Tytöt ja koulutus Marokossa

Marokko elää voimakkaiden ja nopeidenkin uudistusten aikaa, naisten asema on parantunut yhteiskunnassa ja työelämässä; yhteiskunta vaikuttaa avoimemmalta kerta kerralta täällä vieraillessani.

Lakiuudistusten myötä tytöillä on mahdollisuus päästä opiskelemaan itse asiassa mihin tahansa haluamaansa ammattiin, jos vain pystyvät lähtemään kotoaan sinne missä koulutusta tarjotaan. Marokossa kuitenkin uudet tuulet ja vanhat perinteet ovat kietoutuneet toisiinsa; tiukassa olevat perinteet estävät tyttöjen etenemisen urallaan. Usein naimattomien tyttöjen on vaikeaa lähteä isänsä kodista yksin asumaan opiskelupaikkakunnalle. Onneksi marokkolaiset perheet ovat levinneet laajalle ja aina löytyy veli, sisko tai eno, jonka luona tyttö voi asua. Yliopistoilla on myös opiskelijakampuksia, joissa tytöt voivat asua kimpassa.

* * *

Hassua sinänsä, että tapaamani voimakkaat, tiedostavat nuoret naiset tulevat etelän pienistä kaupungeista, hyvinkin perinteisellä tavalla elävistä perheistä, joissa nähtävästi kuitenkin tiedostetaan koulutuksen tuoma hyvinvointi ja luotetaan nuoriin. Toisaalta pohjoisessa on tarjolla enemmän mahdollisuuksia ja tie ammattiin tai korkeakoulukseen on helpompi kulkea kuin etelässä, jossa tarvittavia toimenpiteitä ei vielä ole otettu vakavasti.

Vierailin Saharan pienessä Tarfayan kaupungissa, jossa näin eri kaupungeissa kiertävän ammatillisen koulutuksen bussin. Kiinnostuin tästä mobiilikoulusta ja pääsinkin sinne vierailemaan. Koulutus on osa maaseudun kehittämisprojektia. Kurssi kestää 640 tuntia: tytöt oppivat ompelemisen perustaidot ja saavat ammatillista perusopetusta. Kuuden kuukauden kuluttua bussi lähtee seuraavalle paikkakunnalle ja eletään toivossa, että tytöt keksivät hankkimallaan ammatilla itselleen toimeentulon, mikä on tosi vaikea kuvitella, koska kaupungissa ei ole yhtään kangaskauppaa! Eli jatkotoimenpiteet puuttuvat. Olisikin hauskaa, jos tytöt perustaisivat ”kooperatiivin”: yksi myisi kankaita, toinen ompelisi, Erityisesti Tarfayan kaltainen pikkukaupunki tarvitsee kaikkien yhteistyötä yksityisellä, kunnallisella ja valtion sektorilla. Muutoin kaikki hyvin alkanut valuu hiekkaan ja sitä täällä Saharassa kyllä riittää!

* * *

Perinteet voivat olla esteenä vielä koulutuksen hankkimisen jälkeenkin, kun edessä on työelämään lähtö. Ei mielellään lähdetä kotinurkkia kauemmas töihin. Tässä taas vanhemmilla on tärkeä kasvatuksellinen rooli. Pojille suodaan monia vapauksia ja kasvatus tähtää hyvän työpaikan hankkimiseen, vaikka ulkomailta, mutta tyttöjen kohdalla on toisin. Monet jäävät kotiin vanhempiaan auttamaan, vaikka ammatillinen koulutuskin olisi jo hankittu.

Avioituessaan nainen voi hyvinkin heittää jo hankitun yliopistokoulutuksen kapiokirstuun ja jäädä hoitamaan kotia ja lapsia sekä huolehtimaan miehensä hyvinvoinnista. Mielestäni tämä on harmillista yhteiskunnan kehittämisen kannalta, koska naisia tarvitaan, ei vain itseään kehittämään ja toteuttamaan, vaan myös rakentamaan parempaa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta miesten rinnalla. En tiedä miten täällä suhtaudutaan osa-aikatyöhön, mutta se näyttäisi ihanteelliselta vaihtoehdolta tässä yhteiskunnassa ulkopuolisen silmin katsottuna.

Toisaalta esimerkiksi pohjoisen Casablancan miljoonakaupungissa naiset käyvät työssä miestensä rinnalla ja miehet osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon kuin missä tahansa länsimaassa. Juuri lastenhoito voikin muodostua kynnyskysymykseksi työelämään lähtemisessä. Kunnallista päivähoitojärjestelmää ei ole ja yksityisten päiväkotien taso on vaihtelevaa. Usein ratkaisua etsitään isovanhemmista ja on onnenpotku, jos sellainen mahdollisuus on.

* * *

Vaikka yhteiskunta tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia tyttöjen kouluttautumiseen myös etä- tai itseopiskeluna sekä kaupungissa että maaseudulla, niin tiedonkulku on usein olematonta ja luulo monestikin tiedon väärti. Yksityistämisen ihannointi on sudenkuoppa, joka tuo kännykän ja Internet-yhteyden kaukaisimpiinkin vuoristokyliin ja pikkukaupunkeihin asti, mutta kansanvalistus ja -sivistys ei kulje käsi kädessä bisneksen kanssa. Paljon vastuuta tyttöjen – ja poikien – lukutaidon ja ammatillisen koulutuksen edistämisestä jääkin kolmannen sektorin harteille. Yksityinen sektori tarjoaa koulutusta niille joilla on rahaa ja vapaaehtoisjärjestöt, usein ulkomaisten kontaktien tuella, huolehtivat vähäosaisista, köyhistä, työttömistä, lukuisista avioerolapsista ja kadun kasvateista.

Vieraillessani Rabatissa sijaitsevassa ISESCOssa (The Islamic Educational, Scientific and Cultural Organisation), sain aimo annoksen luettavaa tyttöjen koulutukseen ja naisten aseman parantamiseen tähtäävästä valistuksesta. Tavoitteena on islamilaisen kulttuurin pohjalta poistaa ja ehkäistä uudistusten ja perinteiden välistä yhteentörmäystä kaikessa opetussuunnitelmatyössä kaikilla koulutustasoilla. Lukiessani näitä kirjoja en voi olla toteamatta, kuinka paljon meillä on toinen toisillemme annettavaa ja saamista. Täällä saan päivittäin muistutuksia lähimmäisistä huolehtimisesta, vähästäänkin jakamisesta, toisen hyvinvoinnin asettamisesta oman edun edelle, kiireettömyydestä; monista arvoista, jotka olin jo unohtanut. Kun tämä vielä ulottuu viranomaistasolle, niin hyvinvointi on taattu.

Meillä on paljon opittavaa toisiltamme, hyvien käytäntöjen vaihtamista ja innovatiivisia ratkaisuja. Molempiin suuntiin!

Leena-Maija Talikka on vuorotteluvapaalla ja Marokossa, jossa mm. opiskelee arabiaa ja tutustuu paikalliseen ammatilliseen koulutukseen; hän on myös Marokon ystävät Suomessa –yhdistyksen puheenjohtaja