Kari Kinnunen, Työväen Akatemian rehtori

Työväen Akatemia perustettiin 80 vuotta sitten Suomeen, joka oli aivan toisenlainen kuin nykyinen elinympäristömme. Myös oppilaitos on saanut muuttua vuosikymmenten kuluessa. ’Työväen korkeakoulusta’ on kasvanut yhteiskunnallisesti suuntautunut kansanopisto, joka toimii osana Humanistista ammattikorkeakoulua ja jolla on laaja kosketuspinta eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen. Kari Kinnunen on seurannut muutoksia Akatemian rehtorin näköalapaikalta jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

Kauniaisissa toimivalla Työväen Akatemialla on kansainväliset juuret: sen perustamisessa esikuvana olivat brittiläinen Ruskin College, ruotsalainen Brunnsvik folkhögskolan ja saksalainen Akademie der Arbeit. Yhteistyötä näiden oppilaitosten kanssa tehdään edelleen. Nykyisessä Akatemiassa on noin kymmenen hengen opetushenkilöstö, jota täydennetään kuuden HUMAKin opettajan työpanoksella. Opiskelijoita on lähes 250, joista 100 opiskelee ammattikorkeakoulun puolella. Rehtori pysyy kiinni arjessa opettamalla hallinnollisen työnsä vastapainoksi mm. sosiologiaa, kasvatussosiologiaa ja Eurooppa-politiikkaa. Lisäksi hänellä on vetovastuu oppilaitoksen kansainvälisistä hankkeista: Työväen Akatemia onkin profiloitunut yhdeksi kansainvälistyneimmistä suomalaisista aikuiskoulutuslaitoksista.

Kari Kinnusen mukaan Akatemian kansainvälinen toiminta on muuttanut luonnettaan reilun kymmenen viimeisen vuoden aikana. Mukaan ovat tulleet mm. Euroopan unionin koulutusohjelmat, jotka ovat avanneet uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia. Työväen Akatemia on osallistunut kymmenkuntaan EU:n tukemaan hankkeeseen ja useisiin pohjoismaisiin hankkeisiin. Lisäksi tehdään kahdenvälistä yhteistyötä ja vaihtoa suoraan yhteistyöoppilaitosten kanssa. Britannia, pohjoismaat ja Saksa ovat kumppaneina perinteisiä; uudempia ovat mm. eteläisen Euroopan maat ja Viro. Toisaalta 70- ja 80-lukujen vilkas yhteistyö silloisen Neuvostoliiton kanssa on katkennut kokonaan. Kinnunen pitää viime vuotta eräänlaisena huippuna: samaan aikaan oli meneillään 4 eurooppalaista ja 3 pohjoismaista hanketta.

Kansainvälisten hankkeiden täytyy kytkeytyä arkeen

Koko opetushenkilökunta osallistuu kansainvälisiin hankkeisiin, mikä on Kinnusen mukaan tietoinen valinta: kansainvälistymiseen liittyvä työ ei saa jäädä pienen erillisen ryhmän vastuulle, vaan sen on oltava kaikkien ulottuvilla, myös opiskelijoiden. Akatemian opiskelijarakenne on kokenut murroksen, sillä nykyään lähes kaikilla on ylioppilastutkinto ja sen myötä riittävästi kielitaitoa. Kansainvälisyys näkyy käytännössä kurssien opetussisällöissä sekä eri mittaisina opettaja- ja opiskelijavaihtoina. ”Siitä on tullut aivan jokapäiväistä toimintaa, jossa on vaikea nähdä enää eksotiikkaa”, toteaa Kinnunen.

Kinnunen pitää tärkeänä sitä, että kansainvälinen toiminta rajataan niille aloille, joilla oppilaitoksella on osaamista. Työväen Akatemia on keskittynyt demokratiaan, aktiiviseen kansalaisuuteen, tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen, antirasismiin ja uuteen opetusteknologiaan liittyviin teemoihin. ”On tärkeää, että projektit eivät jää irrallisiksi, vaan ovat kiinteä osa oppilaitoksen muuta toimintaa. En näe mitään mieltä siinä, että esimerkiksi koordinaattoriksi palkattaisiin joku ulkopuolinen työntekijä, joka hankkeen päätyttyä häipyy ja vie kokemukset mennessään.”

Yhtä tärkeää on toiminnan pitkäjänteisyys ja jatkuvuus: oikeastaan yksikään hanke ei ole loppunut siihen, että EU:n parivuotinen rahoitus päättyy. Hankkeet jatkuvat osana oppilaitoksen toimintaa. Esimerkkinä Kinnunen mainitsee Life-Long Learning Animateurs –hankkeen, jonka kaksivuotinen EU-rahoitus katkeaa lokakuun alussa. ”Jatkamme sitä edelleen: tekeillä on mm. suomenkielinen käsikirja aiheesta, yhteistyö suomalaisten työelämäpartnereiden kanssa jatkuu ja lisäksi vaihdetaan entiseen tapaan kokemuksia ruotsalaisen partnerioppilaitoksen kanssa.”

Suomalaisilla on sekä annettavaa että opittavaa

”Suomi kiinnostaa eurooppalaisia aivan toisella tavalla kuin 20-30 vuotta sitten”, Kinnunen sanoo. ”Silloin Suomi oli eurooppalainen syrjäkylä, epämääräinen liittoutumaton maa, jolla oli erityissuhde Neuvostoliittoon. Taloudellinen nousu, teknologinen kehitys ja tietysti Suomen integroituminen muuhun Eurooppaan on muuttanut tilanteen toiseksi.”

Kinnusen mielestä suomalaisilla aikuiskoulutuslaitoksilla voisi olla annettavaa kansainvälisille kumppaneille esimerkiksi tasa-arvoon ja pohjoismaiseen hyvinvointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä. ”Meillä yritetään verotuksen kautta jakaa yhteisen tuotannon tuloksia tasaisemmin, niin että hyöty ei jäisi vain rikkaan eliitin ulottuville. Myös suomalainen sukupuolten tasa-arvomalli voi antaa muille virikkeitä. Silti ei pidä missään nimessä kuvitella, että voisimme ryhtyä lähetyssaarnaajiksi ja siirtää valmiita malleja muualle.”

Suomalaisilla on myös hyvin paljon opittavaa muilta. Kinnunen mainitsee esimerkkeinä rasismin ja etnisen syrjinnän, jotka ovat meillä melko uusia asioita. ”Ei täällä kymmenisen vuotta sitten ymmärretty, millaisia maahanmuuttajien tai heitä vastaanottavan yhteiskunnan ongelmat ovat. Ei tiedetty mitään esimerkiksi systemaattisesta äärioikeistolaisesta väkivallasta, jonka kohteena tummaihoiset ovat. Tilanne oli toinen maissa, joissa maahanmuuttajat ovat jo vuosia olleet osa väestöä. On paljon tällaisia suuria eurooppalaisia kysymyksiä, joista meillä on vähän tietoa.”

Haasteena perustyöläisten tavoittaminen ja aktiivinen kansalaisuus

Yhtenä mieleen jäävimmistä projekteista Kinnunen pitää edellä mainittua L.L.L.A.-hanketta, jota suomalaiset osapuolet ovat toteuttaneet yhdessä ruotsalaisten, saksalaisten, espanjalaisten ja bulgarialaisten kumppanien kanssa. Hankkeen aikana on järjestetty ay-aktiiveille ja aikuiskouluttajille suunnattuja seminaareja, joiden tarkoituksena on valmentaa osallistujia elinikäisen oppimisen kouluttajiksi. ”Siinä yhdessä eurooppalaisina todettiin, miten hirvittävän vaikea on saada lyhyen koulutuksen saaneita ja suoritustason tehtävissä olevia edes ymmärtämään, mikä on koulutuksen merkitys. Asiasta on helppo puhua ja kaikenlaisia ohjelmia voi laatia, mutta todellisuudessa tehtävä on lähes mahdoton.”

’Perustyöläisten’ saaminen mukaan aikuiskoulutukseen onkin alan suurimpia haasteita. Kinnusen mukaan 90-luvun alun laman kielteiset vaikutukset näkyvät edelleen siinä, että ihmiset eivät uskalla ottaa lakisääteistä opintovapaata työpaikan menettämisen pelossa. ”Minulla on sellainen tuntuma, että aikuiskoulutukseen tullaan lähinnä kriisien kautta: menetetään työpaikka, tulee avioero, muutetaan vieraalle paikkakunnalle. Mutta vapaaehtoisesti ihmiset eivät uskalla irrottautua työstään.”

Kinnunen sanoo, että tässä asiassa suomalaiset voisivat ottaa oppia ruotsalaisilta. ”Ruotsissa näitä koulutuksellisesti heikompiosaisia priorisoidaan jo aikuiskoulutuksen lainsäädännössä. Minusta ruotsalaisen aikuiskoulutuksen peruslähtökohdat ovat eettisesti paljon kestävämpiä.”

Toisena suurena haasteena aikuiskoulutukselle Kinnunen näkee ihmisten kasvattamisen aktiiviseen kansalaisuuteen: ihmiseksi, joka ottaa osaa yhteiskunnallisiin toimiin ja päätöksentekoon. ”Jotenkin tuntuu, että demokratia on murenemassa ja politiikka latistunut iltapäivälehtien henkilöpainotteisiksi sensaatiouutisiksi. Pitäisi kuitenkin olla kysymys suurien yhteisten asioiden hoitamisesta.”

Asiat saavat vuosien varrella uusia muotoja. Esimerkiksi yleisestä äänioikeudesta puhuttiin sata vuotta sitten, nyt pitäisi saada ihmiset käyttämään sitä. Sama koskee vaikkapa sukupuolten välistä tasa-arvoa: täytyy pitää huolta, että se oikeasti toteutuu ja ettei epätasa-arvoa kuitenkin asenteiden tasolla hyväksytä. ”Suvaitsevuutta ei voi enää lisätä lainsäädännöllä, mutta asenteissa on vielä runsaasti korjattavaa.”

Kinnunen haluaa korostaa aikuiskoulutuksen yhteiskunnallista tehtävää. ”Nyt aikuiskoulutusta perustellaan lähinnä työmarkkinoihin liittyvillä tai ammatillisilla syillä. Vanha termi ’kansansivistys’ on haudattu, vaikka se on tietyssä mielessä kylmää aikuiskoulutusta parempi. ’Sivistys’ on käsitteenä koulutusta laajempi. Kollektiivinen ’kansa’ nähdään sivistyksen aktorina, toimijana. Se tuntuu korkealentoiselta ja hienolta, mutta on silti lujin sitein kiinni todellisuudessa. Ei meille edelleenkään pelkkä leipä riitä!”