Pitävätkö stereotypiat paikkansa?

Ihmisten mielissä syntyy toisista ihmisistä tietty mielikuva heti ensi tapaamisella. Tällainen pikaisesti syntynyt mielikuva muuttuu helposti stereotypiaksi - kaavamaiseksi käsitykseksi, jolla yleistetään kaikkia samaan ryhmään kuuluvia. Meillä suomalaisilla on mielessämme venäläisen stereotyyppi, joka on "hälläväliä" tai "soromnoo"-tyyppi, kestää valtavan määrän vodkaa, on tavattoman vieraanvarainen ja ylitsevuotavan ystävällinen.

Venäläisten mielikuvat suomalaisista - ainakin venäläisten suomalaisvitsien mukaan on, että olemme totisen harvapuheisia, persoja viinalle ja hulluja saunojia, valtavan ahkeria, mutta hieman yksinkertaisia.

Samalla tavoin yleistyvät varmoiksi tiedoiksi yksittäiset tapaukset ja jäävät elämään yhtä sitkeästi kuin tarinat joulupukista. Esimerkiksi venäläiset turistit Suomessa käydessään käyvät ostoksilla valintatalossa sekä hotellien tai kylpylaitosten saunoissa, joita kukaan itseään kunnioittava suomalainen ei saunaksi sano, vaan hikoiluhuoneeksi. Siksi venäläiset uskovat vakaasti, että aito suomalainen sauna on kuuma ja kuiva, eikä siellä heitetä lainkaan löylyä, tai että Suomessa vallitsee kieltolaki, kun valintatalossa ei ole pilsneriä väkevämpää juomaa.

Satuimme paikalle, kun erään pienen venäläisen kaupungin lomakylässä vietettiin uuden saunan avajaisia. Rakennus oli komea hirsitalo, jonne meidät kutsuttiin kokeilemaan heidän uutuuttaan - suomalaista saunaa. Lauteet, lattiat ja seinät oli tehty "aitoon suomalaisen tapaan" koivupuusta ja kun sauna oli kuumennettu yli 100-asteiseksi, ei kenenkään ahteri tai jalkapohjat sietäneet kuin äkkinäisen käynnin sisällä laudeliinoista huolimatta, eikä löylyn lyöminen tullut mieleenkään. Isännät kertoivat, että heillä on samassa rakennuksessa myös venäläinen sauna, jonka toki halusimme myös nähdä. Siellä oli suuri kertalämmitteinen pönttökiuas, ukot heittivät kiukaalle vettä ja vihtoivat suurilla koivuvihdoilla. Isännät vaikuttivat vähän pettyneiltä, kun vakuutimme, että heidän venäläinen saunansa on mitä tyypillisin suomalainen sauna - saunaperinnehän on meillä yhteinen.

Vaikka yritämme vakuuttaa, että ei pidä luoda mielikuvia kokonaisesta kansasta yhden esimerkin perusteella eikä yleistää sitä kaavamaiseksi stereotyypiksi, niin käytännön elämässä, etenkin kun asutaan oman kulttuuriympäristön ulkopuolella, nämä stereotyypit kuitenkin putkahtelevat esiin milloin missäkin. Kerronpa muutamia tositapahtumia, joihin olen matkani varrella törmännyt:

Muuan Pietarissa vakinaisesti asuva suomalainen oli muuttanut vasta valmistuneeseen uuteen taloon. Rakentajayhtiön edustajat tulivat suorittamaan lopputarkastusta ja kyselivät, onko asukkaalla jotain valittamista. Suomalaisasukas sanoi muuten olevansa tyytyväinen, mutta kun vessan ja kylpyhuoneen ovet ovat vierekkäin, niin niiden välissä olevasta valokatkaisijasta vessan valo syttyy kylpyhuoneen puoleisesta nappulasta ja päinvastoin. Tarkastaja kokeili nappuloita ja katsoi asukasta hölmistyneenä: miksi te oikein valitatte, nehän toimivat!

Suomalainen työmies oli mennyt venäläisen naisen kanssa naimisiin ja muuttanut Moskovan lähelle erääseen pikkukaupunkiin. Hänelle löytyi työpaikka paikallisen tehtaan varastosta ja ensimmäisenä päivänä esimies antoi tehtävän, että nuo säkit pitäisi siirtää tämän päivän aikana lastauslaiturille. Suomalainen sylkäisi kämmeniinsä ja ryhtyi töihin - parin tunnin kuluttua kaikki säkit oli siirretty. Silloin työkaverit tulivat varoittelemaan, että annas hieman hiljentää vauhtia, muuten meidän kaikkien päivänormeja nostetaan.

Suomalainen kirvesmies oli lähetetty keikalle erään venäläisen kaupungin kulttuuritalolle, jossa piti pian avattaman Suomi-päivät ja niitä varten rakentaa näyttelytelineet. Puutavara oli valmiina paikalla. Kirvesmies toi mukanaan sähköiset työkalunsa, koottavan työpenkin ja ryhtyi työhön. Vähitellen koko kulttuuritalon muu toiminta keskeytyi ja kirvesmiehen ympärille kertyi sankka ihailijoiden joukko katsomaan hänen työntekoaan. Hyllystöt olivat iltaan mennessä valmiit ja vasta sen jälkeen väki hajaantui ja talon normaalitoiminta elpyi.

Venäläinen pariskunta oli kutsuttu keski-ikäisen suomalaispariskunnan luo kylään. Istuttiin ja juteltiin niitä näitä, televisio oli päällä ja sieltä löytyi aina uutta jutun juurta. Lopulta emäntä kutsui kahvipöytään, oli varta vasten leivottua tuoretta pullaa, sun seitsemän sorttia pikkuleipiä ja suuri omatekoinen mansikkakermakakku. Kahvin kera oli tietenkin makeaa suomalaista lakkalikööriä. 3-4 kahvikupillisen jälkeen siirryttiin jälleen olohuoneeseen juttelemaan, kunnes vieraiden mielestä olikin jo aika palata hotelliin. Kyläpaikasta päästyään venäläinen pariskunta suunnisti kuitenkin ensi töikseen ravintolaan syömään, sillä venäläiseen tapaan ennen kylään menoa ei syödä, koska kylässä käyntiin kuuluu syöminen, juominen, laulaminen ja tanssiminen. Ei ihme, että eräs jo kauan Suomessa asunut venäläinen ystäväni huokaisikin, että venäläiset hautajaisetkin ovat hauskempi tilaisuus, kuin suomalaiset häät.

Stereotyyppejä, stereotyyppejä, en kai minä ainakaan syyllisty sellaisten rakentamiseen!