|
>> Takaisin etusivulle

En päässytkään korkeakouluun - entäpä opiskelu ulkomailla?
Teksti: Samuli Repo Tietopalvelusihteeri / CIMO
Vuosittain noin 150 000 toisen asteen koulutuksensa päättänyttä nuorta hakee opiskelemaan suomalaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Opiskelupaikan saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys: kilpailu paikoista on kovaa, pääsykokeet vaativia - ja niinpä moni huolellisestikin hakuun valmistautunut voi joutua toteamaan, ettei opiskelupaikan suhteen tällä kertaa tärpännytkään.

Mitä korkeakouluopiskeluun liittyviä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on tarjolla, jos jää lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa? Jos nuorella on jo selkeä ja varma käsitys siitä, missä ja mitä hän haluaa opiskella, saattaa yhtenä vaihtoehtona olla ns. välivuoden viettäminen seuraavan vuoden hakukierrokseen valmentautumalla. Tietyillä opiskelualoilla ei ole kovinkaan harvinaista, että opiskelijaksi saattaa päästä vasta usean sinnikkään yrityksen jälkeen. Omatoimisen valmentautumisen ohella esimerkiksi avoimen yliopiston tai kansanopistojen tarjoamat kurssit voivat osoittautua hyödyllisiksi, jos opiskelupaikkaa haluaa hakea seuraavana vuonna uudestaan. Ei myöskään sovi unohtaa välivuoden aikana mahdollisesti kerätyn työkokemuksen merkitystä tulevaisuuden kannalta.
Yhtenä mahdollisuutena on hakeutua ulkomaiseen korkeakouluun. Ulkomailla tutkintoaan suorittavien suomalaisopiskelijoiden määrä on 1980-luvun lopulta lähtien kaksinkertaistunut, ja vaikka hienoista laskua onkin viime vuosina ollut havaittavissa, ulkomaille opiskelemaan hakeutuminen on edelleen suosittua. Lukuvuonna 2001/02 noin 5000 suomalaista suoritti tutkintoaan ulkomaisissa korkeakouluissa (*. Allaolevassa kaaviossa näkyy kuusi suomalaisittain suosituinta kohdemaata ja niissä korkeakoulututkintoaan suorittavien suomalaisopiskelijoiden määrä.

Ulkomaiseen korkeakouluun hakeutuminen voi olla varteenotettava vaihtoehto monestakin syystä - esimerkiksi silloin, jos kiinnostuksen kohteena olevaa alaa ei voi opiskella Suomessa, tai mikäli mielii opiskelemaan johonkin tiettyyn, kansainvälisesti arvostettuun oppilaitokseen. Joillakin opiskelualoilla sisäänpääsy ulkomaiseen korkeakouluun saattaa olla jonkin verran ”helpompaa” suomalaisiin korkeakouluihin verrattuna. Esimerkiksi Ruotsissa moniin koulutusohjelmiin ei ole erillistä pääsykoetta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä se, että suoritettu lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto sinänsä eivät takaa opiskelupaikkaa. Lisäksi eräissä maissa, joissa korkeakouluopinnot on mahdollista aloittaa ilman erillisiä pääsykokeita, voi opintojen aikana käytävä kilpailu opiskelijoiden kesken olla kovaa - mikäli opintomenestys ei ole riittävällä tasolla, voi edessä nousta seinä vastaan. Opiskelukulttuureissa on eroja, ja niistä on hyvä olla tietoinen etukäteen välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä.
Korkeakouluopinnoista ulkomailla kiinnostuneen onkin syytä aloittaa tiedonhaku hyvissä ajoin. Jo pelkästään maakohtaisten hakuaikojen ja -menettelyjen kirjo on varsin laaja, ja sekä hakumenettely että valintakriteerit saattavat vaihdella kunkin maan sisällä esimerkiksi sen mukaan, mitä alaa pyrkii opiskelemaan. Ulkomaille opintojen perässä muuttaminen on suhteellisen suuri askel, joka sisältää monia käytännön näkökohtia, jotka on otettava huomioon.
Ennen varsinaisen tiedonhaun aloittamista onkin hyvä miettiä muun muassa seuraavia asioita:
- Ulkomailla opiskelun motiivit
- Opiskeltava ala
- Opintojen aloitusajankohta ja kesto
- Koulutustaso ja suunnitellun tutkinnon laajuus
- Ulkomailla suoritettavien opintojen vastaavuus kotimaassa
- Kohdemaa ja oma kielitaito - hyvä eglanninkielen taito ei välttämättä riitä!
- Rahoituskysymykset (mahdolliset lukukausimaksut, elinkustannukset jne.)
CIMOn tieto- ja neuvontapalvelut tarjoavat neuvontaa kaikenlaisissa ulkomailla opiskeluun liittyvissä asioissa, sekä opastavat kiinnostuneita lisätiedon lähteille. Voit tulla käymään tietopalvelussamme, soittaa tai lähettää sähköpostia, tai etsiä tietoa www-palveluidemme kautta. Maailmalle.net -sivuilta löydät muun muassa maa- ja alakohtaisen linkkikokoelman sekä pdf-muodossa olevat CIMOn ja työministeriön Perustieto-sarjassa julkaistut maakohtaiset oppaat. Niistä löytyvät maakohtaiset perustiedot opiskelusta, hakumenettelystä ja pääsyvaatimuksista sekä opiskelun kustannuksista, rahoituksesta ja opintososiaalisista asioista.
Tervetuloa tiedonhakuun!
Lähteet: Tilastokeskus, KELA, Irma Garam: Kun opintie vie ulkomaille (CIMO Occasional paper 2c/2003) >> PDF-tiedosto
CIMO / Tieto- ja neuvontapalvelut
tietopalvelu: Hakaniemenkatu 2, toinen kerros (ma-to klo 12-16)
neuvontapuhelin: 01080 6767 (ma-to klo 10-12 ja 13-15)
ulkomailta: +358 1080 6767
sähköposti: cimoinfo@cimo.fi
PS. Muistathan nuorille ja nuorten parissa toimiville suunnatun Maailmalle.net -palvelun, josta saat tukea tiedonhakuun!
 Tulosta
|
|