Campus - CIMOn asiakaslehti verkossa
2/2008 11.6.2008 - TEEMANA KULTTUURIENVÄLINEN VUOROPUHELU
Pääkirjoitus: Vuoropuhelua tässä ajassa
Ulla Ekberg
Johtaja / CIMO
Vietämme parhaillaan Euroopan unionin kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta. Ajankohtainen aihe meille suomalaisillekin: maahanmuuttajien määrä on alkanut kasvaa aika reipasta tahtia, kasvulla on hallitusohjelman tuki ja maassa ihan oma maahanmuuttoministerikin.
Olen kiinnostuneena ja huolestuneena seurannut Tanskan Muhamed-pilapiirroksista syntynyttä tilannetta. Sen tuoreimpana seurauksena Pakistanissa tehtiin pommi-isku Tanskan suurlähetystöä kohti ja useita pakistanilaisia menetti henkensä. Käsillä on tilanne, jossa keskinäinen ymmärtäminen on lähes mahdotonta. Maallistuneessa Tanskassa varjellaan erittäin tärkeää lehdistönvapautta, eikä ymmärretä, miten pyhä profeetta islaminuskoisille on. Pakistanissa lehdistönvapaus ei ole suuren yleisön jakama arvo, mutta profeetan kunnioittaminen on.
Ihastuin kovasti teemavuoden nimessä sanaan vuoropuhelu. Sehän tarkoittaa sitä, että puhutaan vuoronperään ja silloin kun toinen puhuu, toinen kuuntelee. Vain kertomalla ja kuuntelemalla meillä on mahdollisuus oppia ymmärtämään ja sitten hyväksymään erilaisuutta. Tämähän meillä Suomessa tarkoittaa myös sitä, että meidän täytyy oppia puhumaan vieraitten kanssa.
Koska olemme monikulttuurisen yhteiskunnan tiellä muiden Pohjoismaiden perässä, meillä on oivallinen tilaisuus ottaa opiksi heidän kokemuksistaan.
Nyt vaan puhumaan ja kuuntelemaan, se kannattaa!
Koordinaattori käy kulttuurienvälistä vuoropuhelua työkseen
Teksti: Leena Balme / CIMO
Kulttuurit kohtaavat hyvinkin käytännöllisellä tasolla Tiina Piipposen jokapäiväisessä työssä EVTEK-ammattikorkeakoulun tekniikan koulutusalan kansainvälisenä koordinaattorina.
Vuodesta 2002 lähtien koordinaattorina työskennellyt Piipponen hallinnoi sekä lähtevien että saapuvien vaihto-opiskelijoiden asioita. Työnkuvaan kuuluu myös muun muassa esitteiden valmistusta, nettisivujen päivittämistä ja mikä tärkeintä, opiskelijoiden opastusta. ”Opiskelijoiden kanssa kommunikointi hoidetaan puhelimitse, sähköpostilla ja kasvokkain. Työ on pitkälti tiedonjakamista. Lukukauden alkua ruuhkauttavat juuri saapuneet vaihto-opiskelijat, ja alkukeväästä taas suomalaisten vaihto-opiskelijoiden hakuprosessi on kiivaimmillaan.” Orientaatiotilaisuuksia järjestetään sekä lähteville että saapuville vaihto-opiskelijoille. Saapuvien orientaatio kestää neljä päivää ja sisältää myös yleistä Suomi-tietoa sekä tietoa monikulttuurisuudesta.
Omat kokemukset työn pohjana
Myös Piipposen oma tausta on kansainvälinen. Englannissa suoritetun kanditutkinnon jälkeen alkoivat opinnot Tampereen yliopistossa, pääaineena International Relations and European Studies. Tällä hetkellä Piipponen opiskelee työn ohella Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa, Kulttuurienvälinen vuorovaikutus -maisteriohjelmassa. ”Omakohtainen kokemus maailmalta edesauttaa vuorovaikutusta eri kulttuureista tulevien opiskelijoiden kanssa. Opintoni Englannissa ja Suomessa ovat antaneet työkaluja käsitellä omia kokemuksiani ja sitä kautta ymmärtää muita”.
Piipposen mielestä parasta työssä on, kun saa olla opiskelijoiden kanssa tekemisissä ja oppia samalla itsekin. ”On palkitsevaa nähdä niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden oppivan ja saavan valtavasti uusia kokemuksia. Vaihdon jälkeen voi edessä olla aivan uusi ihminen.”
Koordinaattori kulttuuritulkkina
Korkeakoulujen kansainvälisten asiain koordinaattorit toimivat eräänlaisina kulttuuritulkkeina henkilökunnan, opiskelijoiden ja ulkomaisten oppilaitosten välillä. Joskus ongelmat ratkeavat, kun ulkomaalaiselle selvitetään suomalaisia käytäntöjä ja tapoja. Suomalainen näkökulma saattaa tulla monelle täysin yllätyksenä. Esimerkiksi suomalaisten hiljaisuus ja kanssaihmisten jättäminen rauhaan saatetaan kokea epäkohteliaisuutena. ”Toisesta kulttuurista tulevalle pitää selvittää käytännön asioiden lisäksi suomalaisen opetuksen ja kulttuurin taustat ja järjestelmät. Heillä voi olla hyvinkin erilaisia oletuksia opiskelusta ja elämästä Suomessa.”
Esimerkiksi opinnoissa itseohjautuvuus ja vapaus tehdä päätöksiä itsenäisesti ovat monesti ihmetyksen aiheita. Suomen yksilökeskeisyys voi myös näyttää aika erilaiselta nuoresta opiskelijasta, joka on lähetetty opiskelemaan ammattia itselleen koko suvun varoilla, ja johon monet paineet kohdistuvat.
Yksilö vai oman kulttuurinsa edustaja?
Piipponen on kokenut vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot kaikkien hyödyllisimmiksi taidoiksi työssään. ”Jokainen yksittäinen tilanne ja yksilö ovat erilaisia. Joskus on vaikea sanoa, kohtaavatko ongelmatilanteessa erilaisten kulttuurien edustajat vai vain kaksi yksilöä. Opiskelijat pitäisi aina kohdata yksilöinä, mutta olla tietoinen myös mahdollisista eriäväisyyksistä kulttuurien osalta. Itse asian selvittäminen on pääasia. Tilanteita ei saa ylitulkata – muuten seuraa helposti stereotypioita puheliaista espanjalaisista, kylmistä pohjoismaalaisista ja ujoista japanilaisista.”
Mahdollisten konfliktitilanteiden ennakointi auttaa. Nuorilla, jotka tulevat vieraaseen maahan opiskelemaan, on usein samantapaisia ongelmia keskenään – kulttuureista riippumatta. Useampi ongelma on Piipposelle tuttu. Haasteellista tilanteissa voi olla myös kieli: useimmiten puhutaan englantia, joka on myös suurimmalle osalle opiskelijoista vieras kieli. ”Tilanteen jälkeen on hyvä miettiä tapahtunutta ja pohtia, saiko opiskelija kaipaamansa tiedon ja ymmärsikö hän asian varmasti.” Myös Piipponen oppii näistä tilanteista ja on seuraavalla kerralla taas valmiimpi kohtaamaan samantapaisen ongelman.
Kulttuurienvälinen vuorovaikutus toimii puoleen ja toiseen
Kulttuurienvälinen vuorovaikutus toimii kumpaankin suuntaan. ”Myös suomalaisten kotikansainvälistymisen kannalta olisi tärkeää, että täällä opiskelee ulkomaalaisia opiskelijoita ja että suomalaisilla opiskelijoilla olisi valmiudet kohdata heidät.” Opettajille ja muulle henkilökunnalle järjestetään silloin tällöin koulutustilaisuuksia monikulttuurisuudesta ja kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta, mutta näitä voisi olla enemmänkin.
Piipposen mielestä työn suurimpia haasteita ovat ryhmien väliset suhteet ja opiskelijoiden sopeutuminen. ”Ulkomaalaisten opiskelijoiden integroituminen pitäisi tehdä helpommaksi ja koulutus houkuttelevammaksi ulkomaalaisille opiskelijoille. Vaihto-opiskelijaa ympäröivä yhteiskunta on tärkeä ja siihen mukaan pääseminen olennaista.” Ongelmana on myös se, että vaihto-opiskelijat osallistuvat englanninkielisiin ohjelmiin, joissa on ainoastaan muita ulkomaalaisia. Näin kontakti suomalaisten kanssa jää vähäiseksi.
Piipposen mielestä kansainvälistymistä täytyy pohtia peruskysymysten kautta: halutaanko Suomeen kansainvälisiä opiskelijoita ja miksi? ”Oletettavasti haluamme, että he jäävät työvoimaksi tänne tai kehittävät muuten vaan pysyvän suhteen Suomeen lähtönsä jälkeen. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on tehtävä paljon töitä.”
Kulttuurien kohtaamisia käytännössä ja teoriassa
Erasmus on EVTEKin suurin vaihto-ohjelma, mutta esimerkiksi Aasiasta saapuu yhä enemmän opiskelijoita. Myös kaukomaille lähtijöiden määrä on kasvussa. Vaihto-opiskelijaksi lähtijöitä ja tulijoita EVTEKissä on molempia vuosittain noin 150. Piipponen veikkaa, että Stadian ja EVTEKin yhdistyminen Metropolia-ammattikorkeakouluksi syksyllä 2008 tuplaa luvut.
Kulttuuritulkki auttaa, kun tausta estää osallistumasta
Teksti: Pilvi Isotalus / CIMO
CIMO on ensimmäisenä EU:n Youth in Action -nuorisotoimintaohjelman kansallisena toimistona ottanut kulttuuritulkin avukseen. Kulttuuritulkki auttaa maahanmuuttajia osallistumaan ohjelmaan. Ohjelman kautta olisi tarjolla paljon mahdollisuuksia myös maahanmuuttajille, mutta kulttuurieroista johtuen he eivät aina osaa hakea avustuksia.
”Aluksi me käymme autettavan yhteisön kanssa läpi, mitä he jo osaavat. Selvitämme esimerkiksi, tunteeko yhteisö suomalaista lakia. Kun tiedämme heidän taustansa, osaamme auttaa eteenpäin”, Youth in Action -kulttuuritulkki Jama Abdifatah Asda ry:stä kertoo.
CIMOn aloitteesta kulttuuritulkkeja ollaan nyt ottamassa Youth in Action -ohjelman avuksi myös muissa maissa. Kulttuuritulkkia pyydetään avuksi esimerkiksi, jos hakemuksessa on puutteita. Ohjelma-asiantuntija Paavo Pyykkönen kertoo, että hakijat eivät välttämättä tunne kirjanpitoa, hakuprosessia tai ylipäätään EU:n tapaa toimia. ”Jama pystyy vastaavasti kertomaan minulle, mitä maahanmuuttajaryhmät ajattelevat”, Pyykkönen korostaa.
CIMO perehdytti Abdifatahin Youth in Action -ohjelmaan, ennen kuin hän alkoi auttaa muita ryhmiä projektien suunnittelussa ja avustusten hakemisessa. Hänelle oli jo aikaisempaa kokemusta ohjelman hankkeista yhdistyksensä Asda ry:n kautta. Jama Abdifatah uskoo, että kun jokin ryhmä saa tukea, se kertoo siitä eteenpäin oman yhteisönsä sisällä ja osaa jatkossa myös opastaa muita.
Parhaiten sopeutuu yhdessä tehden
”Kulttuuritulkin avulla me autamme maahanmuuttajia osallistumaan ohjelmaamme ja sitä kautta myös sopeutumaan”, Pyykkönen kertoo. Kulttuuritulkkitoiminnan ideana on auttaa maahanmuuttajataustaisia hakijoita ymmärtämään paremmin sitä kulttuuria, missä he toimivat. Kulttuuritulkki ei ideoi projektia hakijoiden puolesta tai täytä heidän hakemustaan, vaan ohjaa hakijoita löytämään vastaukset itse.
Kulttuuritulkki voi neuvoa hakemuksen täyttämisessä ja lomakkeiden kysymyksiin vastaamisessa. Hän voi myös auttaa pohtimaan projektien sisältöjä ja käytännön järjestelyjä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi sopivien tilojen löytäminen tai yhteistyötahojen hahmottaminen.
Jo ennen Youth in Action -yhteistyötä Jama Abdifatah oli tehnyt paljon kulttuuritulkin työtä Asda ry:n kautta. Asda on kaikille nuorille avoin, monikulttuurinen järjestö, joka tarjoaa opastusta useilla elämän osa-alueilla kurssien, tuki-opetuksen, retkien, kulttuurin ja urheilun keinoin.
Asda ry:llä on muun muassa oma jalkapalloseura ja näytelmäkerho, joissa maahanmuuttajanuoret voivat harrastaa suomalaisten kanssa.
”Me haluamme tarjota kaikkea, mikä aktivoi yhteistä tekemistä ja auttaa sopeutumisessa”, Jama Abdifatah lisää.
Nykyisin paremmat mahdollisuudet sopeutua
Maahanmuuttajia Jama Abdifatah kannustaisi osallistumaan enemmän ja puhumaan avoimemmin suomalaisten kanssa jokapäiväisessä toiminnassa. Esimerkiksi talojen asukaskokoukset tai koulujen vanhempainillat ovat tilanteita, joihin maahanmuuttajat eivät välttämättä osallistu, vaikka se olisi sopeutumisen kannalta heille tärkeää. ”Tämä johtuu siitä kulttuurierosta, että esimerkiksi afrikkalaisessa kulttuurissa vanhemmat kutsutaan kouluun vain, jos on ongelmia”, hän pohtii.
Jama Abdifatah muutti Somaliasta Suomeen 1990. Myös suomalainen kulttuuri on tullut 18 vuoden aikana tutuksi. Hänen mukaansa maahanmuuttajien asiat ovat Suomessa nyt paljon paremmin kuin kymmenen vuotta sitten.
”Nykyisin Suomeen tulevilla ulkomaalaisilla on paremmat mahdollisuudet sopeutua yhteiskuntaan, kuin mitä meillä oli. Me olemme oppineet kaiken kantapään kautta, joten nyt osaamme auttaa uusia tulokkaita. Kaikki ulkomaalaiset tarvitsevat aluksi kulttuuritulkkeja päästäkseen osaksi uutta yhteiskuntaa. Ja kaikilla on siihen oikeus”, Jama Abdifatah painottaa.
Asda panostaa yhdessä toimimiseen musikaalin keinoin
”Muut-tos, Mä-täs”-musikaali sai ensi-iltansa Helsingissä toukokuun lopussa. Musikaalin tavoitteena oli pohtia teatterin, musiikin, tanssin ja mediataiteen keinoin oman paikkansa etsimistä ja löytämistä kaupunkikulttuurissa.
Esitys sai alkunsa viime syksynä Asda ry:n nuorten Youth in Action -nuorisoaloitteena. Vuoden vaihteessa Asdan Mona-teatteriryhmä sai vahvistusta toisesta Helsingin monikulttuuristen nuorten Roots & Routes -ryhmittymästä. Yhdessä nämä nuorten ryhmät toteuttivat koko illan esityksen musikaalia, hiphopia ja muuta musiikkia Kulttuuriareena Gloriassa.
Musikaalin tuottaja ja esiintyjä Jenni Asikainen oli projektissa mukana alusta saakka. Mona-teatteriryhmä koottiin nuorisoaloitetta varten viime syksynä, mutta sen on suunniteltu jatkavan toimintaansa.
”Ideoimme ja teimme esityksen yhdessä. Esityksen tavoitteena oli saada katsoja miettimään, mikä määrittää sen, mihin kuulumme ja onko muista erottava tekijä vain esimerkiksi vaatteet vai jotakin syvempää”, Asikainen kertoo.
Kaiken kaikkiaan esitystä oli kasaamassa parikymmentä 17–25-vuotiasta eritaustaista nuorta. Roots & Routes -ryhmän kautta mukana oli nuoria myös muualta Euroopasta. Roots & Routes on eurooppalainen ja EU:n tukema projekti, joka tarjoaa uusia musiikin ja median tekemisen keinoja nuorille, joilla on erilaiset kulttuuriset taustat. Suomessa Roots & Routes -projektia koordinoi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia yhdessä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa.
Mikä on nuorisoaloite?
Nuorisoaloite tarjoaa monia mahdollisuuksia, jos on olemassa hyvä idea, selkeä tavoite jonkinlaiseen muutokseen ja aktiivisuutta. Aloite voidaan toteuttaa vähintään neljän 15–30-vuotiaan nuoren voimin ja projektin tulisi kestää 3–18 kuukautta. Nuorisoaloitteen voi toteuttaa joko kotimaisin voimin tai mukaan voi ottaa muita eurooppalaisia nuoria.
Nuorisoaloite on yksi EU:n Youth in Action -nuorisotoimintaohjelman toiminnoista. Tukea nuorisoaloitteen toteuttamiseen voi hakea CIMOsta.
Lisätietoja saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteesta http://www.cimo.fi/youth-in-action.
Suomen opetus on kotoutumiskoulutuksen ydin
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Kristiina Kuparinen on opettanut maahanmuuttajille suomea 1990-luvun alkupuolelta saakka. Vuosien kuluessa opiskelijapopulaatio on muuttunut, sillä työvoimapoliittisen kielikoulutuksen piiri on laajentunut EU:n myötä koskemaan pakolaisten lisäksi vapaaehtoisesti maahan tulleita. Koulutuksen päämääränä on kotoutuminen, maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan.
Kuparisen työnantaja on koko ajan ollut Adulta, joka on Amiedun rinnalla toinen suurista maahanmuuttajien kouluttajista pääkaupunkiseudulla. Koulutus tähtää kotoutumiseen: ulkomailta muuttaneille aikuisopiskelijoille opetetaan suomea ja työelämätaitoja, jotka tasoittavat tietä ammatilliseen perus- tai täydennyskoulutukseen tai työhön. Adultassa maahanmuuttajien parissa työskentelee 32 päätoimista opettajaa, joista noin 25 opettaa suomea. Kotoutumisen avaimena näyttää siis olevan kielitaito.
Opiskelijoista muodostuu hyvin heterogeeninen joukko
Adultalla on monia toimitiloja, joista Vantaalla opiskelee pelkästään maahanmuuttajia. Kuparisen työpaikka on Oulunkylässä, jonne muutama vuosi sitten koottiin useamman pienen yksikön toiminta saman katon alle. Koko oppilaitoksessa opiskelee vuoden mittaan noin 13 000 aikuisopiskelijaa, joista 1000 on maahanmuuttajia.
Opiskelijoita tulee eri puolilta maailmaa: joitakin vuosia sitten Adultassa laskettiin, että opiskelijoiden joukossa oli yli 80 kansallisuuden edustajia. Koulutusjaksoja käynnistyy 50 päivän välein ja kurssikohtaiset kansallisuusjakaumat vaihtelevat hämmästyttävän paljon. Kuparisen kokemuksen mukaan Suomeen ei ainakaan vielä tulla työn perässä, vaan muunlaisista syistä: ”Vapaaehtoisesti maahan tulevat ovat erittäin heterogeenista joukkoa, yhdistäviä tekijöitä on vähän. Suurin yksittäinen tulosyy näyttäisi olevan rakkaus – suomalaiset matkustavat paljon ja solmivat avioliittoja ulkomaalaisten kanssa.”
Erilaiset taustat aiheuttavat omat haasteensa maahanmuuttajien koulutukselle. Helsingin seudulla oppilaitokset ovat ainakin jossakin määrin profiloituneet kouluttamaan erilaisia kohderyhmiä. ”Tyypillinen Adultan opiskelija on tuore kotoutuja, hiljattain maahan tullut. Hänellä on jonkinasteinen ammatillinen koulutus ja hieman työkokemusta. On myös opiskelijoita, joilla ei ole juuri lainkaan koulutusta. Sen sijaan korkeakouluopintoja suorittaneita meillä ei liiemmin opiskele.”
Suomea opiskellaan omien valmiuksien mukaan
Kotoutumiskoulutuksen alussa opiskelijoille voidaan tehdä taustan huomioiva yksilöllinen suunnitelma. Esimerkiksi kielikoulutuksessa valitaan opiskelijan valmiuksien mukainen polku. Normaalisti edetään intensiivisesti 50 päivän moduulista toiseen; seuraavalle tasolle pääsy edellyttää hyväksyttävää suoritusta. Putken läpi käymiseen menee 10 kuukautta ja tuloksena on eurooppalaisen viitekehyksen asteikolla mitaten kielen A2.2-taitotaso, joka sijoittuu peruskielitaidon ja itsenäisen toimijan osaamisen välimaastoon. Käytännössä kyse on kielitaidosta, jolla selviää suorittavan tasoisesta työstä, jossa ohjeet voidaan näyttää käytännössä tai kuvien avulla.
Tavoitteisiin pääseminen edellyttää motivaatiota ja sitä, että perusoppimistaidot ovat kunnossa. Tämä ei ole todennäköistä silloin, kun opiskelijalla on takanaan esimerkiksi vain 4 vuoden kouluopinnot. ”Tällaisissa tilanteissa on tarjolla kutakuinkin samoja sisältöjä tarjoava koulutusputki, jossa tahti on rauhallisempi. Sen läpikäyneiden taidot eivät yleensä yllä samalle tasolle kuin nopeammin opiskelevilla.”
Suomen kansalaisuuden edellytyksenä on B1-tasoinen eli keskitason alaportaalle yltävä suomen (tai ruotsin) taito. Tähänkin voi saada työvoimapoliittista koulutusta, mutta pelkkä koulun penkin kuluttaminen ei tuota tulosta. ”Pelkästään luokassa istumalla hankittu kielitaito jää teoreettiselle tasolle, tarvitaan myös kielen käyttämistä käytännön tilanteissa.”
Työn lisäksi tarvitaan myös muita yhteyksiä väestöryhmien välille
Suurten ikäluokkien eläköityessä kasvaa ulkomailta tulevan työvoiman tarve Suomessakin. Kuparinen ei usko tulijoiden määrän räjähdysmäiseen kasvuun, vaikka muuttovirrat ovatkin olleet nousussa. ”Työvoiman rekrytoiminen ulkomailta ei ole helppoa, sillä Suomen vetovoimatekijät eivät ole tarpeeksi voimakkaita. Muuttohalukkuutta hillitsee mm. se, että maassa asuu niin vähän ulkomaalaisia. On helpompaa muuttaa jonnekin, jossa on totuttu muualta tulleisiin ja jossa on jo valmiiksi ulkomaalaisten yhteisöjä. Tässä mielessä Suomi on etäinen ja yksinäinen paikka.”
Kuparisen mielestä Suomessa nähdään työperäinen maahanmuutto usein yksipuolisesta perspektiivistä. ”Keskitytään pohtimaan sitä, miten vierastyövoima selviää tarjolla olevasta työstä. Ei mietitä, mitä maahanmuuttajat tekevät silloin kun eivät ole töissä tai mitä heidän perheensä tekee. Tai miten työpaikan muu väki selviää muuttuneessa tilanteessa.”
Tällaisissa kysymyksissä suomalaisten kannattaisi ottaa opikseen niistä maista, jotka ovat jo pidempään painiskelleet samojen kysymysten kanssa. Pyörää ei tarvitse keksiä joka kerta uudestaan ja myös muiden virheistä voi oppia. ”Esimerkiksi Saksassa elää nyt jo kolmas turkkilaissiirtolaisten sukupolvi, joka tuntuu vain etääntyvän muusta yhteiskunnasta. Se on seurausta siitä, että 40 vuotta sitten ei ymmärretty luoda ihmisten välille työn lisäksi muita yhteyksiä.”
Kuparinen toteaa, että maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on Suomessa järjestetty hyvin. ”Meillä koulutukseen on panostettu ja mm. opiskelijoiden toimeentulosta pidetään huolta. Meneillään on hyviä kehityssuuntia – esimerkiksi siirtyminen eurooppalaisen viitekehyksen mukaiseen arviointiin on yhdenmukaistanut käytäntöjä eri puolilla maata. Se on vaikuttanut koko koulutukseen, myös sen rakenteisiin ja sisältöihin.”
Hyvät käytännöt siirtyvät maasta toiseen
Adulta on hankkinut tietoa muiden maiden hyvistä käytännöistä osallistumalla alan kansainväliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä ollaan mukana EU-rahoitteisessa oppimiskumppanuudessa, jota Kuparinen pitää erityisen toimivana tapana saada tietoa ruohonjuuritasolle ja opettajien ulottuville.
Kokemusta on myös kansainvälisen projektin vetämisestä. Parin vuoden takaisessa Leonardo da Vinci -hankkeessa työvoimatarpeita lähestyttiin edelleen tuoreen tuntuisesta näkökulmasta. ”Eläkkeelle siirtyvän ammattityövoiman tilalle olisi järkevä palkata jo maassa olevia ulkomaalaisia, jotka osaavat suomea, mutta tarvitsevat ammatillista pätevöitymistä. Ideana oli tarjota koulutusta maahanmuuttajien sijasta ammatillisille kouluttajille, joita valmennettiin toimimaan aivan erilaisen opiskelijajoukon kanssa, kuin mihin he ovat tottuneet.”
Mikä on CATIT-hanke?
Cultural Awareness in Technical and Industrial Vocational Training eli CATIT-hanke (2005–2007) rahoitettiin EU:n ammatillisen koulutuksen Leonardo da Vinci -ohjelmasta. Hankkeen koordinaattorina toimi Adulta. Mukana oli myös Kemi-Tornion ammattiopisto sekä oppilaitoksia Espanjasta, Irlannista, Tšekistä ja Saksasta.
CATIT-projektissa kehitettiin täydennyskoulutusta ammatillisille kouluttajille, jotta heidän olisi helpompaa kohdata eri kulttuureista tulevia opiskelijoita. Projekti alkoi taustaselvityksellä, jossa kartoitettiin kouluttajien, opiskelijoiden ja työnantajien tarpeita koulutuksen suhteen.
Tulosten perusteella laadittiin 6 päivän mittainen koulutuspaketti, jota testattiin Suomessa, Tšekissä ja Espanjassa. Lisäksi laadittiin koulutuksen järjestäjille käsikirja ja ammatillisille kouluttajille työkirja, jossa oli syventävää tietoa koulutuksen aiheista sekä niihin liittyviä tehtäviä.
Koulutus jatkuu mm. Espanjassa ja Saksassa. Suomessa haasteeksi osoittautui se, että ammatillisten kouluttajien oli käytännössä vaikea irrottautua työstään 6 kurssipäivän ajaksi. Koulutuksen aineksista on räätälöity pienempiä, yhden päivän mittaisia kokonaisuuksia. Erityisesti työnantajat ovat olleet kiinnostuneita käytännönläheisistä koulutuksista silloin, kun ovat rekrytoimassa ulkomaista työvoimaa ja työpaikalla halutaan valmistautua asiaan jo etukäteen.
Lisää tietoa CATIT-hankkeesta saa Adultan verkkosivuilta osoitteesta http://www.adulta.fi/adulta/projektit/catit.php.
Lisää tietoa Leonardo da Vinci -ohjelmasta CIMOn verkkopalvelusta osoitteesta http://www.cimo.fi/leonardo.
Kulttuurit kohtaavat eurooppalaisessa täydennyskoulutuksessa
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Kaksi suomalaista aikuiskouluttajaa osallistui toukokuussa Kyproksella täydennyskoulutukseen, jonka aiheena oli kulttuurien välinen oppiminen, johtaminen ja vuorovaikutus. Jo maalaisjärjellä ajatellen teeman kannalta ei ole hassumpaa, että koulutettavien ryhmä on monikulttuurinen: osallistujia oli monesta Euroopan maasta. Suomalaiset pitivätkin kurssin parhaana antina käytännön vuorovaikutusta muiden kurssilaisten kanssa ja mahdollisuuksia verkostoitumiseen.
Kurssin järjestäjänä toimi paikallinen aikuiskoulutusorganisaatio (Cyprus Adult Education Association). Laaja kohderyhmä ulottui yleissivistävän, ammatillisen ja aikuiskoulutuksen opettajista opettajien kouluttajiin, ohjausalan ammattilaisiin ja hallintohenkilöstöön saakka. Osallistujia oli noin 40, joista suuri osa työskenteli aikuiskoulutuksen piirissä.
Suomalaiset osallistujat ovat taustoiltaan aika erilaisia. Pirjo Aflecht on työskennellyt nelisen vuotta koulutussuunnittelijana Valamon kansanopistossa, joka toimii Heinävedellä Valamon luostarin alaisuudessa. Oppilaitos on Suomessa ainoa ortodoksisin periaattein toimiva aikuiskoulutuskeskus, jossa järjestetään kaikille avoimia, elämän eri osa-alueita käsitteleviä lyhytkursseja. Vuoden mittaan vedetään läpi keskimäärin 130 kurssia, joille osallistuu noin 2500 opiskelijaa.
Päivi Vartiainen-Ora toimii kouluttajana Työväen Sivistysliiton opintokeskuksessa, joka pyörittää itse ja yhdessä TSL:n jäsenjärjestöjen kanssa mittavaa kurssitoimintaa eri puolilla Suomea. Vartiainen-Ora on työskennellut TSL:ssä 9 vuotta, joista viimeisen 5 vuoden ajan työn ytimen ovat muodostaneet työelämän moninaisuusasioihin liittyvät projektit, koulutukset ja oppimateriaalien suunnittelu.
Koulutusta haetaan erilaisiin tarpeisiin
Vartiainen-Ora on saanut tuntumaa monikulttuurisuuskysymyksiin jo aikaisemmissa työpaikoissaan, mm. pakolaissihteerinä toimiessaan. Suhde asiaan säilyy elävänä myös harrastustoiminnan kautta, sillä Vartiainen-Ora toimii aktiivisesti kehityskysymyksiin ja maailman kauppaan liittyvissä järjestöissä. ”Lisäksi matkustan paljon ja ystäväpiiriini kuuluu monenmaalaisia Suomessa ja muissa maissa asuvia ihmisiä.”
Aflecht puolestaan kokee itse ortodoksina kuuluvansa kulttuuriseen vähemmistöön Suomessa. Valamo on luonteva kohtaamispaikka suomalaisille ja muualta muuttaneille ortodokseille. ”Valamon kansanopistossa järjestetään esimerkiksi venäläisille maahanmuuttajille suunnattuja kursseja, joiden tarkoituksena on tehdä heille tutuksi Suomen ortodoksisen kirkon toimintaa ja sitä kautta avata heille ovi yhteisöön.”
Aflecht hakeutui täydennyskoulutukseen, koska halusi syventää tietojaan kulttuurien kohtaamisesta ja saada välineitä eritaustaisten ihmisten ymmärtämiseen. Aihe on ajankohtainen koko Euroopassa, mutta erityisen ajankohtainen se on Aflechtin mielestä Suomessa, jossa maahanmuutto on vielä jokseenkin uusi asia. Vartiainen-Oran kohdalla aloite koulutukseen osallistumisesta tuli omasta organisaatiosta. ”Itse halusin vaihtaa ajatuksia työkentästäni kansainvälisessä asiantuntijajoukossa.”
Parasta oli epämuodollinen keskustelu muiden kurssilaisten kanssa
Kurssilla käytiin läpi mm. väkivallatonta vuorovaikutusta, myötäelämisen taitoa, kulttuurienvälisen oppimisen monimuotoisuutta ja ongelmanratkaisua. Työskentely tapahtui pääasiassa isossa ryhmässä, joka välillä jaettiin pienryhmiksi keskusteluja tai tehtävien ja harjoitusten tekemistä varten. Kyproksen omaan monikulttuurisuuteen tutustuttiin iltapäivän mittaisella retkellä Nicosiaan.
Molemmat suomalaiset osallistujat pitävät kurssin parhaana antina mahdollisuuksia keskusteluihin muiden kurssilaisten kanssa. Vartiainen-Ora toteaa toinen-toiselta-oppimista tapahtuneen ennen kaikkea epämuodollisissa tilanteissa. Sen sijaan kurssin sisältö ei täysin vastannut ennakko-odotuksia: ”Ohjelma vaikutti etukäteen katsottuna mainiolta, mutta käytännössä teemoja oli liikaa ja useita asioita ehdittiin vain hipaista.” Vartiainen-Ora vie tietoa eteenpäin kollegoilleen mm. kurssilla oppimistaan menetelmistä, joista osaa hän on jo heti tuoreeltaan ehtinyt kokeilla käytännössä omissa koulutuksissaan.
Aflecht kehuu kurssille osallistuneiden motivaatiota ja keskustelujen hedelmällisyyttä. Hän katsoo saaneensa paljon sellaista tietoa, josta on hyötyä koko työyhteisölle. Esimerkiksi kurssilla käsiteltyjä keinoja ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa voi varmasti hyödyntää sekä työssä että yksityisessä elämässäkin.
Sekä Aflecht että Vartiainen-Ora uskovat hyötyvänsä kurssin myötä syntyneestä verkostosta. Aflechtin kohdalla käytännön seuraamukset ovat vielä auki, mutta Vartiainen-Ora on jo suunnittelemassa jatkoa. ”Sovin lontoolaisen Centre for Teacher and Management Training –keskuksen job shadowing –vierailusta, kunhan saan ajan ja rahoituksen järjestetyksi. Britanniassa ollaan paljon meitä pidemmällä monikulttuurisessa koulutuksessa. Yhteistyötä on viriämässä myös kurssin toisen kouluttajan kanssa.”
EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelma tukee täydennyskoulutusta
Kulttuurien kohtaamiseen liittyvät teemat ovat yleisiä aiheita eurooppalaisilla täydennyskoulutuskursseilla, joita on tarjolla Euroopan komission ylläpitämässä Comenius/Gruntdvig-kurssitietokannassa. Kurssit on suunnattu yleissivistävän, ammatillisen ja aikuiskoulutuksen asiantuntijoille.
Pirjo Aflecht ja Päivi Vartiainen-Ora rahoittivat osallistumisensa Kyproksella pidetylle Intercultural Learning / Communication and Leadership / Management Skills -kurssille EU:n aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelman täydennyskoulutusapurahalla. Apurahat on tarkoitettu aikuisten parissa työskenteleville opettajille ja ohjaajille sekä muulle aikuiskoulutusorganisaatioiden henkilöstölle. Niitä voi käyttää vähintään 3 päivän mittaiseen täydennyskoulutuskurssiin, opintovierailuun tai job shadowing -vierailuun toisessa Euroopan maassa. Hakuaika on 4 kertaa vuodessa.
Yleissivistävän tai ammatillisen koulun opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen voi hakea rahoitusta EU:n Comenius-ohjelmasta.
Comenius ja Grundtvig ovat osa Elinikäisen oppimisen ohjelmaa (LLP). Ohjelman kansallinen toimisto on CIMO.
Lisätietoa ohjelmista löytyy CIMOn verkkopalvelusta http://www.cimo.fi/comenius ja http://www.cimo.fi/grundtvig
Comenius/Grundtvig Course Database: http://ec.europa.eu/education/trainingdatabase/
Monikulttuurisen musiikkikasvatuksen haasteita ratkottiin intensiivikurssilla Etelä-Afrikassa
Teksti: Hanna Juntunen, ohjelmakoordinaattori / CIMO
Jyväskylän yliopiston koordinoima suomalaisten ja afrikkalaisten yliopistojen verkosto on mukana CIMOn North-South-South -ohjelmassa. Verkosto järjesti ensimmäisen intensiivikurssinsa helmikuussa Etelä-Afrikassa. Kurssin toteuttaminen toi mukanaan monia haasteita, mutta se myös antoi paljon osallistujien lisäksi järjestäjilleen. Onnistuneesta kurssista iloitsevat kansainvälisten asiain päällikkö Tuija Koponen ja lehtori Pekka Toivanen Jyväskylän yliopistosta kertovat olevansa valmiita järjestämään kurssin uudelleen.
Jyväskylän yliopiston koordinoima The Role of Music in Strengthening Cultural Identity in Southern Africa -verkosto saa rahoituksensa CIMOn North-South-South -ohjelmasta, jossa intensiivikurssit ovat uusi tukimuoto. Intensiivikurssit ovat lyhyitä, etelän kumppanikorkeakoulussa toteutettavia opetusjaksoja. Kurssit tarjoavat yhteistä opetusta verkoston korkeakoulujen opiskelijoille, joten niille osallistuu opettajia ja opiskelijoita kaikista mukana olevista korkeakouluista. Intensiivikursseilla pyritään korkeakoulutuksen laadun kehittämiseen sekä uuden tiedon ja opetusmenetelmien jakamiseen ja yhdessä tuottamiseen.
Idea musiikkikasvatukseen liittyvän intensiivikurssin järjestämisestä nousi esiin verkoston korkeakoulujen välisissä keskusteluissa. ”Hankkeen akateemiset koordinaattorit ajattelivat, että yhteinen intensiivikurssi toisi yliopistojen musiikin laitosten opiskelijat ja opettajat yhteen pohtimaan monikulttuurisen musiikinopetuksen haasteita. Lisäksi kurssille voisivat osallistua alueen koulujen opettajat paikallisten kouluviranomaisten tuella”, kertoo Tuija Koponen.
Yhteinen tapaaminen nousi suunnittelussa tärkeään osaan
Alustavat suunnitelmat hahmoteltiin ohjelmarahoituksen hakuvaiheessa marras-joulukuussa 2006. Kurssin teemat, paikka sekä alustava ajoitus ja työnjako saatiin sovittua kiivaan sähköpostikirjeenvaihdon avulla. Kun rahoituspäätös sitten tuli, jokainen partneri pohti tarkemmin intensiivikurssin järjestelyjä ja omaa rooliaan toteutuksessa.
”Intensiivikurssin onnistumisen ja partnerien sitouttamisen kannalta ratkaisevaa oli ensimmäinen yhteinen tapaaminen Pretorian yliopistolla elokuussa 2007”, Tuija Koponen toteaa. ”Kiperät ja hankalat asiat on tehokkaampi puida halki yhteisen pöydän ääressä kuin sähköpostikirjeenvaihdolla.”
Yhteistä musisointia teorian ohessa
Kulttuuri-identiteettiä ja musiikkiopetusta käsitellyt intensiivikurssi järjestettiin kaksiosaisena kahdessa eri paikassa Etelä-Afrikassa. Ensimmäinen osa oli 18.–22.2. Badplaasin leirikeskuksessa Mpumalangassa Pretorian yliopiston ollessa ohjelmavastaavana. Toinen osa järjestettiin 25.–29.2. Raaswaterin leirikeskuksessa Potchefstroomissa North-West yliopiston koordinoimana. Kurssin tapahtumapaikoiksi valittiin alueet, joiden kouluviranomaisten kanssa oli tehty yhteistyötä jo ennen North-South-South -verkostoa, 1990-luvun lopulla alkaneesta kehitysyhteistyöprojektista lähtien. Koponen kertoo, että yhteistyö mahdollisti sekä koulujen musiikin opettajien mukanaolon että kouluviranomaisilta saadun erittäin tarpeellisen aineellisen tuen.
Kurssille osallistui yhteensä 13 yliopisto-opettajaa ja 18 opiskelijaa verkoston neljästä korkeakoulusta: Jyväskylän yliopistosta, Botsawanan yliopistosta, Kenyatta yliopistosta Keniasta sekä Pretorian yliopistosta ja North-West -yliopistosta Etelä-Afrikasta. Lisäksi kurssilla oli mukana runsaasti paikallisten koulujen musiikinopettajia. Verkoston viides korkeakoulu, Etelä-Afrikan yliopisto, järjesti hankkeen verkostotapaamisen. He myös avasivat verkostolle omat verkkosivut, joilla intensiivikurssilla kerättyä, runsasta materiaalia esitellään.
”Hämmästyin nähtyäni intensiivikurssin seikkaperäisen ohjelman: opetus alkoi joka päivä puoli yhdeksältä ja päättyi iltakahdeksaan! Lukuisten Erasmus-intensiivikurssien raportteja lukeneena täytyi todeta, että Etelä-Afrikassa otetaan tosissaan termi intensiivi”, kertoo Tuija Koponen.
”Kurssien opetustuokiot sisälsivät niin teoreettista, yleistiedollista kuin varsin käytännönläheistäkin aineistoa”, jatkaa Pekka Toivainen. ”Oppitunnit haluttiin pitää mahdollisimman epämuodollisina ja samalla aktiivisina ja informatiivisina. Aihepiirit käsittelivät populaarimusiikin ja musiikin historian didaktiikkaa, musiikkisosiologiaa sekä käytännön musisointia yhdessä kursseille osallistujien kanssa.” Ja kun oli koolla musiikin opiskelijoita ja opettajia, jokainen päivä päättyi musisointiin ja ex tempore -konsertteihin.
Haasteiden kautta menestykseen
Se, että kurssipaikkoja oli kaksi, teki kurssin organisoinnista ja taloudellisesta hallinnoinnista raskaan. Koponen koki haastaviksi myös käytännön järjestelyiden koordinoinnin kaukaa Suomesta käsin ja budjetin elämisen viikoittain. ”Onnistumisen edellytyksenä oli aiemman yhteistyön aikana syntynyt luja luottamus pääjärjestelyvastuussa olleeseen Pretorian yliopiston musiikin laitokseen.”
Opetuksellisesti intensiivikurssi oli menestys. Pekka Toivanen on tyytyväinen siihen, että intensiivikurssin akakateemiset tavoitteet saavutettiin täysin. Hänestä oli tärkeää, että kaikista partneriyliopistoista osallistui sekä opiskelijoita että opettajia. Se lisäsi projektissa mukana olevien yhteenkuuluvaisuutta sekä loi uusia kontakteja yliopistojen välille niin opetus- kuin tutkimusyhteistyössäkin.
”Onnistumisten joukkoon laskisin vielä kouluvierailut sekä Mpumalangassa että North-West-provinssissa. Mahdollisuus tutustua sikäläiseen kouluelämään ja jakaa oppimiskokemuksia afrikkalaisten lasten kanssa oli suomalaisille upea kokemus”, Tuija Koponen täydentää.
Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen oppitunti
Järjestäjät kokevat oppineensa uutta kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta. ”Kurssin järjestäminen vaati avoimuutta ja herkkyyttä, tahtoa kohdata ja kokea uutta,” kertoo Toivainen. ”Iloa minulle toi se, että eri kulttuureja edustavat ihmiset voivat kohdata toisiaan kunnioittaen, tehden tästä kaikesta voimavaran.”
“Hallinnolliselle koordinaattorille intensivikurssin järjestäminen aiheutti muutaman uuden silmärypyn ja harmaan haivenen”, muistelee Koponen. ”Kun sitten kuulin kurssilla olleiden ensimmäiset suusanalliset raportit sekä näin valokuvia ja videopätkiä mahtavaksi elämykseksi ja opetukselliseksi menestyksesi osoittautuneesta kurssista, ajattelin, että kaikki hallinnollinen vääntö oli varmasti tämän arvoista.”
Mikä on North-South-South?
North-South-South Higher Education Institution Network Programme (2007–2009) on verkosto-ohjelma, joka tukee korkeakouluyhteistyötä Suomen ja kehitysmaiden korkeakoulujen välillä. Ohjelma tukee omalla panoksellaan YK:n vuosituhattavoitteiden sekä Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Sen rahoitus tulee ulkoasianministeriöstä, Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista. Ohjelman hallinnoinnista vastaa CIMO.
North-South-South -ohjelman tavoitteena on vahvistaa inhimillisiä voimavaroja kaikissa mukana olevissa maissa keskinäisen vuorovaikutuksen ja liikkuvuuden keinoin. Ohjelmaan voivat osallistua Suomen lisäksi korkeakoulut Saharan eteläpuolisen Afrikan maista sekä Egyptistä, Nicaraguasta ja Perusta, Nepalista ja Vietnamista. Rahoituksella tuetaan vastavuoroista opettaja- ja opiskelijavaihtoa, yhteisiä intensiivikursseja sekä verkostoitumista tukevia toimia.
Vuonna 2008 rahoitetaan yhteensä 29 verkostoa ja 4 yhteistyötä valmistelevaa hanketta. Ohjelmaan osallistuu 30 suomalaista korkeakoulua ja 68 kumppanikorkeakoulua 21 maasta. Verkostojen alat vaihtelevat yhteiskunta- ja lääketieteistä taiteeseen sekä insinööri- ja luonnontieteisiin saakka.
Lisätietoa ohjelmasta saa CIMOn verkkopalvelusta osaoitteesta http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/apurahat/verkkoyht/north-south-south.htx.
Japania suomalaisin silmin – ja päinvastoin
Teksti: Tiina Lehmusvaara ja Jaana Mutanen / CIMO
”Huomenna kotiin,
kirsikankukat varisevat, varisevat”
Haiku Sant?ka (suom. Kai Nieminen)
Millaisia asioita suomalainen hämmästelee Japanissa ja japanilainen Suomessa? Vai sujuuko erilaisten kulttuurien kohtaaminen ilman törmäyksiä? Kysyimme asiaa Tokion teknisessä yliopistossa tutkijana toimivalta Jarkko Mutaselta ja Suomen Japanin instituutissa työskentelevältä Rika Shigetalta. Vastauksista näkyy ainakin yksi ero kulttuurien välillä: suomalainen analysoi kokemaansa ja näkemäänsä suoremmin sanankääntein, japanilainen varovaisemmin.
Jarkko Mutasen kotilaitoksella Joensuun yliopistossa on pitkät perinteet yhteistyöstä japanilaisten yliopistojen kanssa. Tutkijavaihto fysiikan ja matematiikan laitoksella sekä Mutasen erikoisaloilla optiikassa ja väritutkimuksessa on vilkasta. Mutanen sai oman ensituntumansa Japaniin lukuvuonna 2002–03, jolloin hän oli jatko-opiskelijana Saitaman ja Chiban yliopistoissa. Väitöskirja valmistui v. 2004 ja tällä hetkellä Mutanen nauttii Suomen Akatemian kautta saamaansa 2-vuotista JSPS-apurahaa (Japan Society for the Promotion of Science). ”Japani on valtavan mielenkiintoinen maa ja huipulla oman alani teknologiaosaamisessa, joten se oli luonnollinen valinta jatkotutkimuspaikakseni.”
Kasvatustieteistä tutkintonsa suorittanut Rika Shigeta on ollut useaan otteeseen Suomessa. Ensimmäinen kerta osui vuoteen 1997, jolloin hän opetti japania ja judoa pohjoissuomalaisen Pellon kunnan kouluissa ja kansalaisopistossa. Vuodesta 1998 Shigeta on työskennnellyt Suomen Japanin instituutissa toimistopäällikkönä, vastuullaan mm. opiskelijaneuvontaa, instituutin toiminnasta tiedottamista sekä taloushallintoa. ”Pidin Pellosta ja pellolaisista valtavasti ja halusin Japaniin palattuanikin tehdä työtä, joka liittyisi Suomeen.”
Japanilaisissa ja suomalaisissa on paljon samaa
Suomea pidetään maailman mittakaavassa turvallisena maana, mutta Mutasen mukaan Japani on vieläkin turvallisempi – ryöstöjä ja väkivaltaa tilastoidaan siellä ehkä jopa vielä vähemmän kuin Suomessa. Tässä suhteessa maat ovat kutakuinkin samalla viivalla. Sekä Mutanen että Shigeta näkevät japanilaisissa ja suomalaisissa paljon muutakin yhteistä.
Mutanen on löytänyt samankaltaisuutta ainakin tietyissä sosiaalisen elämän ulottuvuuksissa: ujous, ilmeettömyys ja tunteiden näyttämisen pelko ovat tyypillisiä piirteitä molemmissa kulttuureissa. ”Japanissa mennään astetta pidemmälle, koska siellä pyritään välttämään kasvojen menettämistä. Kysymyksiin ei yleensä vastata kieltävästi tai negatiivissävyisesti. ’Kyllä’ ei välttämättä tarkoita, että asia on sovittu tai edes ymmärretty, sillä tarkoituksena voi monesti olla estää vuoropuhelua johtamasta noloon tilanteeseen.”
Shigetakin mainitsee ujouden pohtiessaan japanilaisia ja suomalaisia yhdistäviä asioita. Hänelle suomalaisen kulttuurin ymmärtäminen on ollut helppoa, koska yhteisiä asioita on niin paljon. ”Molemmissa maissa riisutaan kengät sisätiloissa – haluamme tehdä olomme mukavaksi ja jättää katupölyn kodin ulkopuolelle. Sekä japanilaiset että suomalaiset rakastavat luontoa ja luonnonläheistä elämää, vuodenaikoja ja hiljaisuutta. Jopa sauna ja kuumat lähteet muistuttavat toisiaan.”
Löytyykö yhteistä kieltä?
Shigeta ei osannut suomea Pelloon tullessaan, mutta päätti opetella sitä kohdattuaan ujonpuoleisia pellolaisnuoria: ”Olin kuullut, että Suomessa selviää englannilla, ja niinpä esittelin itseni englanniksi ensimmäisellä oppitunnillani. Oppilaat tuijottivat minua ihmeissään eivätkä tuntuneet ymmärtävän, kuka olin. Kun puhuin eräälle tytölle, hän alkoi pelästyneenä itkeä. Se oli minulle melkoinen järkytys!”
Suomen ääntäminen ei Shigetan mukaan ole japanilaisille vaikeaa, kielioppi sen sijaan on vähintäänkin haasteellista. Lukuisat Suomen vierailut ovat palauttaneet Shigetan uskon suomalaisten englannin taitoon, niin että hän tietää japanilaisten selviävän maassa, vaikka eivät suomea osaisikaan. ”Olen rohkaissut lähtijöitä puhumaan englantia, olipa asia mikä tahansa. Aivan varmasti saavat ystävällistä apua!”
Mutanen sanoo, että ulkomailla oleskelleet japanilaiset – esimerkiksi tutkijat tai opiskelijat – puhuvat englantia hyvin, mutta muuten se ei ole itsestään selvää. ”Tämä johtuu ainakin osaksi siitä, että kouluissa englantia opiskellaan japanilaisten tavukirjoitusmerkkien avulla, jolloin sanat vääntyvät japanilaisille helpommin lausuttavaan muotoon. Suulliseen kielitaitoon ei ehkä ylipäätään kiinnitetä opetuksessa kovin paljon huomiota, sillä japanilaiset tuntuvat ymmärtävän kirjoitettua englantia puhuttua paremmin.”
Mutanen suosittelee Japaniin lähtöä suunnittelevalle perehtymistä jo etukäteen japanin kieleen ja tavukirjoitusmerkkeihin. Kielikurssit ovat tietysti mahdollisia myös paikan päällä.
Yliopistoyhteistyö yllättää, mutta myös palkitsee
Mutasen kokemuksen mukaan yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa saa hyvän kuvan siitä, miten työorientoitunut yhteiskunta Japani on. Työpäivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, töitä tehdään monissa yliopistoissa myös viikonloppuisin ja joissakin laboratorioissa on sänkyjä niille, jotka haluavat työskennellä yötä myöten esimerkiksi projektien määräajan lähestyessä. Mitään muodollista velvoitetta näin kiihkeään työn tekoon ei ole, se vain kuuluu kulttuuriin. ”Työskentely ei välttämättä ole koko ajan tehokasta, välillä surffataan Internetissä ja pidetään pitkiä ruokataukoja.”
Japanilaisen professorin asema saattaa yllättää tasa-arvoisempaan ympäristöön tottuneen suomalaisen: Mutasen mukaan professorilla on laitoksellaan ehdoton sananvalta. Hän on nähnyt laboratorioita, joissa tutkijoiden on hyvä tulla töihin samaan aikaan professorin kanssa eikä kotiinlähtökään ole suotavaa ennen kuin professori on lähtenyt. Laboratorioista puhutaan usein professorin nimellä niiden virallisen nimen sijasta.
Mutasen kotiyliopistolla on Japanissa useita yhteistyöyliopistoja. Suomen Japanin instituutti on tehnyt omalta osaltaan paljon työtä sen eteen, että suhteita suomalaisten ja japanilaisten korkeakoulujen välille on saatu syntymään. Shigeta mainitsee kampanjoita ja ohjelmia, joilla Suomea on esitelty japanilaisille tieteen ja tutkimuksen maana. On järjestetty seminaareja yliopistoväelle ja studia generalia -luentoja laajemmille kohderyhmille, on vaihdettu tietoa, tutkijoita ja opettajia. ”Nyt on meneillään Japani-Suomi-ohjelma, jossa panostetaan myös opiskelijoiden liikkuvuuteen. Tiedotamme ahkerasti opiskelijoille mm. suomalaisyliopistojen englanninkielisistä maisteriohjelmista.”
Yhteistyö on arvokasta ja Suomesta innostuneista tutkijoista ja opiskelijoista halutaan pitää kiinni. Shigeta kertoo vastikään perustetusta alumni-verkostosta, jonka toiminnalla on sekä ammatillisia että sosiaalisia tavoitteita. ”FJANin eli Finnish-Japanese Alumni Networkin kautta Suomessa olleet pysyvät ajan tasalla siitä, mitä yliopistolla tapahtuu, ja voivat pitää yllä yhteyttä ystäviinsä.”
Japanilais-suomalainen Naoto Niidome on teemavuoden lähettiläs
Euroopan komissio on kutsunut tänä vuonna vietettävän kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden lähettiläiksi tunnettuja kulttuurihenkilöitä eri puolilta maailmaa. Lisäksi kaikissa EU-maissa nimetään kansallisia lähettiläitä, jotka toimivat viestinviejinä teemavuoden sanomalle omassa maassaan. Suomessa teemavuoden lähettiläsjoukkoon on toukokuussa nimetty suomalais-japanilainen muotoilija Naoto Niidome, joka työskentelee monipuolisesti muotoilun alalla ja palkittiin vastikään Vuoden nuori muotoilija -tunnustuksella.
Naoto Niidome seuraa teemavuotta kirjoittamalla kulttuurienväliseen vuoropuheluun liittyvää blogia teemavuoden suomalaisessa verkkopalvelussa. Niidomen lisäksi lähettiläiksi on jo aiemmin nimetty nuorisotyöntekijä Wisam Elfadl ja sarjakuvataiteilija Kaisa Leka.
Kaikkien suomalaisten lähettiläiden blogit löytyvä teemavuoden verkkopalvelusta osoitteessa http://www.vuoropuhelu.fi.
Tietoa teemavuoden lähettiläistä eri maissa löytyy Euroopan komission verkkopalvelusta osoitteessa http://www.interculturaldialogue2008.eu/418.0.html?&redirect_url=my-startpage-eyid.html.
Teksti: Hanna Hietaluoma-Hanin, erityisasiantuntija
Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi
Odotettavissa eurooppalais-kiinalaista vuoropuhelua ympäristötaiteesta
Teksti: Silja Hakulinen, vastaava asiantuntija / CIMO
EU:n Kulttuuri-ohjelman erillishauilla tuetaan yhteistyötä Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa, mikä mahdollistaa kulttuurienvälisen vuoropuhelun ulottamisen laajemmallekin alueelle. Viime syksynä päättyneellä hakukierroksella tuettiin Kiinan tai Intian kanssa tehtävää kulttuurialan yhteistyötä. Yhtä kolmestatoista tukea saaneesta hankkeesta koordinoidaan Suomesta.
Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen koordinoimalla Creating Spaces -hankkeella pyritään nimenomaan vahvistamaan EU:n ja Kiinan välistä vuoropuhelua kulttuurin saralla. Tuottaja Johanna Rissanen kulttuuriasiainkeskuksesta kertoo, että hankkeen taustalla oli jo pidempään jatkunut yhteistyö Pekingin ja Helsingin välillä, joka on näkynyt kaupunkilaisille muun muassa näyttävänä kiinalaisen uuden vuoden juhlistamisena Helsingin keskustassa.
Suunnitteilla oli ollut taiteilijavaihdon toteuttaminen Pekingin ja Helsingin välillä, ja alkuperäistä ideaa laajennettiin myös naapurimaihimme: EU:n puolelta Creating Spaces -hankkeessa ovat mukana Helsingin lisäksi sekä Tallinnan että Tukholman kulttuuritoimet. Suomesta hankkeeseen osallistuu asiantuntijatahona myös Taideteollinen korkeakoulu.
Hankkeen keskiössä tulevat olemaan Helsingin, Tallinnan, Tukholman ja Pekingin välillä toteutettavat taiteilijavaihdot. Euroopan kaupungeista matkaa taiteilijoita Pekingiin pariinkin otteeseen ja Pekingistä sitten vastavuoroisesti taiteilijoita Helsinkiin, Tallinnaan ja Tukholmaan. Taiteilijat kokoontuvat myös yhtä aikaa kuukaudeksi Tallinnaan, missä on tarkoitus luoda teos osaksi Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011.
Ympäristötaide vuoropuhelun keinona
Creating Spaces -hankkeen taiteilijavaihdoissa päätettiin keskittyä ympäristötaiteeseen taiteenalan erityisluonteen vuoksi. Ympäristötaide voi käyttää perinteisempien taiteenalojen keinoja, kuten arkkitehtuuria tai valaistusta, mutta olla yhtä hyvin vaikkapa performanssi. Ympäristötaideteos on sidoksissa ympäristöönsä eikä siis ole liikuteltavissa.
Taiteenalan määrittelystä ei ole mitään yhtenäistä konsensusta edes Suomen sisällä; eri ihmiset ja taiteilijat käsittävät aiheen eri tavoin. Vielä enemmän erilaisia näkemyksiä luonnollisesti on, kun keskustelua laajennetaan Suomen ulkopuolelle. Osa Creating Spaces -hanketta tuleekin olemaan keskustelu ympäristötaiteesta ja sen olemuksesta. Monikulttuurisissa hankkeissa ympäristötaiteen laaja-alaisuus on ehdottomasti vahvuus, eikä hankkeenkaan aikana ole tarkoitus löytää taiteenalalle yhtä yhteistä määritelmää, vaan käydä hedelmällistä keskustelua aiheesta.
Yhteistä ympäristötaideteoksille on usein sidos urbaaniin miljööseen. Tämän vuoksi se onkin taidemuotona hyvin kaikkien kaupunkilaisten koettavissa. Koska hankkeen järjestäjätahoina toimivat kaupunkien kulttuuritoimet, on yksi tavoitteista luonnollisesti se, että kaupunkilaiset pääsevät osallisiksi hankkeen aikana syntyneestä ympäristötaiteesta.
Johanna Rissanen ei kuitenkaan uskalla vielä luvata, missä muodossa Helsingissä päästään nauttimaan taiteilijavaihdon tuloksena syntyneestä kiinalaisten taiteilijoiden ympäristötaiteesta, koska taiteilijoille halutaan jättää mahdollisimman vapaat kädet. Ajatuksena olisi mahdollisesti kiinnittää huomio laiminlyötyihin urbaaneihin paikkoihin, saada ihmiset ajattelemaan kaupunkiympäristöään ja myös kulttuurisidonnaisuutta kaupunkikuvassa.
Kansainvälinen hankehallinto
Kulttuurienvälistä vuoropuhelua on päässyt harjoittamaan jo hankehallinnossakin. Johanna Rissanen kertoo yllättyneensä siitä, kuinka tietyissä asioissa kommunikointi kaukaisen Pekingin kanssa on ollut helpompaa kuin läheisempien Tukholman ja Tallinnan. ”Kaukaisempaa kohdetta tulee myös helposti lähestyttyä herkemmin aistein, mikä vaikuttaa kommunikaation sujuvuuteen”, pohtii Rissanen.
Hän toteaa, että projektin aikana eri tahojen erot ja yhtäläisyydet korostuvat, mutta ennen kaikkea kaikkien osapuolten oppiminen toisiltaan. Johanna Rissanen iloitsee jo etukäteen siitä, että hankkeen aikana ehtii tutustua toisiin osapuoliin. Pidemmän hankkeen aikana vieraskoreus vähitellen karisee ja ihmisiin pääsee tutustumaan kunnolla.
EU:n Kulttuuri-ohjelma edistää kulttuurien vuoropuhelua
EU:n Kulttuuri-ohjelmasta (2007–2013) tuetaan eurooppalaisena yhteistyönä toteutettavia kulttuurialan hankkeita. Yksi ohjelman päätavoitteista koko ohjelmakauden ajan on kulttuurienvälisen vuoropuhelun edistäminen.
Hakukierrokset vuonna 2009 käynnistyville hankkeille alkavat kesäkuussa. Seuraava Euroopan ulkopuolista aluetta koskeva erillishaku käynnistyy ensi vuoden puolella.
Tarkempaa tietoa EU:n kulttuuri-ohjelmasta saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteessa http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/kulttuuri/kulttuuri2007-2013.htx.
Kolumni: Saako stereotyypeillä leikkiä?
Teksti: Olli Löytty, lehtori / Turun yliopisto
Arkinen katse hahmottaa maailmaa kaavamaisten mielikuvien läpi. Niitä kutsutaan stereotyypeiksi. Todellisuutta määritellään, jäsennetään ja arvotetaan niiden avulla ja ehdoilla.
Kulttuurisia tai etnisiä stereotyyppejä pidetään usein paitsi vähättelevinä myös halventavina. Tietenkään ne eivät tee oikeutta kulttuurien monimutkaisuudelle, mutta toisaalta voi kysyä, tulisimmeko toimeen ilman minkäänlaisia yleiskuvia erilaisista kulttuureista. Ehkä ihmisen käsityskyky edellyttää jonkinasteisia yksinkertaistuksia myös ihmisryhmistä puhuttaessa, ja ehkä keskinäinen kanssakäyminen vaatii tunnistettavia stereotyyppejä.
Luulisin ihmisten ymmärtävän stereotyyppien likiarvoisuuden. Kukaan tuskin uskoo, että Espanjassa kaikki asiat tehdään manyana, huomenna, mutta käsite antaa jonkinlaisen yleistuntuman siitä, että Espanjassa ei kannata odottaa samanlaista säntillisyyttä asioiden hoidossa kuin vaikkapa Saksassa. Toisaalta, vaikka saksalaiset ovatkin tunnettuja täsmällisyydestään, Saksassakaan ei pidä junalla matkustaessa suunnitella junanvaihtoja liian tiukoiksi.
* * *
Pahimmillaan stereotyypit toimivat rasistisina leimasimina. Stereotyyppiset käsitykset tuottavat jonkin ryhmän kesken yksimielisyyttä siitä, millaisia jonkin toisen ryhmän ihmiset ovat, ja jähmettävät sitten nuo piirteet pysyviksi, kiinteiksi ominaisuuksiksi.
Ongelmallisiksi stereotyyppeihin perustuvan ajattelun tekee se, että me valikoimme tietoa ennakkokäsitystemme mukaisesti. Jos tapaamme vaikkapa temperamenttisen espanjalaisen, pidämme häntä tyypillisenä espanjalaisena, ja ennakkoluulomme vahvistuu. Jos taas tapaamme hillityn espanjalaisen, emme ajattele häntä kansallisuutensa edustajana vaan yksilönä.
Samalla tavoin esimerkiksi uutiskuvat mielenosoituksissa melskaavista arabeista vahvistavat käsitystämme arabien kiihkomielisyydestä, kun taas kohtaamamme maltillinen ja harkitsevainen arabi on kuin säännön vahvistava poikkeus.
* * *
Voisi kuitenkin olla hyödyllistä pohtia myös sitä, mihin stereotyypittelyä tarvitaan. Ajatellaanpa vaikka suomalaisten keskinäisiä eroja. Meillä on koko joukko vakiintuneita käsityksiä suomalaisten heimoluonteista: hämäläiset ovat hitaita, pohjalaiset jääriä, savolaiset sukkelia ja karjalaiset iloisia. Me tiedämme kuitenkin aivan hyvin, että on olemassa myös nopeita hämäläisiä, periksi antavia pohjalaisia, jähmeitä savolaisia ja melankolisia karjalaisia.
Stereotyypit tarjoavat ikään kuin yhteisen keskustelualustan: kaikki tamperelaiset ovat heti mukana, kun edes vihjaan siihen suuntaan, että Turku on aika outo paikka. Kyse on siis leikistä, jossa kukaan ei ole ihan tosissaan. Näin käytettynä stereotyypit auttavat kommunikoimaan, löytämään sen pienimmän yhteisen nimittäjän, jonka ympärille voi yrittää viritellä keskustelua. Jos meitä tamperelaisia ei muu yhdistä niin ainakin epäluulo turkulaisia kohtaan.
Ehkä stereotyypeillä leikittely voi auttaa tutustumisessa. On palkitsevaa havaita, etteivät ihmiset mahdukaan stereotyyppinsä raameihin.
Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden lehtori Turun yliopistossa. Hän on tänä keväänä julkaisuut teoksen Maltillinen hutu ja muita kirjoituksia kulttuurien kohtaamisesta (Teos 2008).
Lähikuvassa Caisan kulttuurituottaja Oge Eneh
Teksti: Sari Pohjola, tiedottaja / CIMO
Kasvatustieteiden maisteri, kulttuurituottaja Oge Eneh kannustaa suomalaisia ja maahanmuuttajia keskustelemaan keskenään. Meidän täytyy kohdata ihminen ihmisenä ja välttää määrittelemästä ketään omien ennakkokäsitystemme kautta.
Monikielinen viestintä ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen ovat Oge Enehille tuttuja jo hänen kotimaastaan, 140 miljoonan asukkaan Nigeriasta, jossa puhutaan melkein 350 eri kieltä. Eneh tuli Suomeen vuonna 1985 opiskelemaan kasvatustiedettä Helsingin yliopistoon. Hän opiskeli myös kauppakorkeakoulussa kansainvälistä markkinointia ja kansainvälistä liiketoimintaa.
Opettajankoulutus ja oma maahanmuuttajatausta herättivät Enehin kiinnostuksen kulttuurienväliseen viestintään. Kiinnostusta lisäsi myös se, että hänen lapsensa ovat syntyneet Suomessa ja kasvaneet monen kulttuurin vaikutuksen alaisena.
Eneh on nähnyt työssään suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisen vaiheet 90-luvulta lähtien. Vuonna 1994 hän aloitti työt Helsingin yliopiston täydennyskoulutuslaitoksessa (nykyinen Palmenia) Vantaalla, jossa hän suunnitteli monikulttuurisuuskoulutusta opettajille: ”Luokkiin tuli lisää maahanmuuttajaoppilaita 90-luvulla ja tarvittiin koulutusta siitä, miten eri kulttuureista tulevia oppilaita vastaanotetaan luokassa ja miten yhteistyö toimii kodin ja koulun välillä.”
Vuonna 2001 Eneh meni töihin Adultaan, jossa hän koulutti pk-yrityksien ja pankkien henkilökuntaa kulttuurienvälisessä viestinnässä. Nykyisessä työssään Caisan kulttuurituottajana hän aloitti vuonna 2003.
Kulttuurit kohtaavat Caisassa
Caisa järjestää kursseja ja tilaisuuksia, joiden tarkoituksena on paitsi tutustuttaa suomalaisia vieraisiin kulttuureihin, myös auttaa maahanmuuttajia pitämään yllä omaa kulttuuriaan ja kieltään: ”Kannustamme maahanmuuttajajärjestöjä järjestämään itse erilaisia tapahtumia Caisassa. Oman kulttuurin ja kielen säilyttäminen on pohja integroitumiselle. Jos ei tunne omaa kulttuuriaan, ei voi sopeutua uuteen kulttuuriin”, Eneh toteaa.
Suosittuja kursseja ja tapahtumia Caisassa ovat olleet esimerkiksi monikulttuurinen työpaja lapsille ja kansainvälinen naisten olohuone. Monikulttuurisessa työpajassa päiväkoti- ja kouluikäiset lapset tutustuvat johonkin maahan laulun, tanssin ja leikin välityksellä. Työpajan vetäjänä toimii maahanmuuttajataiteilija sekä suomalainen pedagogi, joka kääntää laulut ja leikit suomeksi.
Kansainvälinen naisten olohuone kokoaa yhteen suomalaisia naisia ja maahanmuuttajanaisia joka toinen kuukausi. Tapahtumalla on aina teema ja pääpuhujana toimii yleensä maahanmuuttaja, joka on saanut koulutustaan vastaavaa työtä Suomesta. ”Puhuja kertoo sopeutumistaan Suomeen ja siitä, miten on saanut töitä omalta ammattialaltaan. Lisäksi hän kertoo oman kulttuurinsa ja suomalaisen kulttuurin eroista ja keskustelemme niistä yhdessä”, Eneh kertoo. ”Viime aikoina meillä on ollut esillä muun muassa Etelä-Afrikka, Irak ja Britannia”.
Afrikkalaiset antavat välitöntä palautetta
Suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot tulevat esiin esimerkiksi työpaikalla. Suomalaisella työpaikalla keskitytään työasioihin, korostetaan loogisuutta ja tehdään systemaattisia suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Afrikkalaisessa kulttuurissa ihmiset tuovat enemmän huumoria työpaikalle, käyttäytyvät vapaammin ja huomioivat työkavereiden olemustakin. Afrikkalaiset antavat hyvää palautetta heti kun siihen on aihetta, mutta Suomessa positiivisen palautteen antaminen usein unohdetaan.
Enehin mukaan kulttuurierot tulevat esiin myös tervehtimisessä. Suomalaiset eivät tervehdi vastaantulijoita yhtä herkästi kuin afrikkalaiset ja heillä on tarkemmin rajattu reviiri, jossa halutaan nauttia hiljaisuudesta. ”Afrikkalaisessa kulttuurissa on paljon nonverbaalia viestintää ja small talkia käytetään paljon. Ei ole hiljaisia hetkiä ja vieraallekin ihmiselle voidaan sanoa jotain hyvää keskustelun aloittamiseksi.”
Keskustelemalla tutuksi
Tärkeimpiä asioita kulttuurienvälisessä viestinnässä on, kuinka vieraat otetaan vastaan ja kuinka ihmiset kohdataan. Puheliaammista kulttuureista kotoisin olevien maahanmuuttajien on vaikea tulkita suomalaisten hiljaisuutta: ”Suomi mainostaa nyt maailmalla, että maahanmuuttajat ovat tervetulleita tänne, mutta kun suomalaiset eivät puhu mitään on vaikea tuntea itsensä tervetulleeksi,” Eneh toteaa.
Enehin mukaan kulttuureja koskevat stereotypiat voivat antaa jonkilaista osviittaa siitä, millainen toista kulttuuria edustava henkilö on, mutta niiden kanssa tulee olla hyvin varovainen. Stereotypiat ja ennakkokäsitykset eivät saisi koskaan määrätä asennoitumistamme, kun kohtaamme yksilön. ”Tärkeintä on kohdata ihminen ihmisenä”, Eneh painottaa. ”Maailma tulee jatkuvasti yhä pienemmäksi ja tapaamme ihmisiä lukuisista eri kulttuureista. Me emme opi tuntemaan toisiamme jos me emme keskustele. Meidän täytyy löytää keinot aloittaa keskustelu ulkomaalaistenkin kanssa.”
Eneh korostaa myös keskustelun merkitystä verrattuna kirjaviisauteen: ”Suomalaiset lukevat paljon mutta puhuvat vähän. Tämä voi olla ongelma, jos suomalaiset arvioivat muista kulttuureista tulevia ihmisiä sen perusteella, mitä ovat kirjoista lukeneet. ”
Roolimallit ovat tärkeitä
Toisen polven maahanmuuttajien integroituminen tulee olemaan iso haaste suomalaiselle yhteiskunnalle. Eneh pitää hyvin tärkeänä sitä, että maahanmuuttajien lapsille on tarjolla positiivisia roolimalleja. ”Tarvitsemme roolimalleja kaikkiin ammatteihin. Ei saisi olla vain joitakin tiettyjä ammatteja, joihin maahanmuuttajilla on pääsy.”
Se, mitä medioissa kirjoitetaan maahanmuuttajista, vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja on hyvin tärkeää maahanmuuttajien integroitumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan. Ratkaisuja ruvetaan löytämään helpommin, kun luovutaan siitä ajattelusta, että maahanmuuttajat tekevät Suomessa jotain työtä vähän aikaa ja lähtevät sitten pois.
”Maahanmuuttajat ovat tulleet tänne asumaan jäädäkseen, ja pitäisi hyväksyä että me asumme nyt yhdessä. Elämme nykyään maailmanlaajuisessa kylässä, jossa ihmiset liikkuvat ympäriinsä”, Eneh toteaa.
Suomalainen ruoka on hyvää
On paljon hyviä syitä, miksi maahanmuuttajat jäävät Suomeen. Näistä syistä Eneh mainitsee muun muassa kauniin luonnon, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden. Kylmät ja lumiset talvetkaan eivät ole ongelma murtomaahiihdon harrastajalle
”Rakastan suomalaisia marjoja, erityisesti lakkaa. Ja suomalainen ruoka on oikein hyvää jos sen valmistaa ulkomaalaisia mausteita käyttäen!”
http://www.caisa.fi/
Makasiini
Tervetuloa mukaan Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoteen 2008!
EU:ssa vietetään juuri nyt Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta. Vuoden aikana jäsenmaissa järjestetään hankkeita ja tapahtumia, joilla pyritään tuomaan esiin vuoropuhelun hyötyjä ja tärkeyttä kaikkien alueella asuvien päivittäisessä elämässä. Tavoitteena on edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta Euroopassa. Teemavuosi on EU:n, sen jäsenmaiden ja kansalaisjärjestöjen yhteinen aloite.
Suomessa Valtion taidemuseo koordinoi teemavuoden toteutusta. Vuoden ohjelmisto rakentuu neljän verkostohankkeen, kolmen valtakunnallisen kilpailun ja keskustelutilaisuuksien ympärille. Kuluva vuosi pyrkii saattamaan yhteen kulttuuritaustoiltaan erilaisia kansalaisia ja tarjoaa heille sitä kautta mahdollisuuden oppia tuntemaan toisiaan ja myös itseään paremmin. Ohjelmistossa on huomioitu erityisesti lapset ja nuoret, mutta myös suurta yleisöä ja kaikkia kulttuurienvälisen vuoropuhelun kanssa tekemisissä olevia tai aiheesta kiinnostuneita tahoja kutsutaan mukaan teemavuoteen.
Teemavuoteen tutustumisen voi aloittaa vierailemalla sen suomalaisessa verkkopalvelussa, mistä löytyy tietoa vuoden aikana järjestettävistä hankkeista, kilpailuista ja tapahtumista sekä teemavuoden kansallisten lähettiläiden – Wisam Elfadlin, Kaisa Lekan ja Naoto Niidomen – vuoropuhelublogit. Tervetuloa mukaan teemavuoteen osoitteessa www.vuoropuhelu.fi!
Teksti: Hanna Hietaluoma-Hanin, erityisasiantuntija
Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi
”Mikä ihmeen uussuomalainen?” -novellikilpailu
Kustannusosakeyhtiö Teos ja EU:n kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden kansallinen toimikunta järjestävät osana vuoden ohjelmaa ”Mikä ihmeen uussuomalainen?” -kirjoituskilpailun. Kilpailuun on aikaa osallistua vielä muutamia viikkoja: kilpailuaika umpeutuu 30.6.2008.
Kustannusosakeyhtiö Teoksen toimitusjohtaja Maria Säntti kertoo, että kilpailulla etsitään erityisesti maahanmuuttajataustaisia kirjoittajia. ”Muissa maissa - Ruotsissa, Englannissa, Ranskassa – on koettu jo, kuinka maahanmuuttajataustaiset kirjailijat ovat luoneet aivan uudenlaista kirjallisuutta ja muuttaneet koko kirjallisuuskäsityksen. Tämä uusi ja odottamaton kiinnostaa Teosta”, selvittää Säntti kilpailun taustaa ja järjestäjien odotuksia. Kilpailua ei kuitenkaan ole rajattu pelkästään uussuomalaisuuden pohdintaan. Se on avoin kaikille vähintään 16 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka elävät monien kulttuurien vaikutuspiirissä ja jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Myös novellien aihe on vapaa.
Novellikilpailun kieli on suomi, mikä voi erityisesti maahanmuuttajataustaisesta kirjoittajasta tuntua liian suurelta haasteelta. Säntti kuitenkin vakuuttaa, ettei kielen vuoksi tarvitse stressata. ”Kaunokirjallisuuteen kuuluu kielen rajojen koettelu. Suomessa suhtaudutaan hyvin liberaalisti - ellei peräti innostuneesti kielellisiin innovaatioihin - joita esimerkiksi suomen kielen monet murteet ovat tuoneet yleiskieleen. Kustantamossa on myös aina kustannustoimittajia, jotka editoivat tekstit ennen julkaisua.” Säntti kertoo, että heiltä on myös kysytty, saako paremmin suomea osaava ystävä kääntää tekstin. ”Valitettavasti ei, koska silloin raati ei tiedä kumpi oikeastaan osallistuu kilpailuun, kirjoittaja vai kääntäjä. Mutta toki ystävät saavat kommentoida ja tarkistaa tekstejä. Ateljeekritiikki kuuluu kirjailijoiden elämään.”
Novellikilpailun tulokset selviävät vuoden 2008 lopussa. Kilpailussa jaetaan 2000 euron suuruinen pääpalkinto ja kaksi pienempää tunnustusta. Lisäksi kilpailun sadosta julkaistaan antologia tammikuussa 2009. ”Kilpailu on väylä saada omat tekstit julki, ja antologia antaa suomalaisille mahdollisuuden kuulla, minkälaisia tarinoita maahanmuuttajataustaisilla on kerrottavanaan. Niin, yksi kilpailun tavoitteista on, että suomalaiset voivat tutustua paremmin uussuomalaisiin”, Säntti summaa.
Lisätietoja ja kilpailuohjeet saa teemavuoden verkkosivuilta osoitteessa http://www.vuoropuhelu.fi.
Teksti: Hanna Hietaluoma-Hanin, erityisasiantuntija
Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi
Komissio järjestää kilpailun kääntämisestä innostuneille koululaisille
EU:n jäsenmaiden koululaiset pääsevät toistamiseen kokeilemaan käännöstaitojaan Juvenes Translatores -kilpailussa, joka pidetään 27.11.2008. Kilpailu on tarkoitettu vuonna 1991 syntyneille koululaisille, jotka voivat valita käännöksensä kieliyhdistelmän 23 EU-kielen joukosta.
Koko EU:n alueelta kilpailemaan pääsee 690 koulua ja 2760 oppilasta, suomalaiskoulujen kiintiö on 14. Mikäli halukkaita on tätä enemmän, osallistujat arvotaan. Ilmoittautuminen tapahtuu kilpailun verkkosivujen http://ec.europa.eu/translation/contest/index_fi.htm kautta.
Käännöskilpailu järjestetään koulujen valvonnassa. Käännökset tarkistaa komission käännöstoimen pääosasto ja kilpailun valintalautakunta valitsee parhaan käännöksen kustakin jäsenmaasta. Voittajat kutsutaan maaliskuussa 2009 Brysselissä järjestettävään palkintojenjakotilaisuuteen.
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO