|
>> Takaisin etusivulle
Eksotiikkaa konepajalla – kokemuksia ulkomaisista harjoittelijoista
Teksti: Tiina Lehmusvaara, tiedotustoimittaja / CIMO
Kuvat: Miilukangas Ky:n kuva-arkisto
 
Miilukangas Ky on raahelainen monialayritys, joka on vajaassa 40 vuodessa laajentunut pienestä LVI-alan perheyrityksestä 200 henkilöä työllistäväksi konserniksi. Konsernin emoyhtiö kuuluu laajuutensa, konekantansa ja liikevaihtonsa puolesta Suomen suurimpiin tilauskonepajoihin. Sen vahvaa aluetta ovat vaativat koneistukset ja teräsrakennetyöt sekä suuret ja painavat rakenteet. Konsernin toimintakenttään kuuluvat lisäksi rakentaminen, putkipinnoitus ja karkaisu. Miilukangas Ky on tarjonnut jo neljänä peräkkäisenä kesänä harjoittelupaikan ulkomaiselle tekniikan alan opiskelijalle. Harjoittelijoiden yhteyshenkilönä toimiva Matti Hippeläinen kertoo, millaisia kokemuksia harjoittelijan kanssa työskenteleminen on antanut.
Kaikki Miilukangas Ky:n harjoittelijat ovat tulleet tekniikan alan kansainvälisen IAESTE-ohjelman kautta.
Ensimmäisten kolmen kesän harjoittelijat ovat olleet konetekniikan insinööriopiskelijoita Ghanasta, Thaimaasta ja Puolasta. Viime kesänä yhtiössä harjoitteli perulainen Piero Anticona Tello, joka oli juuri valmistunut kone- ja sähkötekniikan insinööriksi Liman teknillisestä yliopistosta. Harjoitteluaika on pidetty 3 kuukauden mittaisena, jolloin harjoittelijan luparuljanssi on jäänyt mahdollisimman pieneksi. Harjoittelijathan eivät tarvitse työlupaa, mutta vielä viime keväänä voimassa olleen vanhan ulkomaalaislain mukaan 3 kuukautta pidempää maassaoloa varten vaadittiin oleskelulupa. Nyt oleskelulupa tarvitaan aina. Matti Hippeläisen mielestä harjoittelijan tulo ei aiheuta kohtuutonta paperisotaa työnantajallekaan: työtä kertyy lähinnä paikkatarjouksen ja harjoittelunjälkeisen palautteen kirjoittamisesta valmiille lomakkeelle sekä palkkahallinnosta ja harjoittelutodistuksista.
Kysymyksiä ja vastauksia
Millaisia odotuksia tai tavoitteita teillä oli ulkomaista harjoittelijaa palkatessanne?
Ajatuksena oli palkata yritykseen harjoittelija, jonka kanssa voi puhua englantia ja parantaa kielitaitoa. Halusimme, että harjoitteluajan työkieli olisi englanti, joka on meillä vieraista kielistä se parhaiten osattu. Yrityksessä on myös ollut kiinnostusta tutustua harjoittelijoiden kautta vieraisiin kulttuureihin ja luoda pitemmällä tähtäimellä suhteita ulkomaille. Saattaahan käydä, että nämä vastavalmistuneet insinöörit sijoittuvat kotimaassaan joskus korkeisiinkin asemiin, jolloin positiiviset muistot harjoitteluyrityksestä ja Suomesta ovat mitä parhainta suhdetoimintaa.
Millaisia kriteerejä käytitte harjoittelijan valinnassa?
Halusimme, että harjoittelija on tekniikan alan opiskelija ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta – tai jo valmistunut. Minkään tietyn opintosuunnan tai opintojen erikoistumisalueen mukaan emme ole harjoittelijoita hakeneet, koska harjoitteluajan työtehtävät eivät ole sitä vaatineet. Emme ole myöskään rajanneet paikkatarjousta tiettyyn maahan, vaan olemme hakeneet laajemmin maanosan mukaan. Tavoitteena on ollut, ettei harjoittelija olisi ihan naapurista, koska kaukaisemmasta kulttuurista tuleva harjoittelija tuo oman mielenkiintonsa asiaan.
 Viime kesän harjoittelija perulainen Piero Anticona Tello oli tuore kone- ja sähkötekniikan insinööri
Millaisia tehtäviä harjoittelijoilla on ollut ja miten he ovat niistä suoriutuneet?
Meillä on ollut tavoitteena, että harjoittelijalla olisi kesän aikana mahdollisuus työskennellä yrityksen jokaisella tuotanto-osastolla ja tutustua niiden prosesseihin. Ellei mitään harjoittelijalle soveltuvia erityisprojekteja ole meneillään, tehtävät ovat normaaleja prosessien tuotantotöitä. Eri maiden teknillinen koulutus saattaa poiketa melkoisestikin suomalaisesta ja harjoittelijan valmius käytännön työtehtäviin voi vaihdella. Siksi ulkomaiselta harjoittelijalta ei odoteta yhtä suurta työpanosta kuin esimerkiksi suomalaiselta kesätyöntekijältä, vaan tärkeintä on tutustuminen yritykseen, sen toimintoihin ja suomalaisen työelämän käytäntöihin.
Tässä mielessä harjoittelija on oman työpanoksensa ja tietämyksensä mukanaan tuova vieras, joka on kesänmittaisella tehdaskierroksella tutustumassa yritykseen. Oikeastaan ulkomaisen harjoittelijan vastaanottava yritys on koko oman teollisuudenalansa edustaja ja siksikin harjoittelujakso tulisi hoitaa kaikin puolin mallikkaasti.
Kaikki harjoittelijamme ovat suoriutuneet tehtävistään hyvin. Toisinaan harjoittelijat ovat ”ylikoulutettuja” ja työkokemustakin on enemmän kuin tarpeeksi, mutta tämänkaltaisen harjoittelun motivaatiotekijät ovat erilaiset. Oman tärkeän osansa niissä muodostaa harjoittelijan oma kiinnostus uuteen kulttuuriin, maahan ja sen ihmisiin.
Miten harjoittelija sopeutui suomalaiseen työyhteisöön?
Harjoittelijat ovat sopeutuneet hyvin heti harjoittelun alusta alkaen. Tähän on varmasti vaikuttanut se, että olemme käyneet asioita läpi sähköpostitse jo hyvissä ajoin ennen hänen tuloaan Suomeen: kesän harjoitteluohjelma, millaisia työtehtäviä on luvassa ja niin edelleen. Olen laittanut mukaan myös linkkejä mm. Raahen kaupungin Internet-sivuille ja Suomi-tietoutta sisältäville sivuille, jotta harjoittelija saisi aavistuksen siitä mitä on odotettavissa. Harjoittelijat ovat tietysti myös voineet kysyä paikallisista olosuhteista ja tavoista. Kauempaa tulevat ovat kysyneet esimerkiksi säähän ja tarvittavaan vaatetukseen, työvaatekäytäntöön, käytössääntöihin ja paikalliseen vapaa-aikakulttuuriin liittyviä asioita. Eikä täällä meneillään oleva vuodenaikakaan ole välttämättä tiedossa, jos harjoittelija itse asuu päiväntasaajan eteläpuolella.
Kaikki harjoittelijamme ovat olleet motivoituneita ja kiinnostuneita omaksumaan yrityksen ja suomalaisen työelämän käytännöt, sekä innokkaita osallistumaan esimerkiksi erilaisiin kehitysprojekteihin, kun sellaisia on ollut tarjolla.
Kun harjoittelijoita käy yrityksessä eri puolilta maailmaa, huomaa myös eri kulttuureille ominaiset luonteenpiirteet. Afrikkalaisen välittömän iloisuuden erottaa helposti itämaisesta kohteliaasta varautuneisuudesta ja etelä-amerikkalaisen tunteikkuuden virallisemmasta keskieurooppalaisuudesta.
Millaista hyötyä harjoittelijasta teille oli?
Yrityksellemme hyöty on varmaankin tullut enemmän sosiaaliselle ja imagopuolelle kuin suoranaisella työpanoksella mitaten. Harjoittelijoiden tuoreen koulutuksen kautta saatua alan uusinta tietämystä hyödynnämme toki tilaisuuden tullen, samoin jos harjoittelijoilla on esittää ideoita toimintamme kehittämiseksi. Henkilöstön kannalta kesäharjoittelija tuo vaihtelua ja kansainvälisyyttä työilmapiiriin siinäkin mielessä, että harjoittelijat pyritään saamaan mukaan yrityksen virkistystoimintaan ja vapaa-ajan tapahtumiin, jolloin on mahdollisuus saada kontakteja yrityksen kaikkiin henkilöstöryhmiin. Ja kielitaito on kohentunut ainakin niillä, jotka ovat päivittäin tekemisissä harjoittelijan kanssa.
Ulkomaiset harjoittelijat tukevat omalta osaltaan myönteisen yrityskuvan rakentamista. Harjoittelijan palkkaaminen on nostanut yrityksen profiilia esimerkiksi paikallisissa tiedotusvälineissä julkaistujen juttujen myötä. Yrityksen tunnettavuuteenkin sillä voi olla vaikutusta: vuonna 2003 IAESTEn toimintaan osallistui 90 suomalaista yritystä, joista Miilukangas Ky oli yksi. Tietysti harjoitteluun osallistuminen rakentaa yrityksen imagoa virkeänä ja aktiivisena työnantajana myös oman henkilöstön mielissä.
 Matti Hippeläinen toimii harjoittelijoiden yhdyshenkilönä Miilukangas Ky:ssä
* * * * *
Lisää tietoa ulkomaisen harjoittelijan palkkaamisesta löytyy
CIMOn verkkopalvelusta.
 Tulosta
|
|