Koulunkäyntiä jakaantuneessa Bosniassa

Tutkijatohtori Pilvi Torsti Helsingin yliopistosta on perehtynyt konfliktin jälkeiseen elämään Länsi-Balkanilla. Esimerkiksi Bosnia-Hertsegovinassa sodan perua olevat etniset jakolinjat jakavat kansaa edelleen ja vaikuttavat vahvasti myös koululaisten arkeen. Torsti on ollut perustamassa maahan United World Collegea, joka on pieni mutta konkreettinen yritys lähentää alueen ryhmiä toisiinsa.

Pilvi Torsti on tutkinut mm. historian käyttämistä yhteiskunnassa sekä entisen Jugoslavian alueen menneisyyttä ja nykyisyyttä. Hän osaa myös paikallisia kieliä. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana valtaosa työstäni on liittynyt entiseen Jugoslaviaan, erityisesti Bosniaan ja Sarajevoon.”

Kiinnostus syntyi lukiovuosina 1993–95, jolloin Torsti suoritti IB-tutkinnon United World Colleges -järjestön koulussa Italiassa. Koulu sijaitsi lähellä sotaa käyvän Jugoslavian rajaa ja siellä oli paljon oppilaita juuri tältä alueelta. ”Näiden nuorten perheet elivät piirityksen keskellä ja heiltä hävisi kotimaa ilman, että kukaan kunnolla tiesi mitä tapahtui.” Sota konkretisoitui myös vapaaehtoistyössä, jota koulun oppilaat tekivät Italiaan ja Sloveniaan nousseissa pakolaisleireissä. Niihin virtasi väkeä monista hajoavan Jugoslavian osista. Torsti toteaa saaneensa tapahtumiin samanaikaisesti sekä emotionaalisen että älyllisen suhteen: Miten tällaista voi tapahtua? Miten voidaan estää, ettei vastaavaa satu tulevaisuudessa?

Bosnian koulutusjärjestelmä jatkaa Jugoslavian mallia, mutta jakautuneena

Torsti jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, jonne teki myös väitöskirjansa. Gradussaan hän tutki, miten bosnialaisten nuorten käsitykset historiasta vaikuttavat heidän asenteisiinsa ja tulevaisuutta koskeviin odotuksiinsa. Materiaalia kerätessään Torsti asui Bosniassa ja pääsi käytännössä näkemään, millaisia jälkiä v. 1995 päättynyt sota oli jättänyt maan koulujärjestelmään.

Bosnian koulutusta ei ole uudistettu sodan jälkeen: se jatkaa entisen Jugoslavian järjestelmää, mutta jakaantuneena etnisten ryhmien mukaan. Samat ryhmät – ortodoksiset serbit, katoliset kroaatit ja islaminuskoiset bosniakit – elivät ennen sotaa rinnakkain ja sekoittuneena. Oli paljon seka-avioliittoja ja niistä syntyneitä lapsia, jotka pitivät itseään jugoslaaveina. Kaikki puhuivat toisilleen ymmärrettävää kieltä, jota sanottiin serbo-kroatiaksi: nyt puhutaan serbiaa, kroatiaa tai bosniaa riippuen siitä, kenen kanssa keskustelua käydään. ”Bosniassa on kolme opetussuunnitelmaa, kolmet oppikirjat sekä kolme erilaista ja toisilleen vastakkaista versiota historiasta. Tämä ei vaikuta vain ennakkoluulojen tasolla, vaan estää koulutuksen kehittämisen. Käytännössä koulutuksen laatu on romahtanut”, summaa Torsti.

Bosniassa on mm. 14 opetusministeriä vastaavaa henkilöä. Hallinnon pyörittäminen nielee varoja, mikä taas on pois koulujen kehittämisestä. Kaikesta seuraa myös käytännöllisiä ongelmia. ”Pakolaisten on vaikea palata kotiinsa, jos alueella seurataan vain yhtä opetussuunnitelmaa ja perhe edustaakin toista ryhmää. Tai jos alueella asuu useamman ryhmän edustajia, mutta on vain yksi koulurakennus.”


Mostarin UWC-koulun rakennuksessa toimii myös paikallinen lukio kansallisten ryhmien mukaan jaettuine luokkineen. Kuva: Pilvi Torsti.

Mostarin UWC-koulu tuo bosniakit ja kroaatit saman katon alle

Pilvi Torsti on ollut entisen rehtorinsa ja jo 1960-luvulta United World Colleges -järjestössä aktiivisesti toimineen David Sutcliffen kanssa perustamassa UWC-koulua Bosniaan. Hanke alkoi vuosituhannen taitteessa, jolloin väitöskirjaansa aloitellut Torsti kutsuttiin entiseen kouluunsa kertomaan oppilaille uranäkymistään. ”Sutcliffe oli jo aiemmin muussa yhteydessä maininnut, että järjestön tulisi suunnata toimintaansa Balkanin alueelle. Kerroin hänelle omia kokemuksiani Bosnian tilanteesta ja pohdimme yhdessä, mitä asialle voitaisiin käytännössä tehdä.”

Asiaa valmisteltiin usean vuoden ajan. Torsti ehti tehdä väitöskirjansa sekä hankkia Suomen Kulttuurirahastosta rahoituksen hankkeen valmistelutyölle. Nyt oltiin kehittämässä uudenlaista toimintatapaa, jonka lähtökohtana oli kysymys siitä, voitiinko UWC-järjestön jo 60-luvulta saakka keräämää kokemusta sodan vastapuolilla olleiden ryhmien yhteen tuomisesta soveltaa kansallisessa konfliktissa. Vuosien kuluessa keksittiin ja hylättiin lukuisia konseptivaihtoehtoja, tavattiin poliitikkoja ja keskusteltiin mahdollisten rahoittajien kanssa.

Koulun toiminta pyörähti käyntiin vuonna 2006. Sijoituspaikkana oli sodasta pahoin kärsinyt Mostarin kaupunki, jonka arjessa kaksi etnistä ryhmää jo muutenkin etsi tapoja rinnakkaineloon. Koulua on markkinoitu ennen kaikkea hyvätasoisena oppilaitoksena, joka on avoin kaikille. Se on alueen ainoa koulu, jossa saman katon alla opiskelee, asuu ja harrastaa oppilaita eri puolilta entistä Jugoslaviaa. Koska koulun tavoitteena on vaikuttaa paikalliseen yhteiskuntaan, on kansainvälisten oppilaiden osuus tavallista pienempi: noin 60 % oppilaista on paikallisia. Alussa opetuksen laatu haluttiin varmistaa rekrytoimalla kouluun kokeneita UWC-opettajia muista maista. Muun toiminnan rinnalla on ollut systemaattista ja tavoitteellista opettajien koulutusta, jonka seurauksena paikallisten opettajien osuutta on voitu vähitellen kasvattaa.


Koulun ympäristössä näkyvät vielä sodan konkreettiset jäljet. Mostarin kaupunki vaurioitui sodassa pahoin. Kuva: Pilvi Torsti.

Pieniä askelia kohti lähentymistä

Onko hankkeen avulla saatu Bosnian etnisiä ryhmiä lähemmäksi toisiaan? Ainakin pieniä askelia on otettu oikeaan suuntaan. Koulussa on noin 200 oppilasta; ensimmäinen vuosikurssi on valmistunut, kaksi kurssia jatkaa opintojaan. Torsti laskee voitoksi sen, ettei kukaan paikallisista oppilaista ole jättänyt opintojaan kesken, vaikka moni on vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla tekemisissä toisen kansallisen ryhmän kanssa. Samassa talossa toimii myös paikallinen lukio, jossa on kansallisesti jaetut luokat. UWC:sta ajateltiin sillanrakentajaa näiden välille. ”Ryhmien lähentyminen on ollut haasteellisempaa, kuin osasimme odottaa. Yhteistä toimintaa ei synny automaattisesti, vaan se vaatii opettajilta aikamoisia ponnisteluja. He kohtaavat ennakkoluuloja, vastarintaa ja alueen nuorille tyypillistä apatiaa, mitä varsinkin muualta tulleiden oppilaiden on ollut vaikea ymmärtää.”

Mostarin UWC-koulu on määräaikainen pilottihanke, jonka toiminta jatkuu ainakin vuoteen 2010. Ensi vuonna on edessä arviointi, jonka perusteella katsotaan, voidaanko toimintaa jatkaa. Balkanin alueen kannalta jatko olisi hyväksi, mutta globaali talouskriisi asettaa omia paineitaan. Kaikilta osin hankkeen onnistumista on mahdoton mitata. ”Tavoitteena on ollut saada aikaiseksi toimintamalli, joka auttaisi bosnialaisia laajempaan koulutusreformiin,” kertoo Torsti. ”Samalla UWC-järjestö on saanut kokemusta konfliktin jälkeisen koulutuksen järjestämisestä. Arvioinnin yhteydessä toivottavasti selviää myös, onko syntynyt jotakin sellaista, jota voisi hyödyntää muuallakin. Alueella tämä on joka tapauksessa ainutlaatuinen hanke, josta saamme jatkuvasti positiivista palautetta työn konkreettisuuden ansiosta.”

Torsti iloitsee siitä, että hanke on herättänyt kiinnostusta poliitikoissa. Suuri kiitos tästä menee hankkeen suojelijalle Elisabeth Rehnille, joka on tehnyt väsymätöntä työtä ja käyttänyt omia suhteitaan saadakseen korkeimman eliitin tietoiseksi asiasta. ”Jonkinlainen mittari on tämäkin: paikalliselle hallinnolle järjestettiin opintomatka naapurimaahan Sloveniaan, joka on uudistanut omaa lukiojärjestelmäänsä IB-tutkinnon avulla. Osallistujien joukossa oli peräti 11 Bosnian opetusministereistä.”