn vastanneista toimi yliopistolehtorina tai lehtorina ja lähes yhtä moni professorina tai apulaisprofessorina.
Kyselyn tulokset kertovat muun muassa siitä, millaisia ulkomaanjaksoja tehdään, miten ne hyödyttävät liikkuvaa opettajaa ja oppilaitosta, sekä siitä, mikä opettajien kansainvälisessä liikkuvuudessa jo sujuu ja missä on vielä kehitettävää.
Miten maailmalle?
Ahkerimpia ulkomailla kävijöitä näyttävät olevan korkeakoulujen opettajat: viimeisen viiden vuoden aikana oli ammattikorkeakoulujen vastaajilla ollut keskimäärin 3 ja yliopistojen vastaajilla keskimäärin 5 ulkomaanjaksoa. Kolmasosalla ammattikorkeakoulujen ja puolella yliopistojen vastaajista ulkomaanjaksoja oli ollut vieläkin enemmän. Sen sijaan peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opettajat olivat olleet ulkomailla keskimäärin 2 kertaa.
Tyypillisimmillään opettajien ulkomaanjaksot olivat lyhyitä, yleensä korkeintaan viikon mittaisia. Jaksojen sisällöt vaihtelivat koulutussektoreittain jonkin verran. Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opettajat tekivät ennen kaikkea tutustumis- ja yhteistyömatkoja. Ammatillisten oppilaitosten opettajat matkustivat usein myös opiskelijoiden työssäoppimisjaksojen vuoksi. Korkea-asteella käytiin konferenssimatkoilla, opetusvierailuilla sekä yhteistyömatkoilla, yliopistopuolella myös tutkimus- ja asiantuntijavierailuilla.
Miksi maailmalle?
Kaikkien koulutussektorien vastaajat pitivät omaa ammatillista kehittymistään tärkeimpänä tai lähes tärkeimpänä motiivina ulkomaanjaksolle lähtemiseen. Yleissivistävän koulutuksen ja toisaalta myös yliopistojen opettajille se oli tärkein syy lähtemiseen. Ammatillisten oppilaitosten opettajat pitivät yhtä tärkeänä oman koulutusyksikkönsä kehittämistä. Ammattikorkeakoulujen opettajia oman yksikön kansainvälistyminen ja kehittäminen motivoi jopa omaa ammatillista kehittymistä enemmän. Hieman kärjistäen voi sanoa, että ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen vastaajat korostivat oppilaitoksen etua, yleissivistävän koulutuksen ja yliopistojen vastaajat taas omaa etuaan.
Opettajan kokeneisuus vaikutti selvästi ulkomaanjaksolle lähtemisen syihin kaikilla muilla paitsi yliopistosektorilla. Mitä enemmän opetuskokemusta opettajalla oli, mitä pidempi työsuhde ja mitä useampia ulkomaanjaksoja hänellä oli takanaan, sitä tärkeämmiksi motivaattoreiksi nousivat oman ja vierailun isäntänä toimineen oppilaitoksen kansainvälistyminen ja kehittäminen. Vastaavasti mitä kokemattomampi opettaja oli, sitä tärkeämpänä hän piti omaa ammatillista kehittymistään. Opettajan kokeneisuus oli myös yhteydessä ulkomaanjaksojen sisältöihin: ensimmäisellä ulkomaanjaksollaan olleet ja opetustyössä kokemattomammat hakeutuivat useammin tutustumista, täydennyskoulutusta tai opiskelijoiden työssäoppimisen ohjausta sisältäville matkoille, kun taas kokeneemmat tekivät useammin yhteistyömatkoja.
Mitä maailmalta saatiin?
Yleissivistävän koulutuksen opettajien mielestä ulkomaanjakson parasta antia olivat ammatillisen osaamisen ja muun tietämyksen lisääntyminen. Matkoja pidettiin myös yleisesti ottaen kiinnostavina kokemuksina. Hieman vähäisempää oli hyöty oman tai ulkomaisen koulun toiminnalle. Myös ammatillisten oppilaitosten opettajat katsoivat saaneensa ulkomaanjaksoltaan ennen muuta kiinnostavaa kokemusta ja lisääntynyttä tietämystä. Matkakokemusten arveltiin hyödyttäneen myös omaa oppilaitosta ja omaa ammatillista kehitystä. Korkeakoulujen opettajat laskivat suurimman hyödyn koituneen omalle ammatilliselle osaamiselleen. Toisena tuli hyöty oppilaitoksen toiminnalle.
Oppilaitosta ulkomaanjaksot hyödyttivät ennen kaikkea opettajan lisääntyneen ammattitaidon ja tietämyksen sekä työhön saadun innostuksen kautta. Tukea saatiin myös oppilaitoksen kansainvälistymiselle esimerkiksi uusista kontakteista, joita opettaja oli ulkomailta saanut. Ulkomailta saatettiin tuoda myös välineitä oppilaitosten toiminnan vertailemiseen ja kehittämiseen. Opettajat näyttävät hyötyvän joka tapauksessa, mutta oppilaitoksen saama hyöty riippuu osin siitä, miten ulkomaanjakso niveltyy oppilaitoksen toimintaan ja miten kokemuksia siellä jaetaan.
Ulkomaanjaksojen resurssoinnissa löytyy kehitettävää
Ulkomaanjaksot jäivät vastaajien mielestä irralliseksi varsinaisesta opettajantyöstä. Vaikka ulkomaanjaksoihin suhtauduttiin oppilaitoksissa sinänsä myönteisesti, oli niiden resurssoinnissa useinkin toivomisen varaa. Parhaiten asiat hoidettiin ammattikorkeakouluissa, joiden opettajista kolme neljästä saattoi tehdä ulkomaanjaksonsa työaikana ja sai kulunsa päivärahoineen korvattua. Ammatillisten oppilaitosten opettajista vastaavaa tukea sai vain puolet, yliopisto-opettajista vieläkin vähemmän. Yleissivistävän koulutuksen opettajista kaksi kolmesta sai käyttää jaksoon työaikaa, mutta sijaisen sai vain puolet ja kulut päivärahoineen katettua vain viidesosa.
Opettajaliikkuvuuden keskeisin kehittämishaaste onkin juuri näissä asioissa. Kyselyyn vastanneet opettajat kokivat ongelmaksi myös sen, että ulkomaanjaksot ja kansainvälinen toiminta kasautuu muutamille aktiivisille henkilöille, mikä sekin on ymmärrettävää juuri puutteellisista resursseista johtuen.
Opettajien mielestä kansainvälinen yhteistyö sopii hyvin opetustyön ja koulutusalan toiminnan osaksi. Ulkomaanjaksoista myös keskusteltiin aktiivisesti ja välittömästi erityisesti peruskouluissa ja lukioissa, mutta myös ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Opettajien näkökulmasta näyttäisi olevan tilausta opettajaliikkuvuuden lisäämiselle ja laajemmalle hyödyntämiselle.
Tärkeää on luonnollisesti myös se, miten oppilaitoksissa suhtaudutaan opettajien ulkomaanjaksoihin. Suhtautuminen näkyy siinä, miten jaksot nivotaan opettajan ja oppilaitoksen työhön, millaisia odotuksia jaksoja kohtaan on ja millaista niitä koskeva keskustelukulttuuri on. Kaiken kaikkiaan ulkomaanjaksot miellettiin yliopistoissa opettajan yksilölliseksi projektiksi, kun taas ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa ne olivat opettajan ja oppilaitoksen yhteisiä. Peruskouluissa ja lukioissa ulkomaanjaksoihin suhtautuminen jakaantui kahden tavan välille. Sillä miten ulkomaanjaksoihin suhtaudutaan, on olennaista merkitystä kokemusten levittämiseen ja vaikutuksiin. Siksi ulkomaanjaksojen merkitystä koskevaan keskusteluun tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
Anna-Leena Riitaojan selvitys Opettajien kansainvälinen liikkuvuus. Hyöty ja vaikutukset peruskouluissa ja lukioissa sekä ammatillisissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa ilmestyy CIMOn Occasional Paper -julkaisusarjassa (1/2007) alkukesällä.
”Tarjolla on entistä mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa opetusta”
Turkulaisessa Samppalinnan peruskoulussa on 250 oppilasta ja reilut 40 opettajaa. Koulu on erikoistunut kielen, muistin, hahmottamisen ja psyykkisen toimintakyvyn alueilla ilmeneviin oppimisvaikeuksiin; lisäksi koulussa toimii joustavan perusopetuksen luokkia.
Koululla on ollut aktiivista ja yhtäjaksoista kansainvälistä toimintaa jo kymmenen vuoden ajan. Rehtori Jorma Kauppilan mukaan tällä hetkellä ollaan mukana kolmessa kansainvälisessä hankkeessa, joiden rahoittajina ovat Euroopan sosiaalirahasto, Opetushallitus ja EU:n Comenius-ohjelma. ”Lisäksi opettajamme osallistuvat kansainväliseen täydennyskoulutukseen. Itse olen ollut sekä täydennyskoulutuksessa että EU:n Arion-ohjelman opintovierailulla.”
Miten koulu sitten hyötyy ulkomailla reissaavista opettajistaan? Rehtorin näkökulmasta keskeistä ovat opettajan tietämyksen ja ammatillisen osaamisen kasvu sekä niiden myötä siunaantuneet voimavarat työssäjaksamiseen. ”Kansainväliset hankkeet näkyvät koulun arjessa suoraan – niitä valmistellaan ja niihin osallistutaan, niiden toimintoja ja teemoja käsitellään eri oppiaineissa. Oppilaat saavat kontakteja hankekumppaneihin mm. sähköpostilla sekä toisaalta ulkomailta tulevan ja sinne lähetetyn postin muodossa. Tunneilla käytetään hankkeessa tuotettua lisämateriaalia. Kaiken kaikkiaan oppilaille on tarjolla entistä mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa opetusta.”
Osataanko opettajien ulkomaankokemuksia hyödyntää kunnolla? Kauppila uskoo, että niistä saisi irti enemmänkin: ”Osallistujilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet purkaa ja työstää kokemuksiaan, opittuja asioita. Tämä edellyttäisi muutoksia myös myönnettävän tuen rakenteisiin ja määrään.”
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Robin Hood ja eurooppalaisesti viritetty radiokoulutus
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Turkulainen Radio Robin Hood on yhteisöradio, joka tarjoaa tavallisille kansalaisille ja kansalaisryhmille tilaisuuksia saada ääntään kuuluville. Radion ohjelmatoimintaa pyörittää 40–50 vapaaehtoistoimittajaa, jotka tekevät ohjelmia tärkeiksi kokemistaan asioista. Ihan kylmiltään heitä ei studioon päästetä: Robin Hood järjestää kaikille avointa radiokoulutusta, jonka sisältöjä ja menetelmiä on hiottu pitkään yhdessä eurooppalaisten yliopistojen ja yhteisöradioiden kanssa. Lähiradiotoiminnalla on siis vankka kansainvälinen perustansa.
Radioasemaa ylläpitää Turun lähiradioyhdistys, joka on paikallisten ay-, sivistys- ja kulttuurijärjestöjen yhteenliittymä. Toiminnan tavoitteet ovat korkealla: halutaan edistää demokratiaa, sananvapautta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Kuulijoille tarjotaan monipuolista ja erilaisista näkökulmista käsiteltyä tietoa asioista, joista ei välttämättä muualla kuule. Kansalaisaktiivien, harrastajien, järjestöjen ja yhteisöjen tekemää ohjelmaa lähetetään ympäri vuorokauden, toimitettuja ohjelmia lähinnä kello 8 ja 18 välisenä aikana.
Yhteisöradio ei soi tekemisen taustalla, sitä kuunnellaan
Robin Hoodin ensimmäinen lähetys kajahti ilmoille vappuna 1990. Sen jälkeen toiminta on löytänyt muotonsa ja uutis- ja ajankohtaisohjelmat, kulttuuri- ja musiikkiohjelmat sekä palvelu-, harraste- ja järjestöohjelmat ovat vakiinnuttaneet paikkansa radioaseman ohjelmistossa. Ohjelmat sisältävät aiheeseen liittyvää taustatietoa, haastatteluja ja studiokeskusteluja – siis paljon puhetta ja vähemmän musiikkia, joka on aina muuta kuin soittolistoilta napattua listamusiikkia. Maanantaisin lähetetään maahanmuuttajatoimittajien tekemiä asia- ja kulttuuriohjelmia sekä YK:n tiedotusosaston toimittamaa materiaalia.
Ohjelmatekijöistä puolet vastaa jonkun järjestön tai yhteisön radiolähetyksistä, jotka ovat perustana radioaseman rahoitukselle: lähetysaikaa siis myydään. Tiettyjen aihealueiden ohjelmiin saadaan projektirahaa, esimerkiksi kehitysmaakysymyksiä käsitteleviä ohjelmia on tehty ulkoministeriön rahoituksella.
Robin Hoodin toiminnassa alusta saakka mukana olleen Riitta Haapakosken mukaan radioaseman kuuntelijat ovat uskollisia kanavalleen. ”Kuulijatutkimus tehtiin vuosituhannen taitteessa ja silloin meillä oli viikoittain 40 000 kuulijaa, nyt heitä on varmasti enemmän. Yhteisöradioita kuunnellaan intensiivisesti ja ohjelmavirrasta poimitaan omien intressien mukaista ohjelmaa. Radio ei soi muun tekemisen taustalla, kuten valtavirtamedian kohdalla useinkin on kyse.”
Kurssilla oppii perusasiat, käytännössä tekemisen
Vaikka Radio Robin Hood haluaa pitää kynnyksensä matalana, täytyy ohjelman tekijöiden kiivetä tietyt portaat ennen kuin lähetysstudion ovet avautuvat. ”Vapaaehtoistoimittajat koulutetaan”, kertoo Haapakoski. ”Peruskurssilla käydään läpi perusasiat – miten käytetään reportterinauhuria tai studiolaitteita, mitä tapahtuu haastattelun jälkeen, miten materiaali työstetään valmiiksi ohjelmaksi. Tekijät tarvitsevat tietoa myös mm. tekijänoikeus- ja radiolainsäädännöstä. Lisäksi oman ohjelmapolitiikkamme asettamat reunaehdot tehdään heille selväksi.”
Haapakosken mukaan peruskurssin tavoitteena on saada ihmiset mahdollisimman nopeasti tekemään yksinkertaisia ohjelmia. Sitä mukaa kun taidot kehittyvät, opetetaan lisää. ”Koulutuksen suurin ongelma on se, että ihmisillä on tietty, valtavirran puolelta tuleva mielikuva radiosta ja ohjelmaformaatista – kevyttä huulenheittoa listamusiikin lomassa. Kurssin keskeisenä tavoitteena onkin saada osallistujat oivaltamaan, millainen väline yhteisöradio on.”
Toimittajakunta on heterogeenista, toiset ovat tehneet ohjelmia 15 vuotta, toiset vasta aloittelevat. Joistakin tulee hyviä ohjelman tekijöitä, joistakin vähän huonompia. ”Ohjelmien taso vaihtelee, koska ohjelmat ovat tekijöidensä näköisiä. Tasolla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos asia koetaan tärkeäksi. Ei siis haittaa, vaikka viesti välitetään murteella tai kömpelöin sanankääntein. Tärkeää on se, että tuodaan erilaisia ja erilaisten ihmisten mielipiteitä julkisuuteen.”
Kansainväliset kumppanit ovat kotimaisia lähempänä
Suomessa ei-kaupallisin perustein toimivia yhteisöradioita on kourallinen – Robin Hoodin lisäksi Helsingin lähiradio, tamperelainen Radio Moreeni, Radio Inari ja torniolainen Radio Pro. Toiminnan alkuvaiheessa 1990-luvulla yhteydet olivat tiiviitä ja niitä ylläpidetään edelleen mm. ohjelmavaihdolla; esimerkiksi Turussa toimitettuja Amnesty-uutisia kuunnellaan myös Helsingissä.
Tällä hetkellä kansainväliset kumppanit ovat kotimaisia läheisempiä. Radio Robin Hood on Yhteisöradioiden Maailmanliiton AMARCin jäsen. Kumppaniverkosto alkoi muotoutua liiton kokouksissa 1990-luvun alussa ja yhteistyö on keskittynyt radioalan koulutukseen. Verkostossa on mukana sekä yliopistoja – mm. toimintaa koordinoiva Freiburgin pedagoginen yliopisto Saksasta – sekä käytännön työtä tekeviä radioasemia, Robin Hoodin lisäksi mm. Itävallan Wienissä toimiva Radio Orange. Jäseniä on kaikkiaan 7 maasta, edellä mainittujen lisäksi mukana ovat Alankomaat, Britannia, Unkari ja Italia.
Muualla Euroopassa yhteisöradiotoiminta käynnistyi jo 1970-luvulla, radioasemia on enemmän ja niiden toiminta on aktiivisempaa kuin Suomessa. ”Yksi syy saattaa olla meillä vallitsevassa puhumattomuuden kulttuurissa. Kärjistäen voi sanoa, että meidän ongelmamme on, miten saada ihmiset avaamaan suunsa, kun muualla lähetysajoista tapellaan”, analysoi Haapakoski. ”Myös ympäröivä todellisuus vaikuttaa: Suomessa on yksinkertaisesti vähän väkeä. Orangella on satoja vapaaehtoistoimittajia ja miljoonia kuuntelijoita jo sen takia, että toimii niin suuressa kaupungissa.”
Kouluttajia koulutetaan kansainvälisesti
Meta-Europe -verkosto (Media Training Across Europe) on vuosien mittaan järjestänyt lukuisia radioalan koulutuksia kouluttajille, jotka sitten omilla radioasemillaan opastavat vapaaehtoisia tekijöitä alalle. Yhdessä on tehty myös aiheisiin liittyviä oppimateriaaleja ja hankittu yhteisömedian ylläpitämisessä tarvittavaa tietotaitoa. Uusia kursseja suunniteltaessa järjestetään testikursseja, joissa asiakokonaisuuksien toimivuutta kokeillaan käytännössä. Kurssien jälkeen asiat evaluoidaan – mitä säilytetään, mitä tehdään toisin.
Kurssipaikkakunnat ja vetovastuut vaihtelevat aiheiden mukaan. Viime syksynä Turussa järjestettiin vertaisohjaajien kurssi, jonka Haapakoski veti yhdessä saksalaisen kollegansa kanssa. ”Kurssit ovat vetäjillekin opiksi. On äärimmäisen hyödyllistä nähdä, miten toinen tietyt asiat opettaa.” Koulutusta on järjestetty EU-rahoituksella: on hyödynnetty ESR-tukia sekä Leonardo da Vinci - ja Sokrates/Grundtvig-ohjelmia. Kursseille osallistuvat ovat voineet käyttää hyväkseen Grundtvig-ohjelman täydennyskoulutusapurahoja – Haapakoskikin sai sellaisen ja pääsi mukaan Itävallassa pidetylle testikurssille.
Haapakosken mukaan kansainvälinen yhteistyö on vaikuttanut arkiseen radiotyöhön paljon. ”Tämän tyyppistä koulutusta ei yksinkertaisesti ole saatavissa muualta. On ollut valtavan tärkeää myös päästä vertaamaan kokemuksiaan muiden kokemuksiin – Suomessa toimijoita on vähän ja sen myötä myös peilejä, joihin omaa toimintaa voisi peilata.”
Aikuiskoulutusohjelmia eurooppalaiseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön
Aikuiskoulutuksen laatuun panostava Grundtvig on osa EU:n uutta Elinikäisen oppimisen ohjelmaa; aiemmin se toimi Sokrates-ohjelman osana. Grundtvig edistää eurooppalaista yhteistyötä aikuiskoulutuksen alalla. Ohjelmassa elinikäinen oppiminen nähdään vahvana keinona edistää aktiivista kansalaisuutta ja työllistymistä.
Grundtvig tähtää siihen, että aikuisille suunnattu koulutus olisi yhä useamman eurooppalaisen ulottuvilla ja että kaikilla olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskella. Ohjelman erityistavoitteena on vastata Euroopan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan koulutushaasteeseen ja tukea myös vaihtoehtoisten koulutusväylien tarjoamista.
Grundtvigin toimintoja ovat yhteistyöhankkeet ja oppimiskumppanuudet, opetushenkilöstön täydennyskoulutusapurahat ja verkostot. Ohjelma on suunnattu kaikille aikuiskoulutuksen parissa työskenteleville ja aikuiskoulutusorganisaatioiden kohderyhmille. Aikuiskoulutus käsitetään laajasti: ohjelma pyrkii kehittämään yhtä lailla aikuisten formaalia koulutusta kuin vapaatavoitteisia opintoja.
Nordplus Voksen on Pohjoismaiden ministeriön rahoittama ohjelma, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia pohjoismaiseen yhteistyöhön aikuiskoulutuksessa. Ohjelmasta voi saada tukea liikkuvuuteen, temaattisiin verkostohankkeisiin sekä kehittämis- ja kartoitushankkeisiin. Ohjelman kohderyhmiä ovat kaikki aikuiskoulutusoppilaitokset ja organisaatiot Pohjoismaissa ja itsehallintoalueilla eli Ahvenanmaalla, Färsaarilla ja Grönlannissa. Nordplus-ohjelmat uudistuvat vuoden 2008 alusta.
Lisätietoja: http://www.cimo.fi | Etsitkö tietoa CIMOn ohjelmista? | Grundtvig tai | Nordplus.
Teemasta aikuinen kansainvälistyy
Merja Tervo, kulttuuripalvelupäällikkö / Rovaniemen kaupunki
Kansainvälistyminen ja kansainvälisten verkostojen toimintaan osallistuminen on monen aikuisen, alansa asiantuntijan tavoitelistalla korkealla. Halu osallistua, oppia ja kokea uutta saa monet meistä etsimään tilaisuuksia, joissa taitomme ja tietomme kansainvälisinä toimijoina vahvistuvat.
Aikuisen ihmisen kansainvälistymisprosessissa on monia eri ulottuvuuksia ja tasoja. Kannusteena voi oman oppimisen lisäksi olla se, että halutaan oman toimintaorganisaation tai ryhmän saavan kansainvälisiä kokemuksia, joista saatava lisäarvo hyödyntää monta toimijaa ja koko organisaatiota. Toisaalta kansainvälistymistä halutaan edistää myös siksi, että yleisellä tasolla tarkasteltuna se tuo lisää elinvoimaa, uusia ideoita ja toimintamalleja sekä oppia eri kulttuureista.
Yksilön taso
Omat kansainväliset kokemukseni ovat pääosin EU:n Nuorten Eurooppa - ja Nuoriso-ohjelmien avulla ja tuella aikaansaatuja. Olen toiminut monessa eri roolissa tukiessani nuorten hankkeita Rovaniemellä, yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Osallistuessani vuosien varrella ohjelmien eri toimiin olen oppinut ja kasvanut myös itse aikuisena kansainvälisenä toimijana. Tänä päivänä roolini on muuttunut ohjaajasta neuvojaksi ja kanssakulkijaksi, joka auttaa omaan opittuun ja koettuun nojautuen ryhmiä ja kansainvälisten projektien toteuttajia. Toivon, että reppuuni on matkan varrella karttunut sellaista tietoa, josta on hyötyä uusille ja tuleville toimijoille.
Nuoriso-ohjelmien vahvuudeksi olen kokenut sen, että samalla kun ohjelmat tulevat nuorten omaa aktiivisuutta ne tukevat myös nuorten parissa toimijoita. Aikuinen tarvitsee kansainvälistymisen tiellä myös uuden oppimista. Lopullinen hyödynsaaja on varmasti varsinainen kohderyhmä eli nuoret. Nuorten parissa työskenteleville suunnatut koulutukset ja tapaamiset ovat varmasti paikkansa ansainneet. Hyvästä koulutuksesta kotiin saapuva nuorisotyöntekijä on innostava ja innostunut ohjaaja.
Ryhmän taso
Kansainvälistä projektia toteuttavaa asiantuntijaa arvostetaan. Positiivisinta palautetta aikuinen saa usein omalta ryhmältään, joka näkee läheltä tehdyn yhteisen työn ja osaa arvostaa sen merkitystä. Moni nuorisotyöntekijä on kuullut sanottavan, että ”tätä tapaamista en unohda ikinä, on se vaan niin hienoa ollut”.
Ryhmästä kasvaakin kansainvälisten kokemusten myötä tiivis, toisistaan huolta pitävä yhteisö. Voidaan aidosti puhua ryhmän välisestä dialogisuudesta ja yhteisöllisyyden tunteen kasvusta ryhmän jäsenten välillä. Tieto onnistuneesta projektista leviää, uusia toimijoita ilmaantuu näköpiiriin ja yhteinen hyöty kasvaa. Ympyrä ei sulkeudu vaan uusi projekti uusine toimijoineen aloittaa työnsä. Tietämys kasvaa ja saavuttaa yhä laajemman määrän ihmisiä ja toimijoita. Ryhmän kansainvälistymistä tavoitteleva työntekijä on saavutettuun tavoitteeseen tyytyväinen, sillä samalla myös hänen oma kansainvälinen verkostonsa on laajentunut.
Organisaation taso
Organisaatio, jonka jäsenet toimivat kansainvälisissä projekteissa, on dynaaminen ja ajassa elävä, eikö totta? Se aikuiset asiantuntijat puhuvat suvereenisti useita kieliä ja liikkuvat sulavasti eri verkostoissa ja niiden välillä. Hyviä käytäntöjä vaihdetaan ja jalkautetaan yhdessä uusiin toimintaympäristöihin. Varmaan juuri näin, mutta kansainvälisen toimijan arki on myös toisenlaista.
Olemme siirtyneet entisaikojen opintomatkoista aikaan, jolloin kansainvälisyys on osa arjen työtä. Kansainvälisten kollegojen kanssa tehdään aivan samaa työtä kuin kotimaassakin. Sovitaan aikatauluista ja tulevista hankkeista, kirjoitetaan asiakirjoja ja raportteja, pidetään luentoja ja puheita. Vierailutkin ovat työntäyteistä aikaa ja päivät pitkiä. Kyse on siis asiantuntijoiden ja organisaatioiden välisestä arjen työstä, jonka toimijakaarti on vain monikulttuuristunut.
Tämän päivän organisaatioissa toimivat kansainvälisesti orientoituneet aikuiset etsivät uusista verkostoista monenlaista tukea ja ideoita. Muutoksen tilat, erilaiset pilotoinnit ja uudet ratkaisut kiinnostavat, niistä halutaan oppia ja niitä halutaan hyödyntää laajasti. Toisaalta verkostoissa toimiminen edellyttää myös oman osaamisen ja tiedon jakamista, jotta vuorovaikutusprosessi olisi mahdollisimman toimiva.
Kurkistus kulttuuriin
Omat kansainväliset kokemukseni nuorisotyön saralta ovat viimeisen vuoden aikana saaneet vahvistusta myös kulttuurin kokemuksista. Työskentelen vuoden 2007 loppuun Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelupäällikkönä, joten olen saanut olla mukana kirjastojen, museoiden, kamariorkesterin ja erilaisten kulttuurituotantojen todella mielenkiintoisessa ja kansainvälisessä ilmapiirissä. Projekteja on paljon, samoin kansainvälisiä tapahtumia. Ihan vastikään päättyi Rovaniemellä järjestämämme valtakunnallinen Unkarin kulttuuriviikko, joka tarjosi katselijoille ja kuulijoille laajan kirjon Unkarin monimuotoista kulttuuria.
Kevään ja kesän aikana tavoitteenamme on tukea Rovaniemen kylien nuorten kansainvälisyyttä ja kulttuuriharrastustoimintaa. Mieluista työtä minulle, sillä haluan edelleen kehittyä ja kasvaa kansainvälisenä aikuisena toimijana
From Russia with tears - virkamiesvaihdossa Komissa
Teksti ja kuvat: Mikko Hyötyniemi, Lapin yliopiston Arktinen keskus
Valtion palkkalistoilla työskentelevät voivat ottaa etäisyyttä arkiseen puurtamiseensa hakeutumalla virkamiesvaihtoon. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tietopalvelusihteeri Mikko Hyötyniemi työskenteli puolen vuoden mittaisen periodin Komin kansalliskirjastossa Venäjällä. Miksi juuri Komiin, mitä siellä tapahtui ja millaisia tuomisia kotiin palaavalla virkamiehellä oli mukanaan? Seuraavassa poimintoja Hyötyniemen matkaraportista.
Vaihdon taustalla on ollut usean vuoden yhteistyö Arktisen keskuksen tietopalvelun ja Komin kansalliskirjaston kesken. Vuonna 2005 osallistuin Syktyvkarissa ”Management Training Program for Library Staff in Public and Research Libraries in Komi” –tilaisuuteen, jossa tein Komin kirjastoille ja tietopalveluyksiköille tunnetuksi Arktisen keskuksen Barents-portaalia. Samassa yhteydessä nousi esille ajatus mahdollisesta asiantuntijavaihdosta, joka järjestyikin keväällä 2006 CIMOn virkamiesvaihto-ohjelman kautta.
Työtehtävien moninaisuus innosti - vaihtosuunnitelma toteutui hyvin
Työpisteenäni oli Komin kansalliskirjasto. Keräsin ostamalla ja lahjoituksina erilaista elektronista ja muuta tietomateriaalia alueesta – CD-rom-levykkeitä, karttoja, tilastoja ja kirjallisuutta. Toimitin vastaavaa tietomateriaalia Suomesta Komiin sen eri kirjastoille ja tietopalveluille. Lisäksi keräsin materiaalia silmällä pitäen Komista kertovan näyttelyn perustamista Arktikum-taloon. Syktyvkarissa pidin lukuisia alustuksia erilaisille kohderyhmille Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvistä aiheista. Vaihtoajan loppupuolella opetin alueen kirjastonhoitajille suomen kielen alkeita. Heidän kiinnostuksensa kieltämme kohtaan yllätti minut ja harmittelinkin, ettei opetusta saatu käynnistettyä jo aiemmin syksyllä. Sain Suomen kielen opetuksen avustusluvan myös Syktyvkarin valtion yliopistoon
Avustin Komin kansalliskirjastoa monin eri tavoin sen järjestämissä kansainvälisissä seminaareissa mm. osallistumalla ohjelmien laadintaan, alustusten sisällön tarkistuksiin, kansainvälisten vieraiden isännöimiseen sekä alustusten pitoon. Joistakin tapahtumista laadin valokuvilla höystettyjä artikkeleita Barents-portaaliimme. Matkustelin myös eri tapahtumiin Syktyvkarin ulkopuolelle. Sain hankittua matkoiltani lisää materiaalia ja luotua uusia kontakteja aidoissa komilaisissa kylissä ja kaupungeissa.
Vieraan maan kulttuuri hämmästytti välillä
Outoa kyllä, tuo Komin ainoa yliopisto, päinvastoin kuin yliopistot muualla maailmassa, on viime vuosina lukinnut oviansa ja karttaa vieraita. Vieraiden tarkoitusperistä vaaditaan tarkka selvitys, vaikka tulija haluaisi vain tutustua yliopiston tiloihin. Tuo selvitys, joka on lähes A4 arkin pituinen kysymysluettelo, on käsittämättömän yksityiskohtainen. Siinä tulee mainita jopa hakijan kaikki yhteisökontaktit Kominmaassa. Lisäksi hakemuksen käsittelyaika on pitkä. Minä sain hyväksynnän omille vierailuaikeilleni vasta puolentoista kuukauden odottelun jälkeen. Harmi vain, että silloin työskentelyaikani Komissa alkoi olla jo lopuillaan, enkä päässyt näin ollen nauttimaan opettamisesta siellä päivääkään. Lapin yliopistoa pääsin kuitenkin joillekin opiskelijoille esittelemään erään tiukkoja sääntöjä vastustavan opettajan toimesta; opettaja lopulta salakuljetti minut yliopistolle. Tuolloin huomasin, että tahto lähteä opiskelemaan ulkomaille on opiskelijoilla suuri.
Vaihdon hyödyllisyys näkyy yhteistyössä jatkossakin
Vaihdon aikana kielitaitoni karttui ja totuin kärsivällisemmin odottamaan erilaisia asioita. Opin suhtautumaan huumorilla siihen, mikä normaalisti kotimaassa saisi minut raivostumaan.
Tehtäväkokonaisuuteni Komissa oli täydellisesti toisenlainen, kuin arkinen virkatyöni Arktisessa keskuksessa luetteloinnin ja lainauspalveluiden parissa. Sen sijaan Luoteis-Venäjälle suuntautuneet kahdenväliset tietopalvelutehtäväni saivat aivan uusia ulottuvuuksia, ja syntyneitä yhteisiä hankkeita pyritäänkin jalostamaan Arktisen keskuksenkin tutkimusyhteisön käyttöön lähitulevaisuudessa.
Vaihtoon lähtö vapauttaa. Jo saavuttuani Moskovaan, lähes täydellisen erilaiseen kulttuuriin, koin, että aloitan kaiken ”puhtaalta pöydältä”. Olin vapaa arjen töistä, niin koti- kuin virkatehtävistä. Tehtäväni oli nyt avoimin mielin kehittää minut lähettävää ja vastaanottavaa yhteisöä ja siinä sivussa itseänikin. Mikä upea missio!
Arktisen keskuksen Barents-portaali: http://www.barentsinfo.org
Virkamiehenä maailmalle
CIMOn hallinnoimat virkamiesvaihto-ohjelmat tarjoavat valtion henkilöstölle mahdollisuuden kansainvälistyä työskentelemällä ulkomailla lyhyen aikaa. Pohjoismaisen virkamiesvaihdon rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto ja muualle suuntautuvan vaihdon valtiovarainministeriö. Vuosittain näiden ohjelmien kautta lähtee viitisenkymmentä suomalaista virkamiestä työskentelemään eri puolille maailmaa.
Vaihtojakso voi kestää kuukaudesta aina vuoteen, ja edellytyksenä vaihdolle on työsuhde valtiolla sekä oman työnantajan sitoumus. Tämä tarkoittaa käytännössä palkallista virkavapautta vaihdon ajalle. Vaihtopaikka on hankittava molemmissa ohjelmissa itse, ja CIMO myöntää vaihtoajalle joko pohjoismaisen stipendin tai yksilötukea ylimääräisten kustannusten kuten matka- ja majoituskustannusten kattamiseksi vaihdon ajalta.
Vaihtokokemukset ovat olleet poikkeuksetta erittäin myönteisiä. Vaihdon aikana hakijat ovat lisänneet omaa tietämystään ja ammattitaitoaan, tuoneet tuliaisina hyviä käytäntöjä erilaisista hallintokäytännöistä sekä luonnollisesti siinä sivussa parantaneet myös omaa käytännön kielitaitoaan. Useimmilla vaihdossa olleille kokemus on antanut uutta perspektiiviä omaan työhön ja sen kehittämiseen. Kansainvälisestä työkokemuksesta on monelle ollut hyötyä jatkossa myös oman urakehityksen kannalta.
Lisätietoja virkamiesvaihto-ohjelmista:
CIMO/ohjelma-asiantuntija Ritva Ukkonen sekä CIMOn verkkopalvelusta http://www.cimo.fi | Etsitkö tietoa CIMOn ohjelmista? | Virkamiesvaihto
Aikuiset naiset ulkomaanharjoittelussa
Teksti: Marketta Rytkönen ja Ritva Ukkola / CIMO
CIMO ja Suomi-Seura aloittivat muutama vuosi sitten Suomi-koti-ohjelman, joka tarjoaa harjoittelijoiden avulla suomenkielisiä palveluja ja hoitoa vanheneville suomalaissiirtolaisille. Australiassa, Kanadassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa harjoittelee vuosittain parikymmentä sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa. Joukossa on myös varttuneempia ammatin vaihtajia, jotka haluavat saada kansainvälistä työkokemusta.
Suomi-kodit ovat ulkosuomalaisten kansalaisjärjestöjen perustamia; niistä monet vastaavat edelleen kotien ylläpidosta. Suomi-kodit eivät tavoittele taloudellisia voittoja ja siksi asiakkaiden asumis- ja hoitokustannukset halutaan pitää kohtuullisina. Julkista rahoitusta täydennetään erilaisilla hyväntekeväisyyskeräyksillä, lahjoituksilla ja testamenteilla sekä asuntojen vuokrien ja hoitopäivämaksujen omavastuuosuuksilla.
Harjoittelujaksoilla on tavallisesti mittaa 3 kuukauden verran. CIMO maksaa harjoittelijalle tuolta ajalta apurahaa, jonka suuruus määräytyy kohteen mukaan. Maailmalle lähtijän paperitöitä helpotetaan mm. hoitamalla tarvittavat luvat kuntoon ulkomaisten yhteistyökumppanien avulla.
Kokemukset harjoittelusta ovat pääsääntöisesti olleet erittäin myönteisiä. Ainoana miinuksena on noussut esille se, että sairaanhoitajaopiskelijat ovat joissain tapauksissa kokeneet tekevänsä perushoitajalle kuuluvia työtehtäviä. Tämä johtuu hoitoalan erilaisista vastuukysymyksistä ja ammattisuojasta eri maissa.
Suomi-kodit kiinnostavat myös ammatinvaihtajia
Kyselimme kahden jo aikuisikään ehtineen harjoittelijan tuoreita kokemuksia työskentelystä Suomi-koti-ohjelmassa. Maija Kaikkonen on lastentarhanopettaja, joka toimii päiväkodin johtajana Rovaniemellä. Nyt hän päivittää ja täydentää lisäkoulutuksena myöhemmin suorittamaansa sosiaaliohjaajan tutkintoa sosionomin jatko-opinnoilla. Lake Worthin Suomi-kodissa Yhdysvalloissa suoritetun harjoittelun aikana Kaikkonen oli vuorotteluvapaalla. Marja-Terttu Strengell on puolestaan sosionomi-opiskelija, joka on aikaisemmalta koulutukseltaan merkonomi. Pelko töiden loppumisesta innosti Strengeliä vaihtamaan ammattia ja hakeutumaan uudelleenkoulutukseen, ja tällä hetkellä hän on päätoiminen opiskelija. Hän oli harjoittelussa Taaitsan vanhusten palvelutalossa Venäjällä, noin 40 kilometrin päässä Pietarista.
Aikuisiässä ulkomaan harjoitteluun lähtijöiden sosiaalinen ja taloudellinen tilanne on yleensä sellainen, että irtiotto on mahdollista: useimmiten yli 50-vuotiailla omat lapset ovat jo lähteneet pois kotoa eikä heillä välttämättä ole vielä omien vanhempien hoitovastuuta. Nykyisellään myös mahdollisuudet lähteä ulkomaille ovat kasvaneet huomattavasti verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Kielitaidon kehittäminen ja toiseen kulttuuriin tutustuminen painottuu myös lähtijöiden motiiveissa.
Sekä Kaikkonen että Strengell mainitsivat, että erityisesti kielitaito tai sen puute vaikutti kohdemaan valintaan. Se, että Suomi-kodeissa toisena työkielenä on suomi, helpotti lähtöpäätöstä. Englantia auttavasti osaavan Kaikkosen kohdalla kohteeksi valikoitui Yhdysvallat, jossa ei myöskään ole asetettu harjoittelijoille ikärajoja toisin kuin esimerkiksi Kanadassa. Strengell puolestaan hakeutui englantia osaamattomana Venäjälle. Venäjän kieli ei sekään ollut hallussa, mutta Strengell uskoi pärjäävänsä suomen kielellä ja näin kävikin: ”Taaitsan palvelutalon hoitajista yksi osasi suomea. Asukkaat toimivat tulkkeina tarvittaessa.”
Käytännön kautta kiinni uuteen työkulttuuriin
Vastaanotto molemmissa hoitokodeissa oli lämmin ja positiivinen. Työkulttuureissa oli kuitenkin eroja kotimaahan verrattuna. Kaikkosen kokemuksen mukaan amerikkalaiseen työkulttuuriin kuuluvat suomalaista pidemmät työpäivät, myös harjoittelijoiden kohdalla. Niinpä esimerkiksi kouluun liittyvät tehtävät piti tehdä osittain omalla vapaa-ajalla. Kaikkonen kiittelee työtovereidensa avuliaisuutta: kaikki olivat valmiita tarpeen tullen auttamaan ja opastamaan, mutta harjoittelijalle annettiin myös vastuuta.
Taaitsan palvelutalossa oli päivittäin vuorossa vain yksi hoitaja, jonka vuoro kesti 24 tuntia. Tätä seurasi kolmen päivän mittainen vapaa. Kaikkiaan talossa työskenteli 4 hoitajaa, heistä osa oli muuallakin töissä, osa eläkkeellä. Harjoittelijan työpäivällä oli mittaa noin 6 tuntia. Muuta henkilökuntaa oli kokki ja osa-aikainen siivooja.
Harjoittelijat auttoivat hoitajia jokapäiväisissä töissä. Sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä apua tarvittiin myös sosiaalisten suhteiden hoitamisessa. ”Harjoittelijoiden työhön kuului erilaisten aktiivitoimintojenjärjestäminen asukkaille yhdessä muun henkilökunnan kanssa”, kertoo Kaikkonen. ”Harjoitteluaika jakaantui hoitokodin erilaista hoitoa tarvitsevia asukkaiden osastojen kesken. Puolet ajasta vietettiin ”lepokodin” (Resthome) ja puolet ”hoitokodin” (Nursing home) puolella. Näin saimme kokonaisvaltaisen näkemyksen vanhusten hoidosta.”
Strengellin mukaan palvelutalossa asuvat vanhukset olivat suhteellisen hyväkuntoisia. He auttoivat tarpeen mukaan toinen toistaan ja osallistuivat myös talon töihin kykyjensä mukaan – tekivät piha- ja korjaustöitä, kuorivat perunoita ja niin edelleen. Pienellä henkilökunnalla ei ollut aikaa seurustella asukkaiden kanssa: Strengellin työpanosta tarvittiin mm. vanhusten kanssa seurustelemiseen ja ulkoiluun. ”Tärkeää oli ennen kaikkea kuunnella heidän tarinoitaan, sekä iloja että suruja. Monella hoidokilla ei ollut ketään joka olisi käynyt heitä katsomassa, joten elämä hoitokodissa oli yksinäistä.”
Kotiintuomisina positiivisia kokemuksia
Mitä harjoittelijat sitten saivat harjoittelujaksoiltaan? ”Parasta oli tutustuminen toisenlaiseen kulttuuriin ja työskentely monikulttuurisessa ympäristössä”, summaa Kaikkonen kokemuksiaan Yhdysvalloissa työskentelystä. ”Tämä hyödyttää omaa työtäni Suomessa siten, että nyt osaan entistä paremmin suhtautua erilaisuuteen sekä ymmärtää vieraista kulttuureista tulevia hoitolapsia ja heidän vanhempiaan. Toinen merkittävä hyöty oli englannin puhetaidon paraneminen.
Srengell on iloinen siitä, että sai harjoittelun myötä tutustua inkerinsuomalaisten historiaan: keskustelut vanhusten kanssa antoivat uutta perspektiiviä moniin asioihin. Harjoittelu opetti arvostamaan ja huomioimaan toisella tavalla myös omaa palvelukodissa asuvaa äitiä ja muita ikäihmisiä. ”Harjoittelu innosti minua hakeutumaan vapaaehtoistyön kurssille. Haluan auttaa myös Suomessa asuvia, yksinäisiä ihmisiä.”
Kaikkonen muistaa lämmöllä myös amerikkalaisten valoisaa suhtautumista elämään: ”Hauskimpia harjoitteluun liittyviä muistoja ovat ne lukuisat juhlat, joita lepo- ja hoitokodissa järjestettiin. Tavoitteena oli saada vanhusten arkeen iloa ja vaihtelua.”
Lisätietoja Suomi-kotiohjelmasta saa CIMOn verkkopalvelusta http://www.cimo.fi | Etsitkö tietoa CIMOn ohjelmista? | Harjoittelu opiskelijoille ja vastavalmistuneille | CIMOn harjoitteluohjelmat | Suomi-kodit. Lake Worthin Suomi-kodin (Finnish American Resthome) verkkosivut ovat osoitteessa http://www.farh.org/.
Viro vetoaa opiskelumaana
Teksti: Sari Pohjola / CIMO
KELAn tilastojen mukaan ulkomailla tutkintoaan suorittavien ja opintotukea saavien suomalaisten määrä on vähentynyt viime vuosina kaikissa maissa, paitsi yhdessä: eteläisessä naapurissamme Virossa. Viron suomalaisopiskelijoiden määrä on kasvanut jopa 60 prosentilla viimeisen parin vuoden aikana. Mikä selittää suomalaisten rynnistystä Viroon?
Viron opetus- ja tiedeministeriön virkamies Mika Keränen tietää, mikä Virossa houkuttelee suomalaisia: ”Viron kieli ei tuota suomalaiselle ongelmia. En tiedä ketään, joka ei olisi oppinut sitä parissa vuodessa. Jos Suomessa ei pääse opiskelemaan tiettyä lempialaa, jonka opiskelu on mahdollista Virossa, niin miksi ei lähtisi Viroon.”
Hintojen noususta huolimatta Virossa on edelleen Suomea edullisemmat elämis- ja asumiskustannukset. Jos opiskelija tekee kesät töitä Suomessa ja opiskelee talvet Virossa, hän tulee melko hyvin toimeen.
Keränen tietää, mistä puhuu, sillä hän lähti Suomesta Tartoon opiskelemaan vuonna 1993. Varsinainen ”suomalaisbuumi” alkoi 90-luvun puolivälissä.
Opiskelijat Viron lähettiläinä
Keränen pitää 90-luvun opiskelijasukupolven hyviä kokemuksia merkittävänä syynä opiskelijamäärän kasvuun: ”Suomalaiset pioneeri-opiskelijat, jotka valmistuivat Tarton yliopistosta 90-luvulla, ovat olleet tyytyväisiä suorittamaansa tutkintoon. Esimerkiksi Tartosta valmistuneiden lääkäreiden ammattitaito on todettu hyväksi Suomessa. He ovat silottaneet tietä uusille opiskelijapolville.”
Keräsen mukaan tieto siitä, että Viro on hyvä opiskelumaa, onkin levinnyt pitkälti juuri opiskelijoiden kautta. Virolaisilla yliopistoilla ei ole ollut kovin paljon mahdollisuuksia käydä mainostamassa itseään messuilla esimerkiksi Suomessa. ”Palattuaan omiin kotimaihinsa opiskelijat levittävät tietoa siitä, millaista Virossa todella on opiskella ja elää”, esittää Keränen. ”Ulkomaiset opiskelijat ovat erittäin tärkeitä Viron imagon kannalta.”
Ulkomaalaiset eivät ole eliittiopiskelijoita
Toisin kuin Suomessa, Virossa opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, riippumatta siitä onko opinahjo yksityinen vai valtion yliopisto. Noin puolelle virolaisista opiskelijoista tosin myönnetään valtion rahoittama opiskelupaikka.
Viron liittyminen EU:hun vuonna 2004 toi muutoksen käytäntöihin: ulkomaalaisilta ei enää voinut periä suurempia maksuja kuin virolaisilta opiskelijoilta. ”Vielä 90-luvulla yliopistoille jäi voittoa lukukausimaksuista, ja niitä maksavat saattoivat kuvitella olevansa ’eliittiopiskelijoita’. Nykyään virolaiset ja suomalaiset ovat samoissa lähtökuopissa.”, sanoo Keränen.
Yhtenäisiä lukukausimaksuja koskeva periaate pätee kuitenkin vain vironkielisiin opintoihin, sillä EU-säädökset eivät koske englanninkielisten ohjelmien lukukausimaksuja.
Yksityiset vs julkiset yliopistot
Virossa alettiin perustaa yksityisiä yliopistoja 90-luvun alussa. Tänä päivänä Virossa on useita yksityisiä yliopistoja, jotka ovat monipuolistaneet maan korkeakoulutuksen kenttää. ”Yksityiset yliopistot ovat koettaneet löytää jotain omaa, ja ne ovatkin lisänneet englanninkielisten ja venäjänkielisten ohjelmien tarjontaa maassamme”, Keränen sanoo.
Yksityisten yliopistojen heikkoutena on julkisia yliopistoja vähäisempi tiede- ja tutkimustoiminta, minkä vuoksi Viron valtio tukee niiden toimintaa rajoitetusti. Keränen suhtautuu kriittisesti myös yksityisten yliopistojen lyhyeen kokemukseen opetussuunnitelmien laatimisesta: ”On aloja, joilla yksityisten yliopistojen tarjoama opetus on hyvätasoista, mutta joillakin aloilla vaatimukset ovat aika huteralla pohjalla. Opiskelijan kannattaa vertailla eri yliopistojen tarjoamia koulutuslinjoja.”
Altti lukee lakia Tallinnassa
Helsinkiläinen Altti Mieho päätti lähteä opiskelemaan Suomenlahden toiselle puolelle, kun oikeustieteellisen ovet eivät auenneet toisella yrittämällä. Oikeustieteen opiskelupaikka yksityisestä Audentes-yliopistosta Tallinnasta järjestyi suomalaisen rekrytointiyrityksen avustuksella. Audentes-yliopiston aktiivinen markkinointi Suomessa parin viime vuoden aikana selittääkin todennäköisesti osittain suomalaisopiskelijoiden määrän kasvua.
”Suomessa joissain oppilaitoksissa saatetaan kuvitella, että tänne tullaan ostamaan tutkintoa”, Mieho arvelee. ”Tänne on helppo päästä opiskelemaan, mutta karsinta tapahtuu opintojen edetessä ja täältä tippuu helposti pois. Kun pitää maksaa lukukausimaksuja, niin motivaatio opiskella tiiviissä tahdissa on keskimääräistä kovempi.”
Mieho on viihtynyt Tallinnassa jo kaksi vuotta ja on tyytyväinen opintoihinsa: ”Olen kokenut että undergraduate-tasolla opetuksen taso on ollut erittäin hyvä. Tietysti tämä on pieni yliopisto ja samat professorit opettavat useita asioita.”
Oikeustieteen opiskelu Audentesissa on Miehon mukaan hyvin interaktiivista ja amerikkalaistyylistä. Opiskelijoiden argumentointitaitoa harjoitetaan case-juttujen avulla ja tunneilla edellytetään aktiivista osallistumista.
Mieho suosittelee opiskelua Virossa, mutta korostaa kielitaidon ja sinnikkyyden merkitystä opinnoissa menestymiselle. ”Sillä ei ole merkitystä, mitä on kirjoittanut englannista, vaan tärkeintä on saada suunsa auki oppitunnilla. Lisäksi pitää olla taistelumielialaa englanninkielisiä tekstejä päntätessä, sillä lauseet saattavat olla puolen sivun mittaisia.”
Virossa suoritettu tutkinto on EU-kelpoinen ja antaa mahdollisuuden jatko-opintoihin muissa EU-maissa. Mieholla on jo tulevaisuuden suunnitelmat selvillä: ”Teen täällä kandidaatin tutkinnon ja sen jälkeen haen joko Yhdysvaltoihin, Hollantiin ja Ruotsiin maisteritason opintoja suorittamaan. Vaimoni Anu on töissä Suomessa isossa kansainvälisessä yrityksessä ja voi siirtyä mukanani toiseen maahan. Haluamme molemmat kansainvälistyä työurallemme.”
Kelan tilastot eivät kerro koko totuutta
KELA seuraa vuosittain opintotuellaan ulkomailla tutkintoa suorittavien suomalaisten määrää. Tilastojen mukaan tämä joukko olisi viime vuosina ollut pienenemään päin. Lukuvuonna 2003–2004 opintotukea nostavia oli 4594, vuotta myöhemmin 4373 ja v. 2005–2006 hieman enemmän, 4470 opiskelijaa. Suunta on ollut laskeva vuodesta 1998–1999, jolloin tukea ulkomaisiin opintoihin sai 5966 opiskelijaa.
Kansainvälinen liikkuvuus on kasvanut viime vuosina ainakin vaihto-opiskelijoiden määrällä mitattuna, joten KELAn tilastot poikkeavat yleisestä tendenssistä. Tilastot eivät välttämättä kerro koko totuutta, sillä ne mittaavat vain opintotukea nostavien määrää. Tilastokeskuksen (Tieto & trendit, elokuu 2006) mukaan suurin osa ulkomailla tutkintoaan suorittavista ei saa opintoihinsa opintotukea. USA:ssa ja Britanniassa KELAn tuella opiskelevien osuus on kaikkein pienin. On siis mahdollista, että tilastot osoittavat vain sen, että ulkomailla opiskellaan yhä enemmän ilman suomalaista opintotukea.
Syynä saattaa olla se, että opiskelijat tekevät entistä enemmän osa-aikatyötä, jolloin KELAn asettamat tulorajat ylittyvät. Opiskelumaiden hyvä työllisyystilanne voisi siis selittää kehitystä. Toisaalta maailmalla opiskelevat suomalaiset saattavat olla niin juurtuneita opiskelumaihinsa, etteivät enää kuulu KELAn tukien piiriin. Opiskelija saa KELAn opintotukea tutkinto-opintoihin ulkomailla, mikäli hänellä on ollut suomalainen kotikunta vähintään kahden vuoden ajan opintojen alkua edeltävällä viisivuotiskaudella. Ulkomailla oleskelun on myös oltava luonteeltaan tilapäistä. Osa suomalaisista on ehkä lähtenyt asumaan tai töihin ulkomaille ja aloittanut opintonsa vasta myöhemmin.
Luotettavia lukuja suomalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrästä ulkomailla ei tällä hetkellä saa. OECD laatii kansainvälisiä tilastoja ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määristä, mutta nämäkään tilastot eivät kata kaikkia maita.
Kelan tilastoja pääsee lukemaan osoitteesta http://www.kela.fi | Opiskelijalle | Ulkomailla opiskeleva | Koko tutkinto ulkomailla
Lähikuvassa Teemu Kokko, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vararehtori
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vararehtori Teemu Kokko on nähnyt läheltä ammattikorkeakoulujen vaiheet haparoivista ensiaskeleista vakiintuneeksi osaksi suomalaista korkeakoulujärjestelmää. Siinä sivussa on tullut seurattua koulutuksen huimaa kansainvälistymistä. Nyt alkuaikojen eksotiikka on karissut ja Lontoossa piipahtaminen on monelle yhtä arkista kuin raitiovaunumatka kaupungin keskustaan. Oppilaitoksen käytävillä liikkuu opiskelijoita ja opettajia eri puolilta maailmaa.
Teemu Kokko on kauppatieteen tohtori, joka aloitteli uraansa Haaga Instituutin ammattikorkeakoulun opettajana vuonna 1986. Seuraavalla vuosikymmenellä hän siirtyi korkeakoulun hallintoon. Nyt hän työskentelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vararehtorina ja sen suurimman eli liiketalouden yksikön johtajana.
Tällä hetkellä eletään vielä keskellä uuden ammattikorkeakoulun rakennusvaihetta, sillä Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu ja Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia yhdistivät toimintansa vuoden alussa. Uusi Haaga-Helia on Suomen suurin ammattikorkeakoulu, jossa on 11 000 opiskelijaa. Liiketalouden lisäksi koulutetaan osaajia hotelli-, ravintola- ja matkailualalle, IT-alalle, johdon assistenteiksi ja opettajiksi; Vierumäen toimitiloissa opetetaan myös liikuntaa. Ammattikorkeakoulussa työskentelee 600 henkilöä, joista noin puolet on opettajia.
Kansainvälisten vaihtojen laadulla korkeat tavoitteet
Kansainvälisyys oli tärkeää jo Haagalle ja Helialle, ja samoille periaatteille rakentaa Haaga-Heliakin. Teemu Kokko luettelee tuloskorttiin kirjattuja tavoitteita kuluvalle vuodelle: 180 lähtevää ja 230 saapuvaa vaihto-opiskelijaa, lisäksi noin 50 opiskelijan odotetaan suorittavan harjoittelunsa ulkomailla. Oppilaitoksessa opiskelee myös satoja ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita, yksin IB-ohjelmassa heitä on kolmisensataa.
Kansainvälisen opiskelijakunnan lisäksi oppilaitoksen käytävillä liikkuu yhä kasvava määrä ulkomaisia opettajia: tuoreimpana rekrytointina Kokko mainitsee Kiinan kielen ja kulttuurin opettajan. Ulkomaalaistaustaiset opettajat eivät opeta pelkästään kieli- ja kulttuuriaineita, vaan myös varsinaista substanssia. Vakinaisen opettajakunnan lisäksi ammattikorkeakoulun opetusta täydentävät vierailevat opettajat ulkomaisista yhteistyöoppilaitoksista.
Kokon mukaan kansainvälisyys on jo nyt osa ammattikorkeakoulun arkea, mutta tavoitteena on vielä enemmän integroida vierailevien opettajien kursseja osaksi opetusohjelmaa. ”Parhaimmillaan saamme tietyn opiskelujakson yhteistyöoppilaitokselta sen sijaan, että järjestäisimme sen itse tai ostaisimme sen jostakin. Vastavuoroisesti joku omista opettajistamme käy täydentämässä kumppanin opetusohjelmaa.”
Myös opiskelijavaihdon laadulla on korkeat tavoitteet. ”Pyrimme siihen, että Haaga-Heliassa vaihdot eivät ole matkustamista, vaan osaamisen kasvattamista jollakin sellaisella alueella, jossa ulkomainen kumppani on vahva. Emme lähetä vaihto-opiskelijoita Lontooseen tai Beijingiin, vaan ennen kaikkea opiskelemaan jotakin, joka onnistuu juuri siellä. Yhä enemmän panostetaan myös vaihtojaksojen suunnitteluun ja niihin valmistautumiseen. Opiskelijoille tarjotaan kohdemaahan orientoivia opintoja ennen lähtöä. Näin varmistamme, että hän myös pärjää kohteessaan, sillä kulttuurierot saattavat olla haastavia.”
Omat vaihto-opettajajaksot rikastuttavat työtä
Teemu Kokko tuntee vieraan kulttuurin haasteet myös omasta kokemuksesta, sillä hän on diplomaattivaimonsa uran takia asunut ulkomailla pariin otteeseen. Lisäksi kokemusta on kertynyt opettajavaihdosta – varovaisesti arvioiden paristakymmenestä jaksosta ainakin kymmeneen maahan. ”Tavoitteena on edelleenkin tehdä silloin tällöin vaihto-opettajakeikkoja, vaikka nykyisessä toimenkuvassa ei juuri opetustunteja olekaan”, sanoo Kokko. ”Parhaimmillaan voin matkallani yhdistää kaksi asiaa – neuvottelut yhteistyöstä ja intensiivisen opetusjakson, joka tuo terveellistä vaihtelua paperinpyörittämiseen. On välillä hyvä päästä tekemään ’oikeaa työtä’, säilyy tuntuma siihen mistä tässä hommassa on oikeasti kysymys.”
Kokko on opettanut monessa maassa – Eurooppa on tullut koluttua aika tarkkaan läpi, samoin Venäjällä on käyty moneen kertaan; siellä Kokko opettaa venäjäksi, muualla englanniksi. ”Olen kokenut ulkomaanjaksot työtä rikastuttavana asiana, vaikka ne ovat työläitä valmistella ja vaikka kotiinpalaajaa rangaistaan vielä työpöydälle kertyneillä tuplatöillä. On palkitsevaa havaita, että opiskelijat ja opetettavat asiat eivät ole riippuvaisia siitä paikasta jossa ollaan. Intensiiviopetuksessa syntyy useimmiten hyvin läheinen suhde opetettavaan ryhmään. Saattaa olla, että viestejä tulee vielä kuukausienkin jälkeen.”
Ulkomaisista opiskelijoista kannattaa huolehtia hyvin!
Kokon käsityksen mukaan EU:n Erasmus-ohjelma näyttelee keskeistä roolia sekä Haaga-Helian opiskelija- että opettajavaihdossa; esimerkiksi ohjelman viikon mittaiset opettajavaihdot sopivat loistavasti oppilaitoksen työrytmiin. ”On ilman muuta selvää, että tätä nykyistä kansainvälisyyden tasoa ei olisi saavutettu ilman Erasmusta.” Paljon vaihtoja tehdään myös bilateraalisopimusten perusteella – erityisesti Venäjällä toiminta käynnistyy yleensä hyvien henkilökohtaisten suhteiden ja niitä seuranneiden sopimuksen varassa. Haaga-Heliassa ollaan nyt valmistelemassa Aasia-strategiaa. ”Tavoitteena on tehdä yhteistyötä suomalaisten yritysten ja paikallisten oppilaitosten kanssa. Avauksia on tehty monessa Aasian maassa, mutta nyt mietitään millaisin kriteerein esimerkiksi yhteistyöoppilaitoksia valitaan.”
Eurooppa tuntuu menettäneen hohtoaan suomalaisten opiskelijoiden silmissä: Kokko muistelee, miten kansainvälistymisvaiheen alussa opiskelijavaihtopaikat revittiin käsistä ja nyt niitä jää jopa täyttämättä. Monesti syyt ovat varsin konkreettisia – ei esimerkiksi haluta menettää hyvää asuntoa. Suomalaisten lähtijöiden Erasmus-luvut ovat viime vuosina olleet hienoisessa laskussa koko maassa.
Sen sijaan Suomeen tulijoita riittää vuosi vuodelta enemmän. Mikä Suomessa ja esimerkiksi Haaga-Heliassa houkuttelee? ”Suomi on syystä profiloitunut hyvätasoisen koulutuksen maaksi ja saanut nauttia myös Nokian kaltaisten yritysten menestyksestä. Meihin liittyy myös jonkinlaista kivaa särmää, eksotiikkaa muihin Euroopan maihin verrattuna. Haaga-Heliassa vaihto-opiskelijoista pidetään hyvää huolta – tukipalvelut varmistavat, että opiskelu ja käytännön asiat sujuvat, opiskelija-tutorit auttavat omalta osaltaan ja vapaa-ajan ohjelmaakin on tarjolla. Tämä on osa Haaga-Helian brändiä. Asiakaspalautteen perusteella olemme tässä onnistuneet hyvin, mikä on todella hienoa: onhan jokainen kotimaahansa palaava opiskelija eräänlainen työnäyte, joka omien kokemustensa kautta levittää Suomi-tietoa ja Haaga-Helia-tietoa.”
Ammattikorkeakouluissa ymmärretään opettajavaihdon hyödyt
Tuoreen opettajaliikkuvuutta koskevan selvityksen*) mukaan näyttäisi siltä, että ammattikorkeakoulujen vaihdossa olleet opettajat kokevat ulkomaanjaksonsa koko oppilaitoksen projektiksi: vaihdon tärkeimmäksi päämääräksi koettiin oman oppilaitoksen ja yksikön kansainvälistyminen. Yliopistojen opettajille tärkeämpää tuntui olevan oma ammatillinen kehittyminen. Näyttää myös siltä, että kaikista koulutussektoreista juuri ammattikorkeakouluissa opettajavaihtojen hyödyt ymmärretään ja niiden toteutumista tuetaan parhaiten – vaihtoehdoista tiedotetaan, matka valmisteluineen tehdään työajalla ja kaikki kulut korvataan.
Kokkoa tulokset eivät yllätä: ”Ammattikorkeakoulut ovat koulutusjärjestelmämme uusin tulokas ja siksi yhteisöllisyys on niissä keskimääräistä korkeammalla tasolla; monet ammattikorkeakoulut lähtevät jo toimintastrategioissaan yhdessä tekemisestä. Yhteistä suunnittelua ja opetusmenetelmien kehittämistä tehdään meillä enemmän kuin tiedekorkeakouluissa, jossa hieman karrikoiden tutkimustyö – ja nimenomaan oma tutkimustyö! – on ykkösprioriteetti. Toisaalta huippututkimus on monesti yksilöstä kiinni. Soveltavaa ja opetusta tukevaa tutkimusta on helpompi tehdä yhdessä.”
Kansainvälisyys on ainakin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa osa toimintaa ja sen mukaan on itsestään selvää, että sitä toteutetaan työajalla. ”Kansainvälisyys on meille strategisestikin niin tärkeä asia, että sitä tuetaan kaikilla mahdollisilla keinoilla!”
*) Anna-Leena Riitaojan selvitys Opettajien kansainvälinen liikkuvuus. Hyöty ja vaikutukset peruskouluissa ja lukioissa sekä ammatillisissa ja korkea-asteen oppilaitoksissa ilmestyy CIMOn Occasional Paper -julkaisusarjassa (1/2007) alkukesällä. Selvityksen tuloksia on esitelty tämän Campuksen artikkelissa Liikkuva opettaja ei sammaloidu.
Makasiini
Kansalaisten Eurooppa kotiutui CIMOon
EU:n Kansalaisten Eurooppa (Europe for Citizens) -ohjelma tukee aktiivista kansalaisuutta, yhteistä eurooppalaista identiteettiä ja kansalaisten keskinäistä ymmärrystä edistävää toimintaa. Ohjelma pyrkii tuomaan Eurooppaa lähemmäksi kansalaisiaan ja saamaan heidät tuntemaan unioni omakseen. Myös Euroopan historialliset erityispiirteet otetaan ohjelmassa huomioon: ymmärtämällä menneisyyttä voidaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
Uusi ohjelma ulottuu vuosille 2007–2013 ja perustuu vuosina 2004–2006 toteutettuun unionin aktiivista kansalaisuutta edistäneeseen pilottiohjelmaan. Ohjelmassa on mukana kaikki EU:n jäsenmaat.
Kansalaisten Eurooppa -ohjelmassa on neljä toimintoa. Aktiivisten kansalaisten Eurooppa -toiminnosta tuetaan ystävyyskuntatoimintaa ja kansalaishankkeita. Aktiivinen eurooppalainen kansalaisyhteiskunta -toiminnosta myönnetään toiminta-avustuksia EU-politiikan tutkimusorganisaatioille ja kansalaisjärjestöille; alaohjelmasta voi hakea tukea myös kansalaisjärjestöjen toteuttamille hankkeille. Euroopan aktiivinen muistiperintö -toiminnossa päämääränä on natsivallan ja stalinismin uhrien muiston vaaliminen sekä pakkosiirtoihin liittyvien arkistojen, muistomerkkien ja paikkojen säilyttäminen. Yhteinen Eurooppa -toiminnossa Euroopan komissio järjestää tapahtumia, tutkimuksia ja tiedotusta, joiden tarkoituksena on tuoda Eurooppaa lähemmäksi kansalaisia.
Ohjelman hallinnosta vastaa Euroopan komissio, jota avustaa koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto. Ohjelman yhteyspisteenä Suomessa toimii CIMO, josta voi kysyä neuvoja hankkeiden suunnitteluun ja tuen hakemiseen liittyvissä asioissa. Hakemusten jättöpäivä on vuosittain 30.4.
CIMO järjestää ohjelman lanseeraustilaisuuden 8.6. klo 9.30–12 opetusministeriön auditoriossa (Meritullinkatu 10).
Ohjelman verkkosivut ovat osoitteessa http://ec.europa.eu/citizenship/index_en.html.
Lisätietoa saa CIMOsta sähköpostilla kansalaisteneurooppa[at]cimo.fi ja myöhemmässä vaiheessa myös verkkopalvelusta http://www.cimo.fi.
Teksti: Hilma Ruokolainen / CIMO
Erasmus-ohjelmaa täyttää 20 vuotta
Erasmus-ohjelma viettää tänä vuonna 20. juhlavuottaan. Suomi on ollut mukana ohjelmassa vuodesta 1992 lähtien. 20 vuoden aikana Erasmus-ohjelman kautta on liikkunut jo noin 1,7 miljoonaa vaihto-opiskelijaa Euroopan maasta toiseen ja Suomi on ollut yksi aktiivisimmista ohjelmaan osallistuvista maista.
Opiskelijat ovat juhlineet 20-vuotiasta ohjelmaa reipashenkisillä Erasmus-päivillä, joita Erasmus Student Network on järjestänyt eri puolille Eurooppaa. Suomalaiset pääsivät ilosta osalliseksi Tampereella huhtikuun loppupuolella. Juhlavuoden verkkosivuilta http://www.20erasmus.eu/ voi myös lukea Erasmus-opiskelijoiden vaihtokokemuksista.
CIMO järjestää 19. syyskuuta iltatilaisuuden Erasmus-juhlavuoden kunniaksi. Tilaisuus tulee olemaan samana päivänä uuden Elinikäisen oppimisen ohjelman aloitusseminaarin kanssa ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti opiskelijat. Lisäksi syksyn aikana on luvassa Erasmus-ohjelman juhlajulkaisu.
Teksti: Anni Kallio / CIMO