Suomen opetus on kotoutumiskoulutuksen ydin

Kristiina Kuparinen on opettanut maahanmuuttajille suomea 1990-luvun alkupuolelta saakka. Vuosien kuluessa opiskelijapopulaatio on muuttunut, sillä työvoimapoliittisen kielikoulutuksen piiri on laajentunut EU:n myötä koskemaan pakolaisten lisäksi vapaaehtoisesti maahan tulleita. Koulutuksen päämääränä on kotoutuminen, maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kuparisen työnantaja on koko ajan ollut Adulta, joka on Amiedun rinnalla toinen suurista maahanmuuttajien kouluttajista pääkaupunkiseudulla. Koulutus tähtää kotoutumiseen: ulkomailta muuttaneille aikuisopiskelijoille opetetaan suomea ja työelämätaitoja, jotka tasoittavat tietä ammatilliseen perus- tai täydennyskoulutukseen tai työhön. Adultassa maahanmuuttajien parissa työskentelee 32 päätoimista opettajaa, joista noin 25 opettaa suomea. Kotoutumisen avaimena näyttää siis olevan kielitaito.

Opiskelijoista muodostuu hyvin heterogeeninen joukko

Adultalla on monia toimitiloja, joista Vantaalla opiskelee pelkästään maahanmuuttajia. Kuparisen työpaikka on Oulunkylässä, jonne muutama vuosi sitten koottiin useamman pienen yksikön toiminta saman katon alle. Koko oppilaitoksessa opiskelee vuoden mittaan noin 13 000 aikuisopiskelijaa, joista 1000 on maahanmuuttajia.

Opiskelijoita tulee eri puolilta maailmaa: joitakin vuosia sitten Adultassa laskettiin, että opiskelijoiden joukossa oli yli 80 kansallisuuden edustajia. Koulutusjaksoja käynnistyy 50 päivän välein ja kurssikohtaiset kansallisuusjakaumat vaihtelevat hämmästyttävän paljon. Kuparisen kokemuksen mukaan Suomeen ei ainakaan vielä tulla työn perässä, vaan muunlaisista syistä: ”Vapaaehtoisesti maahan tulevat ovat erittäin heterogeenista joukkoa, yhdistäviä tekijöitä on vähän. Suurin yksittäinen tulosyy näyttäisi olevan rakkaus – suomalaiset matkustavat paljon ja solmivat avioliittoja ulkomaalaisten kanssa.”

Erilaiset taustat aiheuttavat omat haasteensa maahanmuuttajien koulutukselle. Helsingin seudulla oppilaitokset ovat ainakin jossakin määrin profiloituneet kouluttamaan erilaisia kohderyhmiä. ”Tyypillinen Adultan opiskelija on tuore kotoutuja, hiljattain maahan tullut. Hänellä on jonkinasteinen ammatillinen koulutus ja hieman työkokemusta. On myös opiskelijoita, joilla ei ole juuri lainkaan koulutusta. Sen sijaan korkeakouluopintoja suorittaneita meillä ei liiemmin opiskele.”

Suomea opiskellaan omien valmiuksien mukaan

Kotoutumiskoulutuksen alussa opiskelijoille voidaan tehdä taustan huomioiva yksilöllinen suunnitelma. Esimerkiksi kielikoulutuksessa valitaan opiskelijan valmiuksien mukainen polku. Normaalisti edetään intensiivisesti 50 päivän moduulista toiseen; seuraavalle tasolle pääsy edellyttää hyväksyttävää suoritusta. Putken läpi käymiseen menee 10 kuukautta ja tuloksena on eurooppalaisen viitekehyksen asteikolla mitaten kielen A2.2-taitotaso, joka sijoittuu peruskielitaidon ja itsenäisen toimijan osaamisen välimaastoon. Käytännössä kyse on kielitaidosta, jolla selviää suorittavan tasoisesta työstä, jossa ohjeet voidaan näyttää käytännössä tai kuvien avulla.

Tavoitteisiin pääseminen edellyttää motivaatiota ja sitä, että perusoppimistaidot ovat kunnossa. Tämä ei ole todennäköistä silloin, kun opiskelijalla on takanaan esimerkiksi vain 4 vuoden kouluopinnot. ”Tällaisissa tilanteissa on tarjolla kutakuinkin samoja sisältöjä tarjoava koulutusputki, jossa tahti on rauhallisempi. Sen läpikäyneiden taidot eivät yleensä yllä samalle tasolle kuin nopeammin opiskelevilla.”

Suomen kansalaisuuden edellytyksenä on B1-tasoinen eli keskitason alaportaalle yltävä suomen (tai ruotsin) taito. Tähänkin voi saada työvoimapoliittista koulutusta, mutta pelkkä koulun penkin kuluttaminen ei tuota tulosta. ”Pelkästään luokassa istumalla hankittu kielitaito jää teoreettiselle tasolle, tarvitaan myös kielen käyttämistä käytännön tilanteissa.”

Työn lisäksi tarvitaan myös muita yhteyksiä väestöryhmien välille

Suurten ikäluokkien eläköityessä kasvaa ulkomailta tulevan työvoiman tarve Suomessakin. Kuparinen ei usko tulijoiden määrän räjähdysmäiseen kasvuun, vaikka muuttovirrat ovatkin olleet nousussa. ”Työvoiman rekrytoiminen ulkomailta ei ole helppoa, sillä Suomen vetovoimatekijät eivät ole tarpeeksi voimakkaita. Muuttohalukkuutta hillitsee mm. se, että maassa asuu niin vähän ulkomaalaisia. On helpompaa muuttaa jonnekin, jossa on totuttu muualta tulleisiin ja jossa on jo valmiiksi ulkomaalaisten yhteisöjä. Tässä mielessä Suomi on etäinen ja yksinäinen paikka.”

Kuparisen mielestä Suomessa nähdään työperäinen maahanmuutto usein yksipuolisesta perspektiivistä. ”Keskitytään pohtimaan sitä, miten vierastyövoima selviää tarjolla olevasta työstä. Ei mietitä, mitä maahanmuuttajat tekevät silloin kun eivät ole töissä tai mitä heidän perheensä tekee. Tai miten työpaikan muu väki selviää muuttuneessa tilanteessa.”

Tällaisissa kysymyksissä suomalaisten kannattaisi ottaa opikseen niistä maista, jotka ovat jo pidempään painiskelleet samojen kysymysten kanssa. Pyörää ei tarvitse keksiä joka kerta uudestaan ja myös muiden virheistä voi oppia. ”Esimerkiksi Saksassa elää nyt jo kolmas turkkilaissiirtolaisten sukupolvi, joka tuntuu vain etääntyvän muusta yhteiskunnasta. Se on seurausta siitä, että 40 vuotta sitten ei ymmärretty luoda ihmisten välille työn lisäksi muita yhteyksiä.”

Kuparinen toteaa, että maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on Suomessa järjestetty hyvin. ”Meillä koulutukseen on panostettu ja mm. opiskelijoiden toimeentulosta pidetään huolta. Meneillään on hyviä kehityssuuntia – esimerkiksi siirtyminen eurooppalaisen viitekehyksen mukaiseen arviointiin on yhdenmukaistanut käytäntöjä eri puolilla maata. Se on vaikuttanut koko koulutukseen, myös sen rakenteisiin ja sisältöihin.”

Hyvät käytännöt siirtyvät maasta toiseen

Adulta on hankkinut tietoa muiden maiden hyvistä käytännöistä osallistumalla alan kansainväliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä ollaan mukana EU-rahoitteisessa oppimiskumppanuudessa, jota Kuparinen pitää erityisen toimivana tapana saada tietoa ruohonjuuritasolle ja opettajien ulottuville.

Kokemusta on myös kansainvälisen projektin vetämisestä. Parin vuoden takaisessa Leonardo da Vinci -hankkeessa työvoimatarpeita lähestyttiin edelleen tuoreen tuntuisesta näkökulmasta. ”Eläkkeelle siirtyvän ammattityövoiman tilalle olisi järkevä palkata jo maassa olevia ulkomaalaisia, jotka osaavat suomea, mutta tarvitsevat ammatillista pätevöitymistä. Ideana oli tarjota koulutusta maahanmuuttajien sijasta ammatillisille kouluttajille, joita valmennettiin toimimaan aivan erilaisen opiskelijajoukon kanssa, kuin mihin he ovat tottuneet.”