Sujuvaa suomea kolmessa vuodessa

Vielä viisitoista vuotta sitten suomen kielen oppijan prototyyppi oli ulkomaisen yliopiston opiskelija, joka oli tietoisesti valinnut juuri suomen omaksi erikoisalakseen. Nykyään tyypillisin suomenoppija on Suomeen asettunut maahanmuuttaja, joka tarvitsee maan valtakielen taitoa selviytyäkseen uudessa elinympäristössä: koulutuksessa, työelämässä ja muissa arjen kuvioissa.

Ulkomailla suomen kielen yliopisto-opintoihin vetää kiehtovan kielisysteemin ohella se, että ns. harvinaisempien kielten taitajille on enenevää kysyntää Euroopan työmarkkinoilla ja laajemminkin. Myös Suomen historiaan, talouselämään tai taiteeseen perehtyminen saattaa ohjata suomen opintojen pariin, ja suomalaiset sukujuuret voivat vaikuttaa samoin. Toisaalta kieliopintojen kipinäksi voi riittää vaikkapa suomalainen nettituttavuus tai valovoimainen rockmuusikko, ja kuitenkin paloa riittää niin pitkälle, että suomen kielestä tulee lopulta akateemisen osaamisen ydinalue.

Maahanmuuttajien lähtötilanne on tyypillisesti varsin erilainen. Muuton motiivina on yleensä turvallisuus, toimeentulo, koulutus tai perheen etu, ja suomen kieli on alussa vain välttämättömyys, joka pitää kohdata. Suomen kielen taito on kuitenkin ratkaiseva asia työelämässä, ja sitä tarvitaan myös konkreettisen arjen pyörittämiseen ja ylipäänsä oman paikan löytämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Moni on työllistynyt nimenomaan kielitaitonsa ansiosta; maahanmuuton myötä on itse asiassa syntynyt aivan uusia kielellistä erityisosaamista vaativia työpaikkoja, kuten asioimistulkin ja kieliavustajan tehtäviä.

Vieras ja toinen kieli

Erottelu vieraan kielen ja toisen kielen välillä on jo varsin vakiintunutta: muunkielisessä ympäristössä opittaessa suomi on vieras kieli ja suomenkielisessä ympäristössä opittaessa toinen kieli. Vieras kieli kehittyy opetukseen osallistuen tai itseopiskelumateriaaleja hyödyntäen, kun taas toisen kielen omaksuminen on kieliympäristön ehdoilla etenevä spontaani prosessi, jota opetus voi kuitenkin ratkaisevasti tukea ja nopeuttaa.

Todellisuudessa vieraan ja toisen kielen ero ei ole aina näin selvä. Esimerkiksi vaihto- ja harjoittelumahdollisuuksien laajentumisen ja kulttuurienvälisten kontaktien lisääntymisen myötä useimmat suomea ulkomaisissa yliopistoissa päätoimisesti opiskelevat pääsevät kartuttamaan taitojaan myös Suomeen. Tämä siirtymä vieraan kielen oppijasta toisen kielen oppijaksi näyttää hyvin merkittävältä kokemukselta paitsi kielitaidon myös kielellisen identiteetin kannalta. Eräskin opiskelija kuvasi kasvaneensa Suomessa kielen oppijasta sen käyttäjäksi, ja toinen kertoi olleensa ennen ”tietävä” mutta Suomesta palattuaan myös ”taitava”.

Ulkomailla suomea opiskelevan on nykyään myös mahdollista elää osin virtuaalisessa toisen kielen oppimisympäristössä. Suomenkielisen sosiaalisen verkoston voi onnistua rakentamaan jo melkein missä vain, koska suomalaisia riittää opiskelijavaihtoon ympäri maailmaa – omillekin kursseilleni Budapestiin. Suomalaisia medioita taas voi seurata verkossa: tuoreimmat uutiset näkee tai kuulee suomeksi samaan aikaan maailmalla kuin Suomessakin. Myös reaaliaikainen keskustelu suomenkielisten tuttavien kanssa toimii sekä kirjoittaen että puhuen, jos suinkin on mahdollisuus omaan tietokoneeseen ja nopeaan nettiyhteyteen.

Toisaalta on totta, että toisen kielen perusidea ei käytännössä toteudu edes jokaisen Suomessa asuvan maahanmuuttajan kohdalla. Kaikki eivät omaksu suomea ympäristöstään niin kuin toisen kielen teorioiden valossa voisi odottaa. Tarvetta siihen ei suoranaisesti synny, jos omankielinen yhteisö riittää turvaamaan arjen toimivuuden, eikä kaikkien yhteisöllinen roolikaan suosi tai vaadi kovin runsasta yhteydenpitoa valtaväestön suuntaan. Esimerkiksi niillä naisilla, joiden päivät täyttyvät lasten tai vanhusten hoivaamisesta perhepiirissä, ei välttämättä ole edes ajallisia resursseja muuhun.

Suomenkielisessä yhteiskunnassa voi siis luovia niinkin, että suomesta ei lopulta tulekaan toista kieltä – jokapäiväistä viestintävälinettä oman äidinkielen rinnalle. Yksi esimerkki tästä ovat myös ne vaihto-opiskelijat, jotka viettävät Suomessa kokonaisen lukuvuoden oppimatta montakaan suomen sanaa, koska sosiaalinen verkosto muodostuu vain muista vaihto-opiskelijoista ja englantia suosivista suomalaisista. Moni tosin katuu jälkikäteen sitä, ettei ajoissa avannut aistejaan suomen kielelle ja mennyt tarjotuille kursseille, koska Suomesta jää paljon kokematta ja ymmärtämättä, jos ei hallitse paikallista kieltä.

Oppiminen ottaa aikansa

Unkarissa saan nyt opettaa mm. ryhmää, joka on kolmessa vuodessa yltänyt päätoimisesti opiskellen tasolle, jolla esimerkiksi suomenkielisen opetuksen ja lehtitekstin ymmärtäminen on melko vaivatonta ja oma puhe ja kirjoitus jokseenkin luontevaa. Tuotoksissa on toki vielä moninaista horjuntaa, ja yleiskielen rakenteet ovat hallinnassa selvästi paremmin kuin puhekieli piirteineen.

Tutkimustiedon valossa maahanmuuttajat yltävät jokseenkin vastaavalle taitotasolle asuttuaan Suomessa samat kolme vuotta ja osallistuttuaan ajoittain esimerkiksi työvoimahallinnon kielikursseille. Vahvuusalueet ovat yleensä toiset: heillä puhumisen ja puheen ymmärtämisen taidot kehittyvät suhteessa paremmin ja sujuvuus on tarkkuutta keskeisempää.

Oppiminen ottaa siis joka tapauksessa aikansa – oli kyseessä sitten vieras tai toinen kieli. Varsinaisesti valmista ei kylläkään tule, koska kielenoppiminen on aina elinikäinen prosessi.

Kirjoittaja työskentelee CIMOn lähettämänä vierailevana Suomen kielen ja kulttuurin professorina Budapestissä Eötvös Loránd -yliopistossa.