Kesäkurssilla opitaan käytännön suomea

Pirkko Luoma on yksi niistä lähes 200 opettajasta, jotka opettavat Suomen kieltä ja kulttuuria ulkomaisissa yliopistoissa. Koulutukseltaan hän on äidinkielen opettaja, mutta näkökulma suomeen vieraana kielenä kiehtoo enemmän. Työtä on tullut tehtyä äidinkielen opettamisen ohessa ja päätoimisesti - mm. kansalaisopistossa, yliopiston kielikeskuksessa, kesäyliopistossa ja iltaoppikoulussa. Nykyinen toimipaikka on Poznanin yliopisto Puolassa. Viime kesänä Luoma opetti jo seitsemättä kertaa Kuopiossa pidetyllä suomen kielen intensiivikurssilla.

Suomea opiskellaan noin sadassa yliopistossa liki 30 maassa; ensimmäinen opetuspiste perustettiin Tarttoon 200 vuotta sitten. Kiinnostus kieltämme kohtaan on viime vuosina kasvanut, mutta miksi sitä opiskellaan? Luoma katsoo asiaa parinkymmenen vuoden perspektiivillä ja näkee motiivien vuosien saatossa muuttuneen. Mm. EU-jäsenyys ja Nokia ovat kehittäneet Suomi-kuvaa ja suomen opinnot ovat alkaneet kiinnostaa yhä heterogeenisempää joukkoa. Monet ovat huomanneet, että työtä saa helpommin, mikäli osaa myös harvinaisempia EU-kieliä. Suomi sopii sivuaineeksi muita sukukieliä tai kielitiedettä opiskeleville ja tarjoaa erilaisuutensa takia haasteita kielellisesti lahjakkaille. Kiinnostus saattaa syttyä myös hyvin henkilökohtaisista syistä: sukujuurten, matkan tai vaikka musiikin vuoksi. ”Nykyään opiskelijoiden joukossa on niitä, joille HIM on Sibeliusta suurempi inspiraation lähde”, naurahtaa Luoma. ”Eipä taida Ville Valo tietää, miten konkreettisesti hän on vaikuttanut monen nuoren naisen tulevaisuuteen!”

Viime kesänä tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun ulkomaisille suomen opiskelijoille alettiin pitää intensiivikursseja Suomessa. Nyt CIMOn ja yliopistojen järjestämiä kursseja on seitsemän kesässä. Keskeisenä tavoitteena on aktivoida opiskelijan puhevalmiuksia teoreettisempien yliopisto-opintojen vastapainoksi. Aidolla kieliympäristöllä on näkyvä vaikutus kielen oppimiseen: ”Kun opiskelijat tulevat kurssille, he tuntuvat ymmärtävän varsin vähän puhuttua suomea, mutta jo ensimmäisen viikon kuluessa tilanne muuttuu. Pelko virheiden tekemisestä alkaa väistyä ja opiskelijat löytävät uusia strategioita suomeksi selviämiseen, vaikka oikeita sanoja ei heti löytyisikään. Tärkeintä on, että opiskelija uskaltaa käyttää kieltä ja huomaa tulevansa toimeen. Suomessa vietetty aika vaikuttaa myös kirjoittamiseen: opiskelijoiden kirjoittama suomi alkaa muistuttaa yhä enemmän luonnollista kieltä.”

Kesäkurssin opettajalla on ennen kaikkea aktivoijan rooli. Kurssia ei voi suunnitella kovin tarkkaan etukäteen, sillä opetus muovautuu ryhmän mukaan. Varsinaisten oppituntien lisäksi tehdään yhdessä paljon muutakin: tutustutaan paikkakunnan nähtävyyksiin ja kulttuuritarjontaan, ympäröivään luontoon ja tietysti saunotaan. ”Opettajalle kesäkurssi on mukavaa vaihtelua normaaliin opetustyöhön”, kertoo Luoma. ”Kurssit ovat myös raskaita, sillä ne ovat nimensä mukaisesti intensiivisiä. Ajatukset askartelevat opetuksen ongelmissa niukkoina vapaahetkinäkin. Sitä tuntee olevansa opetuksen peruskysymysten äärellä: miten ihminen oppii kieltä? Ja miksi toiset oppivat helpommin kuin toiset?”

Kesäkursseilla vallitsee tasa-arvo, koska opiskelijat tulevat eri maista eikä kenenkään äidinkieli ole erityisasemassa: kurssin yhteinen kieli on suomi. Luoman mukaan kurssilaiset saavat opetuksesta irti erilaisia asioita opintojensa vaiheesta riippuen. ”Opiskelijoiden oman kokemuksen mukaan yhden tai kahden vuoden opiskelun jälkeen kurssilla oppii eniten, sillä siinä vaiheessa tapahtuu suurin hyppäys suomen puhumisen taidossa. Ylemmän tason kursseilla oppiminen ei etene yhtä dramaattisesti, mutta niillä opitaan varmasti yhtä paljon, ellei enemmänkin.”

Kuopiossa pidetty kurssi oli alempaa keskitasoa ja kurssilaiset olivat opiskelleet suomea 1-3 vuotta. Kurssista jäi opettajalle hyvä mieli: opiskelijat olivat motivoituneita ja aktiivisia. Mieleenpainuvin elämys liittyy toimintailtaan Rauhanlahdessa, jossa eräänä ”selviytymislajina” oli yhä korkeammaksi kasvavan koripinon päällä kiipeäminen. ”Siellä pinon päällä keikkuessani vapisin pelosta ja ajattelin, että mihin kaikkeen ne opiskelijat saavat opettajankin ryhtymään. Samalla olin iloinen siitä, että voitin pelkoni. Se oli kurssilla kehittyneen yhteishengen ansiota.”

Suomen opettajan tavalliset tähtihetket ovat arkipäiväisempiä, mutta niitäkin riittää: ”Kun joku uudessa opetusryhmässä esittää ensimmäisen kysymyksen, tiedän että muuri on murrettu ja oppiminen alkaa. Tai kun opiskelija esittää kysymyksen, jota olen odottanut; olen onnistunut opettamaan siten, että oleellinen kysymys herää. Tähtihetkiä ovat myös sellaiset, jolloin purskahdetaan yhtä aikaa nauramaan samalle asialle, vaikka hullulle virheelle. Silloin tulee huikea yhteisyyden tunne: meitä yhdistää tämä kieli!”