Campus-logo
arkisto
palaute
toimitus
tekstiversio
CIMOn verkkolehti 11.12.2003
Pääkirjoitus
Kyllä pohjoismainen yhteistyö on mukavaa
Artikkelit
Nordplus 2004
Kulttuuri voi yhdistää laajentuvaa unionia
Koko koulun Comenius-hanke
Suomen nuorisotyön tärkeä työkalu
Erilaista koulutusta
Mitä eurooppalaisella koulutusyhteistyöllä saavutetaan?
Suomalais-venäläinen korkeakouluseminaari Pietarissa
Barentsin hyvä henki kantaa
Kolumni
Lähikuvassa
 
Makasiini
CIMOlta kysyttyä
Yleisönosasto
>> Takaisin etusivulle

Erilaista koulutusta Nuoriso-ohjelmassa

Teksti: Ahto Külvet
Kuvat: Ilja Gorohhov



Verkostoitumista seminaarin aikana

Suomen ja Viron kansalliset Nuoriso-ohjelman toimistot järjestivät 4.-6. lokakuuta 2003 raja-alueyhteistyön merkeissä koulutuksen/kontaktiseminaarin venäjänkielisille nuorille ja venäjänkielisten nuorten parissa toimiville nuorisotyöntekijöille. Yhteensä oli osallistujia 30, noin puolet Virosta ja puolet Suomesta.

Kouluttajina olivat mukana Tuuli Raamat-Haapakoski FENIXistä ja Oleg Vares Virosta, lisäksi seminaariin osallistuivat niin Suomen kun Viron toimiston ryhmätapaamis-alaohjelmasta vastaavat.

Ryhmätapaamisiin kannustetaan osallistumaan etenkin niitä nuoria, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet kansainväliseen nuorisovaihtoon. Etusija on erityisryhmillä, joilla on muita nuoria huonommat mahdollisuudet osallistua nuorisovaihtoon esimerkiksi taloudellisten, sosiaalisten tai maantieteellisten syiden, vammaisuuden tai sairauden vuoksi. Tällä kertaa kohderyhmänä olivat venäjänkieliset nuoret tai heidän parissaan toimivat - onhan tämä ryhmä suurin vähemmistö molemmilla puolilla Suomenlahtea.

Koulutuksen päämääränä oli löytää kumppaneita tulevaisuuden ryhmätapaamisprojekteille ja ylittää ”lomakekauhu”, joka on aika yleistä, sillä lomaketta ei ole saatavalla osallistujien äidinkielellä eli venäjäksi.

Koulutus alkoi Fenixissä tutustumalla paikallisen nuorisotalon toimintaan ja tiloihin. Illan mittaan kaikki osallistujat tulivat tutuiksi ja matka jatkui Vuorilahden Kurssikeskukseen Helsingin kupeeseen, jossa jatkettiin tutustumista toisiinsa ja osallistujien taustaorganisaatioihin.

Koulutuksen aikana oli paljon simulaatiopelejä, joissa Nuoriso-ohjelman edustajat olivat jokapäiväisessä roolissaan neuvonantajina. Kansalliset toimistot neuvoivat vain ”virallisilla” kielillä - eli Suomen toimisto suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, ja Viron toimisto viroksi tai englanniksi - mikä peilaa myös tilannetta molemman maan kansallisissa toimistoissa.

Lomakekauhun ylittämisen menetelmäksi oli keksitty ”hiekkakakkumuotti”, joka sai paljon kiitoksia osallistujilta. Muottia käytettiin koulutuksen aikana simulaatiopelissä, jossa lomake/muotti edusti lomaketta, jolla hyvät ideat saatiin muotoiltua kakuiksi eli hienoiksi ryhmätapaamisprojekteiksi. Samalla ymmärrettiin, että se, mitä lomakkeessa pyydetään, on tärkeää ryhmätapaamiseen valmistautumisen kannalta ja täynnä vinkkejä siitä mitä pitäisi ottaa huomioon ryhmätapaamista suunnitellessa.


Kouluttajat ja hiekkakakkumuotit

”Mikä on kulttuurisanne tärkeintä” oli kysymys, joka herätti kiivasta keskustelua - vodka ja sauna olivat muun muassa suosikkeja, samalla selvisi, että kaikki osallistujat ovat taustaltaan hyvin erilaisia, olihan mukana mari, mordvalainen ja udmurti, ja suomalaisten osallistujista pari oli muuttanut Suomeen Virosta.

Illempana osallistujat jaettiin ryhmiin, ja he saivat tehtäväkseen valmistella tulevaa ryhmätapaamista muokatulla ryhmätapaamislomakkeella - kello 19:00 oli viimeinen lomakkeen jättöaika, ja avoinna olivat niin Viron kun Suomen kansalliset toimistot.

Yhteinen illanvietto sujui lämpimissä tunnelmissa - osallistujia yhdisti ainakin yhteinen laulukulttuuri - yhteislauluja laulettiin aamumyöhään ja kaikki sanat osattiin ulkoa, tulipa osallistuja mistä maasta tahansa.

Koulutus loppui seuraavana aamupäivänä CIMOn tiloissa, jossa kaikki saivat palautetta täyttämistään hakemuksista ja tietoa kumppanihakumahdollisuuksista. Hakemukset olivat todella laadukkaita, jopa niin hyviä että pari olisi saanut heti tukea, jos ei olisi käytetty muokattuja lomakkeita!

Osallistujien palautteen mukaan kyseessä oli paras koulutus kiitos luovien menetelmien, samalla kiitettiin sitä, että koulutus vedettiin osaksi venäjäksi, ja venäjän kielen taitoa oli kaikilla kouluttajilla, niinpä apua sai tiukan paikan tulleen.

Tulosta
Tulosta
ISSN 1458-9907 © Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO, PL 343, 00531 Helsinki, puh. (09) 7747 7033 (vaihde), fax (09) 7747 7064