Tasoittaako kulttuurivalmennus
ekspatriaatin tietä?

Helpottaako kulttuurivalmennus ulkomaankomennukselle lähtevän työntekijän sopeutumista vieraaseen kulttuuriin? Olisiko siitä apua vääjäämättä edessä olevan kulttuurishokin läpikäymisessä? Millaisia asioita valmennuksessa sitten tulisi ottaa esille? Maria Colliander selvitti pro gradu –tutkielmassaan miten arabimaihin lähetetyt ekspatriaatit sopeutuvat uuteen ja usein hämmentävään ympäristöön. Vain kolmannes haastatelluista oli saanut ennen lähtöään valmennusta vieraan kulttuurin kohtaamisessa.

Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselle tekemässäni gradussa haastattelin 44 suomalaista ekspatriaattia, jotka olivat saaneet muutamista kuukausista useisiin vuosikymmeniin kestäviä työkomennuksia arabimaihin vuosina 1969-1999. Kaksi kolmannesta haastatelluista ei ollut saanut kieli- ja kulttuurivalmennusta. Heistä runsas puolet olisi omasta mielestään kaivannut valmennusta ja vastaavasti joka kymmenes ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Millaista valmennusta sitten kaivattiin? Pääasiassa tietoa kohdemaan kulttuurista ja kansasta, paikallisista tavoista, kielestä ja historiasta sekä työkulttuurista ja johtamisjärjestelmästä. Lähes kaikki haastatellut olivat ennen työkomennustaan hankkineet itsenäisesti tietoa kohdemaasta mm. kirjoista, lehdistä ja internetistä. Hyviksi lähteiksi koettiin myös maassa aiemmin työskennelleet, joiden haastatteleminen antoikin monen mielestä kaikkein parasta tietoa.


Matonpaikkaajia Damaskoksen vanhassa kaupungissa (Kuva: Maria Colliander)

Tieto nopeuttaa sopeutumista

Ekspatriaateista muodostui vastausten perusteella kolme pääryhmää: yksitahoisesti, neutraalisti ja monitahoisesti ajattelevat. Yksitahoisesti ajattelevat ärsyyntyivät helposti ja arvostelivat kärkkäästi ympäristöään ja sen toimintatapaa. Heillä oli negatiivisesti sävyttyneitä stereotyyppisiä käsityksiä, joita aikakaan ei kyennyt muuttamaan. Useat heistä olivat olleet vain lyhyillä komennuksilla. Neutraalisti ajattelevat olivat omaksuneet ulkopuolisen tarkkailijan roolin eivätkä ottaneet selkeää kantaa juuri mihinkään. Monitahoisesti ajattelevat olivat vuorostaan syvällisiä pohdiskelijoita, jotka kykenivät vertailemaan kulttuureita asettamatta niitä paremmuusjärjestykseen. He olivat kiinnostuneita asioista ja suhtautuivat uuteen ja outoon kunnioittavasti, mutta eivät välttämättä hyväksyen. Heillä oli yleensä ollut lukuisia komennuksia.

Ryhmät olivat suhteellisen tasaväkisiä: runsas kolmannes ajatteli neutraalisti ja vajaat kolmannekset yksitahoisesti tai monitahoisesti. Eroja syntyi valmennettujen ja valmentamattomien välille. Valmennettujen ryhmässä oli eniten monitahoisesti ja neutraalisti ajattelevia, valmentamattomien taas yksitahoisesti ja neutraalisti ajattelevia. Arabimaissa vietetty aika näyttäisi kuitenkin muokkaavan ajatusmaailmaa kulttuurista monimuotoisuutta arvostavaan suuntaan enemmän kuin valmennus: vajaa kolme neljännestä niistä, joilla oli eniten työkokemusta arabimaissa, oli valmentamattomia. Kulttuurikoulutuksen etuna on realistisen asennoitumisen lisäksi etenkin länsimaissa tärkeäksi koetun asian – ajan – säästäminen.

Tutkimukseni tuloksista päätellen kulttuurivalmennus lisää asiallista ja myönteistä tietoa arabimaailmasta sekä kasvattaa kulttuurista herkkyyttä erilaisuuden suvaitsemiseen. Vaikka aineisto oli pieni eikä kattavia yleistyksiä voi esittää, tuloksista näkyy selvä suuntaus: valmennusta tarvitaan, jotta ekspatriaatit saavat objektiivisen kuvan kohdemaastaan. Valmentamattomien vastauksista nousi usein esille tiedon puutteesta aiheutuneita ongelmia: monilta tarpeettomilta väärinkäsityksiltä olisi voitu välttyä kulttuurivalmennuksen avulla.

Oikein suunnattu kulttuurivalmennus helpottaa työkomennukselle lähtijän elämää, kun kaikkea ei tarvitse oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Erilaisten toimintatapojen tiedostaminen sujuu paremmin ja sen myötä on helpompi päästä tiedostavaan asennoitumiseen erilaisuutta kohtaan. Tällöin yhteiskunnan perusarvot – aito kiinnostus toista kohtaan, toisen kunnioittaminen ja huomioonottaminen – viriävät kuin itsestään luoden otollisen maaperän hedelmälliselle yhteistyölle ja kumppanuudelle. Voidaan aloittaa matka etnosentrismistä kohti etnorelativismia; omakulttuurikeskeisyydestä toisen ja oman kulttuurin ymmärtämiseen ja erilaisuuden arvostamiseen. Tieto siitä, miksi jotain tehdään tietyllä tavalla, auttaa asennoitumaan tilanteisiin. Erään valmennetun vastaajan sanoin: ”Kaikkeen sopeutuu, kun perusteet tavoille selitetään”.


Vilinää basaarialueella (Kuva: Aini Linjakumpu)

Suomalainen joustavuus auttaa ristiriitatilanteissa

Haastatelluilta kysyttiin myös, millaisia asioita he omien kokemustensa perusteella painottaisivat, jos olisivat suunnittelemassa valmennusta arabimaihin työhön lähteville. Sosiaalisten taitojen tärkeys nousi vahvasti esille: toisen ihmisen kunnioittaminen, yhteistyökyky, oikea asennoituminen, rauhallisuus ja kärsivällisyys. Ristiriitatilanteiden selvittämiskykyä pidettiin myös tärkeänä. Kohdemaan kielen opetusta painotettiin, sillä kokemusten mukaan asiat sujuivat paremmin, jos osasi edes vähän paikallista kieltä. ”Arjen sujuminen” virastoissa ja kaupoissa käynteineen nostettiin myös esille, samoin toivottiin käytännön esimerkkejä menettelytavoista eri tilanteissa. Kouluttajana voisi mieluiten toimia suomalainen, joka on asunut ja työskennellyt kyseisessä maassa, tai paikallinen henkilö. Puolison ja perheen mukanaolo kulttuurikoulutuksessa nähtiin myös tärkeänä, samoin paluumuuttoon liittyvät odotukset.

Kulttuurivalmennuksen ensisijaisena tavoitteena olisikin antaa välineitä täysipainoiseen elämään vieraaseen kulttuuriin lähteville. Tieto kulttuurisista eroista auttaa sopeutumaan ja antaa tietyt ”kehykset” ulkomaan komennukselle. Omaa ja toisten käyttäytymistä on helpompi ymmärtää ja asiat osaa suhteuttaa siihen kulttuurisen sopeutumisen vaiheeseen, jota ollaan läpikäymässä. Ulkomaille lähetyn työntekijän ensisijainen tavoite on suoriutua tehtävistään ilman kulttuurisia kompastuskiviä, jotka usein tulevat täytenä yllätyksenä. Kulttuurivalmennuksen avulla voidaan hioa suurempia särmiä pois mahdollisista ennakkoasenteista ja näin valmentaa ekspatriaattia kohtaamaan uusi tilanne avoimin mielin.

Juuri kulttuurierot aiheuttivat eniten konflikteja suomalaisille ekspatriaateille arabialais-islamilaisessa työympäristössä. Lähes kaikkien vastaajien mielestä länsimaisesta poikkeava aikakäsitys – joka oli kiinteästi sidoksissa mm. ajattelutapaan ja työmoraaliin – aiheutti suurimmat hankaluudet. Kokoukset olivat aina myöhässä, neuvotteluissa käsiteltiin muuta kuin oli sovittu ja suunnitelmallisuus näytti puuttuvan kokonaan. Myös erilaiset tavat tehdä työtä aiheuttivat ristiriitoja: suomalaiset olivat tottuneet tekemään laadukasta jälkeä sovitussa aikataulussa, mutta paikalliset luistivat yhteisistä ehdoista. Vallitseva yhteiskuntajärjestelmä heijastui kuin mikrokosmoksena työelämään: suomalainen demokraattinen johtamistapa ja päätöksentekomalli ei näyttänyt sopivan arabimaihin, joissa on perinteisesti suosittu yksin päätöksiä tekeviä vahvoja johtajia. Loppujen lopuksi suomalaiset ekspatriaatit sopeutuivat verrattain hyvin arabikulttuuriin, sillä suomalainen rauhallisuus ja joustavuus oli valttia etenkin ristiriitatilanteissa.


Raamatusta tuttu Suora katu Damaskoksessa (Kuva: Maria Colliander)

Sosiaaliset taidot ovat kaiken a ja o

Kiinnostukseni gradun aiheeseen syttyi v. 1997 työskennellessäni Egyptissä suomalaisen yrityksen palveluksessa. Keväällä 2005 sain jälleen omakohtaisesti elää todeksi ja kokea konkreettisesti tutkimaani ulkomaille lähetetyn työntekijän elämää: olin kolmen kuukauden ajan CIMO-harjoittelussa Suomen Lähi-idän instituutissa Syyriassa, Damaskoksessa. Tämä aika opetti minulle käytännössä, miten sosiaalisten taitojen merkitys korostuu entisestään työskenneltäessä arabialais-islamilaisessa kulttuuriympäristössä.

Aamun aloitukseen työpaikalla kuuluu luonnollisesti – niin kuin meillä Suomessakin –hyvän huomenen toivottaminen sekä työtoverin voinnin kysyminen. Tämä How are you, How are you doing -kysymys voi kuitenkin toistua päivän aikana useaankin otteeseen; sillä ilmennetään toisen huomioonottamista, välittämistä sekä kiinnostusta toiseen ja toisen hyvinvointiin. Usein kysytään myös perheenjäsenten vointia ja kuulumisia; tällainen tapa kuuluu olennaisena osana yhteisöllisiin kulttuureihin. Suomen tapaisesta yksilöllisestä kulttuurista tulevalle tämä voi olla outoa ja jopa tungettelevaa. Small talk on kuitenkin olennainen ja välttämätön osa sosiaalista kanssakäymistä arabimaissa. Oikeastaan kyseessä onkin Big talk, koska sen kautta ja sitä ylläpitämällä solmitaan ne kaikkein tärkeimmät suhteet, oli sitten kyse ystävästä, liikekumppanista tai sidosryhmän jäsenestä.

Suositeltavista ja ei-suositeltavista puheenaiheista on syytä pitää mielessä länsimaisen median ja arabimaiden medioiden erilaisuus. Jokin arabimaan tapahtuma voi näyttää aivan erilaiselta ja saada erilaisia merkityksiä BBC:n tai al-Jazeeran uutisoimana. Uskontoa tai politiikkaa ei siis kannata alkaa ruotia pintaa syvemmältä. Myös pukeutumisessa – etenkin virallisissa tilaisuuksissa – kannattaa kunnioittaa maassa vallitsevia tapoja. Vanha viisaus pitää siis yhä paikkansa: maassa maan tavalla.



Tutkimuksen voi kokonaisuudessaan lukea tästä