Kirsi-Marja Marnela, Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö

Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Kirsi-Marja Marnela aloitti nykyiset työtehtävänsä juuri silloin, kun kansainväliset henkilövaihdot ja koulutusohjelmat tulivat suomalaiseen yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan. 15 työvuoteen mahtuu monta merkittävää käännekohtaa, jolloin on voinut suorastaan kuulla historian siipien havinaa. Nyt Marnela on henkilökohtaisessa elämässään uuden asian kynnyksellä, sillä hän jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Kirsi-Marja Marnela on koulutukseltaan filosofian tohtori, biokemian dosentti. Työsuhde Tampereen yliopistoon alkoi v.1972 biolääketieteen laitoksen opettajana ja tutkijana. Kansainväliset suhteet olivat kuvioissa alusta saakka jo tieteenalan luonteen takia: menetelmissä ajan tasalla pysyminen edellytti kansainvälisiin konferensseihin osallistumista, työskentelyjaksoja ulkomailla, vierailuja ja vieraiden vastaanottamista. Niinpä hyppy laitokselta yliopiston keskushallintoon ei ollut niin pitkä kuin saattaisi kuvitella. ”Uudessa tehtävässä oli paljon samanlaisia elementtejä kuin entisessä” , kertoo Marnela. ”Esimerkiksi ero tieteellisen konferenssin ja vaikkapa EAIE-järjestön (European Association for International Education) tilaisuuksien välillä on vain substanssissa, formaatti ja toimintaperiaatteet ovat samanlaisia. Minulle siirtyminen kansainvälisten asioiden toimistoon oli oikeaan kohtaan osunut tilaisuus vaihtaa koeputket ihmisiin. Vaikka olenkin äärimmäisen innostunut tieteestä, minussa on myös ihmisten parissa viihtyvä puoleni.”

Mullistusten 90-luku

Marnela aloitti kansainvälisten asioiden suunnittelijan virassa v.1989. Työskentelyn alkuvuosiin osuu monta merkittävää käännekohtaa alalla. Suomalaiset pääsivät mukaan EU:n koulutusohjelmiin ja pohjoismaista yhteistyötä viriteltiin Nordplus-ohjelman avulla. Yliopistolla vilisi vieraita ja sopimuksia solmittiin. Yhteistyön käyntiin saaminen ei ollut helppoa, sillä esimerkiksi EU:n vanhoihin jäsenmaihin verrattuna suomalaiset aloittivat työnsä tyhjästä. Eurooppalainen verkostoyhteistyö käynnistyi, kun EAIE perustettiin v.1989. Ensimmäisen konferenssin avajaiset Amsterdamissa ovat jääneet Marnelan mieleen, sillä niiden tunnelmaa sävytti tunne siitä, että jotakin historiallista oli tapahtumassa. Marnela muistaa erityisellä lämmöllä myös CIMOn perustamisen. ”CIMOlla on ollut alusta saakka suuri merkitys tämän työn ja ammattikunnan kehittämisessä. Missään muualla ei ole ollut niin saumatonta yhteistyötä kuin CIMOlla ja suomalaisilla kv-ihmisillä. Emme olisi tässä tilanteessa emmekä nykyisissä vaihtoluvuissa ilman sitä.”

Koko 90-luku on ollut suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymisessä kasvun ja laajenemisen aikaa. Se on näkynyt hyvin konkreettisissa asioissa: ”Kansainvälisten asioiden henkilöstön virat on perustettu juuri 90-luvulla, mikä näkyy Tampereellakin. Kun aloitin, työparinani oli opintosihteeri. Nyt yksikössämme työskentelee 6 vakinaista henkilöä ja tällä hetkellä 2 harjoittelijaa. Laajeneminen näkyy myös ulkomaisten opiskelijoiden määrässä. 90-luvun taitteessa täällä opiskeli parikymmentä amerikkalaista ISEP-opiskelijaa. Nyt kirjoilla on lähes 700 ulkomaista tutkinto- ja vaihto-opiskelijaa.”

Verkostoyhteistyössä on voimaa!

Verkostot ovat kansainvälisessä toiminnassa se alue, jota Marnela soisi hyödynnettävän enemmän. ”Hyvä verkosto on aina enemmän kuin osiensa summa. Suomessa tämä on luonteva tapa toimia, sillä suomalaiset korkeakoulut eivät kansainvälisillä markkinoilla kilpaile keskenään. Korkeakoulumme ovat omaleimaisia ja kaikilla on omat vahvuusalueensa, joten kisaan ei ole tarvetta.”

Viimeisessä EAIE-konferenssissa Marnelalle luovutettiin järjestön ensimmäinen Best Practice –palkinto. Perusteluissa kiiteltiin sitä, että Marnela on alusta saakka korostanut kansallisella tasolla tehtävän yhteistyön merkitystä. ”Ensimmäinen yhteistyöverkosto oli CIMOn perustama kontaktiryhmä, jossa pureskeltiin alkuvaiheen ongelmia, pohdittiin arvoja ja laatukysymyksiä – asioita jotka ovat ajankohtaisia edelleen”, muistelee Marnela. ”Nykyinen yhteistyö ja mm. kansainvälisten asioiden päälliköiden aivoriihi polveutuvat juuri kontaktiryhmästä”.

Marnelalla on hyviä kokemuksia myös alueellisesta verkostoyhteistyöstä, jota on tehty esimerkiksi Tampereen miljoonapiirin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen voimin jo 7 vuotta. Juuri nyt on ajankohtaista vierailu virolaisiin korkeakouluihin, joihin otetaan kontaktia nimenomaan verkostona. Tampereen alueen korkeakoulut tekevät omaa yhteistyötään, josta on selvää synergia-etua. ”Hyvä esimerkki on Studying in Tampere –hanke, jonka tarkoituksena on koota tamperelaiskorkeakoulujen vieraskielinen opetus samalle tarjottimelle. Tänne tulevat vaihto-opiskelijat saavat valita kursseja eri korkeakouluista omien kiinnostustensa mukaan. Valinnanvara kasvaa, mikä lisää Tampereen vetovoimaa opiskelijoiden näkökulmasta.”

Uusia haasteita

Maisteriohjelmien kehittämistä pidetään yleisesti suurena haasteena yliopistoille. Marnelan mielestä olisi järkevämpää suunnata resursseja tohtoriohjelmien rakentamiseen. ”Maisteriohjelmissa on aina se vaara, että niitä käytetään ponnahduslautana. Haetaan täältä ilmainen koulutus, jolla pääsee mielekkääseen työhön muualle. Maistereiden toivotaan rikastuttavan suomalaista työelämää, joka ei kuitenkaan ole valmis heitä vastaanottamaan. Tilanteen korjaamiseksi vaaditaan aivan muuta kuin akateemista työtä. Yliopistojen kannattaa panostaa tohtoriopiskelijoihin, jotka ovat täällä ainakin väitöskirjan tekemisen ajan, sillä siihen työhön sitoudutaan eikä sitä jätetä kesken.”

Toisaalta maisteriohjelmat tuovat hyvää mieltä: Tampereen yliopisto on mukana hyväksytyssä Erasmus Mundus –maisteriohjelmassa ja Mundus on Marnelan mielestä kiinnostavinta, mitä kansainvälisen koulutuksen kentällä juuri nyt tapahtuu. ”Se on uusi ja moniarvoinen ohjelma, joka sisältää tavallaan koko yliopistomaailman pienoiskoossa: haut, valinnat, opinnot ja valmistumisen, todistukset ja hyväksymisasiat. Miten ohjelmaa markkinoidaan kolmansissa maissa ja kenen partnereille, kun mukana on vain hyviä yliopistoja laajoine suhteineen? Onhan lottovoitto saada Mundus–opiskelupaikka oman yhteistyöyliopiston opiskelijalle.”

Myös suomalaisopiskelijoita pitää saada lähtemään maailmalle. Tampereen yliopiston opiskelijoita kiinnostavat yhä eksoottisemmat kohteet, joihin ei juuri ole rahoitusta tarjolla: Malesia, Korea, Japani, Kiina, Australia. ”Hyvä vaihtoehto eksotiikan nälkäisille saattaisi olla Turkki”, pohtii Marnela. ”Vierailimme kollega Eila Hirvosen kanssa yhdeksässä turkkilaisessa yliopistossa, ja niiden taso yllätti. Esimerkiksi englanninkielinen opetus ja fasiliteetit ovat edellä suomalaisia, vaikka meidän pitäisi olla näissä asioissa huipulla. Yhteistyötä voidaan tehdä Erasmus-rahoituksella, mutta nyt pitäisi saada yliopistoväki innostumaan asiasta.”

Edessä lopullinen työstä irrottautuminen

Marnelan työtä leimaa se, että tyypillistä työpäivää ei ole. Päällikölle on langennut yksikön vetovastuun lisäksi ”ulospäin suuntautuvia” asiakokonaisuuksia, mm. sopimusten valmistelua sekä edellä kuvattua verkostotyötä. Päivien rakennusaineena ovat kokoukset ja tapaamiset; matkapäiviä kertyy reilut 70 vuosittain. Työ on intensiivistä, mutta siitä on ollut helppo irtautua hyvien unenlahjojen avulla. Aikaeroista ei ole tarvinnut kärsiä ja sopivaan saumaan osutetut torkut ovat auttaneet selviytymään tiukoistakin tilanteista.

”Tämä ei tunnu työltä, tämä on elämää”, toteaa Marnela iloisesti. Työhön on ollut vahva motivaatio, joka on peräisin lapsuus- ja kouluajan kokemuksista. ”Lähdin 5-vuotiaana sotalapseksi Ruotsiin; myöhemmin pääsin koululaisvaihtoon Yhdysvaltoihin. Näistä lähti kipinä kansainväliseen työhön.”

Entä nyt, kun työstä pitäisi irrottautua kokonaan? ”Epäilemättä eläkkeelle siirtymisessä on omat vaikeat kohtansa”, arvelee Marnela. ”Varastossa on kuitenkin paljon positiivisia asioita, joihin ehtii panostaa aivan uudella tavalla: omakotitalo puutarhoineen, vapaa-ajan koti Turunmaan saaristossa, lapsenlapset ja monet lukemattomat kirjat. Kyllä tulevaisuus tuntuu oikeastaan ihan hyvältä!”