CIMO on yhteistyössä opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiön Otuksen kanssa julkaissut kolmen tutkimuksen sarjan, joka käsittelee tutkinto-opiskelua ulkomailla. CIMO kiittää Otusta hyvästä yhteistyöstä.
Selvitysten julkistamistilaisuudessa neuvotteleva virkamies Heikki Mäenpää opetusministeriöstä totesi, että nyt on tutkinto-opiskelija -ilmiö saatu hallintaan. Siitä voi tehdä havaintoja, ilmiöstä voi keskustella ja tehdä sitä koskevia johtopäätöksiä. Keskustelu onkin käynnistynyt vilkkaasti ja selvitykset havaittu tärkeiksi työkaluiksi kaikille, jotka joutuvat tavalla toisella tekemisiin ulkomailla tapahtuvan tutkinto-opiskelun kanssa.
Selvityksen liittyvät korkeakoulujen uuteen kansainvälistämisstrategiaan, joka on sisällytetty nyt myös kehittämissuunnitelmaluonnokseen. Oli kiinnostavaa havaita se, että korkeakoulujen ja opiskelijoiden näkemykset suomalaisen koulutuksen vahvuuksista ja heikkouksista olivat varsin yhteneväiset.
Heikki Mäenpää totesi myös, että suomalaisten ulkomaisissa yliopistoissa opiskelevien määrä vastaan yhtä pientä suomalaista yliopistoa. Näille nuorille paluu kotimaahan ei ole itsestään selvä juttu. Työvoimapulan torjunnassa sille asialle varmaan ”tarttis tehdä jotain”.
Selvitykset ovat jatkoa CIMOn vaihto-opiskelijaselvityksille ja osa CIMOn asiantuntijatuotteita. Tulemme jatkamaan selvitystoimintaa toimintamme vaikuttavuuden ja sitä ympäröivien ilmiöiden ymmärtämiseksi. Näistäkin uusista selvityksistä tullaan edellisten malliin tekemään englanninkielinen yhteenvetojulkaisu kansainväliseen levitykseen.
Lukuvuonna 2000/01 yhteensä noin 4700 suomalaisopiskelijaa suoritti koko tutkintoa ulkomaisessa korkeakoulussa. Määrä on 1990-luvun lopulta hieman laskenut; huippuvuonna 1998/99 ulkomailla opiskeli tuhat suomalaista enemmän. Erityisen globaalia suomalaisten ulkomainen tutkinto-opiskelu ei ole, sillä noin 80 prosenttia ulkomailla opiskelevista suomalaisista valitsee jonkin viidestä suosituimmasta kohdemaasta - Britannian, Ruotsin, Yhdysvallat, Saksan tai Viron.
Seuraava teksti perustuu CIMOssa valmistuneeseen tutkimukseen, jossa tarkasteltiin suomalaisten tutkinto-opiskelua ulkomailla. Kyselyyn vastasi yli tuhat ulkomaisessa korkeakoulussa opiskelevaa suomalaisopiskelijaa.
Koulutusvalinnat - rakenteiden säätelemä yksilöllinen valinta
Koulutuspaikan valinnassa henkilön yksilöllinen päätös yhdistyy lukuisiin päätöstä jäsentäviin rakenteellisiin seikkoihin. Rakenteellisilla tekijöillä kuten kotitaustalla, aikaisemmilla kokemuksilla ja sukupuolella on vaikutusta siihen, mitä koulutusvaihtoehtoja henkilö arvostaa, mitä hän pitää itselleen mahdollisina tai mistä hän on edes tietoinen. Ulkomailla opiskelevien suomalaisten kohdalla tämä näkyy mm. ulkomailla opiskelun kasaantumisena ennestään jo runsaasti kansainvälistä kokemusta omaaville nuorille. Lapsuudessa tai nuoruudessa ulkomailla asuminen tekee ulkomaisen korkeakoulun luontevaksi vaihtoehdoksi suomalaisten rinnalle. Rakenteelliset tekijät ilmenevät myös ulkomailla opiskelun sukupuolisidonnaisuudessa: ylivoimaisesti suurin osa ulkomailla opiskelevista on naisia. Joko suomalaismiehet kansainvälistyvät huomattavasti naisia haluttomammin tai sitten he hankkivat kansainvälisen kokemuksensa koulutusväylien ulkopuolelta.
Samalla koulutusvalinnoissa on paljon sellaista, mikä kertoo nuoren itsenäisestä päätöksenteosta. Vaihtoehdoista haetaan informaatiota - ulkomaisista vaihtoehdoista pääasiassa internetin ja henkilökohtaisten yhteydenottojen korkeakouluun kautta - ja niitä punnitaan omasta elämäntilanteesta ja kiinnostuksen kohteista käsin. Ulkomaille opiskelemaan lähtö on subjektiivisesti rationaalinen prosessi, jossa päätöksen taustalta löytyy yleensä useita rinnakkaisia syitä.
Vaikeudet päästä opiskelemaan ajavat pois Suomesta, uusien kokemusten saaminen houkuttelee ulkomaille
Ulkomailla opiskelun taustalta löytyy sekä Suomesta pois työntäviä että ulkomaille houkuttelevia tekijöitä. Pois Suomesta opiskelijoita työntää ennen kaikkea sisäänpääsyn vaikeus suomalaisiin korkeakouluihin. Suomessa yliopisto-opinnot aloitetaankin keskimäärin 21-vuotiaana eli parin välivuoden jälkeen. Vajaa puolet (43%) kyselyn vastaajista korosti sisäänpääsymahdollisuuksilla olleen merkitystä ulkomaille lähdössä - joko siten ettei ollut saanut haluamaansa opiskelupaikkaa Suomesta tai siten ettei vaikeiden pääsykokeiden lannistamana ollut Suomeen edes yrittänyt. Erityisesti lääketieteen, kasvatustieteen ja taidealojen opiskelijoille ulkomaille lähtö näyttää tarjoavan keinon päästä nopeasti kiinni opintoihin tilanteessa, jossa alan koulutuspaikkoihin Suomessa on kova karsinta.
Ulkomaille ei kuitenkaan lähdetä pelkästään kotimaisten vaihtoehtojen puutteesta. Ulkomaille suomalaisnuoria houkuttelevat tasokas ja arvostettu koulutus, kielitaito sekä uudet kokemukset. Vastauksista onkin löydettävissä selvä vaihtelunhalua korostava orientaatio. Uuden kohtaaminen tarjoaa haasteita ja elämänkokemusta. Olennaisempaa tällöin on ylipäänsä ulkomaille lähteminen. Se mihin maahan, on toissijainen kysymys.
Kaiken kaikkiaan vastauksista välittyy kuitenkin maltillisuus ja realistisuus ulkomaille lähdön suhteen. Olennaisia kysymyksiä ovat ennen kaikkea konkreettiset koulutukseen liittyvät kysymykset: Kuinka pääsen sisälle? Voinko opiskella itseäni kiinnostavia aineita? Onko opetus tasokasta? Vain harva kertoi hakeneensa ulkomailta ensisijaisesti parempia ura- tai työmahdollisuuksia. Ulkomaille ei lähdetä suin päin loistavaa kansainvälistä uraa rakentamaan, vaan eri vaihtoehtoja ja omia mahdollisuuksia punniten.
Toimintastrategiana avoimuus ja tilanteen mukaan eläminen
Koulutusvalintoja tutkittaessa on huomattu, että lopulliset päätökset tehdään usein vasta aivan viime tipassa kun jokin vaihtoehto on pakko valita. Vastaavaa avoimuutta ja valmiutta tarkistaa suunnitelmia löytyy myös ulkomailla opiskelevien tulevaisuudensuunnitelmista: tulevaa asuinmaata ei ole mietitty valmiiksi, vaan päätös tehdään valmistumisen jälkeen työ- ja elämäntilanteen mukaan. ”Tässä ja nyt” tilanteen mukaan eläminen tarjoaakin käyttökelpoisen strategian suhtautua tulevaisuuteen tilanteessa, jossa opintojen jälkeinen sijoittuminen koulutusta vastaaviin töihin ei ole itsestään selvää.
Vajaa kolmasosa vastaajista pitää Suomeen paluuta todennäköisimpänä vaihtoehtona valmistumisen jälkeen; yhtä suuren kannatuksen saavat myös nykyiseen opiskelumaahan jääminen sekä en osaa sanoa -vaihtoehto. Kymmenen vuotta sitten valmistuneessa, ulkomailla tutkintoaan suorittavia opiskelijoita käsittelevässä selvityksessä 60 prosenttia piti Suomeen paluuta todennäköisimpänä vaihtoehtona. Sikäli kun vastaukset ovat vertailukelpoisia, näyttää Suomeen palaamiseen liittyvä itsestäänselvyys vähentyneen kymmenessä vuodessa.
Suomeen palaaminen ei ole itsestään selvää. Työmahdollisuuksia Suomessa pidetään huonoina
Työ- tai jatko-opiskelumahdollisuudet ovat tärkein tekijä tulevaa asuinmaata valitessa. Suomen kannalta huolestuttavaa on, että opiskeluaika ulkomailla näyttää integroivan suomalaisnuoret opiskelumaan työmarkkinoihin paremmin kuin kotimaan työmarkkinoihin. Työ- ja uramahdollisuuksien näkökulmasta Suomi ei näyttäydy erityisen vetovoimaisena asuinmaana. Lähes kolme neljäsosaa (72%) piti mahdollisuuksiaan työllistyä koulutusta vastaaviin tehtäviin opiskelumaassa hyvinä; Suomen kohdalla vastaava prosenttiluku oli 52.
Ulkomailla asuvan silmin Suomi näyttäytyy pienenä maana, jossa on vähän potentiaalisia, kiinnostavia työpaikkoja. Lisäksi vaikka ulkomailla opiskelun koetaankin tuottavan runsaasti työelämän tarvitsemia kvalifikaatioita kuten kielitaitoa, kulttuurin tuntemusta, sopeutumiskykyä ja sosiaalisia valmiuksia, huolestuttaa opiskelijoita ulkomaisen tutkinnon erilaisuus, suomalaisten työnantajien mahdollinen epäluuloisuus ulkomailla suoritettua tutkintoa kohtaan sekä vieraantuminen alan erityiskysymyksistä Suomessa. Myös työllistymistä helpottavat kontaktit luodaan pääasiassa opiskelumaahan.
Ulkomailla opiskelevat arvostavat kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan järjestäytyneisyyttä, turvallisuutta ja palveluita. Näiden koetaan nousevan olennaisiksi erityisesti perhettä perustettaessa. Vastauksissa näkyy myös, kuinka oma kansallinen identiteetti usein voimistuu kotimaan ulkopuolella. Suomessa suomalaisuus on itsestään selvää, korostetun tietoiseksi siitä tulee vasta toisessa kulttuurissa. Opiskelijat korostavatkin suomalaisia sukujuuriaan yllättävän paljon. Koti-ikävässä ja suomalaisuuden esille tuomisessa voi toki olla mukana annos kaukokaipuuta, mutta yhtä kaikki ne voivat olla merkittäviä tekijöitä tulevaa asuinmaata valitessa.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO ja Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus ovat yhteistyössä julkistaneet kolme selvitystä ulkomaisesta tutkinto-opiskelusta. Selvitykset löytyvät pdf-tiedostoina CIMOn www-palvelun osiosta Julkaisut ja tilastot.
Helsingin Kaapelitehtaalla nähtiin 20.9.2003 erilainen rock-festivaali. Viiden liikuntavammaisen nuoren ideoiman ja toteuttaman Rollin’s-festivaalin tavoite oli alusta alkaen selvä: nuoret halusivat järjestää vaihtoehtoisen musiikkitapahtuman, jonka avulla pyrittäisiin suvaitsevaisuuden edistämiseen luomalla foorumi erilaisten ihmisten kohtaamiselle. Rollin’s-festivaalin yhteistyökumppaneiden kartoittamisen nuoret aloittivat syksyllä 2002. Yhtenä mahdollisuutena he näkivät CIMOn hallinnoimaan EU:n Nuoriso-ohjelman, josta 15-25 -vuotiaat nuoret voivat hakea tukea paikallisten hankkeiden toteuttamiselle. Vuoden 2003 alussa järjestelyt saivatkin uutta vauhtia, kun CIMO myönsi ryhmälle nuorisoaloiteavustuksen, jonka avulla rahoitettiin mm. Kaapelitehtaan salin ja tekniikan vuokra sekä tapahtuman tiedotus. Muiksi yhteistyökumppaneiksi lupautuivat nuorten vammaisten aktiivisuutta ja osallistumista tukeva Nuorisoyhteistyö Seitti, Radio Helsinki sekä TARU-projekti, joka esittelee kiinnostavien, mutta mediassa vähälle huomiolle jääneiden kohderyhmien kuten maahanmuuttajien ja vammaisten taiteilijoiden tuotantoa.
Mitään perinteistä ”vammaisfestivaalia” Rollin’s-festivaalista ei nimenomaan ollut tarkoitus tehdä ja siksi esiintyjiksi pyydettiin erityyppistä musiikkia soittavia muusikoita, joiden toivottiin houkuttelevan paikalle erilaista yleisöä. Hyvän musiikkitapahtuman tarjoamisen ohella nuoria Rollin’s- festivaalin järjestämisessä innosti mahdollisuus saada kokemusta tapahtuman organisoimisesta. ”Haasteellisinta on ollut järjestelyiden yhteensovittaminen monien eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja tottakai jännitämme, kuinka paljon tapahtumaan tulee yleisöä”, kertoi Rollin’s-festivaalin työryhmän jäsen Pyry Niemelä kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Työryhmä päättikin alusta alkaen panostaa tapahtuman markkinointiin, johon kuuluivat julisteiden ja lentolehtisten lisäksi mm. vierailu TV1:n Aamu-TV:ssä ja Radio Helsingin taajuuksilla soinut mainos. Myös tapahtuman järjestelyt mietittiin tarkkaan etukäteen. ”Päätimme järjestää Rollin’s-festivaalin syksyllä, jolloin ei ole muita rock-festareita, ja tapahtumapaikaksi puolestaan valikoitui hyvän sijainnin ja tunnelman vuoksi Kaapelitehdas, jossa on helppo liikkua myös pyörätuolilla”, selvitti myöskin tapahtuman järjestäjiin kuulunut Miro Reijonen.
Hyvin toteutetut järjestelyt vaikuttivatkin varmasti siihen, että tapahtumasta tuli onnistunut. Jo illan ensimmäinen esiintyjä eli Legendat sai yleisön mukaansa soittamalla omista ja lainakappaleista koostuneen vauhdikkaan setin. Legendoja seurasi kuusi muuta kokoonpanoa, joiden soittama musiikki vaihteli etnosta rock-, pop- ja hevimusiikkiin. Festivaalin kahden viimeisen esiintyjän eli Oikosulun ja Absoluuttisen nollapisteen aikana Kaapelitehtaan Hima&Sali oli jo tupaten täynnä, ja samalla ylittyi myös järjestäjien asettama vajaan kahdensadan kävijän tavoite. Monipuolisen esiintyjäkaartin lisäksi eniten kiitosta yleisön taholta saivat festivaalin kaksi lavaa, jotka mahdollistivat tauottoman soiton. Tapahtuma toimi myös erilaisten ihmisten kohtauspaikkana kuten järjestäjät olivat suunnitelleetkin: yleisö koostui kaiken ikäisistä niin vammaisista kuten vammattomistakin musiikin ystävistä. Moni yleisöstä toivoikin, että Rollin’s-festivaalista tulisi jokavuotinen perinne. Samansuuntaisia ajatuksia on myös tapahtuman järjestäneillä nuorilla: ”Ensi vuonna voisimme hyödyntää tämän tapahtuman toteuttamisesta saamiamme kokemuksia ja järjestää vielä paremman festivaalin”, totesi Pyry Niemelä.
Ensi vuonna mahdollisesti järjestettävän seuraavan Rollin’s-festivaalin lisäksi työryhmän jäsenillä on jo vireillä myös muita hankkeita. Osa heistä suunnittelee vuoden 2004 kesäksi kaavailtua Maltan, Suomen ja Tsekin välistä ryhmätapaamista, jolle myös on tarkoitus hakea tukea EU:n Nuoriso-ohjelmasta. Kyseiseen Maltalla järjestettävään ryhmätapaamiseen osallistunee näillä näkymin kymmenen nuorta, jotka ovat yhdessä suunnitelleet tapaamisen ohjelman. ”Tapaamisen teemana on ihmissuhteet ja seksuaalisuus. Teeman käsittelyyn tulevat tietysti vaikuttamaan kulttuuriset eroavaisuudet ottaen huomioon esimerkiksi maltalaisten nuorten katolisen taustan”, kertoo ryhmänvetäjänä tapahtumaan osallistuva nuorisotyöntekijä Juha Lehtonen Nuorisoyhteistyö Seitistä. Seuraavan parin viikon ajan Rollin’s-festivaalin järjestäjät aikovat vielä kuitenkin keskittyä tapahtuman järjestämisestä saatujen kokemusten sulatteluun ja CIMOlle laadittavan loppuraportin tekemiseen. Juha Lehtonen on vakuuttunut siitä, ettei loppuraportin vaatima paperityö aiheuta nuorille päänvaivaa: ”Kaikki työryhmän jäsenet ovat koko ajan hoitaneet todella kiitettävästi oman osuutensa Rollin’s-festivaalin järjestelyistä ja samalla draivilla hoitunee loppuraporttikin”.
”Minulla on erilainen tausta ja tyyli - aluksi mietin, että hyväksytäänkö se Suomessa”, kertoo graafinen suunnittelija Xiao Hong Kong. ”Mutta ymmärsin, että juuri erilaisuus voi olla minun valttikorttini.” Keväällä 2003 julkaistiin Suomessa kirjan Red veil, white gown, jossa Xiao kertoo omaa tarinaansa elämästä kahdessa erilaisessa kulttuurissa, Suomessa ja Kiinassa. Tyyli on otettu vastaan hyvin. Xiao Hong Kong on Singaporessa asuva 34-vuotias kiinalainen graafinen suunnittelija, joka vuosina 1996-2001 suoritti maisteritutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Tänä vuonna julkaistu Red Veil, White Gown - Finnish-Chinese Culture Exchange Project -kirja pohjautuu Xiaon Taideteollisen korkeakoulun lopputyöhön, jossa hän halusi yhdistää graafisen suunnittelun ja valokuvauksen. ”Kirja on designiltaan kehittyneempi versio siitä, materiaali on sama. Kirjassa on minun elämäntarinani viiden vuoden ajalta”, toteaa Xiao.
Positiivinen vaaleanpunaisen prosessi
Red Veil, White Gown on mielenkiintoinen ja kiehtova, otteeltaan hyvin henkilökohtainen teos. Xiao paljastaakin, ettei voisi kertoa siinä olevista asioista muille kasvokkain. ”Kirja on myös vuorovaikutusta itseni kanssa”, hän toteaa. Jo kirjan kansiratkaisu on symbolisesti vahva, lukijan kannanottoa vaativa, sillä sisältö on repäisyliuskalla sinetöity. ”Lukijan on tehtävä päätös ja revittävä kirja auki, sitten hän voi astua minun maailmaani”, toteaa Xiao.
Kirjan nimi ja vaaleanpunaiseksi sävytetty kansikuva symboloivat kahden erilaisen kulttuurin vuorovaikutusta. Kiinassa punainen on onnen ja menestyksen väri, valkoinen taas surun. ”Ennen kuin länsimainen täysin valkoinen hääpuku tuli Kiinassa laajemmin hyväksytyksi traditionaalisen punaisen puvun asemesta, niin monet morsiamet pukeutuivat vaaleanpunaisiin”, kertoo Xiao. ”Vaaleanpunainen on positiivinen väri, se ilmaisee prosessia, missä ihminen sisäistää uusia asioita.”
Kirja rakentuu kokonaan Xiaon omasta materiaalista, jonka kautta hän päästää lukijan tutustumaan itseensä, perheeseensä ja kiinalaisen arkipäivän pieniin yksityiskohtiin, joissa heijastuu maassa käynnissä oleva muutosprosessi. Lisäksi teos avaa yhden näkökulman siihen, miten täysin toisenlaisesta kulttuurista tuleva ihminen kokee suomalaisen elämänmuodon. Mukana on sekä Suomessa että Kiinassa otettuja valokuvia, päiväkirjamerkintöjä, perhetarinoita ja vanhempien kirjeitä. ”Valokuvat ovat kuitenkin pääosassa. Kirjoittaminen teki minut hieman epävarmaksi, sillä englanti ei ole äidinkieleni. Sitten ajattelin, että se on minun englantiani ja kertoakseni tarinani minun on käytettävä juuri sitä. Sen avulla päästän lukijan lähelle itseäni”, Xiao kerää auki teoksen syntyvaiheita. ”Uskon vilpittömyyden voimaan.”
Raha ja kieli ratkaisivat
Xiaon saapuminen vuonna 1996 Suomeen liittyy englanninkieliseen opetustarjontaan ja opetuksen maksuttomuuteen. ”Halusin opiskella lisää graafista suunnittelua ja nähdä maailmaa Kiinan ulkopuolella, en ollut aiemmin käynyt ulkomailla. Halusin tutustua uusiin ihmisiin, elämäntapoihin, arvoihin ja kulttuureihin.” Lopullisen valinnan Xiao teki USA:n ja Suomen välillä. USA:ssa hänet oli jo hyväksytty kahteen yliopistoon, mutta apurahojenkin kanssa opiskelu olisi tullut siellä liian kalliiksi, joten hän käänsi katseensa Eurooppaan.
”Raha ja kieli olivat kaksi opiskelupaikan valinnassani tärkeätä asiaa. Hankin tietoa Skandinavian maista, mutta silloin vain Suomessa, Taideteollisessa korkeakoulussa oli graafisen suunnittelun maisteritason opetusta englanniksi”, kertoo Xiao. Suomi oli hänelle entuudestaan tuttu vain lähetystöstä saadun materiaalin ja maantiedon kurssikirjan perusteella. ”Kirjan kuvista muistin, että maisemat olivat kauniita, oli järviä - ja ajattelin, että juomavesi ei tulisi koskaan olemaan Suomessa ongelma. Tiesin myös, että Suomi oli kehittynyt maa, tiesin telakat ja paperin valmistuksen”, Xiao muistelee. ”Luin myös, että suomalaiset ovat ujoja. Se on totta, aluksi se oli ihan ongelma.” Äiti oli tyytyväinen tyttärensä valintaan ja totesi, että ”Suomi on niin turvallinen maa”.
Helpompi ja kovempi todellisuus
Ennen muuttoa Xiao kertoo olleensa innostunut, mutta myös hieman peloissaan. Päässä pyörivät lukemattomat käytännön kysymykset. Miten rahoittaa eläminen ja opiskelu, sillä Kiinassa säästetyt rahat eivät riittäisi siihen? Millaista työtä löytyisi ja miten hänen onnistuisi yhdistää tärkeimmällä sijalla oleva opiskelu ja käytännön realiteettien sanelema työ? ”Todellisuus Suomessa oli sitten monella tapaa helpompaa, mitä olin ajatellut, mutta toisaalta se oli myös kovempaa”, toteaa Xiao.
Odotettua helpommaksi elämisen Suomessa teki luonnon kauneus, hyvin organisoitu yhteiskunta ja ystävälliset, sääntöjä noudattavat ihmiset. Kanssakäyminen englanniksi osoittautui ongelmattomaksi ja ihmiset auttavaisiksi, kunhan vain itse aina muisti pyytää apua. ”Aluksi materiaalinen elämäni Suomessa oli hyvin vaatimatonta. Tein pitkiä päiviä koululla, en käynyt kahviloissa tai baareissa. Elämäni kulki koti-koulu-kirjasto -kolmiossa,” toteaa Xiao. ”Loin itselleni siten hyvin vankan perustan, miltä pohjalta minut ja työni sitten hyväksyttiin.” Hän sai graafisen suunnittelun töitä ensin koululta, vähitellen myös muualta. Vuonna 1998 saavutettu suunnittelukilpailun voitto merkitsi hyvää käännekohtaa työtilanteessa.
Erilaisia opetusmetodeja
Yksi kulttuurishokeista liittyi Suomen ja Kiinan erilaisiin opetusmetodeihin. ”Kiinassa opiskelu on hyvin teoreettista, Suomessa taas hyvin käytännönläheistä. Kiinassa opettaja näyttää mitä ja miten pitää tehdä, mikä tietyllä tavalla kutistaa sinun omaa persoonallisuuttasi. Toisaalta se, että oppilaan täytyy opetella kaikki ulkoa niin, että hänellä on päässään kuin oppikirja, antaa hyvän pohjan, vaikka siinä ei saa paljoa käytännön harjoitusta”, pohtii Xiao . ”Aluksi kiinalaisopiskelijat voivat sen tähden olla vähän hukassa suomalaisessa koulussa, jossa opiskelijoiden täytyy itse löytää ratkaisu annettuihin tehtäviin. Suomessa opettajan rooliin kuuluu pikemminkin kertoa oma mielipide ja antaa ehdotuksia tavoitteeseen pääsemiseksi.” Xiao toteaa, että kiinalaisessa opetuskulttuurissa opettajan mielipidettä ja näkemystä ei juurikaan voi vastustaa.” Suomessa opettajalle osoitetaan kunnioitusta eri tavalla. Kiinalainen opettaja ei olisi kovin iloinen jos sanoisin, että olen eri mieltä kuin hän. Tavat ovat erilaisia, en sano että toinen olisi toista parempi. Ne vain ovat erilaisia.”
Vapaa-ajan elämäkin oli Suomessa mukavaa, vaikka suomalaisiin opiskelijoihin ei ollutkaan kovin helppo tutustua. ”Aluksi oli vaikeata löytää juttukumppaneita. Minun täytyi aina ottaa ensimmäinen askel, ylittää silta ja osoittaa kiinnostukseni”, Xiao muistelee käytännön kohtaamistaan suomalaisen ujouden kanssa. ”Suomalaiset opiskelijat ovat kiinnostuneita tutustumaan muihin, mutta he eivät juurikaan näytä sitä.” Xiao kertoo, että ystävystyminen oli kovan työn takana, se oli pitkä ”kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse” -prosessi. Hän kuitenkin uskoo suomalaisten kanssa solmimiensa ystävyyksien kestävän loppuelämän. ”Ystäväni ovat ihania. Suomalaiset ovat rehellisiä ja heidän mielensä on puhdas. He sanovat mitä ajattelevat, ei tarvitse yhtään miettiä mitä sanojen takana on. Jos he eivät pidä jostakin, he myös sanovat sen.”
Väkivallan varjo
Suomesta Xiao löysi hyvän opetuksen, opiskeluympäristön ja ystävien lisäksi myös hollantilaisen aviomiehen, mutta hänellä on täältä myös vähemmän mukavia muistoja. Aluksi yllätti kova koti-ikävä. ”Vanhempieni kirjeet olivat alussa tukeni. Joka maanantai kiirehdin kotiin, koska tiesin, että siellä odottaisi kirje kotoa Kiinasta.” Ahdistavin kokemus oli kuitenkin se, kun hänen kimppuunsa hyökättiin eräänä aamuna koulumatkalla. ”Siihen asti kaikki oli sujunut lähes äärimmäisen hyvin. Tapaus romutti Suomesta saamani täydellisen kuvan. Minun oli niin vaikea käsittää, että tuollaisia ihmisiä oli myös Suomessa”, kertoo Xiao. Ja tapauksen muisteleminen ahdistaa yhä.
Red veil, white gown kirja alkaakin rajusti juuri tuolla muistolla pahoinpitelystä. ”Lopputyössäni sijoitin hyökkäys-muiston kirjan loppuun, mutta siitä jäi ihmisille niin paha mieli, että kirjassa nostin sen heti ensimmäiseksi”, kertoo Xiao. ”Näin he kirjan loppuun päästyään voivat todeta, että koin Suomessa paljon hyviä asioita, että minulle kävi hyvin.”
Suomen ajan annin Xiao kiteyttää sanomalla, että kiinalaisen ja suomalaisen ajattelutavan yhdistäminen antaa hänelle joustavuutta. ”Voin aina vaihtaa näkökulmaa. Enkä nyt tarkoita vain työn yhteydessä.” Hän jatkaa, että maailmassa on monia eri kulttuureita ja vaikka kaikkea ei hyväksyisikään, niin eroja tulee sietää ja myös kunnioittaa.
Ulkomailla asuessa saa uuden näkökulman myös omaan maahansa ja usein näkemys omasta kansallisuusidentiteetistä vahvistuu. Niin kävi myös Xiaolle, joka toukokuisessa Helsingissä vuonna 2003 toteaa, että ”Vasta Suomessa huomasin sen, miten kiinalainen minä olen”. Hän kaavailee vielä joskus palaavansa pidemmäksi aikaa Suomeen -väitöskirjan pariin.
Xiao Hong Kong: Red Veil, White Gown - Finnish-Chinese Culture Exchange Project. 2003. ISBN 952-91-5497-6.
Amerikkalainen nuori taiteilija Thomas Watkiss harjoittelee parhaillaan Rovaniemellä Lance Fungin kuratoimassa kansainvälisessä lumitaidenäyttely The Snow Show’ssa, joka toteutetaan helmi-maaliskuussa 2004. Näyttelyn paikallisina järjestäjinä toimivat Rovaniemen ja Kemin taidemuseot. Haastattelimme Thomasia sähköpostitse.
The Snow Show seems to be a fascinating project - what it is like to be working on it?
What I like about this is that, for one, I'm working with everything I have studied, volunteered or interned with previously. It’s like an extension of all of that and at the same time it’s something new. Contemporary art, architecture, environmental relations.
From abroad, Finland seems like a honing ground for the Environmental Art genre. Most sites related to that topic are based from here. I have done a lot of student environmental work such as lobbying, writing reviews, region coordination, etc, and this experience is like an accumulation of what I have done in the past and seek to do in the future.
Your background?
I just graduated this May with a double BA in Art and History of Art & Architecture from the University of Pittsburgh. I have never worked abroad before but I have studied abroad three previous times.
Right before coming over, I was interning with the Mattress Factory, an installation gallery and collection (where various Snow Show participants have had installations before!).
What are your duties as a trainee - what do you actually do?
I work with the press, get them the information and images they ask for; I deal with embassies, cultural foundations, and potential corporate sponsors. Domestic things like compiling press books, answering the info box and maintaining the bibliography. A lot of letter writing, which is a skill that I enjoy working with.
This job encompasses the globe. I will be writing a letter to a South American embassy, and a minute later, I will get a call from Japanese Press. The next day it could be the same situation with Spain, or using my Swedish for an embassy in Stockholm.
What did you expect from working in this project?
I expected nothing! That is the best way, and every time you go somewhere, you realize how much you do not know about that place or country. When you travel to a place of interest, no matter how much you have studied, read about or thought, you realize how little you learn until you get there. That is what I like about studying and working abroad. You never know until you are there and experience for yourself.
Similar to some of the previous campaigns I have done, the people in small towns cannot understand why you come from so far to be in a place so small and often they have never heard of the project you are working with!
What do you wish to achieve professionally (and otherwise) by working in this project?
Business experience, improving abilities in foreign business and cultural relations - something that I am very keen towards. I'm seeing first hand on how the gears of the art world works, which is by nature international. It's interesting to deal with a country when you are inside, living there and then to deal with that same country when you are outside of it.
As a young artist, this is teaching me a grand amount when it comes to the administrative end of this field. I feel I'm learning a lot more on how to navigate my own future dealings, handling large scale matters, etc.
I guess that the busiest time will be this autumn and winter just before the actual exhibition?
No, it has been busy since the day I got here. First it was the build up for the Venice Biennale, which went like clockwork, and in success of that came a flood of press requests and personal inquiry. So it was even busier afterwards. Now we are working on an exhibition in New York, organizing that, and working with sponsors, and any last minute grant applications. Mind you that our New York office is opening when our office here is closing, so no time is wasted!
It’s funny when people ask me what I'm doing here and they say "Snow Show, in June?" or "Why are you talking about snow in the middle of the summer?" But with the arts, the minute you think up of an exhibition, performance etc is the minute you start coordinating. With something of this calibre, you cannot wait until the last minute.
Tell me about Lance Fung! What kind of person is he? How it is to work with him?
Never met him in person! We have worked with each other through email, and on the phone. He is very determined about this project, and will not accept second best. You have to be that way, especially when you are orchestrating something this big. I think our relation has been good because I understand the importance of this project, and I think he sees that in me.
How do you find Finnish working culture?
I was surprised (well, nearly shocked) to see that Finns work almost as much as Americans. But I guess the benefits are better here, and the division of labour is a bit more humane, dare I say, so I guess it's not so bad : )
Snow and Lapland: your impressions? And what do you personally think of The Snow Show?
First Lapland: I signed on to this program to be able to do something this extreme. I have been spending the past few years in major cities, so it was time to get another perspective.
It's kind of ironic with the "backcountry" labelling towards Lapland, that at the same time people will tell you that if you want to see a beautiful summer, spring, fall, and even winter, the northern lights, vast nature and "mother" Finland, you have to go to the north. That's what I find exciting, so why not? It's the same with America. It is great to work, study and live in a big city, but given the opportunity to work from Montana or Alaska, there's no question.
The Snow Show: this project puts Lapland in the forefront of attention. Urbanization to the south is a huge issue in this country, and it sort of works as a reminder of Finland's upper half. This project works on some very large contemporary issues such as global co-operation. Here is something constructive and innovative counteracting the destruction and isolation you witness in the media. I do workshop-mentoring with high school kids, and the one point I make is: what will you do in life to build the face of humanity? Here is an example of what that is...
Englantilainen Lloyd, italialainen Gianpietro sekä unkarilaiset Zsuzsanna ja Eva osallistuivat elokuussa Erasmus-opiskelijoille tarkoitetulle intensiiviselle suomen kielen kurssille Joensuun yliopistossa. -"Suomalaiset ovat ujoja, mutta ystävällisiä", he sanoivat.
ILPC-kursseja, tai tuttavallisemmin ilppareita, järjestetään Euroopan harvinaisemmissa kielissä. 3-8 viikkoa kestävät tehokurssit pidetään yleensä heinä-syyskuussa ennen varsinaisten opintojen alkua. Suomessa ILPC-kursseja pidettiin elokuussa viiden kaupungin yliopistoissa Helsingissä, Turussa, Oulussa, Vaasassa ja Joensuussa.
Karjalanpiirakan paistoa ja toriasiointia
Joensuun kolmen viikon tehokurssi sisälsi kuusikymmentä tuntia opetusta: kielioppia, kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia, kirjoittamista ja keskustelua.
Varsinaisten kieliopetustuntien lisäksi kurssilaisille oli tarjolla myös runsaasti vapaa-ajanohjelmaa. Lloyd, Gianpietro, Zsuzsanna ja Evakin ehtivät opetella perinteistä karjalanpiirakan paistoa SM-tason paistajan johdolla, vierailla useissa Joensuun yrityksissä ja tutustua suomalaiseen saunakulttuuriin. " Ja kerran meidän piti selvittää torilla kuinka paljon mikäkin maksaa, kaikki suomeksi!"
Tiukasta tahdista huolimatta oppilaat puhkuivat tarmoa. Opettajat ja Joensuun yliopiston kielikeskus saivat heiltä runsaasti kiitosta. -"Täällä on mahtavat tilat, erityisesti kielistudio. Opettajat pitävät meistä myös hyvää huolta, melkein kuin olisimme heidän omia lapsiaan", Gianpietro hehkutti.
Varsinaiset Erasmus-opintonsa joukkio suorittaa kukin eri puolilla Suomea; Eva Helsingissä, Zsuzsanna Rovaniemellä ja Gianpietro Raumalla. Ainoastaan Lloyd jää Joensuuhun. Motiivit suomenkielen oppimiseen ovat jokaisella erilaisia. "Alun perin halusin oppia hieman suomea, jotta pärjäisin Suomessa. Nyt aion ehdottomasti opiskella lisää suomea kurssin jälkeenkin", Eva vannoi.
ILPC-kurssien suosio yllätti
Erasmus-opiskelijoille tarkoitettua intensiivistä kielivalmennusta (Intensive Language Preparation Course,s ILPC) harvinaisissa eurooppalaisissa kielissä järjestettiin tänäkin kesänä 22:ssa Erasmus-ohjelmaan osallistuvassa maassa.
Suomalaisetkin opiskelijat ovat voineet hakea ILPC-kurssille Belgiaan, Bulgariaan, Tanskaan, Italiaan, Alankomaihin, Portugaliin, Islantiin, Norjaan, Tsekin tasavaltaan, Viroon, Kyprokselle, Latviaan, Liettuaan, Unkariin, Maltaan, Puolaan, Kreikkaan, Romaniaan, Sloveniaan ja Slovakiaan.
Suunnittelija Anne Siltala CIMOsta kertoo, että suomalaiset opiskelijat hakivat näille kursseille innokkaasti. Heitä hyväksyttiin kursseille enemmän kuin koskaan aikaisemmin, peräti 153. Vielä viime vuonna lähtijöitä oli "vain" 96.
Siltala arvelee, että lähtijöiden lisääntyminen johtuu siitä, että korkeakouluilla on kokemuksen myötä jo enemmän tietoa ILPC-kursseista. -"Kurssi on hyvä ponnahduslauta opintoihin ja elämään uudessa maassa. Puskaradio myös toimii opiskelijoiden keskuudessa ja he kertovat toisilleen kurssista", hän sanoo.
Myös Suomessa järjestettäville ILPC-kursseille haki ennätysmäärä hakijoita. Tarjolla olevia 176 kurssipaikkaa haki 367 opiskelijaa. Suurin osa hakijoista oli tänäkin vuonna Saksasta, mutta myös Italiasta, Tsekin tasavallasta ja Unkarista oli runsaasti hakijoita.
Turkin kansallinen Leonardo da Vinci -toimisto vieraili CIMOn Leonardo da Vinci -yksikössä syyskuussa 2003. Turkkilaiset käyvät ennen ensimmäistä ohjelmakautta tutustumassa kansallisiin Leonardo-toimistoihin Euroopassa. Tavoitteena on luoda hyvät suhteet eurooppalaisiin Leonardo-toimistoihin sekä oppia hyviä käytäntöjä.
”Olemme saaneet valtavasti tiedusteluja siitä, miten osallistua Leonardo da Vinci -ohjelmaan. Pyrimme herättämään Turkissa laajempaa tietoisuutta ohjelmasta ja sen mahdollisuuksista”, johtaja Emin Senver Turkin kansallisesta Leonardo da Vinci -toimistosta kertoo. Kesän ja syksyn aikana eri puolilla Turkkia on järjestetty Leonardo-tiedotustilaisuuksia. ”Odotamme jo ensimmäisellä ohjelmakaudella runsaasti hakemuksia ja toteutuvia projekteja, sillä tiedusteluja on tullut todella paljon.”
Turkin Leonardo-toimistossa työskentelee päätoimisesti kuusi henkilöä. Kohderyhmään kuuluu noin 20 miljoonaa ihmistä Turkin 70-miljoonaisesta väestöstä. Työtä siis riittää!
Tavoitteena hyvät suhteet jäsenvaltioihin
Aluksi Turkki haluaa ennen kaikkea luoda hyvät suhteet EU:n jäsenvaltioihin. Osallistuminen Euroopan unionin koulutusohjelmiin onkin tärkeässä roolissa nyt kun Turkki hakee EU-jäsenyyttä. ”Tämä on meille tärkeä ovenavaus unioniin liittymiseen”, liikkuvuushankkeisiin erikoistunut Davut G. Benli sanoo. Yhtenä ohjelmiin osallistumisen tavoitteena on myös edistää hyviä suhteita turkkilaisten ja eurooppalaisten oppilaitosten välillä. ”Turkissa on paljon nuoria, jotka tarvitsevat eurooppalaistumista ja ammatillista koulutusta - heille on tärkeää päästä osallistumaan näihin ohjelmiin ennen kuin Turkki voi liittyä EU:hun.”
”Ihmiset oppivat toisiltaan yhteistyön kautta, ja Leonardo-, Nuoriso- ja Sokrates-ohjelmien kautta tehtävä yhteistyö myös lisää kulttuurien välistä vuoropuhelua”, johtaja toteaa. Hän pitää arvokkaana sitä, että EU-ohjelmissa voidaan tehdä juuri tällaista kulttuurien rajat ylittävää yhteistyötä koulujen, yliopistojen ja maiden välillä.
"This is the time for Turkey to enter Europe”
”Unionilla on paljon tarjottavana Turkille ja päinvastoin”, Süleyman Islamoglu arvioi. ”Erilaiset kulttuurit täydentävät toisiaan, ja on tärkeää oppia tulemaan toimeen yhdessä, sillä meillä on vain yksi maailma jossa voimme elää. Leonardo da Vinci -ohjelman avulla voimme avartaa rajoja.” Erilaisuus on myös haaste, ja niinpä yhteistyön sujumisen helpottamiseksi Leonardo da Vinci -ohjelman budjetissa on varattu rahoitusta vaihtoihin osallistuvien kieli- ja kulttuurivalmennusta varten.
Suomalainen osaaminen kiinnostaa
Turkissa toivotaan yhteistyötä suomalaisten kanssa. ”Olemme neuvoneet potentiaalisia hankkeiden toteuttajia tulemaan Suomeen ja oppimaan mahdollisimman paljon, sillä Suomessa on korkeatasoista osaamista erityisesti elektroniikan ja metsäteollisuuden aloilla”, Islamoglu sanoo.
”Meillä on todella positiiviset ennakko-odotukset Leonardo da Vinci -ohjelman suhteen. Myös potentiaaliset hankepromoottorit tuntevat samoin, ja he ovat todella innokkaita tulemaan mukaan Leonardo da Vinci -ohjelmaan.”
Heinäkuun helteillä järjestettiin Kuusamossa kansainvälinen ryhmätapaaminen, jossa neljä erilaista maata kohtasi toisensa kulttuurin ja taiteen välinein. Kyseessä oli kolmansien maiden hanke, mikä tarkoittaa sitä että projektissa on mukana myös EU-maiden, ehdokasmaiden ja Efta/ETA-maiden ulkopuolisia maita. Hanke keräsi yhteen aktiivisia nuoria Suomesta, Makedoniasta, Slovakiasta ja Serbiasta. Normaalisti kolmansien maiden hanke vaatisi osallistujakseen kaksi EU-maata, mutta tässä tapauksessa ryhmätapaaminen voitiin järjestää erikoisluvalla. Portugalin ryhmä perui osallistumisensa viime hetkellä, mutta koska prosessi oli jo pitkällä, heltyivät sekä CIMOn että Komission toimijoiden mielet.
"Four Points of European Culture" sai alkunsa Sloveniassa marraskuussa 2002, jolloin Kuusamon nuorisokeskus Oivangin Panu Päivärinta osallistui EU:n Nuoriso-ohjelman kontaktiseminaariin. Seminaarissa osallistujat etsivät kumppaneita mahdolliseen tulevaan projektiin. Ponnahduslautana Kuusamon projektille toimi edellisenä kesänä tehty yhteistyö Kokkolan nuorisotoimen kanssa, jolloin toteutettiin kaksiosainen kansainvälinen ryhmätapaaminen. Kyseisen projektin innostamana haluttiin Kuusamossa toteuttaa oma ryhmätapaaminen.
Slovenian seminaarissa Panu tapasi toimijoita, jotka olivat hänen laillaan kiinnostuneita toteuttamaan projektia teemalla "kulttuuriperintö ja taide". Heidän kanssaan Panu alkoi työstää ja suunnitella yhteistä ryhmätapaamista. Yhdessä haluttiin toteuttaa kulttuurin ja taiteen eri alueita sisältävä ryhmävaihto, jossa valmisteltaisiin yhteinen musiikillinen performanssi. Ohjaajat sopivat ryhmätapaamisen ohjelmasta ja yhteisistä pelisäännöistä heinäkuun alussa valmistelutapaamisessa, joka oli Panun mukaan projektille todella tarpeellinen. Ennen sitä tahoilla oli ollut hyvin erilaiset oletukset vaihdon kulusta ja säännöistä sekä erilaiset lähtökohdat projektin toteuttamisessa. Panun mukaan asioita käytiin valmistelutapaamisessa niin hyvin läpi etteivät ne päässeet räjähtämään käsiin itse tapaamisessa.
Alku aina hankalaa...
Kulttuurisia haasteita, joita valmistelutapaamisessa kohdattiin, tuli vastaan niin henkilökemioissa kuin käytännön asioissa. Erimielisyyksiä aiheuttivat varsinkin yleiset säännöt sekä paikan eristyneisyys suuremmista kaupungeista. Kädenvääntöä aiheutti muun muassa se, että sisällä ei saa polttaa tupakkaa ja että vaihdon aikana ei nautita alkoholia. Alussa kaikki eivät olisi myöskään tahtoneet sopeutua ajatukseen, että vaihto tapahtuu Pohjois-Suomen Lapissa, jossa vaihdon aikana ei ole mahdollisuutta vierailla etelän suurimmissa kaupungeissa eikä pääsy internetiin ole jatkuvasti mahdollista. Kunnioitus isäntätahon sääntöjä kohtaan ei siis ollut itsestäänselvyys.Joustavuudella kuitenkin selvittiin ja yhteisillä kompromisseilla päästiin ratkaisuihin. Kulttuurishokin jälkeen myös ulkomaiset ohjaajat osasivat käyttäytyä ja kunnioittaa yhteisiksi sovittuja sääntöjä.
Ennen itse tapaamista matkojen järjestäminen koitui haasteelliseksi. Joidenkin osallistujien oli hankala kerätä omarahoitusosuutta 30% matkakuluista, ja siksi heidän matkalippujensa lunastus ja sitä mukaa matkalle lähtö viivästyi. Myöhästymistä aiheutti myös sekaannus rahaliikenteessä, kun rahat eivät siirtyneetkään sutjakkaasti isäntätaholta ulkomaiseen matkatoimistoon. Loppujen lopuksi vain sovakit pystyivät saapumaan paikalle ajoissa. Serbia ja Makedonia myöhästyivät kolme päivää. Tämä vaikutti pääosin tapaamisen ryhmäytymiseen, ja vei muutaman päivän ennen kuin koko joukko tunsi olevansa yhtenäinen ryhmä.
Tekemisen iloa..
Ryhmätapaamisen teemana oli kulttuuriperintö ja taide. Pääideana oli valmistaa koko ryhmän yhteinen performanssi, jossa esiteltäisiin jokainen osallistujamaa nuorten omin kokemuksin ja taidoin taiteen keinoin. Nuoret saivat toteuttaa itseään haluamallaan tavalla, ja jokaisen omat kokemukset otettaisiin huomioon. Projektin kulku sisälsikin pääosin performanssin valmistelua ja harjoittelua. Osallistujat valmistivat itse myös lavasteensa ja asunsa esitystä varten tapaamisen aikana.
Performansin lisäksi nuorille tarjottiin myös muita vapaa-ajan virikkeitä. Ohjelmaan sisältyi mm. vierailuja, ryhmäohjelmaa ja ulkoilua. Vieraat vietiin muun muassa Juumaan Pikkukarhun kierrokselle, joka on 12 kilometriä pitkä vaellusreitti. Nuorisokeskus Oivangissa sai suomalaisen ohjaajan mukana harrastaa melontaa viereisessä järvessä, ja ryhmätehtäviä järjestettiin hyvien säiden vuoksi paljon ulkona. Vieraat pääsivät luonnollisesti tutustumaan Kuusamoon ja mukaan myös Koillis-Suomen aluemessuille.
Ryhmävaihtoa oli tuettu Nuorisokeskus Oivangin taholta. Kaupunki antoi kulttuuritalo "Kuusamotalon" ryhmätapaamisen ajaksi ryhmän harjoittelu- ja esiintymiskäyttöön. Puitteet olivat mahtavat, sillä nuorilla oli näin käytössään esiintymislava, äänen- ja kuvantoistolaitteet ja niin edelleen. Panu Päivärinnan mukaan Kuusamon kulttuuritoimi oli todella myötämielinen ja yhteistyöhaluinen Oivangin ryhmätapaamista kohtaan. Myös kaupunki vuokrasi kuljetuksiin muutaman pikkubussin halvempaan hintaan. Majoitus tapahtui nuorisokeskus Oivangissa, josta nuorille saatiin ruuat myös Kuusamotalolle lounaaksi ja päivälliseksi.
Performanssin työstämisessä jokaisen osallistujan omat vahvuudet ja mieltymykset oli otettu esille niin, että jokainen sai toteuttaa omaa mieleistä osuuttaan kombinaationa muiden keskellä. Mukaan performanssiin oli yhdistetty niin tanssia, laulua, videointia, perinnemusiikkia, teatteria, valoja, diakuvaa, konemusiikkia, bändisoittoa kuin dj-toimintaakin. Kokonaisuus oli hieno yhdistelmä nuorten omia monimuotoisia taitoja ja näkemyksiä. Kukaan produktiossa ei ollut ammattilainen, vaan myös ohjaajat olivat asiassaan opin tiellä. Tällainen konsepti on todella hieno ja onnistunut EU:n Nuoriso-ohjelman ryhmätapaaminen - toteuttajat ovat kaikki nuoria, ja jokainen oppii prosessissa jotain uutta.
Ryhmien kesken vallitsi hyvä henki. Vajaan kahden viikon sisällä ryhmät olivat tutustuneet toisiinsa hyvin, ja olivat jo alusta alkaen työskennelleet yhdessä avoimella ja positiivisella asenteella. Jokaisen osallistujan erilaisuuden ja uniikkien taitojen tähden oli hienoa, että he osasivat ja halusivat automaattisesti yhdistää kokemuksiaan performanssin hyväksi myös maiden välillä. Vaikka performanssi oli suunniteltu esittelevän eri osioissa eri maiden elämää, olivat nuoret silti sekoittuneet performanssissa. Yleisön oli mahdoton arvata kuka nuorista tulee mistäkin maasta. Nuoret eivät siis olleet yksin kiinni omien maaryhmiensä esityksissä, vaan jakoivat tietotaitojaan kollektiivisesti koko prosessissa ja itse lopullisessa performanssissa. Produktion toteutuksessa huomasi katsojakin selvästi, että jokainen nuori toteutti itseään haluamallaan tavalla.
Humaaneja haasteita..
Ryhmätapaamisen henki oli hyvä ja energinen. Ryhmän sisäisiä erimielisyyksiä esiintyi lähinnä performanssin toteutuksesta jonkin verran, mutta kaikista niistä selvittiin neuvottelemalla. Erimielisyyksien esiintyessä asioista kuitenkin voitiin keskustella yhdessä sekä ohjaajien että osallistujien kesken, jolloin jokainen sai sanansa kuuluviin. Lopuksi päästiin aina jonkinlaisiin demokraattisiin päätöksiin. Tämä oli hyväksi sekä ryhmälle että ohjaajille.
Lopussa kiitos seisoo..
Projektin päätöksenä toimi performanssin julkinen esitys, joka järjestettiin Kuusamotalolla 25.7. 2003.Tilaisuus oli kaikille avoin, ja siitä oli tiedotettu paikallislehdessä. Esitykseen saapuikin noin 70 henkeä, ja kaikki olivat erittäin tyytyväisiä kokemaansa, niin esiintyjät kuin yleisökin. Kuusamon asukkaille oli varmasti mielenkiintoista nähdä ja kokea kansainvälinen kulttuuritapahtuma omalla asuinpaikkakunnallaan. Myös kaupungin päättäjiä oli läsnä: paikalla olivat kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimialajohtaja, kulttuuritoimen johtaja sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Ryhmätapaamisen näkyvyys olikin todella hyvä. Esityksen jälkeen ennen ryhmätapaamisen päätöstä nuoret esittäytyivät vielä Koillis-Suomen aluemessuilla, jossa he pääsivät esittelemään projektiaan vielä suuremmalle yleisölle. Makedonialaiset esittivät ohessa myös kansantanssejaan.
Kuusamossa ei vielä vaihdon päättyessä suunniteltu seuraavaa projektia, mutta kaikki toivovat hyvän kokemuksen seurauksena jatkoa. Kaiken kaikkiaan kuusamolaiset nuoret ovat erittäin kiinnostuneita kansainvälisyydestä, ja ovat mukana myös muissa nuorisokeskus Oivangin kansainvälisissä projekteissa. Panu Päivärinnan mielestä ’Four Points of European Culture’ -ryhmätapaaminen onnistui hyvin, vaikka ongelmiakin oli ja välillä tuntui että mikään ei suju. Sitkeydellä, kärsivällisyydellä ja joustavuudella pääsee pitkälle. Kaiken kaikkiaan hän näkee lopputuloksen arvokkaana oppimiskokemuksena, niin kulttuurienvälisessä kommunikoinnissa ja työskentelyssä kuin käytännön asioissa. Tulevaisuudessa kehittymisen paikkana Panu mainitsee roolijaon selkeyttämisen, ja muistuttaa vielä että asiat eivät usein mene alkuperäisten suunnitelmien mukaan.
I min högskola, Arcada, var vid senaste årsskifte 9,3 % av studenterna av utländskt ursprung. Nationaliteternas antal var, förutom finländare, 43. Dessa siffror anger alltså de som hos oss studerar för examen. Därtill kommer de utbytesstudenterna, också på denna punkt har Arcada uppnått målsättningarna. Trenden visar heller inga tecken på att vika.
Siffrorna kunde förvisso gälla hela landet. Finland har ett gott rykte på internationaliseringsmarknaden. Allting borde ju alltså vara bra, det är bara att fortsätta i invanda spår, och visst har vi orsak att vara nöjda och stolta över vad vi hittills har åstadkommit. Ändå är det nånting jag saknar.
Det jag saknar är en ideell attityd till Finland som en del av Europa. När vi i tiderna anslöt oss till de europeiska studentutbytesprogrammen, var det viktigt att göra studenterna till europeiska medborgare. Det är förvisso ambitionen med Sokrates och Erasmus fortfarande.
Men har Europa någon specifik relevans för högskolornas internationaliseringsstrategier idag? Knappast, vi är inte särdeles Europaorienterade. Däremot vänder vi oss gärna längre bort. Idag är i synnerhet Asien intressant. Vi har våra Asiennätverk och rekryterar aktivt studenter i Kina och Sydostasien. Det fanns en tid då den säkraste platsen att träffa en yrkeshögskolerektor på var Pekings flygfält. Snart aktiverar vi oss säkert på samma sätt mot Latinamerika och Afrika. Därtill inspirerade också av det nya utkastet till utvecklingsplan för undervisning och forskning 2003 - 2008.
Allt detta är naturligtvis bra, jag är själv aktivt med i Asiennätverket. Men var blev Europa? Vem rekryterar aktivt i Paris och Milano? Eller Budapest och Sarajevo?
Jag kan förvisso höra argumenten: ”Utbildningsutbudet i Europa är övermättat, vi klarar oss ändå inte i konkurrensen. I Asien (och Latinamerika och Afrika) finns en efterfrågan, om inte vi är aktiva är nog andra det.” Och säkert är det så. Dessutom är ju våra utländska studenter aktiva, ambitiösa och målinriktade. En pragmatisk attityd till utbildningen är också alltid nödvändig. Eftersom vi vill ha utbildning på engelska och utländska studenter i våra högskolor är det ju rationellt att vända sig åt det håll där vi kan vara säkra på att det finns efterfrågan.
Men ändå! Vi borde inte låta pragmatismen ta överhanden. Om utbildningen skall vara ett ”public good” måste den också innehålla ideologiska element. Idag saknas den europeiska dimensionen som ett aktivt ideologiskt element i våra högskolor. Vi talar förvisso om Bologna-processen och ombildar strukturerna, men mer för att vi måste än för att vi vill. Det borde vara i vårt nationella intresse att öka kunskapen om Europa och förstärka finländarnas uppfattning att vara medborgare i Europa. Intresset tex för Europaparlamentet och EU-valet visar att något kunde göras.
När nu myndigheterna ber om strategier för internationalisering, regional verkan, forskning och utveckling etc. så tycker jag det kunde vara på sin plats att uppmana högskolorna att formulera sin Europastrategi.
Pirkko Luoma on yksi niistä lähes 200 opettajasta, jotka opettavat Suomen kieltä ja kulttuuria ulkomaisissa yliopistoissa. Koulutukseltaan hän on äidinkielen opettaja, mutta näkökulma suomeen vieraana kielenä kiehtoo enemmän. Työtä on tullut tehtyä äidinkielen opettamisen ohessa ja päätoimisesti - mm. kansalaisopistossa, yliopiston kielikeskuksessa, kesäyliopistossa ja iltaoppikoulussa. Nykyinen toimipaikka on Poznanin yliopisto Puolassa. Viime kesänä Luoma opetti jo seitsemättä kertaa Kuopiossa pidetyllä suomen kielen intensiivikurssilla.
Suomea opiskellaan noin sadassa yliopistossa liki 30 maassa; ensimmäinen opetuspiste perustettiin Tarttoon 200 vuotta sitten. Kiinnostus kieltämme kohtaan on viime vuosina kasvanut, mutta miksi sitä opiskellaan? Luoma katsoo asiaa parinkymmenen vuoden perspektiivillä ja näkee motiivien vuosien saatossa muuttuneen. Mm. EU-jäsenyys ja Nokia ovat kehittäneet Suomi-kuvaa ja suomen opinnot ovat alkaneet kiinnostaa yhä heterogeenisempää joukkoa. Monet ovat huomanneet, että työtä saa helpommin, mikäli osaa myös harvinaisempia EU-kieliä. Suomi sopii sivuaineeksi muita sukukieliä tai kielitiedettä opiskeleville ja tarjoaa erilaisuutensa takia haasteita kielellisesti lahjakkaille. Kiinnostus saattaa syttyä myös hyvin henkilökohtaisista syistä: sukujuurten, matkan tai vaikka musiikin vuoksi. ”Nykyään opiskelijoiden joukossa on niitä, joille HIM on Sibeliusta suurempi inspiraation lähde”, naurahtaa Luoma. ”Eipä taida Ville Valo tietää, miten konkreettisesti hän on vaikuttanut monen nuoren naisen tulevaisuuteen!”
Viime kesänä tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun ulkomaisille suomen opiskelijoille alettiin pitää intensiivikursseja Suomessa. Nyt CIMOn ja yliopistojen järjestämiä kursseja on seitsemän kesässä. Keskeisenä tavoitteena on aktivoida opiskelijan puhevalmiuksia teoreettisempien yliopisto-opintojen vastapainoksi. Aidolla kieliympäristöllä on näkyvä vaikutus kielen oppimiseen: ”Kun opiskelijat tulevat kurssille, he tuntuvat ymmärtävän varsin vähän puhuttua suomea, mutta jo ensimmäisen viikon kuluessa tilanne muuttuu. Pelko virheiden tekemisestä alkaa väistyä ja opiskelijat löytävät uusia strategioita suomeksi selviämiseen, vaikka oikeita sanoja ei heti löytyisikään. Tärkeintä on, että opiskelija uskaltaa käyttää kieltä ja huomaa tulevansa toimeen. Suomessa vietetty aika vaikuttaa myös kirjoittamiseen: opiskelijoiden kirjoittama suomi alkaa muistuttaa yhä enemmän luonnollista kieltä.”
Kesäkurssin opettajalla on ennen kaikkea aktivoijan rooli. Kurssia ei voi suunnitella kovin tarkkaan etukäteen, sillä opetus muovautuu ryhmän mukaan. Varsinaisten oppituntien lisäksi tehdään yhdessä paljon muutakin: tutustutaan paikkakunnan nähtävyyksiin ja kulttuuritarjontaan, ympäröivään luontoon ja tietysti saunotaan. ”Opettajalle kesäkurssi on mukavaa vaihtelua normaaliin opetustyöhön”, kertoo Luoma. ”Kurssit ovat myös raskaita, sillä ne ovat nimensä mukaisesti intensiivisiä. Ajatukset askartelevat opetuksen ongelmissa niukkoina vapaahetkinäkin. Sitä tuntee olevansa opetuksen peruskysymysten äärellä: miten ihminen oppii kieltä? Ja miksi toiset oppivat helpommin kuin toiset?”
Kesäkursseilla vallitsee tasa-arvo, koska opiskelijat tulevat eri maista eikä kenenkään äidinkieli ole erityisasemassa: kurssin yhteinen kieli on suomi. Luoman mukaan kurssilaiset saavat opetuksesta irti erilaisia asioita opintojensa vaiheesta riippuen. ”Opiskelijoiden oman kokemuksen mukaan yhden tai kahden vuoden opiskelun jälkeen kurssilla oppii eniten, sillä siinä vaiheessa tapahtuu suurin hyppäys suomen puhumisen taidossa. Ylemmän tason kursseilla oppiminen ei etene yhtä dramaattisesti, mutta niillä opitaan varmasti yhtä paljon, ellei enemmänkin.”
Kuopiossa pidetty kurssi oli alempaa keskitasoa ja kurssilaiset olivat opiskelleet suomea 1-3 vuotta. Kurssista jäi opettajalle hyvä mieli: opiskelijat olivat motivoituneita ja aktiivisia. Mieleenpainuvin elämys liittyy toimintailtaan Rauhanlahdessa, jossa eräänä ”selviytymislajina” oli yhä korkeammaksi kasvavan koripinon päällä kiipeäminen. ”Siellä pinon päällä keikkuessani vapisin pelosta ja ajattelin, että mihin kaikkeen ne opiskelijat saavat opettajankin ryhtymään. Samalla olin iloinen siitä, että voitin pelkoni. Se oli kurssilla kehittyneen yhteishengen ansiota.”
Suomen opettajan tavalliset tähtihetket ovat arkipäiväisempiä, mutta niitäkin riittää: ”Kun joku uudessa opetusryhmässä esittää ensimmäisen kysymyksen, tiedän että muuri on murrettu ja oppiminen alkaa. Tai kun opiskelija esittää kysymyksen, jota olen odottanut; olen onnistunut opettamaan siten, että oleellinen kysymys herää. Tähtihetkiä ovat myös sellaiset, jolloin purskahdetaan yhtä aikaa nauramaan samalle asialle, vaikka hullulle virheelle. Silloin tulee huikea yhteisyyden tunne: meitä yhdistää tämä kieli!”
Vuosittain noin 150 000 toisen asteen koulutuksensa päättänyttä nuorta hakee opiskelemaan suomalaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Opiskelupaikan saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys: kilpailu paikoista on kovaa, pääsykokeet vaativia - ja niinpä moni huolellisestikin hakuun valmistautunut voi joutua toteamaan, ettei opiskelupaikan suhteen tällä kertaa tärpännytkään.
Mitä korkeakouluopiskeluun liittyviä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on tarjolla, jos jää lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa? Jos nuorella on jo selkeä ja varma käsitys siitä, missä ja mitä hän haluaa opiskella, saattaa yhtenä vaihtoehtona olla ns. välivuoden viettäminen seuraavan vuoden hakukierrokseen valmentautumalla. Tietyillä opiskelualoilla ei ole kovinkaan harvinaista, että opiskelijaksi saattaa päästä vasta usean sinnikkään yrityksen jälkeen. Omatoimisen valmentautumisen ohella esimerkiksi avoimen yliopiston tai kansanopistojen tarjoamat kurssit voivat osoittautua hyödyllisiksi, jos opiskelupaikkaa haluaa hakea seuraavana vuonna uudestaan. Ei myöskään sovi unohtaa välivuoden aikana mahdollisesti kerätyn työkokemuksen merkitystä tulevaisuuden kannalta.
Yhtenä mahdollisuutena on hakeutua ulkomaiseen korkeakouluun. Ulkomailla tutkintoaan suorittavien suomalaisopiskelijoiden määrä on 1980-luvun lopulta lähtien kaksinkertaistunut, ja vaikka hienoista laskua onkin viime vuosina ollut havaittavissa, ulkomaille opiskelemaan hakeutuminen on edelleen suosittua. Lukuvuonna 2001/02 noin 5000 suomalaista suoritti tutkintoaan ulkomaisissa korkeakouluissa (*. Allaolevassa kaaviossa näkyy kuusi suomalaisittain suosituinta kohdemaata ja niissä korkeakoulututkintoaan suorittavien suomalaisopiskelijoiden määrä.
Ulkomaiseen korkeakouluun hakeutuminen voi olla varteenotettava vaihtoehto monestakin syystä - esimerkiksi silloin, jos kiinnostuksen kohteena olevaa alaa ei voi opiskella Suomessa, tai mikäli mielii opiskelemaan johonkin tiettyyn, kansainvälisesti arvostettuun oppilaitokseen. Joillakin opiskelualoilla sisäänpääsy ulkomaiseen korkeakouluun saattaa olla jonkin verran ”helpompaa” suomalaisiin korkeakouluihin verrattuna. Esimerkiksi Ruotsissa moniin koulutusohjelmiin ei ole erillistä pääsykoetta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, että suoritettu lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto sinänsä eivät takaa opiskelupaikkaa. Lisäksi eräissä maissa, joissa korkeakouluopinnot on mahdollista aloittaa ilman erillisiä pääsykokeita, voi opintojen aikana käytävä kilpailu opiskelijoiden kesken olla kovaa - mikäli opintomenestys ei ole riittävällä tasolla, voi edessä nousta seinä vastaan. Opiskelukulttuureissa on eroja, ja niistä on hyvä olla tietoinen etukäteen välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä.
Korkeakouluopinnoista ulkomailla kiinnostuneen onkin syytä aloittaa tiedonhaku hyvissä ajoin. Jo pelkästään maakohtaisten hakuaikojen ja -menettelyjen kirjo on varsin laaja, ja sekä hakumenettely että valintakriteerit saattavat vaihdella kunkin maan sisällä esimerkiksi sen mukaan, mitä alaa pyrkii opiskelemaan. Ulkomaille opintojen perässä muuttaminen on suhteellisen suuri askel, joka sisältää monia käytännön näkökohtia, jotka on otettava huomioon.
Ennen varsinaisen tiedonhaun aloittamista onkin hyvä miettiä muun muassa seuraavia asioita:
- Ulkomailla opiskelun motiivit
- Opiskeltava ala
- Opintojen aloitusajankohta ja kesto
- Koulutustaso ja suunnitellun tutkinnon laajuus
- Ulkomailla suoritettavien opintojen vastaavuus kotimaassa
- Kohdemaa ja oma kielitaito - hyvä eglanninkielen taito ei välttämättä riitä!
- Rahoituskysymykset (mahdolliset lukukausimaksut, elinkustannukset jne.)
CIMOn tieto- ja neuvontapalvelut tarjoavat neuvontaa kaikenlaisissa ulkomailla opiskeluun liittyvissä asioissa, sekä opastavat kiinnostuneita lisätiedon lähteille. Voit tulla käymään tietopalvelussamme, soittaa tai lähettää sähköpostia, tai etsiä tietoa www-palveluidemme kautta. Maailmalle.net -sivuilta löydät muun muassa maa- ja alakohtaisen linkkikokoelman sekä pdf-muodossa olevat CIMOn ja työministeriön Perustieto-sarjassa julkaistut maakohtaiset oppaat. Niistä löytyvät maakohtaiset perustiedot opiskelusta, hakumenettelystä ja pääsyvaatimuksista sekä opiskelun kustannuksista, rahoituksesta ja opintososiaalisista asioista.
Tervetuloa tiedonhakuun!
Lähteet: Tilastokeskus, KELA, Irma Garam: Kun opintie vie ulkomaille (CIMO Occasional paper 2c/2003) >> PDF-tiedosto
CIMO / Tieto- ja neuvontapalvelut
tietopalvelu: Hakaniemenkatu 2, toinen kerros (ma-to klo 12-16)
neuvontapuhelin: 01080 6767 (ma-to klo 10-12 ja 13-15)
ulkomailta: +358 1080 6767
sähköposti: cimoinfo@cimo.fi
PS. Muistathan nuorille ja nuorten parissa toimiville suunnatun Maailmalle.net
Euroopan yhteisön Kulttuuri 2000 -ohjelman viides hakukierros käynnistyi 19.8.2003. Tällä hakukierroksella keskitytään erityisesti kulttuuriperinnön alalla tehtävään eurooppalaiseen yhteistyöhön. Tukea voi hakea myös muiden ohjelma-alojen (esittävät taiteet, visuaaliset taiteet, kirjat ja lukeminen sekä kulttuuriyhteistyö kolmansien maiden kanssa) yhteistyöhankkeisiin sekä kirjallisuuden käännöshankkeisiin. Mahdollisuudet EU-tukeen ovat varsin hyvät kaikilla kulttuurin aloilla.
Hakukierros koskee vuonna 2004 alkavia eurooppalaisia yhteistyö- ja käännöshankkeita. Rahoitusta voivat hakea julkiset ja yksityiset kulttuuriorganisaatiot kaikista ohjelmaan osallistuvista maista (EU:n jäsenmaat, ETA-maat sekä EU:hun liittymässä olevat Keski- ja Itä-Euroopan maat, Kypros ja Malta).
Hakuaikataulu on porrastettu: yksivuotisia hankkeita koskevat hakemukset jätetään komissioon 30.10. ja monivuotisia hankkeita koskevat hakemukset 14.11.2003 mennessä. Kulttuuri 2000 -tuella voidaan toteuttaa mm. kiertonäyttelyitä, ammattilaisten täydennyskoulutusta ja kokemusten vaihtoa sekä yhteistuotantoja ja kansainvälisiä kiertueita. Lisäksi ohjelman tuella edistetään taiteilijoiden ja heidän teostensa liikkuvuutta sekä tuetaan eurooppalaisen kirjallisuuden kääntämistä.
LISÄTIETOJA JA HAKUMATERIAALI:
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO / Kulttuuri 2000 -yhteyspiste
- suunnittelija Ulla Nyberg, puh. (09) 7747 7082 ja projektisihteeri Hanna Hietaluoma, puh. 7747 7244, ccp@cimo.fi
Euroopan komission Kulttuuri 2000 -ohjelman sivut http://europa.eu.int/comm/culture/eac/index_en.html
Heinä-elokuussa Suomeen saapui jälleen parisataa ulkomaista korkeakouluopiskelijaa Suomen kielen ja kulttuurin intensiivisille kesäkursseille. Suomea vieraana kielenä kotiyliopistossaan opiskelevat nuoret suuntasivat Jyväskylään, Kuopioon, Ouluun, Savonlinnaan ja Vaasaan sekä Kuggomiin, jossa keskityttiin suomenruotsalaiseen kulttuuriin. CIMO järjestää nämä kurssit yhteistyössä yliopistojen kanssa. Kurssien opettajat ovat yliopistojen kokeneita suomi vieraana kielenä -opettajia.
Kuluneena kesänä kursseille osallistui opiskelijoita 30 eri maasta. Eniten tulijoita on Ruotsista (31), Venäjältä (22), Saksasta (21), Tanskasta (15), Norjasta (14),Virosta (14), Unkarista (11) ja Liettuasta 9.
Suomen kielen ja kulttuurin kesäkursseja on järjestetty 40 vuotta eli vuodesta 1963 lähtien, jolloin Pohjoismaiden neuvoston suosituksesta kaikissa Pohjoismaissa alettiin järjestää kieli- ja kirjallisuuskursseja muiden Pohjoismaiden opiskelijoille. Vuosien mittaan kesäkurssitoiminta on laajentunut ja kansainvälistynyt. Tähän mennessä Suomessa pidetyille kursseille on osallistunut noin 6500 opiskelijaa, joista lähes kolmannes on tullut muista Pohjoismaista.
Ensimmäinen suomen kielen lehtoraatti perustettiin tasan kaksisataa vuotta sitten Tarton yliopistoon. Tällä hetkellä suomea opiskellaan noin sadassa yliopistossa liki 30 maassa. Opiskelijoita on kolmisen tuhatta.
Euroopan komissio järjestää 29.9.-5.10.2003 Euroopan Nuoriso -viikon, jonka tarkoituksena on tehdä EU:n Nuoriso-ohjelmaa tunnetuksi. Suomessa kuten muissakin EU:n Nuoriso-ohjelmassa mukana olevissa maissa järjestetään viikon aikana mm. kansallisia ja alueellisia tiedotustapahtumia, paneelikeskusteluja, työryhmiä ja näyttelyitä, joiden aiheina ovat viikon keskeiset teemat eli inkluusio (INclusion), kulttuurienvälinen vuoropuhelu (INtercultural dialogue) ja aloitteellisuus (INitiative). Kaikki viikon aikana järjestettävät tapahtumat on suunnattu potentiaalisille ohjelman käyttäjille eli 15-25 -vuotiaille nuorille ja nuorten parissa toimiville sekä niille, jotka eivät vielä tunne EU:n Nuoriso-ohjelmaa.
Tarkemmat tiedot viikon ohjelmasta: kts. CIMOn www-palvelun kalenteri http://www.cimo.fi/eman/ShowEvent.phx?eid=eman.202
Polytechnics in Finland -esite ilmestyi ulkoaasultaan uudistettuna ja sisällöltään päivitettynä elokuussa. Julkaisu löytyy myös PDF-tiedostona CIMOn www-palvelusta (www.cimo.fi
Lisäksi Apurahat jatko-opiskeluun ja tutkimustyöhön ulkomailla -opas ja englanninkielinen Scholarships -esite löytyvät päivitettyinä.
CIMOn ja Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otuksen yhteistyönä tekemät tutkinto-opiskelua käsittelevät selvitykset julkistettiin syyskuun puolivälissä (kts. lehdistötiedote
Juuri ilmestynyt EU:n Nuoriso-ohjelma toimii -hankeopas esittelee Suomea Euroopan komission järjestämässä nuorisohankkeiden kilpailussa Brysselissä edustaneet Nuoriso-ohjelman hankkeet sekä antaa vinkkejä nuorisohankkeen tekemiseksi suunnitteluun, kumppanin etsimiseen, ohjelman rakentamiseen, omarahoitusosuuteen ja muuhun hankerahoitukseen sekä arviointiin liittyen.