Lähikuvassa Viola Čapková,
opettaja-tutkija-kääntäjä

Viola Parente-Čapkován Suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot alkoivat tavallaan sattumalta: hän halusi opiskella englantilaisen filologian lisäksi jotain pohjoismaista kieltä ja opintojen alkaessa prahalaisessa Kaarlen yliopistossa oli tarjolla vain suomi. Suomesta kasvoi ammatti ja intohimo. Nyt Čapková opettaa suomalaisopiskelijoille kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa, valmistelee väitöskirjaansa L.Onervasta ja tšekintää suomalaista kaunokirjallisuutta. Suomen kieli on vaikuttanut myös perhesuhteisiin, sillä puoliso on italialainen suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä.

Čapková valmistui maisteriksi 1990 ja alkoi sen jälkeen opettaa suomalaista kirjallisuutta Prahassa. Samaan aikaan omat opinnot jatkuivat ja hän perehtyi mm. naistutkimukseen Alankomaissa. Suomalaiseen kirjallisuuteen liittyvät apurahat mahdollistivat opinnot Suomessa ja myös Lontoossa, jonne Čapková alun perin aikoi tehdä väitöskirjansa. Lontoosta Čapková siirtyi Helsingin yliopiston kautta Turkuun, jossa aloitti yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen assistenttina v. 2001.

Tutkimuskohteeksi oli kiteytynyt L.Onervan varhaistuotanto: lisensiaatintyö hyväksyttiin Turussa v. 2003 ja nyt on tekeillä väitöskirja. ”Näen Onervan sekä suomalaisessa että laajemmassa viitekehyksessä. Suhteutan hänen tuotantoaan ajan eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin naiskirjailijoihin. Keskeistä on ns. uuden naishahmon rakentaminen. Kysymykset ovat samansuuntaisia, kuin muilla naiskirjailijoilla ja esimerkiksi Onervan kiinnostus ranskalaiseen kirjallisuuteen näkyy. Silti käsittelytapa on hyvin omaperäinen ja esimerkiksi Mirdja-romaani on mielestäni ainutlaatuinen teos.”

Näkökulmia suomalaisen kirjallisuuden opetukseen

Čapková on opettanut turkulaisopiskelijoille mm. kirjallisuuden historiaa ja vetänyt aineopintoihin sisältyvää teoria-praktikumia. Suomalaisen kirjallisuuden vaiheisiin ovat hänen opastuksellaan päässeet perehtymään myös Helsingin yliopiston ulkomaiset vaihto-opiskelijat. Englanninkielinen kurssi on tarkoitettu niille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita, mutta eivät pysty seuraamaan suomenkielistä opetusta.

Čapková on tehnyt yhdessä puolisonsa Antonio Parenten kanssa useita opetusvierailuja Firenzen yliopistoon, jossa kiinnostus Suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelua kohtaan tuntuu vain kasvavan. Čapková on pitänyt kursseja mm. Kalevalasta ja Toiseudesta suomalaisessa kirjallisuudesta; Parente on puolestaan opettanut kääntämistä. Kurssit tukevat toisiaan, sillä esimerkiksi Toiseus-kurssiin liittyviä tekstejä käännettiin ja hiottiin Parenten johdolla. Pariskunta uskoo, että opiskelijoiden joukossa kasvaa erinomaisia kääntäjiä.

Čapková ja Parente saivat viime vuonna Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen FILIn kääntäjäpalkinnon mm. ansioistaan uuden kääntäjäpolven kasvattamisessa. Huomioiminen tuntui mukavalta, sillä kumpikin haluaa auttaa nuoria kääntäjiä alkuun urallaan. Čapková kertoo käännösantologiasta, jota Parente kokoaa opintojensa loppuvaiheeseen edenneiden opiskelijoiden kanssa. ”Verkkoversiona ja toivon mukaan myös painotuotteena julkaistava kokoelma sisältää opiskelijoiden kääntämiä tekstejä. Kun he aikanaan hakevat töitä tai tarjoavat kustantajille käännöksiään, he voivat käyttää julkaisua käyntikorttinaan ja näyttää, että tällaisessa ollaan jo oltu mukana.” Čapkoválla on kokemuksia samantyyppisten antologioiden toimittamisesta myös Prahan ajoilta.

”Käännöstöiden on puhuteltava myös tutkijaa minussa”

Myös Čapková on aikanaan saanut arvokasta tukea vanhemmilta kollegoiltaan. Hän ihmettelee joidenkin kääntäjien intoa oman reviirinsä vahtimiseen. ”He haluavat olla ainoita kääntäjiä omalla kielialueellaan, missä ei ole mitään järkeä. Mitä enemmän on kääntäjiä, sitä enemmän kirjoja myös julkaistaan. Näkyvyys lisää lukijoiden määrää, mikä taas kasvattaa kysyntää. Kaikki hyötyvät kentän laajenemisesta!”

Omalla kääntäjänurallaan Čapková on päässyt niin pitkälle, että voi itse vaikuttaa siihen mitä kääntää. Työlistalla on ollut sekä proosaa – mm. Kari Hotkaisen Buster Keaton ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi – että lyriikkaa, joka on erityisen lähellä kääntäjän sydäntä. Ensimmäinen julkaistu kirja oli v. 1998 ilmestynyt Kasvoni kielessä -antologia, joka sisälsi käännöksiä 60-luvulla syntyneiden suomalaislyyrikoiden runoista.

Čapkován pyrkimyksenä on kääntää kirjallisuutta, joka puhuttelee häntä myös tutkijana. ”Kirjallisuuden tutkijan identiteetti on pääidentiteettini enkä voisi tehdä sellaista työtä, joka ei puhuttelisi minua myös tällä tasolla. Mielestäni kääntäminen on erityisen terveellistä tutkijalle, sillä millään muulla tavalla ei pääse niin syvälle tekstiin. Kääntäjän on mietittävä jokaista sanaa ja jokaista sävyä. Ainakin minun kohdalla paras lopputulos syntyy juuri sellaisesta prosessista, jossa kääntämisen rinnalla tulkitsen ja analysoin teosta.”

Čapkován käsityksen mukaan suomalaista kirjallisuutta tšekinnetään tasaiseen tahtiin. ”Tarkkoja määriä en tiedä, mutta eivät ne tietysti yllä isommilta kielialueilta käännettyjen lukuihin. Julkaisukynnyksen ylittävä kirja on kiinnostava ja löytää lukijansa; se puhuttelee universaalilla tasolla.”

Intohimo kieleen on yhteinen asia

Čapkován suhde kieliin ja erityisesti suomeen on intohimoinen. Se on yhteistä hänelle ja puolisolle, jonka innostus on tosin syntynyt aivan erilaisista lähtökohdista. ”Taustamme ovat erilaisia. Antonio on aikanaan opiskellut Napolissa suomea ja fennougristiikkaa hyvin lingvistisestä ja kielitieteellisestä näkökulmasta. Minä taas olen kirjallisuuden tutkimuksen kautta kiinnostunut ennen kaikkea kielen diskurssitasosta. Määrittelemme kielen eri tavalla, mutta kumpikin tapa näyttää tuottavan yhtä intohimoisia kääntäjiä.”

Pariskunta tapasi jo parikymmentä vuotta sitten suomen kielen kesäkurssilla ja kieleen liittyvät keskustelut ovat olleet antoisa osa arkea alusta saakka. ”Teemme käännöstöissä yhteistyötä tiettyyn rajaan asti, luemme ja kommentoimme toistemme tekstejä. Erityisen kiinnostavaa työ on silloin, kun käännämme samaa tekstiä, esimerkiksi runoa. Pohdimme ratkaisuja ja jopa kiistelemme niistä. Jotkut ratkaisut saattavat olla yhteisiä, mutta lopullisten valintojen kanssa kumpikin seisoo yksin. Kääntäjä on kuitenkin yksin vastuussa lopputuloksesta.”

Suomesta ei ole tullut pariskunnan kotikieltä, sillä Čapková ja Parente puhuvat keskenään tšekkiä tai italiaa. Nyt kieliasiat ovat saaneet aivan uuden ulottuvuuden, sillä perheeseen kuuluu myös 10-kuukauden ikäinen tytär. Ollaan siinä vaiheessa, jossa lapsi oppii ensimmäisiä sanojaan. ”On äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kuinka lapsi oppii kieltä” sanoo Čapková. Nähtäväksi jää, periikö tytär vanhempiensa intohimon kieliin. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä parhaassa tapauksessa hän oppii heti alkuvaiheessa kolme kieltä – äidiltä tšekin, isältä italian ja ympäristöltä suomen.