Tervetuloa Mäntän tehtaille

Uutta ulkomaalaislakia rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa. Sisäministeri Kari Rajamäen tuskastunut kielikuva viittaa lainuudistuksen perusteellisuuteen ja pitkään kestoon, mutta muitakin yhtymäkohtia kahden rakennushankkeen välillä on.

Irvileuat voisivat esimerkiksi kysyä, onko ulkomaalaislainkin tarkoitus herättää turisteissa pelonsekaista kunnioitusta virolahtelaisen graniitin edessä.

Toiset voisivat palauttaa mieliin kirkon katosta roikkuneen gyroskoopin — kuuluisan Foucaultin heilurin — joka osoitti vakuuttavasti, miten maapallo pyörii täsmälleen kirkon kupolin keskeltä kulkevan pystyakselin ympärillä. Suomen ulkomaalaispolitiikassa onkin perinteisesti sovellettu Foucaultin heilurin metodia: kun itse liikumme rauhallisesti samaa säännöllistä rataamme, niin muu maailma kyllä pyörii ympärillämme. Iisakin kirkossa tarvitsee tehdä aktiivisia päätöksiä korkeintaan siitä, milloin ja minkä verran turisteja lasketaan sisään ihmettelemään. Sulkemisajan tullen yrmeä maatushka ajaa asiattomat ulos ja sammuttaa valot.

* * *

Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on pitkään ihmetelty ulkomaisten opiskelijoiden kohtaamaa kankeaa maahantulo- ja oleskelubyrokratiaa. Uusi ulkomaalaislaki merkitsee lievää parannusta opiskelijoiden ja tutkijoiden oikeudelliseen asemaan. Siinä ei kuitenkaan vielä puututa kaikkein kipeimpiin ongelmiin eli tutkintoaan suorittavien opiskelijoiden oleskelun määritelmälliseen tilapäisyyteen sekä siihen liittyvään jatkuvaan ja nöyryyttävään luparumbaan.

Sen sijaan Ulkomaalaisvirasto ansaitsee täyden tunnustuksen. Vaikka UVI on ottanut vastaan kritiikkiä joka suunnasta, sen toiminta on viime vuosina muuttunut opiskelija-asioissa jatkuvasti tehokkaampaan, yhteistyöhaluisempaan ja inhimillisempään suuntaan. Tänä syksynä jo useampi kuin yksi korkeakoulu on kehunut yhteistyötään viraston kanssa "erinomaiseksi".

Viranomaisten käytäntö ja tapausten tulkinta ovat avainasemassa, sillä uudessakaan ulkomaalaislaissa ei säädetä täsmällisesti esimerkiksi opiskelijan oleskeluluvan pituudesta tai siitä, kuinka pitkään viranomainen voi pitää passia hallussaan. Lakia enemmän opiskelijoiden oikeusasemaan vaikuttaa siis viranomaiskäytäntö, mikä ei ole perustuslain hengen mukaista.

Sisäasiainministeriö on keväästä lähtien vetänyt niin kutsuttua opiskelijahanketta. Laajahko työryhmä on pohtinut lähinnä sitä, tulisiko ulkomaalaisten oikeutta työskennellä opintojen aikana jollain lailla tarkistaa. Hyvästä tahdosta huolimatta tunnelma on ollut hieman pettynyt: työryhmän toimeksianto on niin kapea, ettei tilaisuutta pohtia opiskelijoiden maahanmuuton kokonaiskuvaa ole tullut.

* * *

On hyvä, että aktiivisesta maahanmuuttopolitiikasta käytävässä kotimaisessa keskustelussa on kiinnitetty huomiota ulkomaisiin korkeakouluopiskelijoihin. Kovin analyyttiseksi keskustelua ei kuitenkaan voi väittää. Toistaiseksi ei ole syvällisesti pohdittu sitä, mihin meidän suomalaisten tulisi itse aktiivisesti ryhtyä, jotta luovat ja ahkerat opiskelijat haluaisivat maahamme muuttaa.

Juuri tällä hetkellä julkisessa keskustelussa ihmetellään lähinnä sitä, miksi kustannamme verovaroin ilmaista korkeakoulutusta ulkomaalaisille. Kovin suosittua ei ole pohtia esimerkiksi sitä, kuinka paljon jokainen maahan muuttava korkeakouluopiskelija tuo mukanaan kotimaansa koulutusinvestointeja, idullaan olevia kansainvälisiä verkostoja tai vanhenevaa yhteiskuntaamme uusintavaa luovaa potentiaalia.

Keskustelija toisensa jälkeen on julistanut kuin syväanalyysin päätteeksi, että Suomi saa nyt vihdoin olla itsekäs — ja valita maahanmuuttajista muun sakin päältä parhaat pois. Ikään kuin valinnan kohteet odottaisivat oleskelulupaa pihalla paririvissä. Kommenteista kuultaa vanha, passiivinen ja byrokraattinen Iisakin kirkko -asenne, jossa oman toimintamme perusteita ja laatua ei edes yritetä kyseenalaistaa.

* * *

Tutustuin syyskuun alussa G.A. Serlachiuksen museoon Mäntässä. Fantastinen pieni teollisuusmuseo on ottanut näköispainoksen yhtiön puoli vuosisataa sitten käyttämästä Tervetuloa Mäntän tehtaille -oppaasta. Kirjasessa piirroshahmo Matti Mänttäläinen opastaa uutta työntekijää miltei kaikessa, mitä elämään paperitehtaan varjossa liittyy: työpaikan pelisäännöissä, työturvallisuudessa, asumisessa, yhdistystoiminnassa sekä itsensä kehittämisessä ja kouluttamisessa.

1950-luvun oppaan lukeminen on silmiä avartava kokemus. Tervetuloa Mäntän tehtaille -kirjasessa uutta paperityöntekijää kohdellaan niin vilpittömän inhimillisesti ja kunnioittavasti, että ujoinkin uutta elämää aloitteleva työmies tai -nainen on varmasti tuntenut itsensä tervetulleeksi ja oman työpanoksensa arvokkaaksi heti ensimmäisestä työpäivästään lukien.

Sitten kun Suomessa aletaan vihdoin tosissaan miettiä kansainvälistä kilpailua huippuosaajista, tarvitaan muutakin kuin itse annettua hallinnollista lupaa "olla itsekäs". Tarvitaan eri hallinnonalojen, kansalaisyhteiskunnan ja tutkijayhteisön aitoa yhteistyötä sekä syvällistä pohdintaa siirtolaisuuden ja kansainvälisten muuttoliikkeiden koko problematiikasta. Tämän lisäksi tarvitaan myös uutta, inhimillistä otetta muuttajien kohtaamiseen: paljon vähemmän Iisakin kirkkoa ja paljon enemmän Mäntän tehtaita.