Campus - CIMOn asiakaslehti verkossa
3/2008 5.12.2008 - TEEMANA LÄNSI-BALKANIN MAAT
Pääkirjoitus: Aika kii(t)tää...
Ulla Ekberg / Johtaja / CIMO
Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Campukseen. Jään joulukuun puolesta välistä lomalle ja maaliskuun alusta eläkkeelle.
Haluan käyttää tätä tilaisuutta kiittääkseni kaikkia CIMOn yhteistyökumppaneita ja asiakkaita, joiden kanssa minulla on ollut ilo olla tekemisissä.
Nämä runsaat kaksitoista vuotta, jotka olen ollut CIMOn johtaja, ovat olleet antoisaa ja haastavaa aikaa elämässäni. Kansainväliselle yhteistyölle on ollut sosiaalinen tilaus, joka on näkynyt laajentuneina mahdollisuuksina osallistua siihen. CIMOn ohjelmasalkku on monipuolistunut ja CIMO itsekin on kasvanut organisaationa.
Kun tulin taloon, oli EU-innostus korkealla, nyt mietimme globaaleja haasteita ja niitä riittääkin. 12 vuotta sitten olimme toipumassa syvästä lamasta ja taas laskusuhdanne kolkuttelee ovelle.
Olen huomannut, että kansainvälisistä asioista kiinnostuneet henkilöt ovat rohkeita, avoimia ja aktiivisia. Siksi yhteistyö on ollut miellyttävää ja tuloksellista.
Sydämellinen kiitos, että olen saanut toimia kanssanne, ja onnea sekä menestystä valitsemallanne tiellä!
EU:n laajentumispolitiikassa pehmeällä voimalla koviin tuloksiin
Teksti: Olli Rehn / EU:n laajentumisesta vastaava komissaari
Euroopassa vietetään ensi vuonna EU:n historiallisen itälaajentumisen viisivuotisjuhlaa. Myös Berliinin muurin murtumisesta ja Euroopan jälleenyhdistymisestä tulee kuluneeksi 20 vuotta. Tämä tarjoaa tilaisuuden palauttaa mieliin EU:n laajentumisen kantavan ajatuksen: vapauden, vakauden ja vaurauden alueen laajentamisen koko Eurooppaan.
Viimeisten 50 vuoden aikana unionin maantieteellinen laajentuminen sekä poliittinen ja taloudellinen syventyminen ovat edenneet rinnakkain. Kahdessa vuosikymmenessä EU:n jäsenmäärä on yli kaksinkertaistunut. Samalla on luotu yhteiset sisämarkkinat, otettu käyttöön yhteinen valuutta euro, luotu säännöt ihmisten passivapaalle matkustamiselle sekä tiivistetty yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Nykyinen 27 jäsenvaltion ja lähes 500 miljoonan ihmisen EU on paljon vahvempi ja vaikutusvaltaisempi kansainvälinen toimija kuin 50 vuoden takainen kuuden valtion ja alle 200 miljoonan ihmisen talousyhteisö.
Laajentuminen onkin osoittautunut EU:n tärkeimmäksi pehmeän vallan välineeksi. Unioni on saavuttanut haluamansa vetovoimalla eikä väkipakolla. EU-jäsenyyden tavoittelu on tehokkaasti kannustanut ehdokasmaiden hallituksia poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin.
Unionin vetovoima on pari vuosikymmentä toiminut vakauden ja demokratian kannustimena Keski- ja Itä-Euroopassa. Nyt tämä työ jatkuu Länsi-Balkanin maissa ja Turkissa. Kaikki Euroopan maat hyötyvät siitä, että naapurimme ovat vakaita demokratioita ja toimivia markkinatalouksia.
EU tasoittaa Länsi-Balkanin nuorille tietä hyvinvointiin
Joskus kuulee sanottavan, että nuoret olisivat kyllästyneet kuulemaan EU:sta rauhanhankkeena. En usko tähän. On nuorten aliarvioimista väittää, etteivät rauha ja vapaus kosketa heitä.
Vierailin pari vuotta sitten Serbiassa Novi Sadin kaupungissa järjestetyllä EXIT-rockfestivaalilla. Festivaalin nimi Exit, "poistuminen", juontaa sen syntyvuoteen 2000, jolloin joukko eurooppalaismielisiä opiskelijoita perusti tapahtuman ilmaistakseen serbinuorten halua poistua Slobodan Miloševićin diktatuurista kohti Eurooppaa ja demokratiaa.
Keskustelin festivaaleilla Serbiasta ja muista Länsi-Balkanin maista tulleiden nuorten kanssa. Sodan kauhut itse kokeneet nuoret eivät pidä Euroopan unionia byrokratiahirviönä, vaan pääsylippuna rauhaan, vapauteen ja parempaan hyvinvointiin.
Erään tutkimuksen mukaan peräti 70 prosenttia serbialaisista opiskelijoista ei ole koskaan käynyt kotimaansa ulkopuolella. Heidän toivomuslistansa kärjessä on viisumivapaus ja sitä kautta mahdollisuus matkustaa vapaasti Euroopassa ja opiskella siellä.
EU on ryhtynyt toimeen tämän puolesta. Viisumimenettelyjen helpottamista koskevat sopimukset Länsi-Balkanin maiden kanssa allekirjoitettiin viime vuonna. Neuvottelut kokonaan viisumivapaasta matkustamisesta aloitettiin tänä kesänä.
Komissio on lisännyt myös Länsi-Balkanilta tulevien opiskelijoiden stipendien määrää. Tänä lukuvuonna stipendin saa jopa 500 opintojen eri vaiheessa olevaa opiskelijaa. Apurahoihin varattu 10 miljoonan vuosimääräraha on tarkoitus kaksinkertaistaa, jolloin stipendiaattien määrä nousisi useilla sadoilla lukuvuodesta 2009–2010 alkaen.
EU:n laajentuminen mittaa kulttuurienvälistä vuoropuhelua
Jean Monnet on todennut, ettei Euroopan yhdentymisen tarkoituksena ole yhdistää valtioita, vaan ihmisiä. Se on hyvin sanottu. Yhdentymisen myötä Euroopassa eletään, tehdään työtä ja rakennetaan tulevaisuutta yhdessä.
EU:n laajentumista voidaankin pitää testinä kulttuurienvälisen vuoropuhelun edistämiselle. Turkista voi tulla entistä tukevampi silta lännen ja muslimimaailman välillä, jos se onnistuu uudistuksissaan. Turkin rakentava rooli esimerkiksi Kaukasuksen kriisissä on osoittanut sen olevan EU:lle strategisesti tärkeä kumppani vakauden rakentamisessa yhteisessä naapurustossamme.
Komissio julkaisi marraskuun alussa vuosittaisen laajentumispakettinsa, jossa arvioitiin kunkin ehdokasmaan ja mahdollisen ehdokasmaan tilanne. Kroatialle laadittiin ehdollinen työohjelma, jotta sen liittymisneuvottelut voitaisiin parhaimmassa tapauksessa teknisesti päättää vuoden 2009 kuluessa. Ehdot täyttäessään Serbian on mahdollista saada ehdokasmaan asema ensi vuoden loppuun mennessä. Turkki puolestaan välttyi kuluneen vuoden aikana vakavilta poliittisilta kriiseiltä – sen tulee nyt keskittää energiansa uudistusten toimeenpanemiseen.
Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Euroopan maat liikkuvat vakaasti kohti Euroopan unionia. Vaikka tiellä joskus puhaltaakin armoton vastatuuli, ei pidä luovuttaa, eikä varsinkaan väheksyä sitä merkittävää matkaa, jonka monet maista ovat jo kulkeneet. Vakautta ja uudistuksia tuettaessa EU:lta kysytään kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä – aivan niin kuin hakijamailtakin.
EU-ohjelmat ja Länsi-Balkanin maat
EU-maat ovat luonnollisesti mukana EU-ohjelmissa, mutta aika usein yhteistyötä ulotetaan myös unionin ulkopuolelle.
Esimerkiksi EU:n nuoriso-ohjelmissa Kaakkois-Euroopan maiden kanssa tehdyllä yhteistyöllä on pitkät perinteet, sillä sitä aloiteltiin jo Nuorten Eurooppa -ohjelmassa 1990-luvun puolivälissä. Nyt Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Entisen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Kroatia, Montenegro, Kosovo sekä Serbia muodostavat yhden EU:n naapureina olevista kumppanuusalueista, joissa toteutetaan mm. Youth in Action -ohjelman ryhmätapaamisia ja vapaaehtoispalvelua aivan samalla tavalla kuin muissakin ohjelmamaissa.
Tavallista on, että EU:n ehdokasmaat pääsevät kokeilemaan ainakin osaa ohjelmien toiminnasta. Esimerkiksi Kroatia on mukana Kansalaisten Euroopassa ja Kulttuuri-ohjelmassa; se on Länsi-Balkanin maista pisimmällä myös valmisteluissa Leonardo da Vinci -ohjelman opiskelijavaihtojen suhteen, mistä odotellaan päätöksiä jo seuraavaa hakukierrosta varten.
Kroatialaisia ja makedonialaisia osallistujia saattaa tulla vastaan myös Comenius-ohjelman täydennyskoulutuskursseilla ja valmistelevilla vierailuilla sekä Erasmus Mundus -ohjelman maisteriohjelmissa, kumppanuuksissa ja markkinointihankkeissa. Lisäksi Kroatiassa ja Makedoniassa on tarkoitus käynnistää tiettyjä Grundtvig-ohjelman liikkuvuustoimintoja vuoden 2009 aikana.
Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia, Montenegro, Kosovo, Kroatia ja Makedonia ovat partnerimaita Tempus-ohjelmassa, jonka tuella pyritään kehittämään partnerimaiden korkeakoulusta. EU-maiden ja Länsi-Balkanin välistä korkeakouluyhteistyötä tuetaan myös Erasmus Mundus External Cooperation Window -ohjelmassa.
Lisää tietoa EU-ohjelmista saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteessa http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/ohjelmat-ja-toiminnot/eu-ohjelmat-ja-toiminnot.htx.
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Koulunkäyntiä jakaantuneessa Bosniassa
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Tutkijatohtori Pilvi Torsti Helsingin yliopistosta on perehtynyt konfliktin jälkeiseen elämään Länsi-Balkanilla. Esimerkiksi Bosnia-Hertsegovinassa sodan perua olevat etniset jakolinjat jakavat kansaa edelleen ja vaikuttavat vahvasti myös koululaisten arkeen. Torsti on ollut perustamassa maahan United World Collegea, joka on pieni mutta konkreettinen yritys lähentää alueen ryhmiä toisiinsa.
Pilvi Torsti on tutkinut mm. historian käyttämistä yhteiskunnassa sekä entisen Jugoslavian alueen menneisyyttä ja nykyisyyttä. Hän osaa myös paikallisia kieliä. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana valtaosa työstäni on liittynyt entiseen Jugoslaviaan, erityisesti Bosniaan ja Sarajevoon.”
Kiinnostus syntyi lukiovuosina 1993–95, jolloin Torsti suoritti IB-tutkinnon United World Colleges -järjestön koulussa Italiassa. Koulu sijaitsi lähellä sotaa käyvän Jugoslavian rajaa ja siellä oli paljon oppilaita juuri tältä alueelta. ”Näiden nuorten perheet elivät piirityksen keskellä ja heiltä hävisi kotimaa ilman, että kukaan kunnolla tiesi mitä tapahtui.” Sota konkretisoitui myös vapaaehtoistyössä, jota koulun oppilaat tekivät Italiaan ja Sloveniaan nousseissa pakolaisleireissä. Niihin virtasi väkeä monista hajoavan Jugoslavian osista. Torsti toteaa saaneensa tapahtumiin samanaikaisesti sekä emotionaalisen että älyllisen suhteen: Miten tällaista voi tapahtua? Miten voidaan estää, ettei vastaavaa satu tulevaisuudessa?
Bosnian koulutusjärjestelmä jatkaa Jugoslavian mallia, mutta jakautuneena
Torsti jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, jonne teki myös väitöskirjansa. Gradussaan hän tutki, miten bosnialaisten nuorten käsitykset historiasta vaikuttavat heidän asenteisiinsa ja tulevaisuutta koskeviin odotuksiinsa. Materiaalia kerätessään Torsti asui Bosniassa ja pääsi käytännössä näkemään, millaisia jälkiä v. 1995 päättynyt sota oli jättänyt maan koulujärjestelmään.
Bosnian koulutusta ei ole uudistettu sodan jälkeen: se jatkaa entisen Jugoslavian järjestelmää, mutta jakaantuneena etnisten ryhmien mukaan. Samat ryhmät – ortodoksiset serbit, katoliset kroaatit ja islaminuskoiset bosniakit – elivät ennen sotaa rinnakkain ja sekoittuneena. Oli paljon seka-avioliittoja ja niistä syntyneitä lapsia, jotka pitivät itseään jugoslaaveina. Kaikki puhuivat toisilleen ymmärrettävää kieltä, jota sanottiin serbo-kroatiaksi: nyt puhutaan serbiaa, kroatiaa tai bosniaa riippuen siitä, kenen kanssa keskustelua käydään. ”Bosniassa on kolme opetussuunnitelmaa, kolmet oppikirjat sekä kolme erilaista ja toisilleen vastakkaista versiota historiasta. Tämä ei vaikuta vain ennakkoluulojen tasolla, vaan estää koulutuksen kehittämisen. Käytännössä koulutuksen laatu on romahtanut”, summaa Torsti.
Bosniassa on mm. 14 opetusministeriä vastaavaa henkilöä. Hallinnon pyörittäminen nielee varoja, mikä taas on pois koulujen kehittämisestä. Kaikesta seuraa myös käytännöllisiä ongelmia. ”Pakolaisten on vaikea palata kotiinsa, jos alueella seurataan vain yhtä opetussuunnitelmaa ja perhe edustaakin toista ryhmää. Tai jos alueella asuu useamman ryhmän edustajia, mutta on vain yksi koulurakennus.”
Mostarin UWC-koulu tuo bosniakit ja kroaatit saman katon alle
Pilvi Torsti on ollut entisen rehtorinsa ja jo 1960-luvulta United World Colleges -järjestössä aktiivisesti toimineen David Sutcliffen kanssa perustamassa UWC-koulua Bosniaan. Hanke alkoi vuosituhannen taitteessa, jolloin väitöskirjaansa aloitellut Torsti kutsuttiin entiseen kouluunsa kertomaan oppilaille uranäkymistään. ”Sutcliffe oli jo aiemmin muussa yhteydessä maininnut, että järjestön tulisi suunnata toimintaansa Balkanin alueelle. Kerroin hänelle omia kokemuksiani Bosnian tilanteesta ja pohdimme yhdessä, mitä asialle voitaisiin käytännössä tehdä.”
Asiaa valmisteltiin usean vuoden ajan. Torsti ehti tehdä väitöskirjansa sekä hankkia Suomen Kulttuurirahastosta rahoituksen hankkeen valmistelutyölle. Nyt oltiin kehittämässä uudenlaista toimintatapaa, jonka lähtökohtana oli kysymys siitä, voitiinko UWC-järjestön jo 60-luvulta saakka keräämää kokemusta sodan vastapuolilla olleiden ryhmien yhteen tuomisesta soveltaa kansallisessa konfliktissa. Vuosien kuluessa keksittiin ja hylättiin lukuisia konseptivaihtoehtoja, tavattiin poliitikkoja ja keskusteltiin mahdollisten rahoittajien kanssa.
Koulun toiminta pyörähti käyntiin vuonna 2006. Sijoituspaikkana oli sodasta pahoin kärsinyt Mostarin kaupunki, jonka arjessa kaksi etnistä ryhmää jo muutenkin etsi tapoja rinnakkaineloon. Koulua on markkinoitu ennen kaikkea hyvätasoisena oppilaitoksena, joka on avoin kaikille. Se on alueen ainoa koulu, jossa saman katon alla opiskelee, asuu ja harrastaa oppilaita eri puolilta entistä Jugoslaviaa. Koska koulun tavoitteena on vaikuttaa paikalliseen yhteiskuntaan, on kansainvälisten oppilaiden osuus tavallista pienempi: noin 60 % oppilaista on paikallisia. Alussa opetuksen laatu haluttiin varmistaa rekrytoimalla kouluun kokeneita UWC-opettajia muista maista. Muun toiminnan rinnalla on ollut systemaattista ja tavoitteellista opettajien koulutusta, jonka seurauksena paikallisten opettajien osuutta on voitu vähitellen kasvattaa.
Pieniä askelia kohti lähentymistä
Onko hankkeen avulla saatu Bosnian etnisiä ryhmiä lähemmäksi toisiaan? Ainakin pieniä askelia on otettu oikeaan suuntaan. Koulussa on noin 200 oppilasta; ensimmäinen vuosikurssi on valmistunut, kaksi kurssia jatkaa opintojaan. Torsti laskee voitoksi sen, ettei kukaan paikallisista oppilaista ole jättänyt opintojaan kesken, vaikka moni on vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla tekemisissä toisen kansallisen ryhmän kanssa. Samassa talossa toimii myös paikallinen lukio, jossa on kansallisesti jaetut luokat. UWC:sta ajateltiin sillanrakentajaa näiden välille. ”Ryhmien lähentyminen on ollut haasteellisempaa, kuin osasimme odottaa. Yhteistä toimintaa ei synny automaattisesti, vaan se vaatii opettajilta aikamoisia ponnisteluja. He kohtaavat ennakkoluuloja, vastarintaa ja alueen nuorille tyypillistä apatiaa, mitä varsinkin muualta tulleiden oppilaiden on ollut vaikea ymmärtää.”
Mostarin UWC-koulu on määräaikainen pilottihanke, jonka toiminta jatkuu ainakin vuoteen 2010. Ensi vuonna on edessä arviointi, jonka perusteella katsotaan, voidaanko toimintaa jatkaa. Balkanin alueen kannalta jatko olisi hyväksi, mutta globaali talouskriisi asettaa omia paineitaan. Kaikilta osin hankkeen onnistumista on mahdoton mitata. ”Tavoitteena on ollut saada aikaiseksi toimintamalli, joka auttaisi bosnialaisia laajempaan koulutusreformiin,” kertoo Torsti. ”Samalla UWC-järjestö on saanut kokemusta konfliktin jälkeisen koulutuksen järjestämisestä. Arvioinnin yhteydessä toivottavasti selviää myös, onko syntynyt jotakin sellaista, jota voisi hyödyntää muuallakin. Alueella tämä on joka tapauksessa ainutlaatuinen hanke, josta saamme jatkuvasti positiivista palautetta työn konkreettisuuden ansiosta.”
Torsti iloitsee siitä, että hanke on herättänyt kiinnostusta poliitikoissa. Suuri kiitos tästä menee hankkeen suojelijalle Elisabeth Rehnille, joka on tehnyt väsymätöntä työtä ja käyttänyt omia suhteitaan saadakseen korkeimman eliitin tietoiseksi asiasta. ”Jonkinlainen mittari on tämäkin: paikalliselle hallinnolle järjestettiin opintomatka naapurimaahan Sloveniaan, joka on uudistanut omaa lukiojärjestelmäänsä IB-tutkinnon avulla. Osallistujien joukossa oli peräti 11 Bosnian opetusministereistä.”
UWC-koulut ovat rauhan ja solidaarisuuden asialla
Ensimmäinen United World College perustettiin Walesiin 1960-luvulla; nykyään oppilaitoksia on 12. Koulut kokoavat lahjakkaita nuoria eri puolilta maailmaa opiskelemaan ja toimimaan yhdessä kahden intensiivisen vuoden ajaksi. Koulunkäynti rahoitetaan stipendeillä, jotka myönnetään oppilaan kykyjen perusteella, riippumatta rodusta tai uskonnosta.
Oppilaitokset panostavat korkeatasoiseen opetusohjelmaan, jonka rinnalla toteutetaan erilaista vapaaehtoistyöprojekteja sekä aktiviteetteja taiteen ja liikunnan alalla. Akateeminen ohjelma saa muodolliset puitteensa kansainvälisestä IB-tutkinnosta. Jokaisella oppilaitoksella on oma profiilinsa – ne on perustettu erilaisille alueille, eri syistä ja eri aikoina.
Yhteisenä tavoitteena on edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä ja rauhaa konkreettisen koulutusmallin kautta. ”Käytännössä on aina tuotu yhteen nuoria konfliktin eri osapuolilta”, kertoo Pilvi Torsti. ”1960-luvulla, toisen maailmansodan jälkeen, se tarkoitti saksalaisten, ranskalaisten ja brittien tuomista yhteen, ja 1980-luvulla taas kylmän sodan osapuolten kohtaamista. 2000-luvulla on yritetty purkaa etnisten sotien jakolinjoja; ajalle on ollut tyypillistä se, että valtioiden väliset sodat ovat väistyneet kansallisten konfliktien tieltä.”
Torstin mukaan 16–19-vuotiaat nuoret ovat juuri sopivassa iässä toiminnan tavoitteita ajatellen. ”Ihminen on lukiovaiheessa riittävän itsevarma, riittävän tietoinen omasta taustastaan, riittävän tasapainoinen, mutta toisaalta vielä ihan avoin. Parikymppisenä ihminen on jo aivan eri tavalla kiinni taustoissaan.”
Lisää tietoa järjestön toiminnasta saa esimerkiksi Suomen United World Colleges -yhdistyksen verkkosivuilta osoitteessa http://www.uwc.fi.
Melankoliset balkanilaisiskelmät soivat Suomessakin
Teksti: Laura Ruuskanen / CIMO
Monet suomalaistähtien esittämät iskelmät ovat lähtöisin balkanilaisten ja varsinkin jugoslavialaisten säveltäjien kynästä. Esimerkiksi Laura Voutilainen, Isto Hiltunen, Mika Pohjonen, Tony Montana ja Janne Hurme ovat levyttäneet balkanilaisten säveltäjien tuotoksia, ja levyt ovat myyneet jopa platinaa. Suomalaiset ovat myös antaneet hyviä pisteitä Balkanin alueen Euroviisu-kappaleille. Miksi balkanilaiset iskelmät vetoavat suomalaisiin? Pohdimme asiaa säveltäjä-tuottaja Adi Mulahalilovicin ja etnomusikologi Mia Tadicin kanssa.
Balkanilaisia sävelmiä alkoi tulla Suomeen etenkin 1990-luvulla jugoslavialaisten muusikoiden mukana. Suomeen tulivat myös bosnialaiset säveltäjä-sanoittaja-sovittaja-tuottaja-veljekset Adi ja Edo Mulahalilovic. He työskentelivät vuosina 1996–1999 Lahdessa, Tampereella ja Helsingissä tuottajina ja säveltäjinä. Adi Mulahalilovic oli mukana yli kymmenellä suomalaisen iskelmäartistin albumilla. Yhteensä veljekset sävelsivät reilut 100 kappaletta suomalaisille laulajille.
Nykyään miehillä on oma studio Sarajevossa, mutta yhteys suomalaiseen musiikkimaailmaan pysyy yllä ainakin Teosto- ja Gramex-korvausten muodossa. ”Teosto ja Gramex ovat parhaita asioita tällä planeetalla!” Adi Mulahalilovic vitsailee. Hän työskenteli suomalaisten sanoittajien kanssa, ja työsti myös entisen oman bändinsä Hari Mata Harin tuotantoa suomalaisille artisteille varsin menestyksekkäästi.
Balkanin iskelmissä kohtaavat itä ja länsi
Suomalainen etnomusikologi ja toimittaja Mia Tadic tutustui Mulahalilovicin veljeksiin Helsingin yliopiston kroaatinkielen opettajan Rada Boricin kautta ja alkoi kääntää heidän säveltämiensä iskelmien sanoituksia suomeksi. Käännöstyö oli pioneeriluontoista, koska aiemmin jugoslavialaisia lauluja oli käännetty vain englannin kautta tai tehty täysin itsenäisiä suomenkielisiä sanoituksia. Tadicin suomentamia käännöskappaleita ei ole vielä julkaistu.
Tadic on tutustunut balkanilaiseen kulttuuriin matkustellessaan ja asuessaan Balkanin alueella, lähinnä entisen Jugoslavian maissa. Ihmisiin ja heidän kauttaan kulttuuriin ja musiikkiin tutustumisessa suureksi hyödyksi on ollut serbokroaatin taito, josta Tadic omien sanojensa mukaan saa kiittää paitsi opiskelua Helsingin yliopistossa myös Suomessa asuvia bosnialaisia, joihin hän on tutustunut.
”Suomeksi julkaistut balkanilaiset kappaleet edustavat lähinnä zabavna-musiikkia eli länsimaistyylistä viihdemusiikkia. Vielä suositumpi tyylilaji on narodna- eli kansanmusiikki, joka suomalaisen korvaan kuulostaa varsin itämaiselta. Osmaanien pitkän valloituskauden perintö on jättänyt jälkensä balkanilaisten makuun niin ruoan kuin musiikinkin suhteen. Itäisen kuuloisia etnopop-biisejä kierrätetään Balkanilta Turkkiin ja Kreikkaan ja päinvastoin, koska sama genre on suosittu näillä alueilla”, Tadic kertoo.
Melankolia ja pateettisuus puhuttelevat suomalaisiakin
Balkanin ja Suomen yhtäläisyyksiä ei heti tule ajatelleeksi, mutta balkanilaisten luonteenlaadussa saattaa silti olla jotain tuttua. Tadic arvelee, että Suomen ja Balkanin kansojen kohtaamat monet sodat ja karu historia ovat vaikuttaneet mentaliteettiin kummassakin maassa. Slaavilainen melankolia ja pateettisuus selittävät pitkälti sitä, että balkanilainen iskelmä kolahtaa Suomessa. ”Balkanillakin kauneimmat laulut ovat niitä surullisia.”
Niin suomalaisten kuin balkanilaistenkin luonteenlaatuun on varmasti lyönyt leimansa myös sijainti periferiassa ja idän ja lännen rajalla. Metsät ja suot tekivät Suomesta eristäytyneen, Balkania ovat eristäneet vuoristot. Molemmilla seudut ovat olleet idän ja lännen kirkkojen vaikutuspiirissä, minkä lisäksi Balkan on myös islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin rajaseutua. Syrjäinen sijainti erilaisten kulttuurien rajalla lienee vaikuttanut ihmisten mieliin ja siten myös musiikkiin.
”Työskennellessämme Adi soitti minulle monia kappaleitaan, joista oli välillä tosi vaikea uskoa, että ne olivat bosnialaisen tekemiä. Niissä oli niin suomalainen henki! Toisaalta onhan myös suomalaisten tuntojen kuvauksen klassikko Olen suomalainen alun perin italialainen ralli. Mitä siis lopulta onkaan suomalaisuus musiikissa?” pohtii Tadic. Adi Mulahalilovic on sitä mieltä, että hyvä kappale toimii missä päin maailmaa tahansa. Suomen lisäksi Mulahalilovicit ovat menestyneet iskelmänikkareina muun muassa Tšekissä, Kroatiassa ja Ranskassa.
”Uskoisin, että balkanilaisissa iskelmissä on riittävästi samaa kuin suomalaisessa perushumpassa, mutta kuitenkin ripaus jotain eksoottisuutta”, arvelee Tadic. Melankolia ja sen lievityskeinot ovat tuttuja molemmille kansoille. ”Molemmissa paikoissa lohtua haetaan kapakasta, tosin juhlatavoissa on eroja. Balkanilaiset osaavat juhlia niin iloja kuin surujakin railakkaammin, kun taas suomalaisten hyve on vaatimattomuus – myös tunteiden osoittamisessa.”
Rakkaus on yhteistä tematiikkaa, mutta käsittelyssä on eroa
Käännöksiä tehdessään Tadic sai todeta, että iskelmien sanoituksistakin löytyy yhtäläisyyttä. Universaali teema rakkaus koskettaa sekä suomalaista että balkanilaista yleisöä. Rakastumiset, pettämiset ja jättämiset ovat pääroolissa molempien maiden iskelmäsanoituksissa. ”Balkanilla lempi tuntuu leiskuvan vielä tulisemmin ja sanoitukset ovat välillä todella imeliä. Suomalaiset ovat ehkä kyynisempiä, tai sitten kliseet eivät vaan mene Suomessa samalla tavalla läpi.”
Tadic epäilee, että myös Balkanin lähihistorian sodat ja 90-luvun epäjärjestyksen aika ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ihmiset kuuntelevat mielellään kevyttä ja helppoa musiikkia, joka kertoo rakkaudesta. ”Balkanilla iskelmä- ja popmusiikin raja ei ole läheskään niin tiukka kuin Suomessa. Moni Balkanilla popiksi tai jopa rockiksi luokiteltava ja nuorison suosima kappale kuulostaisi suomeksi laulettuna varmasti iskelmältä. Serbialaisessa Idols-kisaa vastaavassa ohjelmassakin suurin osa kilpailijoista vetelee joko narodnaa tai zabavnaa.”
On viisasta ottaa mentaliteettierot huomioon myös sanotuksia käännettäessä. Balkanilaisten suurpiirteisyyttä, anteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta on syytä hieman karsia suomenkielisistä sanoituksista. ”Bosnialaisessa Prsten i zlatni lanac -kappaleessa bosnialainen lahjoisi rakastaan sormuksella ja kultaketjulla saadakseen yhden suudelman, mutta suomalainen tarjoaa tinasormuksen rakkauden sinetiksi. Suomessa vaatimattomuus kaunistaa!”
Kolme versiota samasta laulusta
Prsten i zlatni lanac-kappaleen sanoituksia voi verrata CIMOn verkkopalvelussa osoitteessa https://www.cimo.fi/dman/Document.phx/~public/Lehdistopalvelu/Ilmoitukset/campus_liite.pdf olevasta pdf-liitteestä, jossa on alkuperäistekstin lisäksi lähes suora käännös sekä levytetty versio suomeksi.
Eurooppalainen korkeakoulutusalue laajenee Länsi-Balkanille
Teksti: Maija Airas / CIMO
Miksi kannattaa matkata edistämään korkeakouluyhteistyötä juuri Länsi-Balkanille? Tätä kysymystä ehdin pohtia kerran jos toisenkin matkalla Helsingistä Frankfurtin kautta Belgradiin ja sieltä edelleen Novi Sadiin, Tonavan rannalle, lähelle Unkarin rajaa. Länsi-Balkan ei välttämättä herätä akateemiseen maailmaan liittyviä mielleyhtymiä, vaan ajatuksiin nousevat enneminkin kansainväliset rauhanturvaoperaatiot, sotarikollisoikeudenkäynnit, pakolaisvirrat – toki jotain myönteisempääkin: Adrianmeren rannikko, talviurheilu, euroviisut…
Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua tarkemmin Länsi-Balkaniin ja alueen korkeakoulutukseen kuluneen reilun vuoden aikana osallistuessamme West Balkan Bologna Promoters Network -hankkeeseen. Tätä Euroopan unionin Tempus-ohjelmasta rahoitusta saanutta hanketta koordinoi CIMOn slovakialainen sisarorganisaatio SAAIC ja siihen osallistui korkeakoulujen ja kansallisten korkeakouluviranomaisten edustajia Albaniasta, Bosnia-Hertsegovinasta, Kosovosta, Makedoniasta, Montenegrosta ja Serbiasta sekä Slovakiasta, Tšekistä, Itävallasta, Puolasta, Irlannista ja Suomesta.
Länsi-Balkanin alueella ehti kuluneen vuoden aikana tapahtua paljon. Yhteistyön reunaehdot olivat poikkeukselliset johtuen erityisesti Kosovon itsenäistymisestä ja yhteistyön koordinointi onkin ollut käytännön diplomatian huippusuoritus.
Hankkeessa tuettiin Bologna-asiantuntijaverkoston luomista Länsi-Balkanille ja jaettiin kokemuksia Bologna-uudistusten toimenpanosta sekä levitettiin hyviksi havaittuja toimintamalleja. Erityisesti esillä olivat korkeakoulutuksen laadunvarmistus ja arviointi, ECTS-järjestelmä sekä 3. syklin eli tutkijakoulutuksen kehittäminen. CIMO ja Suomen kansallisen Bologna-asiantuntijaryhmän jäsenet osallistuivat asiantuntijoina Länsi-Balkanilla järjestettyihin koulutuksiin. Lisäksi järjestimme Suomessa yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun kanssa opintovierailun Länsi-Balkanin Bologna-asiantuntijoille.
Länsi-Balkanin korkeakoulut muutosten paineessa
Albaniaa lukuun ottamatta Länsi-Balkanin valtiot ovat nuoria eikä tilanne valtio- tai liittovaltiotasolla välttämättä ole korkeakoulutusta ohjaavien rakenteiden osalta stabiili. Selkeiden ohjausrakenteiden puuttuessa ei valtakunnallisia uudistuksia kuten Bolognan prosessin mukaista tutkintorakenneuudistusta ole yksinkertaista panna toimeen. Alueen yliopistot rakentuvat tiedekuntien vahvan autonomian varaan. Tiedekunnat ovat juridisia henkilöitä, jolloin uudistusten läpivienti yliopistotasolla edellyttää yhteisymmärrystä ja yhtenäisiä linjauksia kaikilta tiedekunnilta.
Samaan aikaan kun Länsi-Balkanin maat ovat liittyneet Bolognan prosessiin ja ryhtyneet uudistamaan korkeakoulutustaan, eletään myös monen muun uudistuksen alla. Oma vaikutelmani on, että Balkanilla yhteiskuntien ”järjestäminen” on vielä kesken.
Talousvaikeudet ja aivovuoto länteen tekevät korkeakoulujen toimintaympäristöstä haasteellisen. Koulutuksen työmarkkinarelevanssissa nähdään paljon parantamisen varaa ja ylipäätään työllisyystilanne alueella on osin vaikea. Korruptio vaivaa koko yhteiskuntaa eivätkä korkeakoulut tee tästä poikkeusta. Legalistiseen traditioon nojaava yhteiskunta rajoittaa ja säätelee myös korkeakoulujen toimintaa monilla eri tasoilla, mikä tekee kaikkinaisten uudistusten läpiviennistä byrokraattista. Kuitenkin korkeakoulureformi ja alueen oman korkeakoulujärjestelmän vahvistaminen on välttämätöntä koko yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta.
Korkeakoulutuksen osalta eletään siirtymävaihetta. Pääosin voimassa on kaksi rinnakkaista tutkintorakennetta – uusi Bolognan mukainen sekä vanha, entisen Jugoslavian ajalta periytyvät järjestelmä. Myös korkeakoulutuksen kenttä on toimijoiden osalta hahmottumassa, sillä perinteisten julkisten korkeakoulujen rinnalle on syntynyt moninainen ja muuttuva yksityisten korkeakoulujen verkosto.
Akateeminen yhteisö suhtautuu myönteisesti kansainvälisyyteen
Pohja korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle on vankka, sillä nykyinen opiskelijasukupolvi näyttää olevan avointa, kansainvälisesti orientoitunutta ja kielitaitoista. Kroatiassa, Zagrebin opiskelijamessuilla meidät yllätti opiskelijoiden erittäin hyvä englannin kielen taito, Bolognan prosessin tuntemus sekä myös Suomi-tietous.
Oman kokemukseni perusteella alueen akateeminen yhteisö on ”terveen” itsekriittinen, tunnistaa oman korkeakoulujärjestelmän haasteet ja on kiinnostunut hyödyntämään EU-maiden kokemuksia korkeakoulu-uudistusten läpiviennistä. Suhtautuminen kansainvälisyyteen on avointa ja myös Eurooppa-myönteistä. Realismia on toki myöntää, että tähän orientaatioon vaikuttavat Euroopan unionin alueen korkeakouluille tarjoamat korkeakouluyhteistyön rahoitusmahdollisuudet.
Yhteistyö sitoo Länsi-Balkania osaksi Eurooppaa
Huolimatta siitä, että sana Länsi-Balkan saattaa tuoda mieleen äärimmäisen kansallismielisyyden, löytyy alueelta myös esimerkkejä elävästä monikulttuurisuudesta. Vojvodinan maakunnassa Serbiassa sijaitsevan Novi Sadin yliopiston rehtoraatin ovikyltti ilmoittaa yliopiston nimen seitsemällä eri kielellä. Yliopisto on 40 000 opiskelijallaan Serbian toiseksi suurin yliopisto ja sitä ympäröivällä alueella puhutaan seitsemää eri kieltä (kroatia, romaani, romania, ruteeni, serbia, slovakia ja unkari). Yliopiston vararehtorin professori Plancakin mukaan kielipolitiikka näkyy paitsi yliopistolla myös maakunnan parlamentissa, missä istunnot tulkataan viidelle eri kielelle.
Monet Länsi-Balkanin valtioista ovat Suomen kokoisia. Suomen historia ja yhteiskunnallinen kehitys nähdään kiinnostavana esimerkkinä, vaikkakin alueen yhteydet Suomeen ovat huomattavasti vähäisemmät kuin niihin EU-maihin, jotka Balkanin sodan aikana vastaanottivat pakolaisina sotaa paenneita perheitä.
Siis miksi ei Länsi-Balkan? Minun ei ole vaikea löytää perusteluja yhteistyölle. Länsi-Balkanin valtiot on tärkeä sitoa tiiviisti osaksi Eurooppaa – huolimatta siitä, ovatko edellytykset varsinaiselle EU-jäsenyydelle olemassa nyt tai 10 vuoden kuluttua. Liittyminen Bolognan prosessiin on EU-jäsenyysneuvottelujen etenemisestä riippumatta jo sitonut alueen korkeakoulut osaksi eurooppalaista korkeakoulutusaluetta.
Työkulttuurit kohtaavat harjoittelupaikoilla
Niina Juuti ja Linda Wuoristo / CIMO
IAESTE-järjestö on välittänyt tekniikan alan opiskelijoille harjoittelupaikkoja jo 60 vuoden ajan. Suomi kuuluu järjestön perustajajäseniin ja vaihtaa vuosittain harjoittelijoita noin 50 maan kanssa. Joukossa on myös Balkanin alueen maita, joista tulee harjoittelijoita suomalaisille työpaikoille ja jotka vastaavasti tarjoavat paikkoja suomalaisille nuorille. Millaisiin työkulttuureissa piileviin eroihin harjoittelijat käytännössä törmäävät? Kysyimme kokemuksia kahdelta tuoreelta harjoittelijalta.
Balkanin maat ovat olleet IAESTE-harjoittelussa Suomen vaihtokumppaneita jo pitkään. Jugoslavia liittyi järjestöön v. 1952 ja on edelleen mukana Serbiana. Jugoslavian hajoamista seuranneet uudet valtiot ovat nekin tulleet mukaan toimintaan pian itsenäistymisensä jälkeen: Kroatia ja Slovenia v. 1993, Makedonia v. 1994, Bosnia-Hertsegovina v. 2000 ja Montenegro v. 2007. Kuluvan vuoden aikana Suomi on vaihtanut harjoittelijoita kaikkien mainittujen maiden kanssa.
Suomalais-balkanilaisia vaihtokokemuksia pääsi viime kesän aikana hankkimaan kymmenkunta harjoittelijaa, heidän joukossaan myös makedonialainen Srgjan Mladenovik ja suomalainen Hiski Hämäläinen, joiden pestit olivat 3 kuukauden mittaisia.
Suomessa työnteko on jämptiä ja siistiä, mutta yhteisöllisyys vähäistä
Makedonialainen opiskelija Srgjan Mladenovik harjoitteli käytännön energiantuotantoa Helsingissä kesällä 2008. Srgjanilla oli jo aikaisempaa kokemusta työskentelystä ulkomailla, mutta Suomessa hän oli ensimmäistä kertaa. Suomalaisessa työkulttuurissa häntä yllätti työtehtävien tarkka suunnittelu sekä niiden systemaattinen ja huolellinen toteuttaminen. Hän pani merkille myös sen, että sekä työvälineet että tilat olivat siistejä ja hyvässä järjestyksessä. Ahkerassa käytössä ollut työpaikan oma sauna oli luonnollisesti makedonialaiselle ihmetyksen aihe.
Suurimpana erona makedonialaisen ja suomalaisen työkulttuurin välillä Srgjan piti yhteisöllisyyttä tai pikemminkin sen puutetta. "Makedoniassa työyhteisö on tiiviimpi ja työtoverit viettävät aikaa yhdessä myös töiden jälkeen. Kahvitauot ovat Makedoniassa myös olennainen osa työpäivää ja ne voivatkin venyä pitkiksi kun kuulumisia vaihdetaan isolla joukolla", kertoo Srgjan. Työnteon sosiaalinen puoli oli olennaisin asia jota puheliaaseen ja välillä kovaääniseenkin työyhteisöön tottunut Srgjan jäi muuten antoisan kesän aikana kaipaamaan.
Bosniassa työoloissa on puutteita, mutta tunnelma on leppoisa
Suomalainen Hiski Hämäläinen sopeutui hyvin leppoisaan ilmapiiriin sarajevolaisessa lämmitys- ja kaasulaitteita valmistavassa yrityksessä, vaikka eroja suomalaiseen toimistoon toki löytyi. Vaikka yritys oli hyvin menestyvä, olivat vanhassa sotilasrakennuksessa sijaitsevat työtilat Suomeen verrattuna huonossa kunnossa. Tietokoneet olivat tärkein työväline, mutta ne olivat erittäin vanhoja ja ohjelmistot piraattikopioita. Ilmapiiri työpaikalla oli kuitenkin hyvä ja Suomeen verrattuna paljon rennompi: turhaa kiirettä ei pidetty ja tupakka- tai kahvitaukoja pidettiin usein.
Esimiehen ja alaisen välisiä suhteita Hiski kuvaa samanlaisiksi, kuin Suomessakin – pomolle voi mennä puhumaan normaalisti ja apua löytyi aina.
Työn ulkopuolella Hiski koki enemmän kulttuuritörmäyksiä. Bosniassa puhutaan hyvin vähän englantia, joten vähäisestäkin paikallisen kielen taidosta on hyötyä. Hiskillä kielenopiskelu oli onneksi osa harjoittelua. "Asiakaspalvelu toimii myös hieman eri periaatteilla kuin Suomessa – tuntemattomia asiakkaita kohdeltiin viileästi ja jopa vastentahtoisesti. Tilanne paranee, kun osaa pari sanaa kieltä, lausuu ne oikein ja asennoituu tilanteeseen huumorilla. Seuraavalla kerralla oletkin jo tuttu asiakas ja palvelu on aivan eri tasolla."
Onnea 60 vuotiaalle IAESTE-järjestölle!
IAESTE (International Association for the Exchange of Students for Technical Experience) on tekniikan alan korkeakouluharjoittelijavaihtoon erikoistunut kansainvälinen järjestö, jonka toimintaa Suomessa hallinnoi CIMO. Suomi on yksi järjestön seitsemästä perustajamaasta, jotka vuonna 1948 käynnistivät kansainvälisen IAESTE-harjoittelijavaihdon. Nykyään järjestöön kuuluu jo yli 80 maata.
Suomi vaihtaa vuosittaisessa vaihtokonferenssissa satakunta harjoittelupaikkaa noin 50 maan kanssa. Perinteisten insinööripaikkojen lisäksi myös harjoittelua on ollut viime vuosina tarjolla mm. saksan kielen ja kauppatieteiden opiskelijoille.
IAESTE on toimintavuosiensa aikana tarjonnut jo yli 14 000 suomalaiselle opiskelijalle mahdollisuuden tutustua opiskelemansa alan käytännön työelämään vieraassa maassa. Suomalaiset työnantajat ovat vastavuoroisesti vastaanottaneet yli 12 000 kansainvälistä harjoittelijaa suomalaisiin yrityksiin ja yhteisöihin.
Vuoden 2009 harjoittelupaikat tulevat opiskelijoiden hakuun helmi-maaliskuussa 2009. Työnantajia pyydetään jättämään paikkatarjoukset vuodelle 2009 mielellään jo tämän vuoden puolella; lisätietoja saa CIMOsta Niina Juutilta.
Lisätietoa mm. hakuprosessista saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteessa http://www.iaeste.fi. Järjestön toiminnasta kerrotaan mm. sen omilla verkkosivuilla osoitteessa http://www.iaeste.org.
PUPPETS IN THE FOREST – Balkanilta Nurmeksen metsiin
Teksti: Helena Karhu, kansainvälinen koordinaattori / Hyvärilän ja Metsäkartanon nuorisokeskukset
Ryhmänvetäjien palaverissa naurattaa. Makedonialainen Nikola on juuri kertonut tätä projektia koskevia ajatuksiaan, joita hänellä oli ennen saapumista Nurmekseen. Hänellä tuntuu olleen aivan loppumetreille asti varsin hämärä käsitys siitä, mistä tässä itse asiassa on kysymys: Puppets in the Forest – nuket metsässä? No, meille on tärkeää lähteä avoimin mielin kokeilemaan kaikkea uutta!
Kyseessä onkin Youth in Action -ryhmätapaamisten perimmäinen tarkoitus: tutustutaan muihin eurooppalaisiin maihin, opitaan yhteisesti valitusta teemasta jotain uutta ja kehitetään siihen uusia näkökulmia. Hyvärilän nuorisokeskuksessa Nurmeksessa isännöitiin elokuussa kansainvälistä ryhmätapaamista, joka toi Pielisen pohjoisrannalle lähes 40 hengen ryhmän 15–30-vuotiaita nuoria Kroatiasta, Makedoniasta, Espanjasta, Armeniasta, Tšekin tasavallasta, Kreikasta ja Suomesta.
Ryhmätapaamisessa käsiteltiin nukketeatteria kulttuurienvälistä vuoropuhelua edistävänä toimintana ja tutustuttiin osallistujamaiden (nukketeatteri)kulttuureihin. Oman lisänsä tapaamiseen toi pohjoiskarjalainen ympäristö ja virikkeitä projektille haettiin luonnosta. Puolentoista viikon aikana osallistujat valmistivat yhteensä nelisenkymmentä käsinukkea luonnonmateriaaleista kuten puusta, kävyistä, tuohesta ja havuista. Nuoret jakaantuivat kansainvälisiin ryhmiin ja keksivät itse nukketeatteriesitelmiensä aiheet, joiden perustana käytettiin jokaisen maan omia tarinoita ja kertomuksia sekä luontoa.
Nukketeatteri taipuu hyvin kulttuurienväliseen vuoropuheluun
Ryhmätapaamiseen osallistui kaksi balkanilaista nuorisojärjestöä, Sonnenberg Hrvatska -yhdistys Kroatiasta, sekä Volunteers Centre Skopje Makedoniasta. Kroatian ryhmänvetäjä Vera Loncar toimi päävastuussa ryhmätapaamisen taiteellisesta puolesta ja nukketeatterin teknisestä opastuksesta. Loncar on nukketeatteritaiteilija, joka toimii mm. Zagrebin kansainvälisen nukketeatterifestivaalin tuomaristossa ja on kehittämässä Kroatian nukketeatterimuseoita. Tapasin hänet viime vuonna Sonnenbergin kansainvälisessä kurssikeskuksessa Saksassa, jossa osallistuimme samanaikaisesti eri tapahtumiin. Itse olin perehtymässä kulttuurienväliseen kommunikointiin nuorisotyössä, hän puolestaan kansainväliseen nuorisoteatteriin, joten teemat yhdistyivät luontevasti ryhmätapaamisen aiheeksi. Makedonialainen partnerijärjestö, Volunteers Centre Skopje, löytyi mukaan Balkanin alueen SALTO Youth -kontakteista.
Nukketeatteri on mitä parhain työväline kulttuurienvälisen vuoropuhelun edistämiseen – siinä ei tarvita puhuttua kieltä, se on helppo omaksua, se edistää luovuutta ja yhdessäoloa, sillä on historiallista merkitystä useassa eri Euroopan maassa. Ryhmätapaamisen aikana opittiin, kuinka esimerkiksi Kroatiassa nukketeatteritoiminta on mitä perinteisintä kulttuurialan toimintaa, jolla on laajahko katsojakunta ympäri maata. Toisaalta nukketeatterikäsikirjoitukset ovat usein vanhoja satuja ja ryhmätapaamisen aikana käytiin kiinnostavia keskusteluja nykyajan, oman sukupolven nukketeatterin mahdollisuuksista.
Byrokratian pyörteitä ja kulinaristisia kokemuksia
Yhteistyö kroatialaisten ja makedonialaisten kumppanien kanssa oli koko projektin ajan lähinnä vaivatonta. Sekä ryhmänvetäjät että osallistuneet nuoret puhuivat erittäin sujuvaa englantia. Valitettavasti kummastakaan maasta ei saatu edustajaa ryhmätapaamista edeltäneeseen suunnittelutapaamiseen, vaan yhteistyö toimi lähinnä sähköpostien kautta. Itse ryhmätapaamisen aikana yhteistyö sujui mutkattomasti, ja kaikki projektiin osallistuneet nuoret saivat kansainvälisiä ystävyyssuhteita. Ainoastaan suomalainen ruoka osoittautui haasteeksi, sillä perunat ja kastikkeet olivat kroatialaisille ja makedonialaisille omalaatuinen kulinaarinen kokemus.
Makedonialainen ryhmä piti jännitystä yllä tapaamisen loppumetreille saakka, sillä heidän viisuminhankintaprosessinsa oli yllättävän monimutkainen. Suurlähetystö oli Belgradissa, Serbian puolella, ja sinne piti soitella useaan kertaan. Viisumikutsut tarvittiin sekä tapaamisen isänniltä että CIMOsta. Ryhmätapaamisen aikana keskusteltiinkin nuorten liikkuvuuden epätasa-arvoista EU:n ja sen naapurimaiden välillä.
Puppets in the Forest sai vieraakseen Itä-Suomen läänintaiteilija Jyrki Tammisen. Kaikki kävivät yhdessä Nurmeksen kehitysvammaisten toimintakeskuksessa ilahduttamassa asukkaita nukeilla. Ryhmätapaaminen huipentui nukketeatteriesityksiin, jotka houkuttelivat Hyvärilän nuorisokeskuksen auditorion täyteen yleisöä: nurmeslaisia perheitä ja nuoria, leirikoululaisia ja kansainvälisiä vapaaehtoistyötekijöitä. Kansainvälisten ryhmätapaamisten tärkeänä ideana on edistää eurooppalaisuutta ja näkyvyyttä myös paikallisyhteisöissä.
Hankkeelle on suunniteltu jatkoa seuraavalle vuodelle, jolloin isäntänä toimii tšekkiläinen nuorisojärjestö. Tšekkiläiset nuoret suunnittelevat Puppets in the Forest II:n toteuttamista paitsi luonnossa, myös vanhoissa linnanraunioissa.
Lisää tietoa:
Hyvärilän nuorisokeskus osoitteessa http://www.hyvarila.com
Suomen nuorisokeskukset osoitteessa http://www.suomennuorisokeskukset.fi
Sonnenberg Hrvatska -yhdistys, Kroatia osoitteessa http://www.sonnenberg.hr
Volunteers Centre Skopje, Makedonia osoitteessa http://www.vcs.org.mk
Mikä on ryhmätapaaminen?
Ryhmätapaamisessa nuorisoryhmät tapaavat toisensa. Ryhmiä voi olla kaksi tai useampia. Osallistuvat nuoret ovat 13–25 -vuotiaita ja heitä tukee aina yksi tai useampi täysi-ikäinen ryhmänvetäjä.
Nuoret keksivät aiheen, jota tapaaminen käsittelee ja oppivat siitä uusia asioita tapaamisen aikana. Nuoret myös suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat 6–21 päivää kestävän ohjelmansa aikuisten ollessa tukena. Metodit ovat monimuotoisia: luonnonsuojelua voi käsitellä teatterin kautta tai rasismia rap-musiikilla. Kulttuurit kohtaavat, omakuva hahmottuu ja Eurooppa tulee tutummaksi. Ryhmätapaaminen on helppo tapa haastaa itsensä!
Ryhmätapaaminen on yksi EU:n Youth in Action -nuorisotoimintaohjelman toiminnoista. Tukea sen toteuttamiseen voi hakea CIMOsta.
Lisätietoa saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteessa http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/youth-in-action/toiminnot/ryhmatapaamiset.htx.
Teksti: Paavo Pyykkönen / CIMO
Missä minä olen, kuka minä olen?
Teksti: Pirkko Luoma, lehtori / Zagrebin yliopisto
Kuva: Pirkko Luoman arkistosta
Odotin iloista jälleennäkemistä. Olin juuri palannut kesälomalta Suomesta ja ensi töikseni riensin hakemaan lukuvuoden työsopimusta kansainvälisten asioiden sihteeriltä. Mutta sihteeri katsoikin minua kuin haamua eikä saanut kunnolla tervehdystä suustaan. Lopulta hän kysyi, mitä minä siinä oikein tein.
Nyt oli minun vuoroni hämmentyä. Olin aloittamassa toista lukuvuottani Zagrebin yliopistossa ja vastaanotto oli mielestäni yllättävä. Lopulta selvisi, että sihteeri oli ajatellut minun olevan Zagrebissa vain vuoden, koska tanskan ja ruotsin lehtoritkin lähtivät vuoden jälkeen... Ajattelin, ettei sihteeri tiedä mitään suomalaisesta sisusta.
Siinä sihteeriä rauhoitellessani tuli mieleeni, miksi tarvitsin niin kipeästi sitä työsopimusta: oleskelulupaa varten. Nyt sitä siis ei ollut, kuten ei työlupaakaan. Opetuksen oli määrä alkaa seuraavalla viikolla. Hassu tunne valtasi mieleni: minua ei nyt ole koko tässä systeemissä. Tiesin, että minun opetukseni oli merkitty Unkarin kielen laitoksen opetustarjontaan jo keväällä. Nyt tuntini tuntuivat leijuvan jossain ulkoavaruudessa vailla toteuttajaansa.
Oikeastaan tunne oli vapauttava. Menin kahville ja hymyilin viereisen pöydän pariskunnalle jonkinlaista voitonriemua tuntien: tiedättekö, minä olen onnistunut pyyhkimään itseni pois maailmankartalta noin vain. Yleensä näin käy vain romaanihenkilöille. Ehkä minusta oli tullut sellainen. Ei hassumpaa. Ikävä kyllä, tämä autuaallinen olotila loppui lyhyeen, kun sihteeri sai pikapikaa työsopimuksen allekirjoitettavakseni. Työlupaa minulla ei ole edelleenkään, mutta tällaiset muotoseikat ovat pikkujuttuja. Ollaanhan Balkanilla.
* * * * *
Eivätkä yllätykset tähän loppuneet. Viikkoa myöhemmin istuin hieman hermostuneena kurssisuunnittelupalaverissa yliopiston Skandinavistiikan osastolla ja ihmettelin, miksi minut oli sinne kutsuttu. Nimeni oli osallistujille jaetussa kurssisuunnitelmassa ja aiheinani olivat mm. saamelaiset ja Suomen maantieto. Yritin muistella Suomen jokien nimiä: Kala-, Siika-.... Loppui lyhyeen. Miksi en koskaan jaksanut innostua kansakoulussa maantiedosta? Keskittymiskykyni romahti: äänet ympärilläni puuroutuivat.
Sitten iski ahdistus. En hallitse elämääni! Miksi ihmeessä olen täällä, tässä Skandinavistiikan johtajan työhuoneessa? Tällaisista tunneista oli ollut puhetta, kun oli suunniteltu, että suomesta tulisi osa Skandinavistiikkaa ja Suomen maantuntemuksesta osa Skandinavistiikan maantuntemusta. Yhdistämissuunnitelmat eivät olleet toteutuneet, joten nyt olin todella ymmällä. En kai lopulta opeta kahdella eri osastolla? Yrittääkö joku pelastaa nahkansa dekaanin edessä ja saada kaiken näyttämään hyvältä? Jotain on saatu aikaan: suomea on Skandinavistiikan opetuskokonaisuudessa.
Rohkaisin lopulta mieleni ja sanoin, että olen niin hiljainen, koska en ymmärrä, miksi olen siinä missä olen. Selvisi, että koska olin aiemmin luvannut opettaa kokonaisuudessa, minua ei myöskään siitä ollut poistettu. Siis vaikka suunnitelmat muuttuvat, paperit eivät muutu ja lehtori poukkoilee papereiden mukana.
Kauhistuneena ajattelin, oliko etukäteissuunnitelmissa sovittu jostain muustakin, jos siis suomesta tulisi osa Skandinavistiikkaa. Enkö todella hallinnut tätä maailmaa, joka oli ottanut lujan otteen minusta? Ryhdistäydyin ja keskityin kuuntelemaan. Loppujen lopuksi minunkin on varmaan hyvä tietää jotain maantiedosta ja saamelaisuudesta.
* * * * *
Jotain hauskaakin palaverissa tapahtui. Sain tietää, että opetuksen alkua oli siirretty kuukaudella. Siirrosta oli päätetty kesälomien jo alettua eikä kukaan tietysti ollut tullut ajatelleeksi, että ulkomaanlehtorienkin olisi syytä tietää asiasta. Ruhtinaallista: kuukausi aikaa suunnitella opetusta.
Hauskuus haihtui ja syy opetuksen alun siirtoon selvisi nopeasti. Tiedekunnassamme oli saatu aikaiseksi jonkinlainen ikiliikkuja. Sen nimi on Studiomat. Se on kurssitarjotin, jonka kautta opiskelijat ilmoittautuvat kursseille. Jotain oli mennyt pahasti vikaan ja Studiomatissa kurssit häviävät ja ilmestyvät takaisin kuin pingispallot ikään – tai sitten kurssit ilmoitetaan täysiksi. Sähköpostini alkoi täyttyä hätääntyneiden opiskelijoiden viesteistä. Jos kurssille ei ole ilmoittautunut, täytyy viedä opintotoimistoon opettajan kirjoittama osallistumislupa. Näen sieluni silmin lupalappusten peittävän pikkuhiljaa opintotoimiston lattian ja leviävän ennen joulua käytävään.
Studiomat-ongelmat tulivat minulle muutenkin tutuiksi heti kesälomien jälkeen, kun kävi ilmi, että yksi viime vuoden kursseistani oli merkitty systeemiin väärällä nimellä. Yritin selittää, etteivät opiskelijat voi saada opintopisteitä suomen kielen jatkokurssista, jos he ovat osallistuneet keskustelu- ja kirjoituskurssille. Selitin kurssin sisällön. Opintosihteeri katsoi minua tuimasti silmiin ja tuumasi, jotta Studiomatiin ei voi muuttaa mitään jälkikäteen ja kurssihan joka tapauksessa kuulostaa ihan Finnish Intermediate -kurssilta. Eikö niin? Nöyrryin Studiomatin edessä ja aloin jo melkein itsekin uskoa, etten ollut opettanut sitä mitä olin – vai mitä se nyt olikaan?
* * * * *
Pari viikkoa töitä paiskittuani jouduin pohtimaan tiedeyhteisön moraalia. Lehdet ja television uutislähetykset olivat täynnä yliopistossa paljastunutta lahjusskandaalia: 21 oikeustieteellisen, lääketieteellisen ja kauppatieteellisen tiedekunnan professoria oli viety viiden aikaan aamulla poliisikuulusteluihin. Professorit olivat pyörittäneet tenttitulosmyyntibisnestään yhdeksän vuotta. Eikä kysymys ollut pikkusummista. Asia oli opiskelijoiden mukaan ollut koko ajan tiedossa, mutta poliisi ei enää voinut olla toimeton, kun yksi opiskelija ilmiantoi systeemin reputettuaan ”vahingossa” tentistä.
”Köyhän täytyy lukea”, selitti yksi kiinnijääneistä professoreista. Ajattelin, että tuleekohan heistä köyhyyden myötä myös moraalisempia ihmisiä. Voihan sitä ainakin toivoa. Jos sairastun, haluan ainakin ehdottomasti löytää lääkärin, jonka vanhemmat ovat olleet köyhiä. Etteivät vain tentit ole tulleet suoritetuiksi eurotilille.
Filosofisessa tiedekunnassa poliisi kävi turhaan kyselemässä. Kuka nyt maksaisi tutkinnosta tiedekunnassa, josta valmistuttuaan on vaikea saada työpaikka ja jos sellaisen sattuu saamaan, on palkka joka tapauksessa surkea?
* * * * *
Jatkan eloani balkanilaisessa todellisuudessa. Huomisen kulusta en voi koskaan olla varma ja tämäkin päivä on varmasti täynnä yllätyksiä. Tätä elämää on turha yrittää hallita tai järjellä selittää. Siinä piilee sen raivostuttavuus ja samalla viehätys. Uskon lujasti, että lopulta tämä kaikki on minulle hyväksi.
Kirjoittaja opettaa Suomen kieltä ja kulttuuria Zagrebin yliopistossa Kroatiassa.
Lähikuvassa CIMOn johtaja Ulla Ekberg
Teksti: Tiina Lehmusvaara / CIMO
Ulla Ekberg on uuden elämänvaiheen edessä, sillä hän jää eläkkeelle tulevan maaliskuun alussa. Ekberg on työskennellyt pitkään kansainvälistyvän koulutuksen ja tiedehallinnon parissa, viimeiset 12 vuotta näköalapaikkana on ollut CIMO.
Ekberg sanoo olevansa pitkien työrupeamien ihminen: CIMOa edelsi 12 vuoden työsuhde Suomen Akatemiaan ja sitä 10 vuoden työsuhde opetusministeriöön. Akatemia tuli tutuksi jo graduntekovaiheessa, sillä Ekbergin valtiotieteen gradu käsitteli Suomen tiedepolitiikan kehitystä. Ministeriössä Ekberg työskenteli tiedetoimistossa, jossa hänen vastuullaan olivat mm. juuri Suomen Akatemian asiat. ”Ja Akatemia kutsui minut ’kertausharjoituksiin’, koska heidän mielestään olin lähinnä jarruttamassa asioita.”
Kansainväliset asiat ovat olleet kuvioissa työuran alusta saakka. Ministeriössä Ekberg pantiin heti pohjoismaiseen yhteistyöelimeen ja tuntumaa kansainvälisiin asioihin tuli vuosien mittaan laajemminkin, sillä niitä oli tiedetoimistossa paljon. Suomen Akatemiassa asetelma entisestään vahvistui, sillä Ekberg työskenteli kansainvälisten asioiden päällikkönä. Silloin tulivat ajankohtaisiksi mm. suomalaisille avautuvat EU:n tutkimusohjelmat. ”Tein ensimmäisen Brysselin matkani v. 1986 ja niitähän riitti; jossakin vaiheessa kävin siellä kerran viikossa.”
CIMOn kasvamisen ja vakiintumisen vuodet
EU-asiat ovat olleet tapetilla myös CIMOssa, jonka johtajaksi Ekberg nimitettiin v. 1996. Silloin elettiin EU:n koulutusohjelmissa Sokrateksen ensimmäistä vaihetta ja aika, jolloin CIMO ja Opetushallitus kilpailivat ohjelmien hoidosta, oli vielä tuoreessa muistissa. Vastuut oli jaettu siten, että Opetushallituksessa hoidettiin yleissivistävän koulutuksen Comeniusta ja aikuiskoulutuksen Grundtvigia sekä Leonardo da Vinci -ohjelman kehittämisprojekteja, joista vastasi viraston Leonardo-keskus. CIMOn kontolle olivat jääneet Leonardo-ohjelman liikkuvuustoiminnot sekä Sokrateksen alaohjelmista laajin, korkeakoulutuksen Erasmus. ”Ajankohtaista oli myös nimen miettiminen EU:n uudelle vapaaehtoistyöohjelmalle. Se tuli pariksi Nuorten Euroopalle, josta oli CIMOssa muutaman vuoden mittainen kokemus”, muistelee Ekberg.
Ekbergin ottaessa ohjat käsiinsä CIMO oli vasta 5-vuotias organisaatio, joka vielä monella tasolla haki paikkaansa. ”Leimallista oli esimerkiksi tietty hallinnollinen keveys, joka oli perua siitä että organisaatio oli pieni ja joustavuus mahdollista. Ilmapiiri oli nuorekas, iloinen ja luova.” Keskeisenä muutoksena Ekberg näkee kasvamisen, jonka myötä myös CIMOn asema on vakiintunut. Kasvua on ollut nimenomaan EU-ohjelmapuolella, sillä tätä nykyä CIMO hallinnoi kaikkia silloisen Sokrateksen ja Leonardon eli nykyisen Elinikäisen oppimisen ohjelman alaohjelmia sekä nuorisotoimintaohjelman muodostamaa kokonaisuutta. Lisäksi CIMO tiedottaa mm. yhteisön Kulttuuri - ja Kansalaisten Eurooppa -ohjelmista.
CIMOn henkilöstö on Ekbergin aikana kolminkertaistunut. Uusia toimintoja on kehitetty myös kansallisella ja pohjoismaisella rahoituksella. ”Kasvun myötä on ollut pakko myös organisoitua ja tiukentaa hallintoa. CIMO on muuttunut tavallisemman viraston suuntaan ja se on myös ikävä kyllä tarkoittanut alkuvaiheita leimanneen leikkimielisen inspiroinnin häviämistä. Samalla organisaation asema on stabiloitunut, mikä on tietenkin hyvä asia.”
Globalisaatio muokkaa maailmaa…
Muutoksia on tapahtunut myös itse pääasiassa: kansainvälistyminen ei enää sellaisenaan ole uutta, se on kokemuksena arkipäiväistynyt. ”Mistä tahansa tapaamastani joukosta puolet nostaa kättä, jos kysyn, kuinka moni on ollut vaihdossa ulkomailla.” Kansainvälinen yhteistyö on saanut aikaisempaa syvempiä ja myös koulutuspoliittisia dimensioita. Liikkuvuus ei ole enää ydinasia, vaan nyt pidetään tärkeämpänä verkostoitumista ja yhteisiä kehittämishankkeita.
Ekberg nostaa toimintaympäristön muutoksesta esille myös globalisaation, joka tulee ikävällä tavalla näkyviin esimerkiksi ajankohtaisen talouskriisin kautta. ”Toisaalta maailma on tullut hyvässä mielessä lähemmäksi vaikkapa tietotekniikan kehittymisen myötä. Asioita hoidetaan tehokkaasti sähköpostin avulla minne päin maailmaa tahansa ja tietoa haetaan Internetistä.”
Vaikka maailma on avartunut moneen suuntaan, kokee Ekberg edelleen pohjoismaisen yhteistyön itselleen läheisimmäksi asiaksi. ”Siitähän kaikki kohdallani tavallaan alkoi. Yhteydenpito pohjoismaisten sisarorganisaatioiden kanssa on minulle aina suuri ilo. Pohjoismaalaisten kanssa on helppo olla samalla aaltopituudella ja nopeasti päästään pelkkää business-tuttavuutta syvemmälle tasolle. Itselleni on näistä yhteistyökuvioista jäänyt monia henkilökohtaisia ystäviä.”
…eikä Suomikaan ole entisellään
Myös Suomi on muuttunut siitä, mitä se oli CIMOn toiminnan alkuvaiheessa. Se ei enää ole EU:n uusi jäsenmaa, vaan konkari toisten joukossa. Ekberg muistaa CIMO-vuosiensa alkuajoista laman vaikutukset, jotka näkyivät pitkään. ”Monet innostuivat EU-ohjelmista juuri sen takia, että sitä kautta oli luvassa edes hieman rahaa jonkin uuden ja liikkuvan tekemiseen. Tämäkin talouskriisi vaikuttaa varmasti moniin asioihin, mutta vielä on mahdotonta ennustaa mihin kaikkeen. Jokaisen uuden kriisin jälkeen on erilaista, kuin kuviteltiin olevan.”
Valtion organisaatioiden toimintaan on tullut tulosohjaus. Ekberg näkee nykyisissä raamibudjeteissa tiettyjä ongelmia: ”Mitään oikeasti uutta on hankala tehdä ainakaan lyhyellä varoitusajalla, koska rahojen siirtäminen on vaikeaa. Rahat on aikanaan sidottu tiettyyn raamiin ja muutosten tullen rahaa täytyy liikutella raamin sisällä. Ministeriö ei myöskään kovin helposti katso, että jotakin raamia pitäisi suurentaa. Vielä viisi vuotta sitten hyville ideoille löytyi rahoitusta, mutta nyt se on huomattavasti hankalampaa.”
Nykytodellisuutta on myös tuottavuusohjelma, joka määrittelee valtiohallinnon organisaatioiden ja väistämättä myös CIMOn tulevaisuutta. ”Minua hirvittää arvokeskustelun puuttuminen tämän asian ympäriltä. Sanotaan, että henkilöstöä on vähennettävä, mutta ei keskustella siitä, mitä valtio tekee tai jättää tekemättä sitten, kun tekijöitä on vähemmän. Ei myöskään keskustella siitä, mistä vähennyksiä voidaan tehdä – esimerkiksi poliisien vähentäminen merkitsee jo puuttumista kansalaisten perusturvallisuuteen. Tämä on outo ilmiö!”
Katse tulevaan ja vielä kerran taakse
Ekberg suhtautuu luottavaisesti CIMOn tulevaisuudennäkymiin, mutta haasteitakin on toki olemassa. Hän kertoo keskusteluista, joita organisaation johtoryhmässä on käyty uutta strategiaa pohjustettaessa: ”Pidämme kaikki tärkeänä sitä, että CIMO ei jää pelkäksi ohjelmien toteuttajaksi, vaan ryhtyy kunnolla analysoimaan toimintansa vaikuttavuutta. Saamme hankkeista ja alan toimijoilta jatkuvasti raportteja, joissa kerrotaan paljon muutakin, kuin mihin rahat ovat kuluneet. Tämän informaation tarkemmassa tutkimisessa ja levittämisessä olisi parantamisen varaa. Tavallaan istumme tiedon vuoren päällä, mutta emme saa kaivettua sen sisälle piilotettua kokemusta esille. Tähän ollaan nyt etsimässä ratkaisuja, joilla saadaan vaikuttavuuden seuraaminen sisällytetyksi prosesseihin.”
Taaksepäin katsoessa mieleen tulee monia mukavia muistoja. Ekberg muistelee, miten hyvältä tuntui esimerkiksi silloin, kun EU:n Erasmus-ohjelmassa suomalaisiin korkeakouluihin tulevien määrä ensimmäistä kertaa ylitti lähtevien vaihto-opiskelijoiden määrän. Hyviä hetkiä on koettu myös kansallisesti rahoitettujen ohjelmien parissa. ”Olen lämmöllä seurannut Venäjä-yhteistyötä tukevan FIRST-ohjelman ja kehitysmäärärahoista rahoitetun North-South-South -ohjelman vaiheita. Olen ollut käynnistämässä kumpaakin ja tehnyt paljon töitä niiden eteen. On ollut hienoa seurata, kuinka ohjelmat ovat löytäneet ja vakiinnuttaneet oman paikkansa korkeakouluyhteistyössä. Erityisesti North-South-South tuntuu läheiseltä, koska sitä valmisteltiin niin pitkään ja perusteellisesti. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ohjelma tulee menestymään ja kasvamaan.”
Mieleistä on ollut myös se, kun CIMO organisaationa saa kiitosta. ”Tätä tapahtuu kaikilla sektoreilla, Suomessa ja ulkomailla – ja paljon, mikä tietysti lämmittää sydäntä. Myös se, miten laajasti CIMOa ja sen toimintaa tunnetaan, tuntuu mukavalta. Mieleen on jäänyt monta yllättävää tilannetta, joissa ei olisi voinut kuvitellakaan juttukumppanin tuntevan meitä.”
Työuran jälkeen Ekberg sanoo odottavansa ennen kaikkea aikaa läheistensä kanssa. ”Minulla on puolitoistavuotias pojanpoika, johon aion nyt tutustua paremmin. Samoin odotan innolla kulttuuririentoja yhdessä Tampereella asuvan invalidi-veljeni kanssa.”
Makasiini
CIMO palaa juurilleen, mutta hieman muuttuneena
CIMOn parin vuoden mittainen evakkomatka Hakaniementorin kyljessä päättyy vuodenvaihteessa, jolloin palaamme takaisin muodonmuutoksen kokeneeseen virastotaloomme hieman kauempana torista. Samassa hötäkässä vaihtuu organisaation nimi, joka tulee vuoden 2009 alusta olemaan Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus. Uusi osoitteemme on Hakaniemenranta 6, postiosoite ja puhelinnumerot säilyvät ennallaan.
CIMOn toimitilat sijaitsevat rakennuksen 5. kerroksessa, johon muuttaa myös Fulbright Center. Uutta on näiden kahden organisaation yhteinen Tietosilta-palvelu, joka tarjoaa asiakkaille tietoa kansainvälistymisvaihtoehdoista eri puolilla maailmaa. Tietosilta avaa oveensa myöhemmin keväällä.
CIMOn tietopalvelu Säästöpankinrannassa on jo suljettu muuton takia. Puhelin- ja sähköpostineuvonta (020 690 501 / cimoinfo@cimo.fi) suljetaan 12.12.2008–19.1.2009 väliseksi ajaksi. Neuvontapalveluja koskevaa tiedotusta kannattaa seurata osoitteesta http://www.maailmalle.net.
Uusvanhan virastotalon muita asukkaita tulevat olemaan Opetushallitus ja AKE.
Opetushallitus palkitsi kieltenopetusta eurooppalaisella laatuleimalla
Opetushallitus on myöntänyt joulukuun alussa European Label -laatuleiman Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnialle ja Aikuiskoulutuskeskus Adultalle, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiolle sekä Nurmeksessa toimivalle Pohjois-Karjalan ammattiopistolle.
Lisäksi palkittiin vuoden kieltenopettajana Terhi Lahdenpohja Rengon alakouluista sekä vuoden kieltenopiskelijana ylioppilas Sarianna Mankki Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta.
Palkituissa oppilaitoksissa on saatu monipuolistettua kielitarjontaa ja kehitetty siihen luovia ratkaisuja. Oppilaita houkutellaan valitsemaan myös vähemmän opiskeltuja kieliä.
European Label on EU:n kehittämä palkinto, joka tähtää kieltenopetuksen tehostamiseen. Sen tavoitteena on korostaa kielitaidon ja kieltenopiskelun merkitystä. Vuoden 2008 painoalueina ovat olleet kulttuurienvälinen vuorovaikutus, kielet työelämässä sekä kieliohjelman monipuolistaminen. Laatuleimakilpailu järjestettiin yhdennentoista kerran.
Uusi COMENIUS REGIO -ohjelma tukee alueellista yhteistyötä Euroopassa
Vuonna 2009 käynnistyvä Comenius Regio tarjoaa kunnille, kuntayhtymille ja lääninhallituksille mahdollisuuden käynnistää kaksivuotisia yhteistyöhankkeita jonkun toisen Euroopan maan kunnan tai alueen välillä.
Ohjelman tarkoituksena on edistää opetusviranomaisten tekemää yhteistyötä. Hankkeissa täytyy viranomaisten lisäksi olla kummastakin osallistujamaasta mukana ainakin yksi koulu sekä hankkeen teemaan sopiva muu toimija, kuten nuorisotoimi, kirjasto tai urheiluseura. Teema valitaan yhdessä ja se voi liittyä esimerkiksi koulun johtamisen ja kouluhallinnon kehittämiseen, erityisopetuksen kysymyksiin tai maahanmuuttajataustaisten lasten integroimiseen. Sopivia työskentelymuotoja ovat mm. seminaarit, työpaikkavaihdot, opintovierailut tai case study -tutkimukset.
Comenius Regio on osa EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaa (LLP). Tukea, joka koostuu liikkuvuus- ja projektituesta, haetaan LLP-ohjelman kansallisesta toimistosta, Suomessa siis CIMOsta. Hankkeiden hakuaika päättyy 20.2.2009, mutta tukea hanketta valmistelevaan vierailuun voi hakea jo nyt.
Lisätietoja saa CIMOn verkkopalvelusta osoitteesta http://www.cimo.fi/comenius tai puhelimitse Sirkka.Säikkälältä, 0207 868 583 ja Nina Rekolalta, 0207 868 567.
YK:n apulasiasiantuntijapaikat kiinnostavat
CIMO on vastannut ulkoministeriön rahoituksella työskentelevien YK:n apulaisasiantuntijoiden (JPO eli Junior Professional Officer) rekrytoinnista päättyvän vuoden helmikuusta lähtien. Hakuja on ollut 6 ja niissä haettavana yhteensä 33 paikkaa. Hakemuksia näihin paikkoihin on tullut 703 kappaletta.
Suosituimmat JPO-paikat vuoden 2008 neljässä haussa ovat olleet:
- YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimistossa (UNHCR) Sveitsissä (58 hakemusta)
- Maailman elintarvikeohjelman (WFP) palveluksessa Etiopiassa (46 hakemusta)
- YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimistossa (OCHA) Sveitsissä (45 hakemusta)
- Maailmanpankissa Yhdysvalloissa (41 hakemusta).
YK-apulaisasiantuntijoiksi hakevilta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Hakijalla on oltava erinomainen englannin kielen taito sekä toisen YK:n virallisen kielen suhteellisen sujuva hallinta. Tämän lisäksi vaatimuksiin kuuluu vähintään 1–2 vuotta koulutusta vastaavaa työkokemusta.
Lisätietoja saa Cimon verkkopalvelusta osoitteesta http://www.cimo.fi/jpo.